Työpöytä?

Ei sillä, että kukaan minulta mitään olisi kysynyt, mutta osallistun silti Erkalta bongattuun työpöytämeemiin (johon olen havainnut Benropen, Mean ja PA:nkin vastanneen).

tyopoyta

Niinkus näette, työpöytää ei ole! Kuvan keskellä pyykkikorissa möllöttää vanha iBookini. jolla olosuhteiden pakosta naputtelen, koska uusi MacBookini on jo liki kaksi viikkoa virunut takuuhuollossa (se Intel-Maceille tyypillinen sammuiluongelma, juu nou.)

Pyykkikori unohtui tuohon työhuoneen lattialle silloin jokunen viikko sitten, kun kylppärin patteri alkoi ilmauksen yhteydessä leikkiä suihkulähdettä. Sen ääressä voi mainiosti istuskella lattialla ja toimittaa tärkeitä tietokonepuuhia (tosin jalat pakkaa puutumaan). Vasemmalla näkyvät siniset mapit ovat jäänne ajalta, jolloin kaupustelin talopaketteja (pikainen tarkastus osoitti, että kaksi niistä on tyhjiä). Taustalla käytännöllisesti auki retkottava rulokaappi sisältää kymmeniä riippukansioita, joissa kaikki perheemme tärkeät ja vähemmän tärkeät paperit ovat järjestäytyneessä epäjärjestyksessä.

Ei auta, nyt täytyy lähteä hommiin, Gorba ja Spöget ovat venepukinrakennustalkoissa ja sillä aikaa minun pitäisi raivata tästä kämpästä edes etäisesti ihmisasumusta muistuttava!

Mainokset

9 vastausta to “Työpöytä?”

  1. minh Says:

    Ihana! Just oikee Sun Äitis-työpöytä! Tällästä se on, mulla olis läppäri varmaan just jossain pesukoneen tai pyykkitelineen päällä tai keittiön työpöydällä…
    Miksi nämä MacBookit hajoilevat niin kovasti? kaverini osti just sellaisen(superhieno) ja viikon päästä huoltoon, törkeää. Onko niissä joku valmistusvirhe vai onko se taas näitä juttuja, että ”tietokoneissa nyt vaan aina on jotain…”, mitä minä kuulen, kun valittelen tämän Romun hajoilusta?
    -minh-

  2. mea Says:

    Tiäkkö mitä, mehän ollaan ihan samiksii: ensin katkukset ja nyt tuo rulo. Meanderiassa on kaksi samanlaista.

  3. squar Says:

    Minh: Ilmastointi kai suunniteltu huonosti ja kun kuumenevat niin sammuvat. Jonkin näkönen valmistusvirhe joissain emolevyissä myös on.

    Onneksi omalle kohdalle ei oo vielä sattunut, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa. :/

  4. Sun äitis Says:

    Tuntuu aika kornilta esitellä pyykkikoriaan, kun KAIKKI MUUT MUISTUTTAVAT KYNTTILÄMIELENOSOITUKSESTA! Myös Turussa.

  5. PA Says:

    Hups, nyt taisit jäädä kiinni siitä, että kirjoitat myös Pää aukea. Kuinka kornia.

  6. Kata Says:

    Ignoroin tuon pää aukisen kommentin. Vähäks luet hyviä blogeja!
    Miten Spöge-radioasema toimii?
    Haaveenani oli aina tulla radioäänitoimittajaksi. Ajauduin sitten erialalle, mutta who knows, ehkä omaan vieä uuden super coolin ohjelman joskus. Jos näin, kutsun sut haastatteluun. Ja pikku spöget!

  7. Louhi Says:

    Äitee, ihmeelliset ovat ihmisten aivoitukset ja unimaailmat. Satuinpa näkemään sinusta unta, enkä lainkaan tiedä, miten siinä niin kävi. ;D

  8. Sun äitis Says:

    PA,
    mä mistään kiinni jäänyt, selainhan on ihastelutilassa, ei kirjoitusmoodissa.

    Kata,
    Spöge-radion lähetin on pieni mokkula, joka tökätään auton tupakansytyttimeen. Siitä lähtee piuha, jonka voi tunkea iPodin, tietsikan tai cd-soittimen yms. kuulokereikään. Paitsi, kun radioasema rakennetaan kotiin. Silloin virtalähteenä on 12 V akku, josta Spöget ovat vetäneet piuhat siihen tupakansytyttimeen tökättäväksi tarkoitettuun osaan. Puheen lisääminen musiikin lomaan vaatii temppuilua mun usb-headsetin mikrofonilla ja tietokoneen säätimillä.

    Oiva lahjavinkki kaikille wannebeeradiojuontajille tai radioon karjumista halajaville!

    Louhi,
    toivottavasti oli hyvä uni! Olen minäkin nähnyt unta monestakin blogaajasta. Ainakin Marginaalin Janista, Measta ja Marinadista.

  9. erkka Says:

    Pyykkikori toimii usein minunkin Macin alustana. Luen usein kylppärissä RSS-feedejä ollessani pask… öö, hampaita pesemässä.

    (sitten vielä ihmettelevät miksi valkoinen iBook on niin likainen)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: