Missäs niitä nimiä kerätään?

Minä kuulun niihin ikäluokkiin, joille äänestäminen on ylevä tapahtuma. Kävelen arvokkaasti koko pesue mukanani varsinaisena äänestyspäivänä oman alueeni äänestyskoppiin ja kansalaisoikeuttani käytettyäni marssin johonkin lähiravintolaan vaalilounaalle. Koska suhtaudun kaikkea muuta kuin kevytmielisesti äänestämiseen, en todennäköisesti äänestäisi tulevissa eduskuntavaaleissa yhden asian puoluetta.

Silti olisin valmis kirjoittamaan nimeni kannattajakorttiin, jos joku tietoyhteiskuntapuolueaktivisti sellaista minulle tarjoaisi. Asia kun on mielestäni sen verran tärkeä, että joutaisivat päästä vaalikeskusteluihin pitämään hommaa esillä. Hesari kertoi viikonloppuna, että nimiä on kasassa vain tuhatkunta. Kysynkin nyt, missä hitossa ne nimenkerääjät luuraavat. Ja mikä se sellainen tietoyhteiskuntapuolue on, joka ei nettisivullaan kerro, missä niitä nimiä kerätään! Nih!

(Mulle sopisi esimerkiksi Pasilan asema)

”Sä et oo yhtään Irmelin näköinen”,

sanottiin mainoksessa taannoin. En tiedä, minkä näköinen Irmelin pitäisi olla, vaikka olen elänyt Irmelinä yli 50 vuotta. Mun äitini oli nuorena tyttönä nähnyt Eila Peitsalon elokuvassa Irmeli, seitsentoistavuotias ja päättänyt, että jos hänelle joskus syntyy, tyttö, niin nimi on sitten Irmeli. Isä tosin pisti hanttiin ja vaati, että minut kastetaan Airiksi. Äiti suostui, kunhan kakkosnimeksi tuli Irmeli. No, senhän tietää, miten siinä kävi.

Sukunimeni on helppo selvittää, se on sama kuin pojallani. Koko nimeäni googlettamalla sai ennen ensimmäiseksi linkiksi laulajatteren, jonka nimen alla luki:
tanssii itse: foxtrot, tango, valssi, jive, samba, cha cha cha.
Sääli, että ne ovat päivittäneet noita tanssisivuja, enkä enää pysty kaiman tietoja lukemalla uskottelemaan itselleni, että multahan tanssi sujuu, kun kerran internetissäkin niin kerrotaan. Nykyään ensimmäiset linkit viittavat näköjään keskisuomalaiseen kollegakaimaan. Se matematiikkajuttu viittaa minuun (suomenoksessa puhutaan virheellisesti ympyrästä, kun todellisuudessa on kysymys pallosta. Se on kääntäjän moka, muut mahdolliset mokat ovat omiani). Minusta kertoo myös työpaikan info-läpyskä, Kotapora-linkki, wort the work -projektin aikainen iankaikkisen vanha haastettelu ja pedagogiikka-blogin kommentit. Viidestä nimelläni löytyvästä kuvasta neljä liittyy minuun. Se nätein en ole minä, vaan se kollega!

***

Sun äidilläs menee näillä markkinoilla huomattavasti lujempaa. Monta kymmentä linkkiä liittyy tavalla tai toisella blogipersoonaani. Vielä muutama kuukausi sitten kerroin, että haluan jatkossakin pysytellä puolianonyyminä. Silloin sanoin motiivikseni, etten halua tuottaa pettymystä niille lukijoilleni, jotka ovat ehtineet luoda Sun äidistäs mielikuvan, jota en omana itsenäni pystyisikään täyttämään. Miksi nyt sitten lukijan tunteista piittaamatta romutan kaiken?

Kovin pitkään anonyymiyteni ei olisi säilynyt sen jälkeen, kun Matias kertoi oman nimensä. Muutenkin nyt taisi olla sopiva hetki. Seuraa minulle tyypillinen pitkä johdanto:

Opintoblogissaan Marinadi kirjoittaa blogaamisesta ja sivuaa myös identiteettiasioita. Minä olen näkevinäni vissin logiikan. Mari kirjoitteli ensin anonyymiä blogia, kunnes hänen sisäinen kuluttajaekonomistinsa halusi myös ruveta kirjoittamaan blogia (ensin Kuluttavasta elämästä, sittemmin kimppablogia Kulutusjuhla). Siinä vaiheessa oli luontevaa yhdistää molemmat blogipersoonat samoihin oikeisiin kasvoihin. Samalla tavalla oli ensin nokkeluuksia viljelevä PA, jolle jossain vaiheessa tuli tarve kirjoittaa asiaa ja Köyttiksen myötä oli vain ajan kysymys, koska oikea ihminen ilmoittautuu.

Itse aloitin muitten tekstien kommentoijana ja ajauduin blogistiksi ihan vahingossa. Minua tässä touhussa on aina eniten kiehtonut yhteisöllisyys. Mutta kun vähitellen olen saanut välinen jotenkuten haltuun, olen Marinadin ja PA:n tavoin huomannut haluavani käyttää blogia myös asiakirjoitteluun. Ja siinä lajissa on paljon uskottavampi, jos esiinty oikealla nimellä.

***

(Tuijalle tiedoksi)

Muna ja kana

Ensin se kertoi etunimensä. Sitten julkaisi kuvansa. Ja nyt vielä lehtijutun, jossa poseeraa nimineen ja naamoineen. Ja kertoo lisäksi, että sen äiti on kirjoittanut alku vuodesta samassa jäsenlehdessä. Miten tässä nyt ihminen millään voisi enää anonymiteettinsä säilyttää!?

Sen sentään haluaisin tietää, miten päin totuus alkoi itse kullekin selvitä. Siis

a) aloitko epäillä, että PA on Sun äitis poika?

b) rupesitko arvelemaan, että Sun äitis on PA:n äiti?

c) tiesitkö kaiken aikaa, että PA on Sun äitis?

Vastata saa!

Sun äitis käyttää sijaista, kun ei itse ole kykenevä kunnon neuleblogaajaksi

– Sinä olet sukkasillasi, sanoi käytävällä vastaan tullut esimieheni.

– Niin olenkin, se on mun tavaramerkki. Mutta jos asiallinen bisnespukeutuminen edellyttää kenkiä, niin voin minä ne jalkaan laittaa. Ainakin silloin, kun on vieraita, vastasin.

Sain luvan jatkaa sukkasillani.

Minulla on hovihankkija Tupu, joka kutoo Seitsemän veljestä -langasta ihan sen värisiä sukkia, kuin milloinkin mielin (eiliset olivat vihreäraitaiset). Viime viikolla tilasin satsin uusia. Päädyin ruskea-oransseihin syksyn kunniaksi.

Näistä sai valita

Tupulla oli tällä kertaa yllätyksiä. Niin kuin näin pikkuriikkiset sukat

Nukkevauvan pikkusukka

ja liuta muita ihkuja nukenvaatteita kahdelle vanhalle nukelle, jotka päätyvät pienelle tytölle.

Nuket talvitamineissaan

Samat leidit kesämekoissaan ja viileiden elokuun iltojen shaaleissaan

Nyt vain unohtuivat neitien nimet. Tupu, voisitko auttaa ja kertoa kommenttilaatikossa, keitä neidit ovat?

Pikkusen psykologiaa

Olen aikoinaan suorittanut 2 ov psykologiaa. Sen katsottiin riittävän opettajalle. Minuun tekivät silloin vaikutuksen sellaiset termit kuin aktivaatiotaso ja psyykkinen energia. Jos muistan oikein, pitäisi ihmisen aktivaatiotason olla sopiva (ei liian korkea eikä matala), ettei psyykkinen energia hajoaisi maailmaneetterin tuuliin sen sijaan, että sen saisi sidotuksi itselle käyttövoimaksi.

Jos ihmisellä on liika keskeneräisiä juttuja, aktivaatiotaso nousee ja stressi pukkaa päälle. Energiat törmäilevät päätäpahkaa eikä mitään saa tehdyksi. Toisinaan opettajainhuoneessa purnataan jostakusta velttoilevasta opiskelijasta. Silloin kapinoin mielessäni, että laiskaksi voi kyllä kutsua ihmistä, jolla on voimia, muttei viitselystä, mutta jos tekemättömyyden taustalla on pielessä oleva aktivaatiotaso ja hukkaan valuva energia, ei häntä voi syyllistää laiskuudesta. Ahkeraksi patistelun sijaan pitäisi tarjota muuta tukea.

Olen itse esimerkki ihmisestä, jonka energiat eivät aina ole kontrollissa. Laskennallinen neljän ja puolen vuoden opiskeluaikani tuplaantui sopivaa aktivaatiotasoa metsästäessä. Mikään ei pane ihmisen energiajärjestelmää niin pahasti sekaisin kuin parit rästiin jääneet tekemättömät työt. Siinä sitä sitten onkin otollinen alusta uupumukselle. (Tässä kohtaa lähetän lämpimiä ajatuksia kaikille, jotka parhaillaan sinnittelevät töissään jaksamisen rajoilla. Mistä tulikin mieleen Pablo Nerudan säe: Omaan saveensa hajonnut ruukuntekijä. Ok, Neruda saattoi tarkoittaa fyysistä hajoamista, mutta kyllä se ylevältä kuulosta niin tai näin.)

Minulle on tyypillistä, että tekemättömien töiden taakan alkaessa painaa liikaa, vetäydyn, pukkaan pupuna päätä piiloon ja nukun ja nukun. On tietysti kohtalaisen rienaavaa verrata oikeaa työuupumusta viikon kestäneeseen päivittämättömyyten. Mutta jotain samaa tässä on!

Lupasin puolihuolimattomasti, että palaan testijutskakommentteihin kokonaisen postauksen verran. Vaan siitäpä tekemätömien töiden paine vyöryi salakavalasti päälleni ahdistavana ja alleen lamaten! Se alkoi Helenin kommentista, että hänen tuloksensa oli taas joku tylsä. Silloin aloin kaivaa mielestäni, mikä kamreeri tai ylimmäinen järjestyksenvalvoja Helen olikaan ollut BlogiPersoonaBlogissa. Ja PAM, kaaos oli valmis! Syvältä alkoi pintautua tekemättömän työn möykky: helmikuusta asti päivittämättömänä pysynyt BPB. Toista viikkoa vierähti, ennen kuin sain sen verran fokusoitua, että kykenin riuhtautumaan irti piilottelusta ja lisäämään kuusi sitkeästi odottamaan joutunutta uutta blogia BPB-listoille. Tilastoja en ole uskaltanut edes kurkata!

Surullisen monet linkit ovat vaienneet vuoden mittaan. Säilykööt siellä muistomerkkinä viime syksystä. Paitsi jos blogi ei ole kokonaan hiljennyt, vaan on vain muuttanut osoitetta, niin siinä tapauksessa minulle voi ilmoittaa uuden osoitteen s-postilla: sunaitis@gmail.com

Jäi sitten edelleen ne testitulokset kommentoimatta. No, yksi mörkö kerrallaan! Sen verran sentään mainitsen, että harvoin sattuu kerralla kaksi uutta kommentoijaa paikalle. Tervetuloa tuuli ja Hetket!

***

Täällä ylhäällä on tänään kuulunut mieletön tuulen pauke, ja sade alkoi lainehtia piipun kautta olohuoneen lattialle. Piti ryhtyä vastaiskuun ja sytyttää praasu. Sitäs sait, sade!

Minä ja Spöge toisen Spögen ikuistamana

DNA

Skrubulta löytyi linkki kivasti toteutettuun persoonallisuustestiin. Kun miehet ovat taas vaihteeksi venepukkihommissa ja vapaa aika pitäisi ehdottomasti käyttää työhommajuttuihin, niin mikäs sen mainiompaa vetkuttelua kuin viettää puoli tuntia testin parissa!

Tiedoksi: jollen ole vastannut kysymyksiin täysin totuudenvastaisesti, olen terhakka liideri. Tämä taas on kuvana jotain allanäkyvän kaltaista. Luonnehdinnat näkyvät, kun liikuttaa hiirtä kuvan päällä.

Sosiaalista pääomaa

Edit klo 22:08
Lisäsin loppuun näkyville kommenttini, jonka tavoitteena on oikaista epäselvän kirjoituksen kenties aiheuttamia väärinkäsityksiä!

Sisko soitti. Puhuimme jotain neljä tuntia. Yksi keskustelusäie koski sosiaalista pääomaa. Sisko oli kuuullut alustuksen aiheesta jossain seminaarissa.

– Moneltako naapurilta voisit pyytää apua? Miten usein näet lähellä asuvia sukulaisia?

Hyvänen aika, enhän minä edes halua olla sellaisissa väleissä naapurien kanssa, että pyytelisin heiltä apua! Minulle riittää ihan hyvin, että tervehdimme rappukäytävässä, otan toisen kyytiin samaan hissiin tai pidän alaovea auki, jos toisella on painavat kasit!

– Viime viikolla mun blogi lakkas toimimasta ja pyysin apua Janilta ja Qimkiltä, yritin varovasti.

– Noita ei lasketa. Sosiaalista pääomaa synty vain oikeista ihmissuhteista. Milloins me viimeksi juttelimme? Syyskuun alussa nähtiin vartti, elokuussa oltiin pari tuntia kävelyllä. Ei pitäisi olla välimatkasta kiinni, linnuntietä jotain kolme kilometriä, sisko jatkoi säälimättä.

Harventunutta yhteydenpitoa reaalimaailman läheisiin …………….. tsek!

***

Sedis oli tässä taannoin huolissaan siitä, että yhteisöllisyys on blogistaniassa hupenava luonnonvara. Toisten blogien komentointi ja niihin linkkaaminen ovat uhkaavasti vähentyneet. Jokainen vain itsekseen istuksii omassa kolosessaan.

Hiipuvaa yhteisöllisyyttä blogimaailmassa …………………………………. tsek!

***

Mikä se tämä tällainen maailma on, missä työ imee ihmisestä kaikki voimat, täyttää kaiken ajan? Nuoremmilla sitten vielä iltakaudet kotihommia ja lastenhoitoa yms. Ja meillä vanhemmilla vähenevät fyysiset voimat: päivän uuvuttava paahde vaatii veronsa, ja ilta kuluu toipuessa.

Sitä minä vain ajattelen, että eivät kai ne ihmiset ennenkään niin kauheasti ehtineet sosiaalista pääomaansa kartuttaa. Työ oli fyysisesti rankempaa, päivät nykyistä pitempiä. Kulkikohan joku silloin kylillä kertomassa, että voi voi, kun et pidä huolta verkostoistasi, vaan ihan vain perheen kesken täällä tilallasi puurrat. Vai onko tämä taas niitä nykyajan paineita: pitää olla tehokas työntekijakijä, erinomainen äiti, hurmaava puoliso, tehokas kodinhoitaja ja sen lisäksi pitää pitää huolta naapurisuhteista, sukulaisuussuhteista ja blogisuhteista?

Minusta ei ole suorittamaan elämää. Ihan omien voimien tahtiin ajattelin itsekkäästi jatkossakin pääomiani kartuttaa. Toivon, että läheiseni sen edes jotenkuten hyväksyvät.

Sentään voin ilokseni raportoida seuraavia merkittäviä sosiaalisia kohtaamisia 12. – 18.10.:

• Maratonpuhelu siskon kanssa.

• Lounastreffi Kukkiksen kaa.

• Iltaruokailu lähellä asuvan miespuolisen sukulaisen kanssa omassa kodissani.

• Yöjuttelu toisen lähellä asuvan sukulaisen kanssa hänen kodissaan.

• Pikatapaaminen kahden lähellä olevan sukulaisen kanssa heidän kodissaan.

• Odotettavissa oleva saunatreffi lähellä asuvan sukulaisen kanssa omassa kodissani.

• Ensi viikolla kohtaaminen ei niin lähellä asuvan varttuneemman sukulaisen kanssa hänen kotonaan.

• Jossain välissä kun vielä ehtisi ylläpitää parisuhdettaan (tänään Gorba on karvalakkikisassa seilaamassa)!

Ja jotteivät blogiystäväni tuntisi oloaan laiminlyödyksi, kun noin revittelen reaalimaailmani järisyttävillä sosiaalisilla seikoilla, on jollain aikataululla luvassa myös laajaa interblogistinen katsaus.

Edit alkaa tästä:
Uups,
ennen kuin syntyy kansanliike siskoani vastaan, mun täytyy täsmentää: bloginaapureiden sulkeminen sosialisen pääoman käsitteen ulkopuolelle ei ollut siskoni idea, se vaan ei kuulunut siihen alkuperäiseen seminaarissa kuultuun määritelmän. Siskoni ei väheksy nettiystävieni merkitystä, mutta hän halusi silti muistuttaa, miten tärkeää olisi tavata myös kasvokkain. Esimerkiksi meidän kahden, jotka lyhyestä välimatkastamme huolimatta usein päädymme vain soittelemaan!

Merkintäni on niin kökösti kirjoitettu, että siitä saa käsityksen, kuin pointtini olisi jotenkin vastakkainasetella lihalliset läheiset ja blogiystävät. Tämä vaikutelma johtuu kirjoitustaidottomuudestani eikä ole tietoinen tarkoitukseni. Oikeesti yritin jotenkin kertoilla siitä, että sosiaalisissa suhteissani on tällä hetkellä petraamispaineita niin luonnossa kuin blogeissa!

Huomenta

Hyvään huomeneen kuuluu kolme palaa paahdettua Vilja-Aittaa, Campari-sekoitinkuppiin Tupperin sitruspuristimella puristettu greipin puolikas + kuppi täyteen halpis appelsiinimehua, sammiollinen kahvia ja Hesari. Mehu nautitaan ohutreunaisesta jalkalasista, kahvi kamalan näköisestä tuopista, jonka suutuntuma kuitenskiin on hyvä. Kyllä noilla jaksaa jättää lounastauon väliin ja kirjoittaa sen sijaan merkinnän!

Piti nimittäin tulla sanomaan, että käykää ihmeessä arvaamassa PA:n etunimeä ennen kuin on myöhäistä ja elämässä on taas yksi salaisuus vähemmän!

Työpöytä?

Ei sillä, että kukaan minulta mitään olisi kysynyt, mutta osallistun silti Erkalta bongattuun työpöytämeemiin (johon olen havainnut Benropen, Mean ja PA:nkin vastanneen).

Niinkus näette, työpöytää ei ole! Kuvan keskellä pyykkikorissa möllöttää vanha iBookini. jolla olosuhteiden pakosta naputtelen, koska uusi MacBookini on jo liki kaksi viikkoa virunut takuuhuollossa (se Intel-Maceille tyypillinen sammuiluongelma, juu nou.)

Pyykkikori unohtui tuohon työhuoneen lattialle silloin jokunen viikko sitten, kun kylppärin patteri alkoi ilmauksen yhteydessä leikkiä suihkulähdettä. Sen ääressä voi mainiosti istuskella lattialla ja toimittaa tärkeitä tietokonepuuhia (tosin jalat pakkaa puutumaan). Vasemmalla näkyvät siniset mapit ovat jäänne ajalta, jolloin kaupustelin talopaketteja (pikainen tarkastus osoitti, että kaksi niistä on tyhjiä). Taustalla käytännöllisesti auki retkottava rulokaappi sisältää kymmeniä riippukansioita, joissa kaikki perheemme tärkeät ja vähemmän tärkeät paperit ovat järjestäytyneessä epäjärjestyksessä.

Ei auta, nyt täytyy lähteä hommiin, Gorba ja Spöget ovat venepukinrakennustalkoissa ja sillä aikaa minun pitäisi raivata tästä kämpästä edes etäisesti ihmisasumusta muistuttava!

Radio Reality

Spögeillä on joku pieni, todennäköisesti täysin laiton tai ainakin vasta jonkin ajan päästä laillistuva, radiolähetin. Toinen on istunut tietsikalla pitämässä paikallisradiota: spiikannut höpöjä välipuheita ja pyörittänyt sen jälkeen jonkin iTunesin kappaleensa. Veljensä on kuunnellut radiota toisessa huoneessa rakentelupöytänsä ääressä hääriessään. Äsken Gorba liittyi seuraan ja esitti kuuntelijan toivekappaleena Je t’aimea, jota DJ:mme soittolistalta ei löytynyt. Tässä vaiheessa Gorba soitti vanhemmalle pojallemme ja pyysi toimittamaan kappaleen tänne paikallisradioon. Mistä minä en omalla tahollani vielä tässä vaiheessa tiennyt mitään.

Niinpä, kun pojalta tuli Skypeeni ilmoitus siirrettävästä tiedostosta, kuittasin, että tulkoot, vaikken ollenkaan tiennyt, mitä oli tulossa. Samaan aikaan Spöge vasta avasi toisella koneella omaa Skype-tiliään, jonne oletti kappaleen saapuvan. No ei saapunut, kun minä olin vetänyt sen välistä omalle koneelleni! Jolta sitten ajattelin sen lähettää edelleen Spögelle, joka kuitenkaan ei ollut authorizannut tiliäni. Tässä vaiheessa Gorba asteli paikalle ja kysyi, missä se hänen Je t’aimensä oikein viipyy. Ja minä aloin hermostuksissani kiljua karkeita kirouksia ja suksi hittoon -herjoja ja sinä ja sun je t’aimes -huutoja ja…

Eihän tässä muuten mitään erityistä raportoitavaa, mutta radiolähetin oli koko ajan päällä! Periaatteessa purkaukseni olisi voinut kuunnella radiosta 200 metrin säteellä kämpästämme!

No kenelläs nyt eivät hermot kiristyisi, kun blogi on koko päivän toimimattomana.

PS Spöge tuli korjaamaan, että ne lähettimet ovat jo ihan laillisia. Varokaa jatkossa puheitanne, koskaan ei voi tietää, milloin teidän lapsenne perustavat radioaseman huusholliinne!