”Oikeesti olet paljon äksympi”

Sisko lukee kahta blogia, joiden kirjoittajat hän tuntee oikeassa elämässä. Se toinen on kuulemma parempi.

– Sen pystyy tunnistamaan jutuistaan. Sinä vaikutan niin nössöltä, olet oikeesti paljon äksympi. Mikä se lapsijuttukin muka oli? Ethän sä ole koskaan välittänyt kenenkään muun lapsista kuin omistasi.

Pitää paikkansa. Imperfektissä. Kun elämä oli täynnä omia lapsia, en ollut kovin kiinnostunut muiden mukuloista. Mutta nyt kun omat ovat kasvaneet isoiksi, kaipaa kummasti pieniä. Haluaisin esimerkiksi vallan mielelläni tavata sen innokkaan viisivuotiaan sällin, joka toivoo joulupukilta omaa tiskirättiä. Minulla olisi häneltä varmaan paljon opittavaa. (Sisko oli sellaisen epelin tavannut viikonloppuna, ja minulle tuli liki kade olo.)

Siskolle sanoin, että Sun äitis on niin kesy siksi, että tässä tehdään pitkäntähtäyksen vaalityötä. Nyt jo monet tietävät, että asun Espoossa ja olen huolissani vanhustenhoidosta, erityisryhmien koulutuksesta ja lapsiperheiden jaksamisesta. Että koskas ne kunnallisvaalit on ja mikä puolue ehtii ekana?

Ei vainskaan! Ei ei!

Vuosien saatossa vain olen oppinut sillä lailla vieraskoreaksi, ettei ihan kaikkea sovi jakaa. Ehkä pitäisi terästäytyä.

Seuranhakuilmoitus

Marginaalin Jani kirjoitti jokunen aika sitten siitä, mikä hänelle tuottaa mielihyvää (linkkaisin, mutta just nyt Mummilaan ei saa yhteyttä). Paljon siellä puhuttiin pienistä lapsista ja karvaisista eläimistä.

Aloin miettiä omaa elämänpiiriäni. Minä tapaan nykyisin vain keski-ikäisiä tai nuoria ihmisiä. En lainkaan vanhuksia tai lapsia. Paha puute!

Parisuhdepäivän kommenteissa Helen mainitsi, miten vaikeaa pienten lasten vanhempien on löytää kahdenkeskistä aikaa.

Näistä aineksista kehitin itsekkään joululahjatoiveen. Olisiko pääkaupunkiseudulla perhettä, jonka lapset joskus joutaisivat lainaan minulle tuottamaan sitä mielihyvää, jota vain pienen lapsen puuhasteluun osallistuminen voi ihmiselle antaa? Myös pikkusisaruksista osattomiksi jääneet kaksospoikani haluaisivat mielellään olla joillekin pikkulapsille isoja poikia.

Käytännössä meidän pitäisi tietysti ensin tutustua oikeassa elämässä (vrt. poikien minulle antama ohjeistus, kun olin lähdössä Elmaa tapaamaan).

Pihalla ja poluilla voisin kulkea ja tulla kotiinne iltavahdiksi. Omaan kotiini en voisi kutsua yökyläläisiä, koska Gorba vetäytyy yöpuulle jo kahdeksan paikkeilla, ja sen jälkeen pitää olla hiljaa. Pieniä päiväpyrähdyksiä voisi tännekin päin tehdä.

Minuun voi ottaa yhteyttä osoitteella sunaitis@gmail.com.

Parisuhdepäivä

Hyvän parisuhdepäivän resepti
Ensin on hyvä päästä jotenkin lapsista eroon. (Meille kävi niin onnellisesti, että nuorimmaiset lähtivät yökylään isoveljelleen ja koti jäi ihan vain omaan käyttöön.)

Aamulla kannattaa malttaa mielensä sen verran, ettei ryntää heti Hesarin ja kahvin kimppuun, vaan paistaa miehelle munaa ja pekonia, paahtaa pari leipäpalaa, kaataa mehun valmiiksi nättiin lasiin ja kantaa komeuden brikalla uroon viereen. Siitä se hämmentyy niin, ettei muista myrtsätä koko päivänä.

Ruokaan kannattaa muutenkin satsata. Siellä täällä on hyvä olla saamanteilla nopsaan naposteltavia tallinnalaisia pikkumakkaroita, pinjansiemeniä, eilisen salaatin jämiä ja tulisia wokkivihanneksia. Jääkaapissa on hyvä olla hiukka olutta ja parvekkeelle on syytä kylvää lonkeroa ja punkkutörpönpohja. Väkevät kannattaa kätkeä. Kun ruokaa ja juomaa on kaikkialla käden ulottuvilla, ei missään vaihessa antoisaa parisuhdepäivää tarvitse keskeyttä nautintoa ryhtymällä ruskistamaan jauhelihaa.

Parisuhdepäivää vietetään niin että aamulla suunnitellaan kevyt ohjelma: tänään leikataan miehen hiukset ja käydään päiväkävelyllä. Kun sitten käy niin, ettei päiväkävelylle ehditä ja tukka jää leikkaamatta, ei silti hermostuta. Sillä parisuhdepäivään sopii sittenkin paremmin vaatteeton vaeltelu.

Koreografiaan kuuluu, että kirjoineen ja lehtineen kuljeskelevat puolisot päätyvät satunnaisin väliajoin yhtäaikaa samaan sänkyyn. Lukemisen lisäksi sängyssä on mukava harrastaa hankkipankkia tai vain kyhnyttää maha toisen pyllyä vasten ja ottaa pienet torkut.

Oleellinen osa onnistunutta parisuhdepäivää on myös yhteinen kylpy. Ammeessa on hyvä jutella, kunnes vesi jäähtyy. Ja sitten lämmintä vettä voi laskea santsikierroksen. Kylvyn jälkeen voi valita hinkkaisko kroppaan pinacoladan-, hunajan-, sitruuna-limen-, mustikan- vai piparmintuntuoksuista vartalovoidetta.

Aina kun hiukoo, himottaa, janottaa tai nukuttaa, voi halunsa toteuttaa tosta vaan. Onnistuneen ja kiireettömän parisuhdepäivän vietossa auttaa suunnattomasti, jos kohdalle osuu pitkä viikonloppu, jolloin kaikki tekemättömät työtyöt ja kotityöt voi kuvitella ehtivänsä hoitaa maanantaina!

Huonouksiani

Minulla oli kerran asiaa yhdelle Pirkko-Liisalle. Soitin ovikelloa. Kun kukaan ei vastannut, kurkistin ikkunasta sisään keittiöön. Tiskipöytä kiilsi. Pöydällä ei ollut kuppeja, muruja tai muita jäämiä. Järkytyin. Miten oli mahdollista, että ihmiset olivat lähteneet aamulla töihin ja ehtineet siivota paikat ennen lähtöään!

Minulle ei koskaan käy niin. Olen huono aamutoimissa. Minulta aina unohtuu Oivariini ja mehutölkki pöytään ja kuppi jää puolilleen juomatonta kahvia.

Vuosi sitten työpaikkani muutti uusiin tiloihin. Kämppikseni yritti keksiä monta kaunista syytä, miksi minun pitäisi saada oma työhuone. Ei onnistunut, joten hän joutuu edelleen jakamaan huoneen kanssani ja kärsimään kaaoksesta, joka vyöryy pöydältäni tuolin kautta lattialle! Aikamoinen koettelemus auringontarkalle taloushallinnon opettajalle, uskoisin.

Hesarista soitettiin keväällä meiän pikkupojille. Halusivat haastatella heitä Minne mennä -sivulle. Pojat suostuivat ja ehdottivat samaan hengenvetoon, että haastattelu tehtäisiin koululla. He tiesivät viidentoista vuoden kokemuksella, ettei kotia saisi kahden päivän varoitusajalla sellaiseen kuntoon, että sinne voisi päästää ulkopuolisen ihmisen.

Olen onnettoman huono ylläpitämään järjestystä. Sitäpaitsi huushollini ei ole vain sotkuinen, vaan myös likainen. Niin pientä määrää jauhelihaa ei ole keksitty, etten sitä ruskistaessani onnistuisi hölskäyttämään puolta hellalle. Kaapinovet ovat tahmeat, valokatkaisimien ympäristöt samoin. Lehtiroskis pursuaa. Eikä vika ole vain lapsissa ja miehessä, olen itse syntymäsotkuinen.

(Jokos olen kerrtonut siitä, kun lapsuudessani koulutarkastaja tuli käymään isäni kyläkoululla? Tarkastaja oli sodassa haavoittunut jalkaan, eikä isä kehdannut kierrättää ontuvaa miestä ulkorappusten kautta koulun puolelle, vaan laski makuuhuoneen läpi luokan eteiseen. Makuuhuoneen lattialla oli läjittäin vaatteita, joita olin raahinut ja sitten riisunut lattialle pukeutuakseni johonkin muuhun rooliasuun. Isä häpeissään selitti, että lapset olivat sotkeneet paikat. ”Montakos niitä lapsia on?” tarkastaja kysyi. ”Kolme”, vastasi isä. Vaikkei keskimmäinen sisareni harrastanut vaatteiden raahimista ja nuorimmainen oli silloin vielä vauva. Jo lapsena siis sotkin kolmen edestä.)

Järjestelmällisyys kaikissa muodoissan kiertää minut kaukaa. En ole pariin viime vuoteen saanut aikaiseksi kirjoittaa ainuttakaan matkalaskua. Tämän vuoden lisätunnit pitäisi laskuttaa viimeistään 15.12., taitaa jäädä tekemättä, kun en ole koskaan muistanut merkitä kalenteriin pidettyjä tukitunteja tai tietokoneiden tekohengittelyssä vierähtäneitä hetkiä. Arvosanojen antaminen on minulle aina yhtä tuskaa, ja Tieken ajokorttiraportointini laahaa jatkuvasti kuukausia myöhässä.

Tällä taustalla ei siis ole sattumaa, etten ole saanut aikaiseksi päivittää linkkilistaani yli kolmeen kuukauteen. Ihailen suunnattomasti ihmisiä, jotka kepeästi, ohimennen sisustelevat blogiaan uuteen uskoon harva se hetki ja päivittävät linkkinsä liki viikoittain. Tavoitteenani oli päivittää lista tässä viikonvaihteessa (kun maanantai ja tiistaikin on vapaata). Tästä seurasi niin valtava uupumus etten uskaltanut koko päivänä edes piipahtaa blogeissa, kun takaraivossa koko ajan jyskytti, että se lista pitää päivittää! Ehkä jo piankin saan epäjärjestelmällisen itseni hallintaan ja päivitän koko blogin ulkoasun. Mutta ei ihan vielä!