Mikä minussa on kaunista?

Kesällä isä aina käytti hyväksen koulun tyhjää veistosalia ja rakensi huonekaluja. Mustaa ja tiikkiä. Yhtenä vuonna hän teki sohvapöydän, jota jostain syystä nakerteli myös pihalla. Pöytä näytti valtavalta. Äiti oli varma, ettei se mahtuisi olohuoneeseemme. Isä vakuutteli, että hyvältä se näyttää, kunhan tulee oikeaan paikkaansa. Vähän iso se oli olohuoneessakin, muttei lopulta niin mahdoton, kuin vielä pihalla näytti.

***

Olin laiha, isonenäinen tyttö. Oppikoulun ensimmäisellä luokalla olin lähdössä luokkaretkelle. Muutenkin isoon nenääni oli vielä noussut valtaisa punainen finni. Itketti ja harmitti. Silloin isä lohdutti, että minun nenäni oli kuin hänen tekemänsä pöytä: näytti isolta väärässä ympäristössä, mutta kunhan kasvoni kasvaisivat, niin nenäkin vielä istuisi ihan hyvin.

Kaikille muille luokan tytöille kasvoi rinnat. Ei minulle. Olin niin hitaasti kypsyvää lajia, että kuukautisetkin alkoivat vasta samassa viikonvaihteessa, kun pääsin ripille. Polvistele siinä sitten seurakunnan edessä koko ajan peläten, että tottumattomasti sitaistu vaippa falskaa ja valkoinen mekko muuttuu punaläikkäiseksi.

"Luuvalo, reunatissi", huutelivat kylän pojat pilkaten. Kun rinnat vihdoin lukion toisella alkoivat turvota, ne olivat sivuille sojottavat tötteröt, eivät mitkään pyöreät, pystyt pikkurinnat. Just kun olisi ollut kovin muodikasta kulkea liiveittä napakat nännit törröllään (kerran harkitsin jopa nänni-implanttien muotoilua sinitarrasta).

***

Keskiviikkoisin eno poimi minut koululta Kruununhaasta punaisella Datsunillaan ja vei kotiinsa Vuosaareen. Kerran olin ostanut Lip Potionia, pallokärkiputkilossa myytävää väritöntä huulikiiltoa, ja sivellyt sitä huuliin aika satsin. Hakaniemen silalla eno katsoi minua sivusilmällä hyväksyvästi ja sanoi: "Seitsemäntoistavuotisna on neito kauneimmillansa".

***

"Sulla on kauniit kädet, äidin kädet", sanoi Gorba, kun tapasimme toista kertaa. "Vanhenet arvokkaasti" se sanoi jollain seuraavalla tapaamiskerralla. "Jalkasi ovat kauniit, vaikka niissä kyllä on kulutuspintaa ihan omistuisessa paikassa", se sanoi joskus toiste.

***

Nuo edelliset alkoivat pyöriä mielessäni, kun Birdyn kautta päädyin lukemaan Näkymättömän tytön pohdintoja siitä, mikä hänessä on kaunista ja aloin miettiä, miten itse suhtaudun omaan ulkonäkööni.

Sillä niin se vain on, ettei itsetuntoni naisena ja oma käsitykseni siitä, mikä minussa on kaunista, ole syntynyt tyhjästä tai peiliin tuijottelemalla, vaan läheisten miesten vuosikymmenien aikana lähettämistä katseista ja kommenteista.

Ei oikein tiedä, miten hyväksyttävää ylipäätän on ajatella, että ulkonäöllä on merkitystä naisen itsetunnon rakentumisessa. Sen sentään soisin, että jokaisella isonenäisellä lautatytöllä, ennen aikojaan kehittyneellä povipommilla tai ohuita hiuksiaan murehtivalla teinitytöllä olisi hyväksyvän katseen suova isä tai eno loiventamassa ikätoverien ivaa, kunnes sitten tulee se oma Gorba.

***

Kasvot

Silmäni ovat kuin harmaata homerihmastoa, mutta ilmeikkäät. Niiden ongelmana on, ettei katse pysy kohdistettuna, vaan mustuaiset alkavat väpättää pientä rinkiä, kun yritän katsoa toista silmiin. Pälyilevä katse saatetaan tulkita epärehelliseksi. Nuorena en olisi voinut kuvitella lähteväni mihinkään ilman silmämeikkiä. Nykyään käytän ripsiväriä alle kymmenen kertaa vuodessa. Ei vaan viitsi.

Nenä on edelleen iso, mutta isän ennuste on sikäli toteutunut, että kasvojen kasvettua ei nenään enää kiinnitä erityistä huomiota.

Myös korvani ovat aika isot ja varsin ulkonevat, mutta pidän niistä silti. Varmaan siksi, että ne muistuttavat äitini korvia. (Miten jännittävää olikaan nähdä äidin korvat liki läpikuultavina ja punaisina, kun aurinko paistoi niiden takaa, melkein kuin niiden läpi!)

Minulla on epämuodikkaan pieni ja tiukkahuulinen suu, mutta pidän siitä. Minusta pienten vauvojeni hamuilevat huulet olivat upeat. Sitten huomasin, että ne muistuttivat omaa pientä suutani. Siitä lähtien olen ollut tyytyväinen suuhuni.

Ihoni ei ole erityisen huono eikä hyvä. Ikääntyminen ei niinkään näy ryppyinä kuin tuimina juonteina suun seudulla ja suurina silmäpusseina.

Runko

Pidän ryhdikkäästä olemuksestani, mutten korviin jännittyvistä hartioistani ja korppikotkan kaulastani. Perimän ja oman ammatin kautta olen omaksunut opettajan kauneusvirheen numero yksi: hartioista eteenpäin punkevan pään. Pitkäkaulainen opettajaisäni tietää kertoa, että vanhemmiten tällainen kaulan kenotus ei ole vain kauneusvirhe, vaan käy lisäksi kivuliaaksi.

Minäkuvassani rintani ovat maailman tappiin pienet, vaikka tämänhetkisessä lihomisen tilassani ne ovat aikamoiset molluskat. Vaatteiden istuvuuden kannalta pienet rinnat olisivat paremmat, kuten Marilyn sanoi Piukoissa paikoissa Jack Lemonille. Huomaan, että tämän ikäisenä rintojeni ulkonäkö on minulle yhdentekevä (mutta koskaan en ole pitänyt niitä kauniina!)

Olen aina ollut malliltani vyötärötön ja lantioton pötkylä, sellainen 20-luvun poikatyttötyyppi. Viimeisen vuoden aikana olen tuhtiintunut. On kohtalaisen inhottavaa huomata mahamakkarat, alaselän rasvoittuneet ulkofileet ja lantiota leveämmälle ulottuvat reidet. Takamus ei ole levinnyt kohtuuttomasti, mutta on muuttunut jotenkin alakuloisen näköiseksi, kuin lässähtämistä enteillen.

Raajat

Käsiini ja jalkoihini olen tyytyväinen. Minulla on melko pitkät ja jäntevät käsivarret ja sääret. Kämmenet ovat pienet ja vahvat. Parasta käsissäni on niiden eloisuus, ne ovat olkavarresta lähtien irtonaiset, eivät pelkästään ranteesta asti viuhtovat. Seison yleensä paino toisella jalalla, toinen jalka nilkka ojennettuna sivulle sojottaen. Kävellessäni näky on koominen: tepsuttelen päkiöillä, jalkaterät ulos osoittaen, joka askeleella ylös-alas pomppien ja samalla lantio vatkaa sivuttain ja ylävartalo heijaa eteen-taakse.

***

Iän myötä ihmiset rupsahtavat, etenkin naiset, jos on uskominen Uuno Turhapuroa. Pienimmin muutoksin aika on toistaiseksi kohdellut käsiäni ja jalkojani. Kai niistä siksi on helpointa pitää, ovat tutuimmat. Ja kai silläkin on jotain merkitystä, että olen liki kolme
nkymmenen vuoden ajan päivitäin kuullut Gorbalta, miten nätit kädet ja söpöt jalat minulla on.

***

Lopuksi lainaus Hannu Tarmion toimitamasta kokoelmasta Ajatuksia rakkaudesta ja avioliitosta

Ehkei vaimonne ole kaunotar, mutta hänessä on varmasti jotakin viehättävää. Ehkäpä hänellä on kauniit kädet. Ehkä hänen polvensa ovat kaunismuotoiset ja jalkansa harvinaisen sirot. Ehkä hänen niskansa on täydellisen kaunis tai silmänsä tai tukkansa. Jos hänessä vain on jotakin, mitä voitte rehellisesti ihailla, niin sanokaa se hänelle, taivaan tähden! Ja sanokaa se joka päivä.

Margery Wilson 

Mainokset

5 vastausta to “Mikä minussa on kaunista?”

  1. Jude Says:

    Olen myös lukenut kuinka Näkymätön tyttö on ruotinut omaa ulkonäköään ja vaikka en ole häntä nähnyt (liekö syynä se että hän on näkymätön), luulen että hän on huomattavasti kauniimpi ja viehättävämpi kuin mitä kirjoituksessaan antaa ymmärtää.

    Mutta sinut olen tavannut ja en voi ymmärtää että olet noin ankara ulkokuorellesi. Kuuntele Gorbaa, hän on aivan oikeassa ylistäessään kauneuttasi.

  2. Sun äitis Says:

    Kiitos kannustuksesta Jude, vaikka en kyllä itse mieltänyt luonnehdintaani ankaraksi. Paljonko ulkonäköönsä tyytyväisempi sitä enää voi olla, kuin silloin, kun kokee saaneensa:
    – ilmeikkäät silmät
    – kivat korvat
    – mieleisen suun
    – hyvä ryhdin
    – ei ihan vielä levistyneen takapuolen
    – kauniit jalat
    – eloisat kädet?

    Sitäpaitsi tässä iässä on ehtinyt hankkia muitakin itsetunnon rakennuspalasia kuin ulkonäön eikä ole enää ollenkaan niin herkkä ulkonäköjutskille kuin nuorena.

  3. Pörrö Says:

    Sinä olet kaunis ja ihana. Juuri sellainen itsessään asuva nainen, jollaiseksi haluan isona tulla.

    Ensi perjantain koordinaatit täällä
    http://blogit.claymountain.com/ike/index.php?/archives/1151-Synttaerit-blogimiitti-perjantaina-11.8-klo-17-eteenpaein.html

  4. minh Says:

    Tuo korvajuttu oli kuin minun suustani. Inhosin nuorena isohkoja ja ulkonevia korviani mutta kun poikani syntyi toinen korva rustotta, taittuneena kaksinkerroin ja on kasvanut pojaksi jolla on ihanat, isot korvat joiden läpi aurinko paistaa muuttaen ne punaiseiksi ja läpikuultaviksi, olen ollut tyytyväinen tähän ominaisuuteemme:)
    -minh-

  5. minimaali Says:

    Kaunis haaste odottaa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: