Haaveen julkistus

Olin tänään aika täpinöissäni. Kello soi varmuuden vuoksi jo vartin yli viisi, että ehtisin vähän valmistella, ettei ihan viime tinkaan jäisi. Varttia vaille kuusi Gorba tuli kysymään, mitä valmistelua se sellainen on, joka tehdään sängyssä epäilyttävän tasaisesti hengittäen.

Kuudelta nousin, ja kun lehteäkään ei kuulunut, raapustelin kahvia juodessani ajatukset jonkinmoiseen järjestykseen suttupaperille. Sitten värkkäsin PowerPointin aiheesta (en yleensä suurin surminkaan tee mitään diaesityksiä, mutkun meillä opettajankoulutuspiireissä on vähän kehno ihminen, jollei ole mitään materiaalia BlackBoard-alustalle lykättäväksi). Tällä kertaa jonkinsortin runko ehkä olikin syytä antaa jäsennykseksi. Ja ne linkit kyllä oli ihan hyviä. Kawasakini lukeneena pidin kumminskin mielessä 10/20/30 -säännön (tai siis ainaskaan en tehnyt yli kymmentä kalvoa eikä fontti ollut alle 30, paitsi siinä linkkilistassa. Ja joo, aikaa kyllä meni koko sille varattu 1,5 tuntia. Mutta then again, en ollutkaan mikään Venture Capitalistille puhuva yrittäjä, vaan opiskelijoille ideaani markkinoiva opettaja. Sitäpaitsi tilaisuuteen sisältyi vuoropuhelua ja ohi kalvojen juttelua hyvinkin tunti.)

Paikalla oli seitsemän rohkeaa (seitsemäntoista muuta halusi mieluummin valinnaiskurssikseen lukikuntoutuksen). Voi olla, että kaikki paikalle ilmaantuneet aikovat pysyä mukana jatkossakin. Toivottvasti! Heillä näet on valta toteuttaa haaveeni: erityisopettajaksi opiskelevien blogi, josta voisi tulla avoin kohtaamispaikka myös erityisopiskelijoille, vanhemmille, työkkärin väelle ja sosiaali-ihmisille. Vain muutamia mainitakseni.

Omasta erityisopettajakouluksestani minulle on elävimpänä jäänyt mieleen yhteiset automatkat parin samaan opintopiiriin kuuluvan opettajaopiskelijan kanssa. Kun aloin elätellä ideaa erityisopettajaopiskelijoiden blogista, ensimmäinen ajatukseni oli siksi jonkinsortin virtuaalinen automatka läpi erityisopettajaopintojen. Sellainen laajennettu oppimispäiväkirja tavallaan.

Mutta sitten törmäsin kesällä Blogien opetuskäyttöön ja aloin haaveilla jostain enemmästä. Myös Mediksen puuhat oppilaittensa kanssa kannustivat kokeilemaan.

Mahalaskun mahdollisuus on edelleen olemassa. Mutta myös mahdollisuus johonkin uuteen. Ilmoitan ja linkkaan, kun tiedän tarkemmin, onko tulossa takki vai tuluskukkaro. Ehkä joskus kuukauden päästä tai niillä main tiedän enemmän.

PS Olen uskotellut opiskelijoilleni, että täällä blogistanissa saa vastauksen blogipohjan muokkaamiseen ynnä muihin teknisiin kilkkeisiin liittyviin ongelmiin useimmiten alta vuorokaudessa, ei siis tarvitse olla mikään koodivirtuoosi aloittaessaan. Onhan se näin, onhan? (Katsoo merkitsevästi muutamaankin suuntaan, mutta jättää tällä kertaa linkkaamatta, kun ei jatkuvasti kehtaa pukata kyselijöitä samoille rapuille!)

Mainokset

5 vastausta to “Haaveen julkistus”

  1. medis Says:

    kokeileminen on tärkeää, vaikka se aina pitääkin sisällään epäonnistumisen mahdollisuuden. Jonkun pitää riskejäkin ottaa uusien menetelmien lanseeraamiseksi.
    Olen tosi iloinen noiden seitsemän opettajaopiskelijan puolesta.

    Itse esimerkiksi teimme pedakoomisissa esseetä esseiden perään ja niitä luki vain opettaja.Minä entisenä toimittajana mietin, että pienellä muokkauksella nämä varmasti jossain voisi julkaista. Blogeista en silloin vielä tiennyt. Liekö niitä ollutkaan.

  2. Z Says:

    Oot sä ihana, jatka vaan :-))

  3. Sun äitis Says:

    Kiitos kannustuksesta kummallekin!
    (Z, tiedät kyllä mistä se oppimispäiväkirjan idea nousi.)

  4. minh Says:

    Aaltoja ja kompitusta projektiin!

    ja kyllä, minäkin kehtaan edelleen kysellä kaikkea mahdollista(kommenttilootien linkeistä alkaen) kaikilta etevämmiltä ja aina tulee vastauksia 😉
    -minh-

  5. Sun äitis Says:

    Minh,
    kiitti kompituksesta. (ja sovitaan, että puhutaan niistä linkkineuvoista ihan vain hiljaisella äänellä 🙂 Paitsi että hyvinhän siinä lopulta kävi!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: