BlogiBiqniq, episode 2?

Tähän mennessä
Keväinen BlogiBiqniq suoritettiin Alppipuistossa. Edellisen postaukseni kommenteissa Helena alkoi kaivata uusintaa. Pni ja PA ilmoittivat, että torstai 3.8. sopisi heille.

Tästä eteenpäin?
Entäs muut? (Huhu kertoo, että Katakin on Suomessa…) Sopisiko Alppipuisto amfin vieressä 3.8. klo 17 eteenpäin? Onko ehdotuksia muista paikoista tai ajankohdista? Nyyttärilinjalla lienee hyvä jatkaa.

Varoitus: Mac-hypetystä!

Katsokaa tämä ulos laatikosta juttu, jos haluatte tietää, mitä olen puuhannut viime päivinä (paitsi istunut siskon kanssa puistossa juoruamassa ja polttanut naamani). Minulle siis saapui MacBook sillä välin kun olin reissussa. Tämä on jo neljäs Macini, joten ihan yhtä täpinöissäni en ollut, kuin ensimmäistä paketista purkaessani. Kokemus tuo varmuutta, sen tietävät kaikki äidit. (Hahhaa, kunhan puhun! Todellisuudessa minulla on tällä hetkellä iljettävä haava peukalossa, ihan vain siksi, kun malttamattomuuksissani aloin repiä kuljetusliikkeen paketin teippejä irti lähimpiä saksia apuna käyttäen ja ne lähimmät sakset olivat hiustenleikkuusakset, jotka ovat terävät. Maltillinen ja kokenut ihminen ei olisi tehnyt moista mokaa.)

Viime yönä kirjoitin pitkän ja hiotun pohdinnan ensikokemuksistani uuden Macin kaa, mutta onnistuin sährämään sen maailmaneetterin tuuliin. Kaikkea en jaksa uudelleen muistella, mutta tässä päällimmäisiä:

• Kun kuljetusliikkeen boksi oli pois tieltä, sujui loppu kuin leikki. Alta kymmenessä minuutissa olin netissä ja kaikki muutkin koneen mukana tulevat ohjelmat toimivat.
  
  
  Tämän boksin avaaminen ei aiheuttanut viiltohaavoja

• Illemmalla löysin firewire-piuhan ja siirsin Siirtymisapurilla kaikki ohjelmat ja tiedostot vanhalta iBookilta uudelle MacBookille. Aikaa tähän kului puolisen tuntia. Siis kaikki ohjelmat kaikkine asetuksineen mennähumpsahtivat tosta vain oikein, ja minä kun olin varauunut tuntien romppusulkeisiin!

• Koko meiän multimediakeskus (huoneen pinta-ala n. 7 neliötä) tuoksuu ihanasti uudelle tietokoneelle.
  
  
  Mikä söpöläiselle nimeksi? Edellinen oli Murmeli.

• Tässä on aivan ihq hipaisulevy. Kun sitä hinkkaa ylös-alas kahdella sormella, saa vieritettyä näyttöä. Näppäimet ovat vanhaan iBookiin verrattuna isot ja tukevat.

• Sisäänrakennettu iSight-kamera tarjoaa hupia ja hyötyä.
  
  
  Minä Matami Mimminä (tuli kuvalle nimeksi vahingossa Milla Magia. Oiskohan alitajuista, kun se on sentään rautainen mimmi päinvastoin kuin tämä Matami)

• Garage Bandillä voi paitsi sovitella musiikkia (ei mun juttu!) myös äänittää Podcasteja (äänitystoiminto testattuna, muu vielä vaiheessa).

• Varoittivat, että kone kuumenee niin, ettei Apple edes mainonnassaan uskalla käyttää nimitystä sylimikro. Sitä en vielä ole huomannut, mutta tohon laturiin tai mikä lie virtalähteeseen olen kyllä polttanut varpaani jo useampaan kertaan!

• Sen sijaan koneen etureunan terävyydestä varoittaneet ovat valitettavasti ihan oikeassa! Jotain on keksittävä, muuten mut löydetään jonain aamuna koneeni vierestä ranteet viiltyneinä!

• Koneen mukana tuli kahden kuukauden Office Trial, johon kaikki docit, xls:t yms. oli linkattu avautumaan. Se ohjelma piti ensin poistaa (roskakorikin piti tyhjentää) ja sitten linkata tiedostot aukeamaan oikealla Officella.

• Nämä Intel-Macit eivät osaa käyttää Flash Player kasia. Sen huomasin, kun kävin päivityslakosta livenneellä Kauralla ja jatkoin sieltä Flash-härpäkkeitä viljelevälle Kiloklubille (joka asiantuntemattomasti väittää, että saisin pullistua vielä 8 kiloa, ennen kuin olisin ylipainoinen. Vähänpä tietävät! Gorban auringontarkka käsi ja omat silmäni ovat jo noin viiden kilon ajan tienneet, että kohtuullisuuden raja on ylitetty!).

  No rupesin sitten imuroimaan toimivaa Flash Playeria ja eksyin totaalisesti Adoben sivuille. Janin tavoin annoin palautetta ja jo aamusta löysin laatikosta ystävällisen vastauksensa. Ja innostuin uudestaan kahlaamaan reitin, jolle eksyin. Dokumentoin sen ja lähetin tiedoksi Adoben käytettävyyssuunnittelijoille (saatan joskus kirjoittaa aiheesta postauksen). Miten mahtavatkaan minua kiittää uhrautuvasta avustani!

Ei muuta tällä erää. Paitsi että otan vastaan nimiehdotuksia.

PS Mitens oikeastaan saadaan aikaan kappalejakoja? Nimittäin noi pallerolistat tein niin, että pukkasin peräkkäin niihin väkäsiin ul ja sitten li (että sekä sisentyi että tuli pallura eteen). Viimeiseen palluraan piti tulla kaksi kappaletta. Siksi tökkäsin siihen väliin väkäsiin br. Safarilla kappalejako näkyy, mutta FireFoxilla ei! Pahus!

Matkakuulumisia ja perheenlisäystä

Ensin lensin paikkaan, josta minulle tulee mieleen muuraus ja työväenluokka. Vaikka oikeampaa olisi ajatella lasipytinkejä ja bisnestä. Näkemiin vaan, murun syytä kaikki.

Siellä en viipynyt pitkään, vaan harrastin käytettävyystutkimusta paikallisella junalippuautomaatilla. Kesken matkan tein yllättävän välipysähdyksen paikkakunnalla, jolla kasvaa torni, johon voi kavuta 509 askelmaa. Ei välttämättä pitäisi, jos ikää on 50 vuotta ja lämpötila 34 °C. Mutta kyllä siitä hengissä selvisi. Onneksi tuossa maassa saattoi mainiosti nauttia olutta terassilla, 2 dl maksoi euron.

(Viime viikolla näin Citymarketissa kotimaisia uusia perunoita 0,20 €/kg. Miten on mahdollista, että joku Suomessa säilyttää siemenperunat, puuhaa kaikki tarvittavat peltohommat, muokkaamiset, kylvämiset, korjaamiset yms. ja joku toinen sitten kuskaa perunat pitkin maita ja mantuja ja joku purkaa kuormat ja myy ja joka välissä menee veroa… ja sitten niitä myydään 0,20 €/kg! Ei tunnu mahdolliselta. Samalla tavalla oudolta tuntui saada eurolla kauniiseen jalkalasiin kaadettu olut terassille tarjottuna eurolla. Jalan ympärille oli sitäpaitsi näprätty pieni sievä paperiseikka.)

Varsinaisessa määränpäässä kärsin lisää kuumuudesta ja join lisää olutta. Kävelin puuhakkaana turistina niin valtavia lenkkejä, että sain jättimäiset rakot päkiöihin. Lapset, älkää koskaan käyttäkö halpoja nilkkasukkia, jotka rullaantuvat inhottavasti jalan alle väljissä ja mukavissa kengissä!

Paluulento myöhästyi 45 minuuttia. Siellä maassa alkoi ukkostaa just kun minun piti päästä sieltä pois. No ei siinä muuten mitään, mutkun Gorba oli päättänyt yllättää ja tulla kentälle vastaan. Ja aikataulunmukainenkin saapumisaika olisi ollut n. kaksi tuntia hänen normaalin vetäytymisaikansa jälkeen! Nyt hujahti herralle kaikkineen liki neljä tuntia ylimääräistä valvomista. Kyllä se on rakkautta. Ehdottomasti.

Spöget olivat lähteissäni vähän katkeria, että heidänkö täällä pitää päivät pitkät päivystää mahdollista saapuvaa toimitusta, kun rouva vain reissaa. Sanoin, ettei suinkan tarvitse. Herra Apple on estimoinut saapumisajaksi 27.7., ja silloin olen jo paikalla itse kuittaamassa. No, onneksi sällit olivat eilen kotona. Order status näyttää edelleen

vaikka uutukainen MacBookini tupsahti tänne jo eilen (Hitto että mua risoo noi kuljetusfirmat, kun kerran oven takana turhaan käytyään ne aina osavat soittaa moittivan puhelun siitä, ettei kukaan ollut paikalla, mutta ikinä eivät soita ennen saapumistaan. Nyt Spöget olivat tsäkällä paikalla ja mun uusi vauva odottaa olohuoneen pöydällä.)

Pitää mennä tutustumaan!

Sun äitis suosittelee

Tähän mennessä tapahtunut: sain n. kuukausi sitten lahjaksi iPodin, jolla oli Da Vinci Code äänikirjana + pari podcastia NRJ:n aamushowta. Havaitsin kuuntelun siivousta vauhdittavaksi toimeksi.

Siinä oli vain sellainen ongelma, etten uskaltanut linkata podiani oman tietokoneeni kanssa, koska ko. äänikirja samalla häviäisi podilta (kun sitä ei ole minun tietokoneeni soittolistalla, vaan lahjan antajan koneella). Lopulta tulin siihen tulokseen, että jollen saa jotain uutta kuunneltavaa, hukkuu kämppämme roskaan!

Riskeerasin Da Vincin menetyksen ja lainasin kirjastosta Sjöwall-Wahlöön äänikirjan Den vedervärdige mannen från Säffle, jonka rippasin iTunesilla ja siirsin podilleni kuunneltavaksi. Sit hain myös koko kesän jaksot NRJ:n aamushowta.

Kirja on kuunneltuna. Samoin suurin osa NRJ-podcasteista. Huushollista alkaa pohja pilkottaa. Martin Beck -tarina oli oiva, Gunvald oli tässä äänikirjaversiossakin aivan ihq. Ja nämä aamushowt sitten! Lotta on hervottoman hauska tyyppi. Kuunnelkaa ihmeessä ihmiset! Tai lukekaa Love Lottaa.

Sokerihumalan loppu

Olen hetkessä eläjä, jonka on vaikea suunnitella tulevaa ja ihmettelen aina, miten kasvetaan ihmiseksi, joka osaa toukokuussa varata itselleen hiihtolomamatkan. Jo vuoden verran olen harkinnut pikapyrähdystä keskeiseen Eurooppaan. Mutta olenko kyennyt päättämään päivän ja tilaamaan matkan? No en tod!

Halpalentoyhtiöt ovat halpoja vain, jos tietää riittävän ajoissa, mitä haluaa. Sen huomasin, kun nyt viime tinkaan päätin toteuttaa reissuni. Uskokaa tai älkää, tällä aikataululla Finski on sittenkin halvin.

Minä siis lähden huomenna. Kun keskiviikkona palaan, on kesän hassauskiintiö tuhlattuna ja hiukka ylikin. Paluu arkeen ja ruisleipään alkaa. Eikä yhtään liian aikaisin. Joutenolo ja humputtelu on ollut ihanaa, mutta kurinalainen kunnon ihminen sisälläni alkaa uhkaavasti pintautua. Pitäisi jo ruveta tekemään jotain hyödyllistä. Pitäisi alkaa elää pienesti ja säntillisesti. Jatkuvasta makeanahmisesta tulee höttöisentahmea morkkisolo.

Mutta puoli viikkoa siis vielä humppaan!

Äiti lähti metsälle

Saalis:

• kaksikymmentä paria kalsareita (koko sakille)
• seitsemän paria kenkiä (pääasiassa pojille, yhdet itselle)
• seitsemän neuletta (lähinnä mulle, poikien ”hihoja” oli huonosti tarjolla)
• kuusi paria varvassukkia (Spögeille, kukaan muu ei suostuisi niitä käyttämään)
• viisi miesten paitaa (Gorballe + sälleille)
• viidet housut (pääasiassa pojille, yhdet mulle)
• kaksi (nuorten)miesten pukua (Spögeille)
• yksi pikkutakki (keskimmäiselle)
• yksi jakku + hame (mulle)
• yksi käsilaukku (mulle)

Huushollin hankintapäällikkö (=minä) teki tänään täyden kahdeksantuntisen työpäivän. Jotain sentään jäi muillekin. Sunnuntaihin asti on aikaa. Sokoksessa ja Stockmannilla. Alennukset 64% – 70%. Ihan totta, nyt kannattaa hamstrata syksyksi vaatteet koko sakille. Entisenä tuotetuntemuksen opettajana kehottaisin panostamaan laatuun, näillä hinnoilla se kannattaa!

Identtiset pallot

Rasmussen, Ranskan ympäriajaja
Sun äitis, blogipersoona

Näppäräsorminen lenkkarintekijä saa paikan

”Tiedätkö, kun tuijottaa tiiliseinää, niin välillä ne tiilet niinku häviävät ja erottaa vain saumat? Vähän samalla tavalla mä välillä alan nähdä kirjan sivulla vain sanojen välejä ja niiden muodostamia kuvioita ja sanat häviävät.”

Noin kuvasi toinen Spöge omaa lukemisvaikeuttaan. Kyllähän minä tiedän, että luki-vaiva on paljon muutakin kuin sitä, että kirjaimet vaihtavat järjestystä. Yhtä havainnollisesti yksikään oppikirja ei kuitenkaan ole asiasta kertonut.

Tässä maassa, tähän aikaan on vaikeaa elää, jos aivot tulkitsevat luonnostaan kirjan sivut ornamentteina. Ongelman kanssa oppii tulemaan toimeen, mutta kyllä se täällä haittaa tahtia enemmän kuin jossain Afrikassa tai Suomen maaseudulla 1800-luvun alussa. Niin tärkeää jälkiteollisessa maassa on ymmärtää ja tuottaa kirjoitettua tekstiä.

Tätä aloin miettiä, kun tein Heurekassa musikaalisuustestejä. Mitenkään yllätyksenä ei tullut, etteivät minun aivoni osaa erottaa äänenkorkeuksia toisistaan. Tai etten osaa taputtaa rytmiä. (Onnistuin taputtamaan Ragtimen tahtiin liki kolme minuuttia niin, ettei yksikään taputus osunut yhtä aikaa referenssiryhmän kanssa! Onneksi olkoon, olet löytänyt ihan oman tahtisi! luki näytössä.)

Epämusikaalisuudesta on ollut minulle elämän varrella paljon sosiaalista haittaa enkä epätahtiin taputtamisen pelossa uskalla klapata edes teatterissa. Mutta kovin paljon musiikki-vaivani ei ole haitannut arjessa selviytymistäni.

Mutta entäs jos olisin syntynyt näillä aivoilla Vietnamiin? Vietnamin kielessä sanojen merkitys kuulemma riippuu siitä, millä korkeudella ne sanotaan. Kai minun korvani hiukan olisin kehittynyt nykyisestä, jos olisin altistunut tuolle kielelle jatkuvasti. Muttei välttämättä kovasti (vrt. ei se tekstille altistaminenkaaan täysin poista lukivaikeutta). Olisinko oppinut puhumaan kunnolla? Olisinko ollut hiukka hidasälyisen maineessa, kun en aina olisi ymmärtänyt, mitä minulle sanotaan? Olisinko päätynyt näppäräsormiseksi lenkkarinkokoajaksi Niken tehtaalle?

Kesää suorittamassa, osa n

Missä?

Jo kymmenen vuotta kesätoimiimme on kuulunut käynti Heurekassa. Kaava on aina sama: ovelle kymmeneksi, kiertelyä, eväsruokailua ulkokatoksessa, kiertelyä, pois kello seitsemän, kun ovet suljetaan.

Tänä vuonna vaihtuvina näyttelyinä ovat ”Minä pelissä” ja ”Peilaudu”. Pelinäyttelyä varten kannattaa varata riittävästi aikaa, että ehtii kokeilla pelaamista kunnolla. Meitä oli sopiva neljän hengen sakki (Spöget + serkkunsa + minä), ja pelasimme liki joka peliä. Monet niistä olivat niin yksinkertaisesti toteutettavissa, että niiden ideoita voi soveltaa kotona, koulussa tai kapakassa. Aion. Ainakin koulussa, kapakasta en tiedä.

Peilinäyttelyltä odotin paljon, sillä olen kaleidoskooppifriikki. Alku oli lupaava, alueelle kuljettiin peiliputkessa, kuin kaleidoskoopissa ikään. Kulmittain asetettujen peilien väliin saattoi koota värillisistä puikoista ja muovipaloista oktaedrejä ja dodekaedrejä. Napista vääntämällä sai luotua leikkinäyttämölle haamun. Labyrintissä teloi helposti nenänsä. Mutkapeileissä muuttui kääpiöksi. Esittelyjutskat olivat sinänsä ok. MUTTA ohjeet ja ilmiöiden selitykset oli minusta esitetty huomattavasti huonommin kuin päänäyttelyssä.

Esittelyekstit oli liimattu tyylikkään näköisiin pyöreisiin tolppiin kohteen lähistölle. Tekstit oli kolmella kielellä eikä tolppa pyörinyt, joten ohjeen joutui välillä lukemaan selkä kohteeseen päin. Tosi hankalaa yrittää pitää mielessä mikä osa minnekin tulee työntää, kun osia ei nää samalla, kun lukee ohjeen! Lisäksi tekstit olivat pitkiä ja kankeita, tuli mieleen videon käyttöohjeet, jotka on käännetty näkemättä itse laitetta. Ja monesta vempaimesta puuttui lyhyt ja ytimekäs tiivistys siitä, mihin ilmiöön homma perustuu.

Hauskinta oli hölmöillä pihalla auringonpaisteessa tiedepuisto Galilein vempainten kimpussa. Tämän vuoden kiehtovin tuttavuus oli rakentaa kaarisilta puupaloista.

***

Tätä sitten treenasimme vielä kotonakin (käyttämämme tikut olivat Spögen ”hirsimökin” pulikoita, siksi niissä on päässä loveukset, joita ei siltapuuhassa välttämättä tarvita). Tiivistetty sillanrakennuksen resepti:

• kaksi tikkua pohjalle, yksi puoleenväliin päälle

  

• kaksi tikkua poikkipienan päälle

  

• nostetaan pohjimmainen pari ylös ja kiilataan poikkipuu syntyneeseen haarukkaan

  

• jatketaan…

  

• …kunnes silta on valmis

  

101/ 70%

Olen puolisokea vanha kääpä, joka ei saa selvää näppäimistään ja näytöstä vielä vähemmän. Olisi siis varsin perusteltua opetella näpyttelemään kymmenellä sormella. Mutkun en viitsi. (Tämän laiskuuteni vuoksi jouduin jopa opettamaan laskutusta ja reskontraa Econetilla sen sijaan, että olisin opettanut leppoisasti Wordin alkeita. Siihen tekstinkäsittelykurssiin olisi näet kuulunut myös kymmensormijärjestelmäosuus, enkä juurikaan olisi ollut uskottava opettaja neljän sormen taktiikallani. Wordin jatkot kyllä kelpasin opettamaan, siinä oli pääpaino muussa kuin oikeaoppisessa näpyttelyssä.)

Mutta siis, on minulla hienoinen häpeä tästä puutteestani. Aina kun olen hajalla ja masentunut, aloitan näpyttelyharjoitukset. Se on sellaista eheyttävää puuhaa: sitoo sopivasti joka suuntaan sinkoilevaa ahdistusenergiaa, kun keskittyy johonkin niin mekaaaniseen kuin näpsyttely. Vaan heti kun olo helpottaa, väistyy kurinalaisuus.

Jos jotakuta huvittaa kokeilla omaa kirjoitusnopeuttaan, niin Typing Master tarjoaa mahdollisuuden.

Olin surkea. Nopeuteni oli 101 merkkiä minuutissa ja tarkkuuteni 70%. Mut hei, virheet johtuivat siitä, että ainakin tällä macillä kaikki ääkköset oli mallitekstissä jotain prosenttihässäköitä ja minälikka kirjoittelin niin kuin oikeesti olisi pitänyt olla. (Varokaa Vuorenpeikkoa, siinä on hirveesti skandeja!)

PS En ole tällä hetkellä masentunut, mutta tämä pahuksen kuumuus vie mehut ja estää kaiken järjellisen puuhailun. Siihen hätään voi vajota vaikka näpyttelemään! Paitsi nytpäs tempaisen ja teen pannarin ja päälle mössättyjä mansikoita ja tarjousvaniljajätskiä!