Archive for tammikuu 2007

”Ann mein isä soittaa! Kyll mein isäll vastataan, ko mein isä tunnetaan!”

29.1.2007

    ”Olet perehtynyt näköjään näiden yhteyksien sisukaluihin, mikä tuntuu himpun pelottavalta. Itse haluankin oikeastaan nähdä vain sen, mitä toiset tarkoittavat levitykseen. En ole järin utelias.”

    ”Oikeesti äärimmäisen pelottavaa, että visiiteistä jää noin tarkat tiedot. Helvetti, eihän tässä uskalla enää vierailla missään! Saatika jäädä pidemmäksi aikaa lukemaan merkintöjä. Huh huh!”

Tällaisia kommentteja tippui viimekertaiseen merkintääni, jossa välitin laskureiden uumenista kaivettuja tietoja. Lohduttelin, ettei täällä tarvitse pelätä väijyilyä, sillä aktiivisesti kurkin kävijätilastoja vain tasalukujen aikaan. Sitä mieltä sentään olen, että jokaisen blogosfäärissä liikkuvan tulee olla tietoinen siitä, että useimpiin blogeihin jää käynnistä jälki. Siitä pitävät huolen kaiken maailman ExtremeTrackerit, SiteMeterit ja Webstatsit sun muut.

Silloin kaksi ja puoli vuotta sitten, kun täällä taipaleeni aloin, mietin kovasti jäljitettävyyttä. Päätin, ettei syytä huoleen ole niin kauan kun liikun blogeissa, joissa voisin käydä kenen tahansa katsellessa sivusta ja kirjoittelen kommentteja, joita en häpeäisi, vaikka henkilöllisyyteni paljastuisi (silloin olin vielä semianonyymi). Nykyisin minua huolettaa enemmän se, että trakkeri paljastaa, etten ole käynyt jossain blogissa kuin se, että se paljastaa minun siellä käyneen! (Hiukka seliseliä: esimerkiksi nyt kun olen ollut toista viikkoa päivät kiinni töissä ja illat puolikuntoisena lahnana kotona sängyn pohjalla enkä ole käynyt blogeissa lain, on joku tuttu saattanut ruveta ihmettelemään, mikä vika, kun tästä ip:stä ei ole piipahdettu).

Olen minä sitäkin miettinyt, miten me, jotka aikoinaan vouhkasimme yksityisyyden suojan perään ja vastustimme isoveljen valvontaa, olemme nykyään valmiit asettamaan elämämme kaikkien nähtäville nettiin. Ensin tilitämme blogissamme. Sitten rekisteröimme kaikki kommenttimme näppärästi tutkittavaan muotoon coCommentiin. Jaamme valokuvamme Flickrissä ja linkkimme del.icio.usissa. Vain muutamia mainitakseni.

Voisiko tuohon sisältyä jotain todellisia uhkakuvia? Potentiaalisia työnantajia, jotka nettipersoonaan tutustumalla tulisivat siihen tulokseen, että joku muu joutaa palkkaamaan mokoman? Epäluuloisia rakastettuja, jotka kaivaisivat esiin entiset kullat? Kostonhimoisia puolisoita etsimässä lokaa erotilanteessa. Poliittisia vastustajia suorittamassa kaivauksia menneisyyteen?

Tällä iällä mokomalla ei ole enää niin väliä. Aikomuksenani ei ole tehdä sen paremmin skandaalien täyttämää kuin skandaalitontakaan uraa yrityksissä tai politiikassa ja Gorba löytää netistä vain sen, minkä hakemisessa häntä autan. Sen sijaan nuorempien ja kunnianhimoisempien varmaan kanattaa miettiä nettiavoimuuttaa tuostakin näkökulmasta.

***

Aikoinaan piti täyttää Suomen pankille selvitys valuutanvaihdosta (piti oikein esittää liput sen varmistamiseksi, että tosiaan oltiin ulkomaille menossa ja valuutan tarpeessa). Siihen aikaan appivanhemmat veivät Gorban ja minut Sveitsiin joululomalle. Tuolla reissulla Gorba kävi useita kertoja pankissa vaihtamassa veronpalautusmarkkoja Sveitsin frangeiksi (omansa ja minunkin!), kun sen mielestä oli niin upea fiilis päästä Suomen pankin kontrollista vapaana vaihtamaan valuuttaa. Samantapainen villi vapaus valtaa mieleni, kun silloin tällöin pääsen blogeihin joltain oudolta koneelta, eikä kukaan osaa arvata, että minä se siellä nurkissa kopistelen! Ah anonyymiyttä!

***

Otsikko on lainaus naapurintytöltä noin vuodelta 1960 eikä se mitenkään liity käsiteltyyn aiheeseen. Paitsi että tuntemisesta tässäkin oli puhe.

***

Aijuu, kaikille niille kymmenille ihmisile, jotka ovat hakeutuneet tänne saadakseen ohjeita autolämmitystolpan asetuksiin, tässä tiivistelmä viime vuotisesta merkinnästä, jonka kommenttilaatikossa Käkkijä ja Tinka neuvoivat minulle, miten homma skulaa!

kello

  • aseta musta kolmio tämänhetkiseen kellonaikaan (kuvassa klo 22) vääntämällä keskellä olevasta nupista nuolen suuntaan.
  • aseta vihreä kolmio siihen aikaan, jolloin haluat virrat päälle (kuvassa klo 5) vääntämällä kehää nuolen suuntaan.
  • punainen kolmio tulee silloin automaattisesti kohtaan, jolloin virta katkeaa (kuvassa klo 7).
Mainokset

Sata tonttua

21.1.2007

Hups!
Nyt se sadastuhannes kävijä jo ehti piipahtaa ja satakunta sen jälkeenkin! Merkkihenkilö saapui klo 13.57 tuntemattoman ISP:n kautta, tuntemattomasta paikasta Mac OSX-käyttiksellä ja Firefox 2 -selaimella. Visiitin pituus oli 3 min 40 sekuntia ja tuossa ajassa hän ehti tutustua kolmeen merkintään.

Jos noista vaatimattomista tiedoista tunnistat itsesi ja ilmineeraannut osoitteessa sunaitis(at)gmail(piste)com, niin palkinnoksi luvattu Spögejen pajalla tuotettu komponenttikaveri on omasi.

komponenttikaverit

Saatavana myös omaa harrastustasi kuvaavana (kunhan ensin kerrot harrastuksen)

***

Jäi tämä juhlinta vähän myöhäiseen, kun ensin piti vastaanottaa seiluusankari. Menestys ei ollut mainittava, mutta muuten oli kuulemma hyvä reissu. Viimeinen vaihto Heathrowssa tosin meni aika täpärälle, kun sankarimme parikymmentä vuotta palvelleen purjehduskengän pohja irtosi ja läpsyttimellä oli hidasta suoriutua siirtymätaipaleesta terminaali kolmosesta ykköseen (Gorballa oli matkassa mukana kaksi paria uudempia purjehduskenkiä, toiset paattikäyttöön ja toiset rannalla kuljeskeluun. Ne liki loppuunkuluneet se sai ylipäätään mukaansa vain, kun lupasi heittää perillä roskiin. Ei sitten heittänyt. Hyvä ettei mennyt turvalleen niillä läpsytellessään).

Toinen syy tiedon pihtailuun oli, että hetken pelkäsin olleeni itse oma sadastuhannes kävijäni! Omien käyntienikin kohdalla näet lukee tuntematon ISP (johtuu varmaan tosta wlan-asemasta, joka siinä välissä jakaa yhteyttä). Ja käyttis ja selainkin täsmäsivät. No, onneksi tarkempi tutkimus osoitti, että klo 13.57 olin matkalla Kirkkonummelta Espooseen eikä minun autossani ole nettiyhteyttä. Ja vaikka olisi, niin en käyttäisi sitä ajaessani. Ainakaan kun on lumisadetta ja liukasta.

Hidastuvaa

21.1.2007

Minäkuvani on ollut kepeäjalkainen ja nokkela. Hetki hetkeltä huomaan etääntyväni tuosta kuvasta. Askeleen verkkaistuminen ei johdu vain viidestä uudesta viiskymppistä kroppaa pehmentävästä kilosta. Sisäinen syke on jotenkin vaihtanut tempoa. Kyllähän minä vieläkin teputan tarvittaessa nopsaan, mutta siihen tulee helposti repimisen maku.

Enkä minä enää ole niin nopea oivaltamaankaan. Prosessointi on selvästi hidastunut. Mutta mitä sitä voisi olettaa, kun jo pelkkä viestien sisään ottaminen laahaa! Likinäköisenä näin melko pitkään aika hyvin lähelle, vasta viimeiset pari vuotta lukeminen on perustunut enemmän hamontunnistukseen kuin siihen, että todella olisin erottanut tekstin. Tavaran käsilaukusta etsiminen on pitänyt perustaa tuntoaistiin, kun katsomalla mitään ei löydä.

Liki vielä enemmän häiritsee kuulon kaikkoaminen. Jos kuuntelen iPodillani äänikirjaa, joudun säätämään volyymin niin kovalle, että junaosaston toisessa päässä matkustajar häiriintyvät metelistä. Kun muksut soittavat kännykkään, hoen koko ajan Mitä?. Ärsyttää sekä heitä että minua.

Tänään oli yksi niitä päiviä, jolloin olin kaikessa hidas ja koko ajan myöhässä. Piti noutaa 13.30 kummityttö Jumbosta. Siihen aikaan olin Bauhausin kohdalla Tammistossa. Meni vielä puoli tuntia, ennen kuin neiti oli kyydissä. En ollut koskaan käynyt Jumbossa (olin kyllä usein nähnyt sen lentokentälle mennessä) enkä mitenkään osannut haistella tietäni perille. Ajalin edestakas kehä kolmosta ja Tuusulan väylää ja aina välillä bongasin Jumbon maston. Mutta vasta puoli tuntia ajeltuani siis onnistuin käsikopeloimaan itseni perille.

Sitten meninimme Ikeaan, jossa meillä oli treffit erään kyydintarvitsijan kanssa. Siellä vierähti kolme varttia odotellessa, sillä puolet Etelä-Suomen läänin asukkaista tuntui änkeytyneen paikalle. Toinen puoli oli varmaan Vantaan myymälässä.

Sitten piti vielä käydä joululahjaostoksilla (kummityttöperinteeseen kuuluu tammikuinen shoppailureissu). Muutamana vuonna olemme yrittäneet löytää langanlaihalle neidille housuja. Siinä puuhassa olemme joutuneet kiertämään turhaan kaikki keskustan kaupat. Nyt piti olla helpompi toive: pyjama. Mutta joko ne oli kaikki myyty alennnusmyynneissä loppuun tai ne olivat vaaleanpunaisia. Viidennessä kaupassa tärppäsi. Parkkihallissa eksyin taas. Tuli kummitytölle tosi hyvä kuva suunnistustaidoistani!

Ehdimme lopulta ajoissa Tennariin. Tänä vuonna oli ohjelmassa Happy Feet, josta jäi vähän jakautuneensorttinen olo. Animaatiot olivat upeita. Vesi, lumi ja pingviininpoikasen pörheä untuvapeite tekivät vaikutuksen. Tarinan alussa oli koulukuvaus, jonka kohdalla sisäinen erityisopettajani nyökkäili hyväksyvästi (myös sisäinen laulukyvyttömäni kykeni samaistumaan Happy Feetiin!). Laulut olivat makeita ja jopa minä tunnistin muutaman.

Mutta. Minä en pitänyt siitä, että tyttöpingviinit oli piirretty tissikkäiksi ja ja vyötäröltään kapoisiksi. Minä en pitänyt muutamista inhottavan pelottavista takaa-ajokohtauksista enkä tarinan typerästä kokonaisjuonesta (mutta minä olenkin ihminen, joka ei koskaan ole pitänyt animoitujen elukoitten suuhun sijoitetusta luonnonsuojelupropagandasta. Siihen sain aikoinaan rokotuksen Vili Vilperistä!)

Ehdimme ihan ihmisten aikaan kotiin. Jäi silti iltaseurustelut kummitytön kanssa seurustelematta. Päivän puuhaamisesta uupuneena vanha rouva sammui sohvalle kesken tämän tekstin naputtelun (arvatkaapa, mihin asti ehdin eilen ja mistä jatkoin tänään.).

Nyt pitäisi lähteä uhmaamaan lumipyryssä Kirkkonummen pikkuteitä. Sitten pitäisi yrittää käydä eka kertaa viikonloppuna työpaikalla (mitenhän ne koodit toimivat), kun ikääntyminen on iskenyt niin, että tulee unohdelluksi tavaroita. Toivottavasti virtalähde jäi työmaalle, muuten en tiedä, miten selviän tulevasta kahdesta matkapäivästä Turussa.

Niin ja sitten kolmelta kentälle Gorbaa vastaan. (Isälle tiedoksi: enhän minä tietenkään oikeesti toivonut sen koneen putoamista. Ei näitä tekstejä lukiessa saa olla kauhean tosikko.) Viikko on ollut yhtä lomaa, mutta joutaa se mies jo kotiin palaamaan. Miessuhteessani olen nimittäin säilynyt nuorena ja ripeänä: tunteet vaihtuvat raivosta rakkauteen ihan yhtä sukkelasti kuin 30 vuotta sitten!

Onko kysymyksessä hassu yhteensattuma, vai onks tää hei oikeesti tärkeä tämän hetken ilmiö?

19.1.2007

Nyt kannattaa lukea päivitystahtiaan tihentänyttä Mitvitiä. (päivittynyt Blogilistalla 18.1. kl0 12.42)

Ja osittain samansortin teemaa käsittelevää Uutispöytälaatikon Maija Aaltoa. ( päivittynyt Blogilistalla 18.1. klo 11.47)

Koska uskon, että Mitvitin Muuten, katso, istu ja paalaa: Uutispöytälaatikko linkkailee interblogistisesti (kommenteissa 18.1. klo 13:44) on ihan vilpitön heitto, päättelen, että maestro on kirjoittanut merkintänsä tietämättä, että samaan aikaan toissaalla Imperiumin edustaja naputtelee entryään eikä ole lainkaan niin välinpitämätön aluskasvillisuuden suhteen kuin saman talon Untsi.

Onko tämä muka sattumaa? Vai onko nyt yleisemminkin ilmassa merkittävän blogin ja todellisen blogivaikuttamisen kaipuuta? Oisko, voisko olla, että kohta on käsillä se hetki, jolloin Suomessakin blogeista tulee muutakin kuin seurustelupiirejä? Ja mikä merkitys näiden haaveiden heräämisessä on lähestyvillä vaaleilla? Entä hiipuuko into taas maaliskuun jälkeen kuin Vahtikoiralla viime vuonna?

Mistä se merkittävä blogaaja nousisi? Olisiko se toimittaja, joka liikkuisi aktiivisesti myös muiden blogeissa? Vai olisiko se kansan (meidän!) riveistä noussut valovoimainen vaikuttaja?

Interblogistiikka on mielettömän aikaavievää. Jotkut haahuuvat harrastuksekseen blogeissa tunteja päivässä (entunnustaentunnusta). Toimittaja on ammattilainen ja hänen kuuluu saada työstään palkkaa. Työajan pitää riittää työn tekemiseen. Kuka on valmis maksamaan toimittajalle skenen haistelemisesta? Ja vaikka se haistelisi koko työpäivänsä, niin löytyisikö blogeista niin paljon nuuhkittavaa, että sen pohjalta tulisi jotain merkittävää ja vaikuttavaa julkaistavaa?

Entäs se toimittajakunnan ulkopuolelta pelmahtava merkittävä kansalaisblogisti, jollain senkin on elettävä? Opintotuella? Työttömyyskorvauksella? (vanhempainrahalla ei ehdi!) Eläkkeellä? Kansalaispalkalla?

Ei taida blogeista tulla varteenotettavia vaikuttajia vielä tänäkään keväänä. On maamme köyhä, siksi jää.

(Eiks nih, että ole siinä sitten blogaava toimittaja, kun mikään ei kelpaa kansalle! Jos on asiaa niin kuin Untolla, niin sitten valitetaan, että puuttuu halu olla vuorovaikutuksessa rahvaan kaa. Jos on interblogistinen ja letkeä luettava niin kuin Blogiskooppi (joka tällä erää muistuttaa metkasti Blogisanomat-vainaata, paitsi ei ole niin humoristinen), niin sitten sanotaan, että on sisällöllisesti liian kevyt ollakseen merkittävä.)

***

Huh, kylläpäs nyt tuntuukin olo raikkaalta, kun on osallistunut tärkeään keskusteluun. Sen sijaan että olisi kertonut, että tulinpa juuri Stockalta, niiden alealessa on nykyään vain 52% kokonaisalennus (vrt. vielä viime vuonna 64%). 12%-prosenttiyksikön heikennyksestä tuohtuneena Kulutusjuhlin sen sijaan Sokoksella ostamalla 80% alennuksella kymmenen paria Black Horsen boksereita.

Yhtä freesi olo ei olisi silloinkaan, jos olisin vaikka vain piipahtanut muistuttamassa väkeä siitä, että ihan kohta, kenties jo viikonloppuna, tänne saapuu sadastuhannes uniikki kävijä, jolle Spögejen pajalla on jo valmistunut palkinto.

Muuten, Runotorstairuno jäi tänään lausumatta paitsi siksi, että olisihan ollut aika mielikuvituksetonta lukea runoja kolme postausta putkeen, myös ja ennen kaikkea siksi, että mulla on duha ja painumaan päin oleva ääni.

Palaan asiaan tuonnempana. Tämän päivän kulttuuriantina linkkaan toimittaja Maija Aallon Maestro Mitvitin kommenttilaatikossa vinkkaamaan nonoon. Myönnän, niin mettäläinen olen, etten ollut ennen tuota linkkiä käynyt koko nonossa. Mutta tämän jälkeeen käyn. Kiitos Mitvitille ja Maijalle, jotka interblogistisuudellaan tekivät tämän uuden tuttavuuden mahdolliseksi!

Varoitus: tässä merkinnässä on paljon linkkejä aiempaan tuotantooni. Mukana myös ääni.

16.1.2007

Iines taannoin paheksui liiallista lukijamäärien vahtaamista. Mutkun tässä on kohta käsillä merkittävä tapahtuma, sadan tontun juhla, niin rohkenen hieman harjoittaa napaantuijottelua.

Miten minusta tuli minä -postauksen kommenteissa ystävällinen Binääri (minne Miseraabeli sivusi on kadonnut?) opasti minulle Google Analyticsin käyttöä. Olen nyt hieman tonkinut tilastoja ja havainnut, että minulla on käsittämättömän uskollisia lukijoita!

uskolliset

Kiitos teille! Kiitos myös aktiivisille sisänheittäjile!

sisaanheittajat

Suosituin tänne tuova hakusana ei kesän jälkeen enää ole ollut prosenttilasku, vaan syntymäpäiväpuhe. Myös muistokirjoituksella tänne tullaan paljon. Hakeville on ollut tarjolla Synttärirapossa esittämäni kooste PA:n minulle pitämästä syntymäpäiväpuheesta (Kuka tuon postauksen aikoinaan lukenut arvasi, että se äitinsä kanssa samassa puistossa edelleen leikkivä tyyppi on PA?). Muistokirjoituksia löytyy kaksi.

Ajattelin nyt tarjota vähän lisää syntymäpäivien ja surunvalittelujen kanssa tuskaileville. Ystäväni Etana ihmetteli taannoin, miksi ihmiset haluavat käyttää sitaatteja. Kenties tehdäkseen itsestään sivistyneemmän vaikutelman? Minä uskon, että runo- ja aforismisitaatteja käytetään, kun omat sanat tuntuvat loppuvan ja joku toinen on osannut pukea saman tunteen paremmin sanoiksi. Sitaatteja etsivän kannattaa suunnata Saaganetiin. Sieltä löytyy sivutolkulla runoja ja ajatelmia. (Olenko minä nyt rikollinen kun linkkaan, vaikken tiedä, onko tekstien julkaisuun asianmukainen lupa?)

Olen lisäksi äänittänyt Evocaani kaksi pikku albumia, Syntymäpäivä ja Muistohetki. Tästäkin nuo runot voi kuunnella. (Olenko minä viimeistään nyt rikollinen, kun lueskelen muiden tekstejä lupaa kysymättä? Mitä pitäisi tehdä, ettei olisi?)

Syntymäpäivä

Kyllikki Villa, Ikäisekseen hyvin säilynyt

Tuntemattoman tekijän runo kolmikymppiselle

Muistohetki

Helena Anhava, runo kokoelmasta Kysy hiljaisuudelta itseäsi

Toivo Pekkanen, Lähtö

Jaakko Haavio, pätkä Postillaa

***

Tämän merkinnän myötä otan käyttöön kategorian Kuunneltavaksi. Sillä leimalla aion stemplata ne merkinnät, joissa on äänilinkki. Lisään myös sivupalkkiin suoran linkin Evocaani. Ja prosenttiprujuun myös!

Tahmainen olo

14.1.2007

Se alkoi ihan varkain. Perjantaina oli ensin sikaraikas herätys, kun Gorba piti kyyditä kentälle aamulla varhain. Ilalla kävin tutustumassa ihmiskuntaan. Saaliina liuta mielenkiintoisia oikean elämän keskusteluja ja yksi uusi blogitilaus. Nukkumassa olin jo yhdentoista maissa, mutta edellisen yön univelka painoi ja heräsin lauantaina vasta 11.17. Spöget pisti vielä paremmaksi ja heräsi vasta puolen päivän jälkeen, kun minä olin jo ehtinyt lukea Hesarin.

Kissan poissaollessa me hiiret jatkoimme surutta ryhditöntä menoa. Ensin katsoimme pari tuntia putkeen vanhoja mainoksia (sikahyviä!) ja sitten vielä maanantailta rästiin jääneen Täydellisten naisten jakson. Viiden paikkeilla tuli kiire menneä suihkuun, että ehdittiin ennen kauppojen sulkeutumista ostaa viemiset synttäreitään viettävälle siskolle, jonka luo jatkoimme heti kohta kuuden jälkeen.

Paikalla oli paljon läheisiä ihmisiä, ja ilta vierähti siivillä. Ensin pohdittiin sisustusvärityksiä (siskolla on alkamassa remontti). Asiaa tuntevat olivat ehdotelleet ruskeita, oransseja, samean vihreitä ym. muita maanläheisiä värejä. Sisko haluaisi valoa ja avaruutta turkoiseilla, sireeninvärisillä ja pullonvihreillä pinnoilla. Saas nähdä kuin käy!

Loppu ilta katsottiin suvun vanhoja kaitafilmejä (osan sain isältä dvdnä synttärilahjaksi, osan lähetti serkku jouluksi). Hirveän paljon naurua ja selittelyä! Hauskinta oli, että meidän siskosten kaikkiaan kymmenestä lapsesta paikalla oli kahdeksan ja ne kaikki tuntuivat nauttivan mokomasta lauantaipuuhasta! Kotona olimme yhden jälkeen.

Aamulla nukuin sitten taas yli yhteentoista. Hesarin jälkeen katsoimme lauantaina katsomatta jääneet 2000-luvun mainokset ja saunoimme hultteimesti keskellä päivää. Sitten yllätti aliverenpaine ja piti paneutua hetkeksi pitkäkseen. Neljän aikoihin havahduin hereille. Morkkis oli hirveä! Paljon olisi pitänyt tehdä, mutta tässä sitä vain maattiin! Ei siinä auttanut kuin tiiviisti keskittymällä jatkaa nukkumista, kun muuten oisi iskenyt itseinho saamattomuuden vuoksi.

Kuudelta ei enää pystynyt nukkumaan, vaikka kuinka yritti paeta todellisuutta! Piti nousta vähän syömään (ja syöttämään sällejä). Piti kirjoittaa tämä tahmanpoistokirjoitus. Seuraavaksi taidan mennä kylpyyn, ei tässä nyt enää kannata mitään hyödyllistä ruveta puuhaamaan!

Miltä kuulostaa?

11.1.2007

Ajattelin torstain kunniaksi osallistua runotorstailuun. En tosin kirjoittajana, vaan lukemalla ääneen Trisin taannoisen runotorstairunon.

No, sehän ei sitten onnistunutkaan ihan tuosta vain! Ensin äänitin runon GrageBandillä ja exporttasin sieltä. Siitä tuli muodoltaan joku .m4a (josta en mitään ymmärrä!) ja sitä saattoi kuunnella iTunesilla. Sitten oli tarkoitus opetella Evocan käyttöä. En kuitenkaan onnistunut lataamaan tuota filuani sinne. Väittivät, että kysymyksessä sattoi olla selainongelma ja kehottivat lataamaan toisella selaimella. Ei onnistunut.

Niinpä sitten kokeilin sieltä sivuilta löytyvää mikkiä. Kyllä se taisi äänittää, mutta kuuluu kyllä aika hiljaa (eikä minulla ainakaan suostu tulemaan ulos kuulokkeista, vaan jääräpäisesti punkee ulos koneen sisäisistä kaiuttimista). No, ehkä tässä harjaantuu, jos jatkaa kokeilua!

Klikatkaa alla olevaa Play-nappulaa, niin voitte kunnella Trisin runon Maailmojen sota.

Toivomaton uusinta

10.1.2007

Gorba on lähdössä seiluukisaaan Key Westiin. Tällä hetkellä fiilikset on sellaiset, että tyydyn uusintaan.

Paitsi että matkan pidentyessä lähtösärräyksen määrä nousee vielä potenssiin! Just nyt tuntuu siltä, että saattaisin olla pettynyt, jollei Gorban kone tipahtaisikaan Atlantiin. Ja heti perään häpeän ajatustani: menisihän siinä mukana monta viatonta uhria!

Tarvitsisin ajopäiväkirjan

9.1.2007

Täällä web kakkosessahan tunnetusti on tarjolla jos jonkinmoista härpäkettä. Onko joku törmännyt sellaisen ajopäiväkirjanpitojutskaan, jolle mulla just nyt olisi kova tarve?

Olisi vaikka joku täpsykkä, jota klikkaisi, kun ryhtyisi nettipuuhiin. Hups vain ja aloitusajankohta kirjautuisi jonnekin jemmaan. Sitkun sessio loppuisi, klikkaisi uudestaan, ja taas aika rekisteröityisi tietokantaan. Halutessaan voisi sitten tulostaa raportin, joka kertoisi, mihin aikaan ja kuinka pitkään on tullut haahuiltua tiedon valtateillä.

Exclusive-mallissa kantaan voisi rekisteröityä myös vierailtujen sivujen osoitteet. Ja sinne pystyisi itse kirjoittamaan seliselejä muistakin työpuuhailuista tyyliin: värkkäsin työohjetta Wordillä, vastailin opiskelijoiden sähköposteihin, annoin puhelinneuvontaa, tekstasin kollegalle ja kysyin neuvoa…

Niin että onko kenelläkään tietoa, mistä tuollaisen ohjelman saisi?

(Esimerkiksi verkko-ohjaajana toimivan opettajan työkuorman mitoittamisessa sovelluksesta olisi hyötyä. Myös aivan liian pitkiä hugeja verkkoa viihdekäyttävän voisi olla terveellistä välillä tulostaa tuollainen raportti.)

***

Tänään oli taas MacWorldissä Steven keynoten vuoro. Video vissiin tulee jakoon joskus yön hiljaisina tunteina, mutta paikanpäältä blogaavat välittivät kohokohdat tietoon saman tien. Julkistettiinhan se iPhone kuten hypetetty oli. Muthei!, mitä ihmeen pelleilyä on julkistaa tuotte liki vuotta ennen kuin se oikeasti on markkinoilla? Vasta on loppiaisesta selvitty ja pitäisi jo ruveta rustaamaan ensi joulun lahjalistaa!

***

Oho! Olin tuossa aikeissa klikata Blogilistalla Päivitä-namiskaa, kun havaitsin Sun äitis infossa, että tilaajia on 285, mutta lukijoita alle 10 viikossa!

Tehohoito lopetettu

7.1.2007

Uutena vuotena meilä lopetetaan kuusen tehohoito, ei enää kastella. Loppiaiseen mennessä se on niin kuiva, että kelpaa takkaan. Lattialle varisseet neulaset käärin sanomalehteen ja nyytit heitän hiillokseen. Tuijotan pieniä liekkejä ja nuuhkin palavien neulasten kuusentuoksua. Joulu on ohi.

***

Sinä jouluna kaksikymmentäviisi vuotta sitten äiti istui keittiön pöydän ääressä ja fileoi silliä. Kädet olivat niin kauniit, kun ne sulavasti irrottivat ruodot notkealla veitsellä.

– Älä laita paljon sinappia siihen perunasalaatin kastikkeeseen. Minä en tykkää, jos se on liian väkevää, sanoi äiti.

Ja jatkoi haikealla äänellä:

– Tai mitä väliä sillä on, en minä kuitenkaan enää syö!

Loppiaisena äiti lähti kotoa Sädehoitoklinikalle, viimeistä kertaa. Hänen potilashuoneensa ikkunasta näkyi valaistu joulukuusi. Se loisti pimeässä illassa koko tammikuun. Siksikö joulukuusi on minulle niin tärkeä?

Tähän aikaan vuodesta aina ajattelen kiitollisuudella hoitohenkilökuntaa. Miten ystävällisesti ja kunnioittavasti äitiäni kohdeltiin loppuun asti. Miten kukaan ei osoittanut ärsyyntymistä, vaikka meitä äidin läheisiä parveili hänen huoneessaan vuorokauden ympäri, viikkojen ajan häiritsemässä työnteon rutiineja. Miten heillä oli aikaa jutella myös meille. Vieläkö nykyäänkin olisi?