Archive for helmikuu 2006

Seitsemän virkkeen novelli

27.2.2006

Marraskuisena yönä meri on pimeä Kaivopuiston rannassa, mitä nyt Harmaja hissuksiin välkyttää etäällä. Liisa kääntää Datsunin kävelytielle ja takapenkillä käsi tavoittelee rintaa.
– Sulla on kauniit kädet, äidin kädet, se sanoo ja puristaa rintaani.
– Toista kans, vastaan.
Toukokuussa se kosii.
Istun venetrailerilla ja nyökkään.
Vajan ovesta näkyy hiekkapiha ja vanhoja autonrenkaita.

***

Minun ei koskaan tarvinnut koulussa kirjoittaa novelleja. Me Kaisu Pohdon oppilaat kirjoitimme paneutunutta pohdintaa. Siksi piti vanhoilla päivillä kokeilla. Resepti on Kirstiltä ja menee näin:

1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus

Jatkakaa!

Mainokset

Hiihdon hurmaa (yo-aineen aihe vuonna 1974)

26.2.2006

Helsingin Hakaniemessä varttunut isäni ei ollut hiihtomiehiä. Jääpallo oli hänen lajinsa. Niinpä Jalavikon pojat laittoivat kuntoon minun sukseni. Ne olivat vaaleansiniset Karhut. Pohjaan siveltiin tervaa. Monojen paksuihin nahkapohjiin tehtiin kuumalla sukkapuikolla reiät, joihin rotanloukkusiteet sopivasti istuivat.

Välineissä ei siis ollut vikaa, kun jäin hiihtokilpailussa viimeiseksi ja sain lohdutuspalkinnoksi pienen suklaalevyn, jonka kääreessä oli keltaisen markan setelin kuva. Hiihto ei sittemminkään ollut minun lajini. Sisko sen sijaan oli kova menijä. Osallistui koulujenvälisiin kilpailuihinkin ja hiihti kahdenkymmenen kilometrin kansanhiihtoladun kuin tyhjää vain.

Tänään meihin iski hulluus. Piti vain lähteä Spögöttimien kanssa pulkkamäkeen. Mutkun päivä oli niin upea ja kun ohi viiletti toinen toistaan sutjakkaampia sauvojia, päätimme sittenkin kokeilla hiihtämistä. Haettiin poikien sukset ja monot ja suunnattiin ladulle.

Matkaa ei onneksi ollut kuin kome kilometriä. Edes alamäkeen ei päässyt kuin raivoisasti tökkimällä. Tasamaalla kädet menivät maitohapoille. Ylämäessä mono kalvoi. Sisko tuumasi, että jos pakko olisi ruveta hiihtämään, niin ensimmäiseksi pitäisi hankkia kunnon sukset ja ottaa pari tuntia tekniikkaopetusta luistelutyyliin.

Ehkä taas viiden vuoden päästä olen unohtanut, etten osaa hiihtää ja hairahdun upean sään houkuttelemana ladulle. Tuskin sitä ennen kuitenkaan!

Hyvää laskiasta!

(Laskeudun tästä muun kansan mukana maansuruun. Taustalla soi just Du gamla, du fria.)

Kiinnostaisiko Sinua työpaikka VR:llä?

26.2.2006

Hesarin taloussivuilla [€] kirjoitetaan internetin käyttörajoituksista työpaikoilla. Mm. näin vastattiin kysymykseen Käytättekö internetin suodatusohjelmia:

Nokia: ”Meillä ei käytetä sisällönsuodatusta. Luotamme työntekijöihin.”

Teknillinen korkeakoulu: ”Ei käytetä. Aina voi ajatella, että joillakin sivuilla oleva tieto on turhaa, arvotonta tai vahingollista. Kuka tämän päättäisi ja millä perusteilla? Ennakkosensuuri on lisäksi laissa kielletty.”

VR: ”Jos joku tykkää, että sananvapauteen liittyy se, että pitää saada internetiä käyttää miten vaan, menköön kouluun. Ei työnantajalla ole velvollisuutta tarjota mitä tahansa työkaluja mihin tahansa asioihin.”

Onneksi en muutenkaan ajatellut hakeutua töihin VR:lle!

Räjähdysvaara!

25.2.2006

Tämä on sellainen tietotekniikkapainotteinen ahdistus- ja avunpyyntöpostaus.

Kuten monet tietävät, olen mukavuudenhaluinen tietokoneenkäyttäjä, joka kymmenisen vuotta sitten hurahti Macceihin. Vuosi sitten jouluksi jouduin kuitenkin hankkimaan Windows-vehkeen kotimme ännänneksi tietokoneeksi. Syy: Gorba ei osannut lukea sähköpostejaan Macillä!

Ostin siis Gorballe joululahjaksi hurisevan bulkki-pc:n ja asensin siihen jopa kauhujen kauhun, Outlook-sähköpostin. Tietoisena siitä, että samalla asettauduin makaavaksi maaliksi kaiken maailman virusuhkille, asensin koneelle kaikki asiaankuuluvat käyttöjärjestelmäpäivitykset, ruksasin palomuurin päälle ja asensin virustorjuntaohjelmaksi edullisen F-protin.

Koko vuosi meni ongelmitta. Uuden kotimme infrastruktuuri kuitenkin edellytti nettioyhteyden vaihtoa Welhosta ADSLään. Aloin miettiä, että ehkä viruksilta varjeltumisemme jotenkin oli johtunut Welhosta, jos niillä vaikka olikin operaattorin päässä jotkut varjellusvehkeet päällä. Mitäs jos kaikki muuttuisi, kun operaattori vaihtuu? Voiko tuo F-prot edes olla oikeesti kunnollinen virustorjuntaohjelma, kun se maksaakin vain vähän yli 20 euroa vuodessa?

Niinpä päätin varmuuden vuoksi ottaa käyttöön Elisan tietoturvapaketin samalla, kun vaihdoin operaattoria. Ja hetken mielijohteesta, parisen viikkoa sitten perjantaina kello 23.30, päätin vielä asentaa XP Servicepack kakkosen, kun automaattiset päivitykset jo kuukausia olivat tarjonneet sitä ensisijaiseksi päivitykseksi. Ja kun koulullakaan ei ollut mitään ongelmia ilmennyt, vaikka olin siellä päivittänyt työasemiin SP 2:n.

HAHAH! Vähänpä tiesin! Seuraavana aamuna kone ei käynnistynyt, edes vikasietotilaan en voinut vaihtaa, kun vehje ei tunnistanut usb-näppistä. Hain siskolta perinteisen lainaan ja pääsin vikasietotilaan, mutta sitten se taas jämähti enkä pystynyt poistamaan SP 2:ta.

No, seuraavaksi irrotin kovalevyn ja otin siltä kamat talteen koulun koneelle ynnä polttelin läjän romppuja, kun en tiennyt, mistä oli varmuuskopiot olemassa, mistä ei (Spögejen ja Gorban kamoja sillä kovalevyllä). Seuraavaksi sulkeuduin seurustelemaan käyttöjärjestelmäromppujen ja sen samperin pc:n kanssa. Jollain konstilla, joka ei olisi toistettavissa, koska menetelmä perustui intuitiiviseen haahuiluun, sain lopulta SP:n ja Elisan tietoturvaohjelmiston poistettua. Kone käynnistyi tämän jälkeen normaalisti, mitä nyt langaton verkkokortti oli siinä jossain käänteessä mennyt toimimattomaan tilaan.

En sitten kerrasta viisastunut, vaan ajattelin kokeilla SP-päivitystä ja tietoturvan asentamista uudelleen, alkuperäiseen yritykseeni nähden käännetyssä järjestyksessä. Taas jumitti! Yhdeksän tuntia poisto-operaation aloittamisesta olin toistamiseen onnistunut purkamaan jumin. Tällä kertaa tappiona oli, ettei XP:n omaa palomuuria enää saa päälle ja muutenkin verkkokortti herjaa, ettei kunnon ajureita löydy. Pelittää sentään.

Mitä minun seuraavaksi pitäisi tehdä? Ovatko kaikki muut onnistuneet ongelmitta tunkemaan koneillensa sekä SP 2:n että Elisan tietoturvapaketin? Tällä hetkellä tunnen houkutusta perua koko tietoturvapalvelun. Mutta uskallanko luottaa virustorjunnassa F-protiin? Entäs kun sitä palomuuria ei saa päälle. Riittääkö palomuuriksi, että jaan ADSL-yhteyden D-linkin wlan-aseman kautta? Kun siinä käsittääkseni on rautapalomuuri.

Kohta saa minun puolestani mokoma wintellvehje jäädä pahuutensa haltuun. Mä leikin vain Maceillä!

Mun ennätys on kolme kirjainta

23.2.2006

Minuun on iskenyt hullu intohimo: pitää käydä kommentoimassa Blogger-blogeja ihan vain jotta pääsee täyttämään sitä kirjainalkometriä (no okei, kirjoitusten sisällön vuoksi myös)!

Melko usein käy niin, että uusi kirjainhärdeli alkaa samalla kirjaimella kuin jokin aiempi, jolloin selain ystävällisesti tarjoaa, että kelpaiskos tämä viimekertainen. Hyvin paljon harvemmin kaksi ensimmäistä kirjainta osuu oikein, ja nyt sitten tuli ennätys: kolme ensimmäistä oikein! Minähän olen varsinainen spämmirobotti! Kunhan tässä vielä kolmekymmentä vuotta istun kommentoimassa, niin voi olla, että irtoaa koko sana!

Prosenttipruju

21.2.2006

Lataa itsellesi Prosenttipruju (pdf, koko 356 kB)

***

Mun äidilläni oli aina mustaviinimarjamehua ja mansikkasosetta. Silloinkin, kun hän oli niin sairas, ettei millään jaksanut puuhata puskissa ja touhuta mehumaijan kanssa.

– Ota sieltä kaapista vähän mustaviinimarjamehua ja lämmitä itselles, kun olet noin kylmissäs.

– Mistä ihmeestä sulla tätä mehua aina riittää?

– Mulla on ystäviä.

Tuon edellisen äiti aina sanoi jotenkin salaperäisesti ja ylpeästi.

Minäkin olen salaa ylpeä ystävistäni. Minun ystäväni eivät tule käymään mansikkahillo mukanaan. Mutta kun ohimennen pyysin lainaan palaa palvelimen nurkalta, tiesin heti, että joku kyllä auttaa. Lahja vanhoilta ystäviltä on tietysti arvokas (kiitos!), mutta liki vielä enemmän iloa tulee yllätyslahjasta!

Tältä sivulta ladattavissa olevia prosenttiprujuja houstaa ystävä kaukaa: Mayday 34°35’S 150°36’E:n Anni. Kiitos!

***

Pari juttua prujusta

Siinä on yhteen nippuun koottuna materiaalia eri ajoilta, joten esitystapa ei ole täysin yhtenäinen (esimerkiksi välillä jotkin tekstit ovat värilliset, toisinaan taas eivät). Jokin esimerkki lienee peräisin Valkeakosken aikaiselta kollegaltani Martti Holopaiselta (löytynee kirjasta Pulkkinen, Pekka – Holopainen, Martti: Talous- ja rahoitusmatematiikka 1) ja joku saattaa olla peräisin Leena Karjalaisen kirjasta Liiketalouden matematiikka 1.

Sanoja on aika paljon, niihin voi vahingossa hukkua. Juttujen tarkoitus on ollut selittää, miksi lähestyn joitan asioita niin kuin teen, vaikka muitakin lähestymistapoja olisi.

Jos olet vanhempi, jonka on tarkoitus auttaa lastasi prosenttilaskujen kanssa, lue itse ensin materiaali ja tee esimerkit uudestaan vaihe vaiheelta lapsen kanssa. Suoraan prujussa ratkaisut saattavat olla ”liian valmiita”, niistä ei enää näe, miten homma alunperin on rakentunut (kerran yksi poika halusi ehdottomasti mieluummin suttupaperin, johon luonnostelin yhden hinnanmuutoslaskun, vaikka prujussa sama olisi ollut paljon siistimmin tehtynä. Pojan perustelu:mä ymmärrän tästä sotkusesta paremmin, kun tässä mä olen ollut itse mukana.)

Olen merkinnyt kaavaan kirjaimet eri väreillä. Väreillä on merkitys, vaikkei prujussa siitä mitään puhutakaan. Siksi kerron tässä hiukan siitä, mikä sinisen, punaisen ja vihreän merkitys on.

Jollekulle kaavat ovat myrkkyä. Toisaalta tuntemattoman ratkaiseminen yhtälöstä on yhtä kamalaa. Tällaisten tyyppien kanssa minulla on tapana pelata korttia. Ensin askarrellaan sininen, punainen ja vihreä kortti (kirjastomuovilla päällystetyt ovat kestäviä). Sinisiä kortteja kannattaa tehdä useampikin.

Ensin kortit asetetan paperille kuvan 1 mukaisesti.

prosentit1
Kuva 1

Tehtävästä etsitään prosenttiluku, muunnetaan se desimaalimuotoon ja sijoitetaan sinisen kohdalle. Sitten haetaan perusarvo, joka sijoitetaan punaisen kohdalle. Vihreä vastaus saadaan kertomalla.

Mutta entäs, kun tuntemattomana onkin prosenttiluku? Jätetään sininen paikoilleen ja siirretään punainen oikealle. Kts. kuva 2.

prosentit2
Kuva2

Taas etsitään lähtötiedot tehtävästä ja sijoitetaan omille paikoilleen. Ratkaistaan jakamalla.

Ja sitten se jostain syytä aina kaikkein vaikeimmaksi koettu: entäs kun pitäisi selvittää, mistä luvusta jokin tietty prosentti on otettu. Nyt on tuntemattomana perusarvo eli punainen, ja kortit siirretään kuvan 3 esittämään järjestykseen.

prosentit3
Kuva 3

Niin kuin näkyy, tulee ratkaisu taas jakolaskulla.

Sinisiä lappuja kannattaa tehdä sitä varten useampia, että joissain muutoslaskuissa on useita peräkkäisiä muutoksia ja sinisiä lappuja tarvitaan monta.

Huom!
Korttipeliä ei tietenkään tarvita, jos kaavat eivät tuota vaikeuksia eivätkä yhtälöt ole ylivoimaisia. Mutta jos konkreettinen lappujen siirtäminen alussa auttaa rakentamaan mallia, jolla jatkossa osaa laputta ratkaista, niin hetken askartelu ei ole ollut hukkaan heitettyä aikaa.

PS Teen tästä postauksesta ikilinkin tuohon sivupalkkiin. Pääsee tarvittaessa palaamaan aiheeseen myöhemmin eikä tarvitse pilata prosenttien kanssa hiihtolomaansa!

Ensivisiitti

20.2.2006

Työkaveri kertoi lähtevänsä avonsa kanssa ensivisiitille vanhempiensa luo. Nousi muistoja mieleen.

Tapasin Gorban marraskuussa 1977. Tammikuun alussa kuulin, että hän oli puhunut muunneltua totuutta sanoessaan, ettei seurustele. Mutta nyt se afääri oli ohi. Siitä alkoi riiaamisemme.

Pääsiäisenä lähdin kotiin Lounais-Suomeen. Heti kiirastorstaina Gorban entinen ystävätär käytti tilaisuutta hyväkseen ja pyysi miehen kätevine pakettiautoineen muuttamaan polkupyöräänsä Manskulta Lauttasaareen. Vissiin siinä oli jokin taka-ajatus. Ainakin Gorba tuntui ajattelevan niin, kun soitti minulle päissään pitkäperjantaina ja sanoi tulevansa perässäni maalle. Vähän niin kuin pakoon lihan houkutuksia.

Minulle ei sopinut ollenkaan! Mitens minä absolutistivanhemmilleni esittelisin kännisen kavaljeerini? Ja miten se pääsisi perille, kun matkaa oli pari sataa kilometriä? Sitäpaitsi olimme juuri lähdössä kirkkoon, ja pitkäperjantain kirkonmenot olivat perinteisesti perheessäni tärkeät: vain silloin kyläkirkossamme tarjottiin ehtoollinen.

Kirkonmenojen jälkeen yritin soittaa Gorballe. Veljensä vastasi, että myöhästyin, mies oli jo matkalla. Illemmalla se soitti naapurikaupungista, pyysi hakemaan. En välitä tietää, miten se sinne asti oli päässyt.

Gorba ilmestyi vanhempieni eteen pukeutuneena siniseen työhaalariin (alla vain lyhyet kalsarit) ja Nokian turvasaappaisiin. Ei päähinettä. Ei hanskoja. Taskussa herätyskello ja lompakko. Sinä pitkäperjantaina oli yli kaksikymmentä astetta pakkasta.

Äiti lähti naapurin Helmille itkemään. Isä oli ihan hämillään. Gorba ja minä menimme alakoulun veistosaliin. Korkeushyppypatjalle petasin nukkumapaikan.

Aamulla kymmenen maissa alkoi eteisestä kuulua meteliä. Ajattelin, että pikkuveljeni oli tullut hakemaan meitä aamukahville.

– Joo, joo. Tullaan, tullaan!

Mutta kolina ei sittenkään loppunut. Ryntäsin ovelle ja aion siitä kiljaista veljelle, että vähempikin kolistelu riittää. Ei siellä ollut veli. Siellä oli lauma rippikoululaisia, joitten sessio oli alkamassa siinä samaisessa veistosalissa!

Pakitin pyrynä takaisin. Puin päälleni. Rullasin petivaatteet sykkyrälle, jonka kätkin pystyssä olevan pingispöydän taakse. Avasin ikkunan ja työnsin Gorban siitä pihalle. Sitten marssin tyynesti läpi eteisessä odottavan rippikansan.

En vain tullut ajatelleeksi, ettei veistosalissa ole pöytiä. Rippilapset nostivat pingispöydät kirjoitusalustakseen, ja sieltä takaa vyöryivät lattialle tyynymme ja täkkimme.

Siitä riitti puhumista kylällä. Itse olin Gorban kanssa silloin jo turvassa Helsingissä. Äitiä ensin harmitti ja hävetti, sitten nauratti. Koko juttu oli niin korni, ettei oikein voinut olla vihainen. Kun olihan se melkein kuin pappi olisi suhteemme siunannut siirtäessään vuodevaatteemme syrjään katekismuksen opiskelun tieltä .

Vääräoppinen näkemys

19.2.2006
    Varoitus: Vaikka alla olevan postauksen on kirjoittanut muodollisesti pätevä matematiikan opettaja, joka kaiken lisäksi elättää itseään ja katrastaan kyseisessä tehtävässä, ei kysymyksessä ole matematiikan opettajien tai oman oppilaitokseni virallinen kannanotto, vaan pelkkä yhden ihmisen henkilökohtainen näkemys.

***

Virallisesti meillä kuuluu iloita suomalaisten koululaisten hyvästä sijoituksesta kansainvälisissä Pisa-vertailuissa. Erityisen innoissaan pitää olla siitä, että meillä erot heikoimmin ja parhaiten menestyvien välillä ovat pienet. Tämä jos mikä osoittaa suomalaisen peruskoulun tasa-arvoisuuden ja oivuuden, tulee ajatella.

Helsingin Sanomien yleisönosastossa huolestunut äiti kertoi, että hänen lapsensa koulussa matematiikan opetus on jaettu kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä on perusryhmä, toinen on lukioon tähtäävien ryhmä ja kolmanteen ryhmään ohjataan ne, joilla on runsaasti tuen tarvetta matematiikan opiskelussa. Äiti oli huolissaan, että moinen järjestely salakuljettaa kouluun pahamaineiset tasokurssit.

Torstain Hesarissa opetushallituksen ylijohtaja Irmeli Halinen vastasi [€].

”…Tasokursseista peruskoulussa luovuttiin jo 1985. Sen sijaan peruskoulussa opetusta voidaan ja on käytännössä välttämätöntäkin eriyttää oppilaiden tarpeiden mukaisesti… Ryhmäjaolla ei saa rajoittaa oppilaan mahdollisuuksia hankkia tietoja ja taitoja tai hakeutua jatko-opintoihin… Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet ovat sitova normi, jonka mukaan opetus on järjestettävä eikä Opetushallitus hyväksy tästä poikkeavia ratkaisuja… Oppimäärää yhdessä tai useammassa aineessa voidaan yksilöllistää ja tavoitetasoa madaltaa vain oppilasyksilön – ei koskaan kokonaisen oppilasryhmän osalta…”

Olisin taipuvainen tulkitsemaan vastauksen niin, että ryhmiin jakaminen sinänsä ei ole väärin, kunhan kaikissa ryhmissä on mahdollista saavuttaa OPH:n asettamat tavoitteet. Menetelmiä voi mukauttaa kokonaiselle ryhmälle, mutta tavoitteiden mukautus on mahdollista vain oppilaskohtaisesti ja edellyttää erityisopetuspäätöksen tekemistä ja HOJKSia (henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa).

Hyvä! Minun kokemukseni on, että jääräpäinen tasapuolisuuteen pyrkiminen kaikkia kimpassa opettamalla ei palvele ketään. Jos oppilaalla on vaikeuksia matematiikassa, käy pahimmillaan niin, että hän vaeltaa läpi yläasteen oppimatta mitään uutta. Vastaavasti matematiikkaa helposti oppiva istuu tunneilla turhautuneena ja odottaa, että kolme vuotta kuluisi mahdollisimman pian.

Minun kokemukseni on, että matematiikassa heikommat opiskelijat hyötyvät siitä, että heitä opetetaan omana ryhmänään. Silloin opettaja voi valita heille sopivan lähestymistavan eikä kenenkään tarvitse hävetä ”tyhmiä” kysymyksiä. Sekaryhmässä heikommat helposti välttävät kysymistä, etteivät leimaudu osaavampien silmissä.

Lahjakkaatkin hyötyvät (mutta tästä puhuminen on Suomessa liki tabu!). Taannoin kirjoitin postauksen prosenttilaskusta. Saamani palaute oli pääosin myönteistä. Vain Tristan älähti: miksi itsestäänselvyyksiä piti vääntää rautalangasta sivutolkulla! Saman turhautumisen kohtaavat matikantunneilla ne, jotka jo otsallaan oivaltavat oikean ratkaisun, mutta joutuvat laahaamaan muun sakin mukana. Kyllä heilläkin pitäisi olla oikeus edellytystensä mukaiseen opetukseen.

Koulussa opitaan paitsi niitä juttuja, joista todistukseen annetaan arvosanat, myös paljon muuta, joka auttaa selviytymään suomalaisessa yhteiskunnassa. Nämä taidot ja asenteet omaksutaan kuin ohimennen virallisen opetussuunnitelman ohessa. Siksi kannatan lämpimästi koko ikäluokan yhteistä koulua. Kaikkien ei silti pitäisi joutua istumaan yhdessä läpi kaikkien tuntien. Matematiikan perusvalmiudet ovat arjen hallinnan kannalta niin keskeisiä, että kaikilla pitäisi olla peruskoulussa oikeus niiden haltuunottoon. Tämä saattaa edellyttää rinnakkaisien opetusryhmien perustamista tai osa-aikaista erityisopetusta.

Minun on vaikea ymmärtää Pisa-hymistelyä niin kauan, kun oppilaakseni ammatilliselle toiselle asteelle tulee vuosi vuodelta yhä enemmän oppilaita, jotka eivät hallitse edes peruslaskutoimituksia. Niin kuin sitä, että kertolasku ja jakolasku ovat toistensa pareja: toiseen suuntaan mennään kertomalla, takaisin pakitetaan jakamalla. Ja sama peli yhteen- ja vähennyslaskun kanssa. Peruskoulunsa nämäkin oppilaat ovat silti käyneet. Jokin niissä järjestelyissä mättää!

(Erityisesti haluan tässä korostaa, etten missään nimessä halua syyttää sen paremmin opettajia kuin oppilaitakaan. Rakenteille ja toteutustavoille tässä jotain pitäisi tehdä. Ihan ensimmäiseksi voisi alkaa miettiä, onko sittenkään tasapuolista opettaa kaikkia aina yhdessä. Vai toteutuisiko tasapuolisuus paremmin, jos oppilas olisi oikeutettu omaa lähtötasoaan vastaavaan opetukseen.)

***

Toinen juttu
Viimeisten kahdenkymmenen tänne johtaneen hakusanan joukossa ovat olleet:

    – prosenttilasku
    – vaikea prosenttilasku
    – prosenttilasku ja kate
    – laskupohjat (kahdesti)

ja Stockan aleale -postaukseeni tippuu kävijöitä muutaman kävijän päivävauhtia. Joku noista etsivistä saattaisi hyötyä prosenttiprujustani. Ongelmana on, että just nyt minulla ei ole paikkaa, jonne uppia tuo materiaali (pdf, ei paljon minkään kokoinen). Voisiko joku ystävällisesti tarjota minulle palvelimeltaan tilaa, johon voisin tuikata prosentit jakoon?

(On täältä kyllä yritetty etsiä tietoa myös neitsyyden menettämisestä, housuihin pissaamisesta ja taloyhtiön kosteusvaurioista, mutta näille etsijöille minulla ei valitettavasti ole materiaalia tehtynä.)

Hyvässä seurassa

17.2.2006

Kävin eilen hyvässä seurassa piristymässä.

Kaura piti ehdottomasti käydä livetapaamassa, kun tilaisuus tarjoutui. Kaupanpäällisiksi kohtasin myös joukon muita hurmaavia salarouvia.

Elman ilta oli kovin täyteen buukattu. Onneksi sentään ehdin paikalle, ennen kuin hänen oli siirryttävä seuraavaan mestaan. Entuudestaan tutun Kukkiksen kaa juttelin pitkälle iltaan. Julkilausumanamme toteamme, että sekä eteläkarjalaisessa että lounaissuomalaisessa heimotaustassa on puolensa.

Raparperiblogin Raisan kanssa olisin voinut viihtyä pitempäänkin. Yhteisestä taustastamme ehdimme vasta pintapuolisesti raapaista erityisopettajaseikkaa.

Ihan uusi tuttavuus minulle oli Piikkari, siis lihassa tavattuna. Blogissa olen toki pistäytynyt ennenkin. Rouvan hiuksista tuli elävästi mieleen oma kuontaloni kuusitoistakesäisenä. Isäni kommentoi silloin:

– Ihan hyvä tukka uimarille. Ainoo vaan, ettet ui niin hyvin, että pitäisi olla noin lyhyet hiukset.

Piikkarin timmi kroppa sai epäilemään, että häneltä varmaan uiminenkin sujuisi jalkakyykkyjen lisäksi.

Person hankintalistalla oli ollut pussillinen UFFE-löytöjä, joita kilvan ihailimme. Paitsi että kehotin säilömään saalista ensin jonkin aikaa parvekkeella. Koskaan ei voi liikaa varoa piileviä turkiskuoriaisitiöitä! Minä sen tiedän: ainakin kolme täysikokoista yksilöä on tavattu muuttaneena Kruununhaan kodistamme tänne Espooseen.

Yksi juttu on vielä pakko mainita. Elman joukoissa pöytäämme päätyi myös työkaverinsa, ei blogaava. Siinä hän istui ja toisteli toistelemasta päästyään:

– Ihan oikeestiko te kaikki olette tavanneet Internetissä? Minä käytän tietokonetta vain työasioihin enkä olisi ikinä uskonut, että netissä voi tavata noin mielenkiintoisia ihmisiä!

Hyvin mielenkiintoinen rouva itsekin. Jahka Elma saa perehdytyksen kuntoon, uskon vielä näkeväni hänen ajatuksiaan blogissa tai kommenteissa. Tai ainaskin toivon niin!

***

Kauran paluujuna lähti sikäli sopivaan aikaan, että samalla ovenavauksella häipyneenä osuin Kamppiin yhtä aikaa koulubileistä kotiin palaavien Spögejen kanssa. Tuli yhteinen bussimatka mennen tullen.

***

Hyvää lomanalkua meille moisesta onnesta osallisille!

14.2. teemapostaus

14.2.2006

Melkein myöhästyin, mutta vielä vissiin ehtii julkaista päivän teemapostauksen.

Mea sai minut miettimään omia ystäviäni. Ensin oli Jalavikon likat ja keittäjän Auli. Keskikoulussa kirkolla aloin kaveerata yhden Katrin kanssa. Myös Sadulla, Raijalla, Maija-Liisalla ja Maijalla yökyläilin. Viidenteen luokkaan mennessä läheisimmäksi ystäväkseni oli tullut toinen Katri.

Sitten muutin lukioon Helsinkiin ja entiset ystävät jäivät 250 kilometrin päähän. Ensimmäisenä vuonna läheisin ystäväni oli Johanna, joka kuitenkin lopetti koulun kesken ja lähti Englantiin sairaala-apulaiseksi. Sitten bestiksekseni tuli Sirpa. Lukion jälkeen lähdin Amerikkaan ja ystävystyin Kamlan kanssa. Polilla paras kaverini oli Liisa. Sitten tapasin Gorban. Ja jäin liian moneksi vuodeksi naisystävättömäksi!

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen olen edelleen tekemisissä Johannan kanssa, tapaan Sirpaa satunnaisesti ja meilaan toisinaan Kamlalle. Mellun ja Mutaskan kanssa ylläpidän etäsuhdetta (Rauma, Tampere). Läheisimpiä naisia minulle ovat tällä hetkellä molemmat sisareni ja perheen ulkopuolisista Ulla. Eniten aikaa vietän kuitenkin blogiystävieni kanssa.

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille!

Nyt voisi olla sopiva paikka esitellä kaikkein yllättävimmiät blogiystäväni. Kun Sun äitis-blogi syntyi viime lokakuussa, oli eräs ihan ensimmäisistä linkkaajista Orkidea.orgin Riku, 15 v. Rikun myötä olen tutustunut moniin ihaniin nuoriin miehiin. Vakituttujani ovat

Helppohan sitä kaltaistensa kanssa on kaveerata, mutta kun osa noista voisi olla miltei lapsenlapsiani! Siksi olen niin kovin ylpeä yhteydestämme.

***

Tämä on pelkkä edit-osio, jolla yritän houkutella Blogilistan tajuaamaan, että päivitytty on. Nyt ei siltä näytä.