Elämäni uimarannat

Minun lapsuudenperheelläni ei ollut mökkiä. Hyvänen aika, me asuimme maalla, ei maalaisilla siihen aikaan mökkejä ollut. Vaarilla oli huvila, mutta hänpä olikin helsinkiläinen.

Meidän perhe vietti kuumia kesäpäiviä Kankaanjärvellä. Filtti meillä oli ja pyyhkeet ja pari puhallettavaa lelua, mutta evästä ei, vain pullo auringossa lämmennyttä mustaviinimarjamehua.

Kankaanjärvi on metka pikkujärvi keskellä hiekkakangasta. Oikeastaan se taitaa olla lähde, kun siihen ei laske mikään oja, puro tai joki. Tarina kertoo, että se syntyi jääkauden jälkeen, kun joku jääkikkare jäi sulaessaan paikalleeen kieppumaan ja porasi itselleen kattilan kangasmaahan.

Monena kesänä ajelin lasteni kanssa lapsuuskylälläni ja yritin etsiä tietä Kankaanjärvelle. Ne vitsailivat, että paikkakunnan uudeksi kummitusjutuksi nousee tarina satavuotiaasta mummosta, joka harhailee kankaalla risteileviä, hädin tuskin ajettavia teitä ja hokee:”Täältä jostain kyllä pitäisi löytyä järvi!” Yhtenä kesänä vihdoin maltoin ajaa kyllin syvälle tielabyrinttiin ja löysin järven. Kovin pieneksi se oli käynyt. Mikä lie hörppinyt ikiaikaiset pohjavedet niin matalalle. No, ainakaan ei enää tarvitse ajella etsien!

Osan kesästä vietimme lapsuudessani aina Helsingissä sukuloimassa. Päiväksi menimme Herttoniemeen huvilalle. Huvilat, pienetkin, ovat keveitä ja vaaaleita. Niiden ikkunoissa heiluvat ohuet valkoiset verhot, pöydillä on kankaiset pöytäliinat ja pihakallioilla kansituoleja. Mökit ovat raskaita, pimeitä hirsirakennelmia, joiden seinät ovat mustuneet savuttavasta takasta. Mökeillä on rantasauna ja laituri, jolta hypitään uimaan. Huvilalta on avoin näkymä merelle, muttei välttämättä uimapaikkaa.

Ainakaan vaarin huvilalla ei ollut lapsille sopivaa uimarantaa (vasta tulevat polvet rakensivat siihen viereen täyttömaalle Herttoniemerannan asuinalueen ja Tuorinniemen uimarannan). Siksi kävimme uimassa Degerön uimarannalla (vuosia myöhemmin opin, että Degerö on sama asia kuin Laajasalo!). Siellä oli rannalla keinut ja karuselli.

Kesällä 1966 perheeeni vuokrasi viikoksi mökin Ahvenenmaalta (kyllä, kysymyksessä oli nimenomaan mökki: hirsinen, pimeä, pusikossa). Tuosta viikosta tuli käännekohta elämäni kesille. Mun äiti jututti mökkikylän valvojaa ja kysyi, tuntisiko tämä jotakuta, joka ottaisi maksusta kesälapsen kieltä oppimaan. Aikansa mietittyään rouva sanoi itse ottavansa mielellään kaverin omalle tytölleen.

Siitä seurasi seitsemän juhannuksen putki poissa kotoa. Ensin olin maksettuna vieraana Ahvenenmaalla ja Smålannissa, sitten piikomassa ja päiväkodissa Tukholmassa sekä perhevieraana Englannissa ja Kanadassa. En mökkeillyt noilla reissuilla, paitsi Torontossa, mutta perhe olikin Suomesta kotoisin. Rannoilla sen sijaan kävin usein.

Lumparlandissa oli upeat, sileät rantakalliot. Rannalla leikittiin Varv o Stegiä juoksemalla ympäri harmaantunutta rantalatoa. Sinä kesänä minäkin rusketuin (ja todennäköisesti kohtasin rantaheinikossa Kumlingen tautia kantavan punkin, sillä sairastuin syksyllä viruksen aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen ja aivokuumeeseen, josta ei lopulta jäänyt tämän erityisempiä jälkiseuraamuksia. Onneksi.)

Vimmerbyn lähellä oli uimaranta, jonka kioskista saattoi ostaa Salta ringar (sitä salmiakkia ei silloin saanut Suomesta). Puisen hyppytornin ylätasanteella aurinkoa ottavat teinit kysyivät minulta, mitä katt on suomeksi. Olin varma, että ne tekivät sen ilkeyttään, että joutuisin vastaamaan kissa ja ne pääsisivät nauramaan. Teininä pelkäsin teinejä, lähdin paniikissa pois rannalta ja kävelin 5 km kaupunkiin. Perillä isäntäperheeni äiti haukkui minut. Perheeen tytär oli ollut kanssani rannalla ja hätääntynyt häipymisestäni.

Åkers Runössä ranta oli matala ja kaislainen. Siellä, kuten tukholmalaisen kahlualtaan reunallakin, oleellisinta oli vahtia lapsia. Tosin päiväkodin vanhempi kollega osoitti muutakin tarkasteltavaa. ”Damchoclad”, hän sanoi ja nyökkäsi altaalla lastaan uittavaan ruskettuneeseen, lihaksikkaaseen, kreikkalaiseen? mieheen. En oikein oivaltanut silloin enkä sittemminkään. Ruskettuneiden lihaskimppujen perään kuolaaaminen vain ei koskaan ole ollut mun juttuni.

Plymouthissa jännintä oli kiivetä kallioiden yli hevosenkengän malliselle hiekkarannalle ja kävellä laskuveden aikaan paljasta pohjaaa pitkin rannalta pois. Toiseksi jännintä oli huomata uimapuvussa rannalla, että kuukautiset alkoivat eikä mukana ollut vaippoja!

Opiskelija-aikaani ei muistaakseni kuulunut rantalomailua. Sinä vuosikymmenenä kävin uimassa vain Otaniemen uimahallissa ja poikaystävä-kihlattu-aviomiehen vanhempien mökeillä.

Sitten syntyivät lapset, ja taas oli asiaa uimarannalle. Häälahjaksi saaatu ruskea päiväpeite muuttui viralliseksi rantapeitoksi. Styrox-boksiin pakattiin käsinakkeja (kuorettomia Iso vitosia), vanukkaita, paksuja kurkkuviipaleita, metwurstileipiä ja Kokista. Ja toiseen kylmäpussukkaan valkkaria ja oikeat jalkalasit. Kyllä, herätimme pienten lasten kanssa pahennusta nauttimalla julkisella paikalla alkoholipitoista juomaa! Tämä tapahtui niin Meriristissä, Kyrönniemessä, Saharannassa, Tesomalla kuin Santtiossakin (pikkupaikkakunnilla kotimme sijaitsivat aina kävelymatkan päässä lähimmältä rannalta). Helsingissä kantarantamme oli automatkan takana Tuorinniemessä ja nyt Espoossakin lähirantaan on nelisen kilometriä.

Lähdenkin tässä etsiskelemään the rantapeittoa, hiekkaleluja (aterian ja viinin nauttimisen jälkeen vietetään uimajäähyä linna-vallihauta-yms.-puuhissa) ja kellarin kätköistä juhlista yli jäänyttä kuoharia. Matinkylä, here we come!

Mainokset

5 vastausta to “Elämäni uimarannat”

  1. PA Says:

    Täällä on kuulemma joku tekojärvi 50 kilometrin säteellä.

    Otaniemen uimahalli on ymmärtääkseni lakkautettu.

  2. Haastemies Says:

    Mä en ole eläissäni ollut järvessä, enkä oo.

  3. Z Says:

    Kyrönniemessä olen suorittanut ensimmäiset maisterinpaperini (hyppyjä lukuunottamatta, tietty). Uimakoulussa käytiin siellä myös kesä kesän jälkeen, vaikka osattiinkin uida, koska siellä oli kivaa ja kaikki muutkin kävi – ja ilmaistahan se tietty oli, kun kaupunki järjesti.

    Juu, ja aurinko paistoi aina ja kesät oli pitkiä, jeejee.

  4. Sun äitis Says:

    PA,
    sympatiseeraan!

    Petja,
    noista edellä mainituista järviä ovat Kankaanjärvi, Saimaa (Kyrönniemi) ja Tesoma, muut sijaitsevat merialueella. Vesi kuin vesi, sisämaassa ei voi valita (vaikka kyllä meren tuoksu minusta on ylivoimainen).

    Z,
    minusta tuli vain kandidaatti ja johonkin pää edellä hyppimisasiaan maisteriuteni muistaakseni karahti, tai sitten johonkin mannertenväliseen sukelluksen.

    Jeps, minunkin lapsuudessani aurinko paistoi aina!

  5. Haastemies Says:

    Meidän perhe omisti aikoinaan yhden järven, mutta talo oli mun aikani sitten ylävirran puolelle joki varressa, vajaat kilometri joki vartta, ja joki varressa oli sitten uimapaikkakin. Minä en vain ole koskaan osannut valita uimapuvun kanssa sopivaa solmiota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: