Tehohoito lopetettu

Uutena vuotena meilä lopetetaan kuusen tehohoito, ei enää kastella. Loppiaiseen mennessä se on niin kuiva, että kelpaa takkaan. Lattialle varisseet neulaset käärin sanomalehteen ja nyytit heitän hiillokseen. Tuijotan pieniä liekkejä ja nuuhkin palavien neulasten kuusentuoksua. Joulu on ohi.

***

Sinä jouluna kaksikymmentäviisi vuotta sitten äiti istui keittiön pöydän ääressä ja fileoi silliä. Kädet olivat niin kauniit, kun ne sulavasti irrottivat ruodot notkealla veitsellä.

– Älä laita paljon sinappia siihen perunasalaatin kastikkeeseen. Minä en tykkää, jos se on liian väkevää, sanoi äiti.

Ja jatkoi haikealla äänellä:

– Tai mitä väliä sillä on, en minä kuitenkaan enää syö!

Loppiaisena äiti lähti kotoa Sädehoitoklinikalle, viimeistä kertaa. Hänen potilashuoneensa ikkunasta näkyi valaistu joulukuusi. Se loisti pimeässä illassa koko tammikuun. Siksikö joulukuusi on minulle niin tärkeä?

Tähän aikaan vuodesta aina ajattelen kiitollisuudella hoitohenkilökuntaa. Miten ystävällisesti ja kunnioittavasti äitiäni kohdeltiin loppuun asti. Miten kukaan ei osoittanut ärsyyntymistä, vaikka meitä äidin läheisiä parveili hänen huoneessaan vuorokauden ympäri, viikkojen ajan häiritsemässä työnteon rutiineja. Miten heillä oli aikaa jutella myös meille. Vieläkö nykyäänkin olisi?

Mainokset

6 vastausta to “Tehohoito lopetettu”

  1. Helena Says:

    Elän siinä uskomuksessa, että tänäänkin viimeisellä linjalla oleville ja heidän läheisilleen riittää ymmärrystä ja lohdutusta. Vaikka henkilöstön venymistä se kysyy.
    En ainakaan ole kuullut mistään muusta.

    Akuutimmat potilaat ovat ihan toinen juttu. Heille voi hoitajien kiire ja väsymys näkyäkin.

  2. Qimki Says:

    Kaunis kirjoitus.

    Siivosin juuri kuusen pois minäkin. Huomenna on taas arki. Uusi vuosi pääsee kunnolla alkuun kun loputkin lomalaiset palaavat ruotuuun.

  3. Petja Jäppinen Says:

    Seuraava.
    Minun kasvinveljeni sairasti viime vuonna suusyövän, mutta voitti tämän erän.
    Seuraava.
    Keväällä meni serkkuni poika.
    Seuraava
    Lokakuussa kuoli enoni, ei syöpään, mutta sen heikentämänä.
    Seuraava.
    Kaksi tädeistäni on leikattu, toinen kolmasti.
    Seuraava.
    Äitiäni ei syöpä ehtinyt tappaa viime keväänä, heikko sydän ja sokeritauti ovat nopeampia.
    Seuraava.

  4. ainailona Says:

    Pahaa pelkään, että vastaavaa fiilistä ei nykypäivänä löydy kuin Terhokodista. Ja pelkään, että tuonne sairaalan linoleumille se meikäläisenkin tie äidin kanssa vielä vie. Toisaalta, ei kotiinsakaan nukkunut vainaja mikään toivelöytö olisi.

  5. Mrs Ruu Oh So Morbidi Says:

    Kirjoitit kauniisti.

    Luin juuri Reko ja Tina Lundanin Viikkoja, kuukausia. Pohdiskelemaasi aihetta sivuttiin kirjassa.

  6. Kuraattori Says:

    Oman veljeni lähtö imusolmukesyövän viemänä oli sen verran nopea ettei ainakaan hoitohenkilökunta joutunut meitä kauheasti kestämään. Itseasiassa, näin veljeni sairaalassa ehkä kolme kertaa yhteensä. Lyhyitä jokainen kerta. Viimeinenkin.

    Hoitajien sietokykyä ja voimia pitäisi kyllä pystyä varjelemaan muutenkin kuin pienen palkan nostamisella. Ihmettelen kyllä kuinka sairaalahenkilökunta vaikeasti sairaiden omaisia jaksavat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: