Sun äitis ensimmäinen postaus ilmestyi 14.8.2005 kello 16.45. Tästä seuraa, että blogi viettää seuraavan kerran merkkipäivää 1.5., joilloin sille tulee täyteen 900 000 minuuttia. Jos siihen sitten tempaisisi vielä blogin kolmannen sadannen postauksen, niin tulispas nätti luku: merkintä joka kolmastuhannes minuutti. (Etukäteistieto: juhlamerkinnän somistuksena on todnäk päivän teemaan liittyvä PA:n vauvakuva!)
merkkipäivälaskuriin, jonne minut johdatti Jani
on mielestäni, että satuin olemaan Vaanilan sadas tonttu! Olen vakiuskollinen vieraansa syksystä 2004. Sitä paitsi Ainailona on blogimamaesikuvani. Hän oli tukemassa tanakkaan nousuun mutamaakin nuorta skribenttiä, joiden tarinointia sittemmin olen seurannut tiiviisti. Niinkun esmeks Justinia, Jania (jaksamista!), PA:ta, Vt:tä, Sellistiä (oho, mistäs toi nyt tohon tupsahti) ja Kuuluttajaa (Voi Kuulis, Kuulis, missä oletkaan!).
Mitähän minä voitin? Jos kysymys olisi jostakusta tavallisesta blogaajasta, voisi ehdottaa kahvittelua. Mutkun Ainailona on niin salaperäinen, ettei suostu livetapaamisiin. Suostuisikohan se, jos pukeutusimme kaiken peittäviin kaapuihin ja peittäisimme päämme paperikasilla kuin Merten kevään 2005 Kuukkeli-gaalassa?
Ehkei! Onneksolkoota sadastatuhannesta kävijästä vielä kerran!
Kuten PA:n kommenttilootasta voi lukea, hyvin monet ovat jo tehneet Tieteen kuvalehden älykkyystestin. Minäkin viimein.
Tulos oli 138. Kuvioista tuli 16/20, kahdesta viimeisestä kuviosta minulla ei ole mitään hajua. Muistitehtävät olivat vaikeimpia. En näköjään pysty varmasti pitämään työmuistissa kuin neljä numeroa, loput menevät tsäkällä oikein tai sitten ei. Erityisen hankalia olivat käännetyt numerosarjat. Tulos muistiosiosta 14/20. Sananselitykset eivät mielestäni mittaa älykkyyttä, eikä siinäkään mitään kummaa ole, että matematiikkaa työkseen opettanut selvittää matematiikkaosion. Tulos noista 20/20.
Pojalleni JCP:lle en pärjännt, PA:n kanssa mittelimme tasavahvasti.
***
Otsikko viittaa kahden teinitytön todistustenjaon jälkeiseen käytäväkeskusteluun.
Kotiuduimme kyläpaikasta puoli kolmelta viime yönä. Minä ajoin.
Tämä päivä on mennyt jossain unen ja valveen rajamailla häilyen: ensimmäinen pikapintautuminen aamulla kello kuusi, pari tuntia lueskelua, takaisin nukkumaan, hereille yhden paikkeilla, kylpy, päivätorkut, saunominen, puolella silmällä elokuvaa. Sanalla sanoen: silkkaa löysäilyä ja täydellistä aikaansaamattomuutta koko päivä.
Siitäkö pitäisi huomata vanhentuneensa, että yön riekkuminen vie seuraavalta päivältä tehot, vaikkei olisi edes ryypännyt ja sitä myöten krapuloitunut?
Vai siitä, että ylipäätään viitsii murehtia juhlan jälkeistä löysäilyä ja aikaaansaamattomuutta?
Aika 20.4. klo 17 – 22
Paikka Ravintola Töölönranta
(tämä aiheutti lievää toiseuden tunnetta muutamille Kalliosta saapuneille. Hieman helpotusta toi tieto, että osoite on sentään Helsinginkatu 56)
Läsnä
koollekutsuja Helena Lauttanen
Qimki
Provokaation Miira (uusi tuttavuus)
Takaisin Kallioon
Emmekö me ymmärrän Janne
Skrubun pni
Miedon Marinadin Mari(nadi)
Erään Saaran tutkimuksian Saara
Kriisipuuron Kriisi
Pala maailmaanin Virkanainen (vieläkö tätä nimeä kuuluu käyttää?)
/dev/nikc/blogin Nikke
Pää auen PA
Pintaliidon Oopa
Laura polkkaan Laura (Uusi tuttavuus)
Zepanda
”Janne”
Yötä, päivään Merry (Uusi tuttavuus, linkkasinko oikeaan paikkaan?)
Seppänen
Karri Kokko (eka kertaa Livenä)
Ja sihteerinä minä, Sun äitis
Joku voisi väittää, ettei kukaan Vt:n (oikeastaan viittaan Krapulablogin edeltäjään Kilpirauhasen vajaatoimintaan) palatsi- ja kääpiötarinoita lukemalla pääse lähelle todellisia vallan kamareita. Vähänpä tietäisi. Aloitin blogiurani syksyllä 2004 seuraamalla kaikkea kivaa (siis esmeks Vt:tä), vailla mitään sivistymisen, oppimisen tai vaikuttamisen pyrkimyksiä. Ja siinä minä nyt olin ravintola Töölönrannassa vieressäni Helena, joka kuuluu opetusministeri Sari Sarkomaan taustajoukkoihin. Yhtäkkiä tajusin, että jos minulla olisi jotain merkittävää viestittävää oman alani ministerille, minulla olisi väylä siihen. Vaikkei opetusministeri itse blogiani lue, niin Helena kyllä. Tämän merkittävän havainnon tehtyäni keskityin seuraamaan ympärilläni vellovaa keskustelua.
Blogiseikoista
Monet ovat siirtyneet lukemaan blogeja Google Readerillä, mutta blogilistalle uskolliset olivat toistaiseksi kokouksen enemmistönä. Useat osanottajat tunnistivat tarpeen hupikäyttöblogien ja työhön tai muuhun sen sellaiseen asiapuuhasteluun liittyvien blogien jonkinmoiselle erottelulle. Nikke on jo aiemmin blogissaan esittänyt tätä. Tiedoksi the Samikille: kokousväki asettui yleisesti kannattamaan blogien tägäysmahdollisuutta.
Monet jakoivat tuntemuksen, että on yhä vaikeampaa sovittaa yhteen reaalielämä ja virtuaalielämä. ”Mitä enennän töissä joutuu kirjoittamaan, sitä vähemmän tuntuu illalla olevan käyttämättömiä sanoja jäljellä” (Virkanainen). ”Nykyään on huono omatunto pelatessa, jos pelaa sellaista peliä, jonka on jo arvostellut. Pöydällä kun on kuitenkin aina kasa arvostelemattomia pelejä, joita kuuluisi pelata” (Kriisi) ”Hupsuttelu ja sanomisen helppous häviävät omasta blogista, kun yrittää työkseen miettiä blogien hyötykäyttöä opetuksessa” (Sun äitis)
Uusia siivoukseen keskittyviä blogeja kaivattiin yleisesti. Monella paikalla olleella blogaajalla on sikäli huono äitionni, että heidän äitinsä ovat aivan yhtä kädettömiä siivouspuuhissa kuin tyttäret/pojat. Kun blogilistaltakin löytyy vain siivottomia äitejä, kuten Paskamutsi ja minä, ei sieltäkän saa apua akuutteihin ongelmiin. Esim. vessanpesuohjeita, uunin putsausohjeita (mikroaaltouuninpuhdistusohjeita kuulemma saa hyvin. Toimiva on kuumentaa sitruunamehua mikrossa ja pyyhkiä sitten irtoava moska kevyellä kämmenliikkeellä) ja sen sellaisia. Niissä voitaisiin myös kertoa tämän maailam Kriiselle, ettei isoja mattoja kannata pudottaa kahdeksannen kerroksen parvekkeelta pihalle. Mattoihin voi tarttua tuuli, joka kuljettaa ne pihapuskien päälle. Yksi isohko matto voi johtaa jopa neljän pienehkön pensaan korvausvelvollisuuteen. Aiheeseen liittyen kokousväki kuuli, että Marinadin äiti on juuri tulossa Helsinkiin osallistuakseen Martta-kokoukseen. Päätettiin ehdottaa, että Marinadin äiti perustaa siivousblogin.
Työelämästä
Uuden työpaikan oli saanut, saamassa tai ainakin yrittämässä aika moni. Qimki vakiinnuttaa uraansa tietohallintoihmisenä (alkuperäinen koulutus luonnonvara-alalta, nörtteys informaalisti hankittua, toim. huom.), Laura muutti työn perässä Tampereelta Helsinkiin, PAn työnhaku on loppunut ja työt alkavat kesäkuussa, Sun äitis pääsi eläkevirkaan?, Marinadille on suputeltu, mutta neitiä ei kiinnosta, Nikellä on vaiheessa… (Tässä kohdassa pakko kertoa oiva esimerkki suomi-nörtti-kääntämisestä. ”Onks se Tapiolassa vai Tapiolassa?” ”Täh?” ”Äh, onks se http://www.tapiola.fi vai http://espoo.fi/tapiola?” [jälkimmäinen ei ole toimiva osoite, mutta vois kyllä olla]). Kokousväki toivotti onnea ja menestystä valituille teille, mutta esitti toivomusponnen, ettei työnteko liiaksi saisi haitata blog(g)aamista.
Pukeutumisesta
Kuolleiden purjehduskenkien seurasta (Tehtävä: minkä blogin kuvaukseta löytyvät nuo legendaariset sanat?) juttu luiskahti purhehduskenkiin. Seurueen suomenruotsalaisilla ja ruotsinsuomalaisilla niitä oli ollut jo 80-luvun lopulla, mutta viimeistään 90-luvulla purjehduskengät valloittivat suomenkielisetkin yläasteet (kertoo jotain osanottajien ikärakenteesta, että useimmilla 90-luvun purjehduskenkäbuumi liittyi yläasteikään). Virkanaisen purkkarit olivat siniset, vaikka olisi pitänyt olla sellaiset ihan tavallisenväriset (minkä oletan viittaavan ruskeaan). PA-parka oli joutunut käyttämään kitinvalkoisia purjehduskenkiä, vaikka se asiantuntevampien mukaan oli naistenväri. Sitten muisteltiin vielä yhdessä niitä sykkyröitä, joille purjehduskenkien nauhat oli tapana kieputtaa. Mutta mihin purjehduskenkäkeskustelu päätyi, siitä minulla ei ole aavistustakaan.
Muuta kengistä: Virkanainen oli löytänyt K-kengästä sirot ja naiselliset remmilliset kengät, jotka eivät näytä laivoilta, vaikka koko alkaa nelosella. Hän oli hankkinut saman tien kaksi paria. Pitää iskeä, kun on tilaisuus. Sun äitis anopilla tilaisuutta ei ollut, sillä sota-ajan Suomessa ei ollut hänelle sopivia (44) naisten kenkiä tarjolla. Niinpä jalat muovautuivat todella kiemuraisiksi ja kipeiksi. Muistutus: varokaa liian pieniä kenkiä! Jollei lähikaupasta löydy sopivia, kannattaa isojalkaisten naisten muistaa myös transukauppojen tarjonta.
Seuraavaksi taisin kuunnella Erään Saaran (upea uusi kampaus hänellä!) tarinaa mustasta minihameesta, joka ei kapeana sallinut koulutanssien vaativaa koreografiaa. Lopputuloksena oli persuuksilleen pyllähtänyt neito, jonka pikkupöksyjä yleisö halutessaan pystyi vapaasti kurkistelemaan. Myös Virkanaisella oli traumaattisia kokemuksia koulun juhlista ja pienistä minihameista. Hänen sininen hamosensa oli käsittämättömästi hävinnyt liikuteltavan lavan uumeniin. Kun tanssiesityksen aika tuli, oli tulevalla Virkanaisellamme verhonaan vain valkoinen paitapusero ja sukkahousut. Ahdistus oli valtava: pelkässä paidassa ei voinut lavalle mennä, mutta menemättä jätäminen johti parittomaan lukumäärään tanssijoita. Voittiko velvollisuudentunto, paria ei jätetä? Emme saaneet tietää, sillä tarinan loppu oli liian traumatisoivana pyyhkiytynyt kokonaan Virkanaisen mielestä.
Janne oli koulussa joutunut esiintymään keltaisissa sukkahousuissa. Qimkillä oli muistikuvia liian pieniksi käyvistä tonttupuseroista ja niiden alta työntyvistä pelkkiin sukkahousuihin verhotuista jaloista. Kansakuntamme jaettuun tajuntaan on syöpymässä kuva yhteisestä, sukkahoususillaan lavalla hävetystä lapsuudesta. (paitsi minulla ja Helenalla, meidän lapsuudessamme ei ollut sukkahousuja!)
Asustetilpehööreistä voi vielä mainita, että tyylitaituri Oopa tunnisti PAn omituisen kelloviritelmän suunnittelijan ihan vain tyylin perusteella.
Kokous lopetti pukeutusmisasioiden käsittelyn tähän.
Kulttuurista
Kouluesityksistä siirryttiin luontevasti kulttuuriasioihin. Takaisin Kallioon kertoi, miten hän oli Seinäjoen teatterissa myöhästynyt teloitusjonosta Täällä Pohjantähden alla -esityksessä. Kieltämättä kiehtova mielikuva: aatelkaas, että siellä on just lavalla herkkä teloituskohtaus meneillään ja jostain takavasemmalta esiin ilmaantuu kohtelias veikkonen kumarrellen, myöhästymistään anteeksi pyydellen ja kysyen, vieläkö voisi ehtiä ammuttavaksi?
Marinadi kertoi, että jo aiemmin paljastettujen Justinin vieressä elokuvissa nukkumisen ja Oopan rinnalla oopperassa uinumisen lisäksi hän on torkkunut myös Petroskoin teatterissa. Tässä kohdassa ideoitiin, että Marinadi voisi mennä taidenäyttelyyn ja nukahtaa seisaaltaan jonkin teoksen eteen. Siinä sitten ohikulkijat hämmästelisivät todellista taiteen ystävää, joka jaksaa tuntikausia ihailla valitsemaansa teosta.
Keskustelun lopuksi todettiin , ettei kokousväellä ole esittää yhteistä kulttuuripoliittista julkilausumaa.
Yritysyhteyksistä
Jostain sai alkunsa miesten kosmetologipalveluiden ideointi. Niken jutusta se ei alkanut, vaikka olisi hyvin voinut alkaa (Tarina tiivistettynä: tuntematon nainen oli lähestynyt Nikkeä baarissa ja ehdottanut säärien vahausta, kun karvakasvusto oli aika tuuhea. Mäyräkoirasta miehemme kesti kivun kuin, äh, mies. Petjalla varmasti olisi ollut mielipide sanottavana sortseissa julkisella paikalla esiintymisestä, jos hän olisi osallistunut kokoukseemme.) Myöskään pnin juttu siitä, miten nykyisin Plazalla Ellien lisäksi myös sällit testaavat kauneushoitoloita, ei kirvoittanut tuota keskustelua. Mutsiis, upeita ideoita tuli! Hoitolan pitäisi olla jotenkin Biltema-henkinen iso betonihalli. Mieluiten kehäkolmosen vaiheilla tai jopa Tattarisuolla. Nyt 200% lisää tehoa -lukisi mainoksessa. Valo- ja ääniefektit olisivat hoitolassa käytössä (laaserin käynnistymisen sirinä ja vilkkuvat ledit, kun kuorintalaite kytketään päälle, metallin hiomisesta aiheutuva ääni, kun laite lähestyy kasvoja yms.). Ehkei sellaista hoitolaa hetimmiten tule, mutta tyhjästä syntynyttä ideointisessiota oli ilo seurata!
Kokouksen sihteerin ominaisuudessa esitän, että yritysideansa hiomisesta kiinnostuneet yritykset voivat jatkossa tilata kansalaisvaikuttajia erilaisissa kokoonpanoissa suorittamaan ideointitoimenpiteitä. Tarjoilusta tulee huolehtia. Seuraava yrityspoliittinen tapaaminen ensimmäisenä tilaisuuten tarttuneen yrityksen vieraana tapahtuu 3.5.2007 klo 18.30 Nosturissa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen Blogitapaamiset-blogissa.
Kokous päätettiin klo 22.00. Virallisen osuuden jälkeen (suurin) osa kansasta siirtyi kasilla Kallioon. Siitä en tiedä mitään.
Silmäsin hallitusohjelmaa. Minulla näyttää olevan tiedossa loistava tulevaisuus: verkko-oppimisesta innostuneella, yrittäjyyspedagogiikkaa kehittelevällä ammatillisella erityisopettajalla näyttää olevan nostetta.
Opetusministerinä olisin kyllä huomattavasti Sari Sarkomaata mieluummin nähnyt Hanna-Leena Hemmingin. Esimerkiksi.
Ja kun nyt kerran nimiin mentiin, niin tulevaan ulkoministeriin minun on vaikea yhdistää minkään sortin valtiomiesmielikuvia. Minulle Ilkka Kanerva on ikuisesti Lokalahden suuri poika, jonka merkittävin saavutus on Y-tie (Turku-Kustavi-tieltä Lokalahden ohi Uuteenkaupunkiin).
PS Enää pitäisi arvata, sainko tiedon kokoomuksen ministerilistasta täältä vai täältä (uutisia en ole ehtinyt kuunnella/katsella, kun on pitänyt koko päivä kokoustaa).
Vaviskaa 35-vuotiaat vanhukset!
Helsingin Sanomat [€] kertoo tänään, että televerkkoyhtiö Ericsson ilmoitti vuosi sitten tarjoavansa Ruotsissa kultaista kädenpuristusta yli 35-vuotiaille työntekijöilleen, mikäli he eroavat. Syynä oli, että 2000-luvun alun suurten irtisanomisten seurauksena Ericssonin henkilöstö vanheni rajusti, ja alle 30-vuotiaita osaajia jäi liian vähän.
Ja minä kun aluksi kuvittelin, että jutun otsikko, Tutkimus: Yrityksille on eduksi ikärakenteen nuorentuminen, viittaa kaltaisiini viisikymppisiin, tuottamattomiin käpyihin! Mutta ei, rapistuminen ja osaamattomuus alkaakin siis jo kolmikymppisenä.
Koska tuottavuus määritellään tuotos/panos, ja panoksena oleva palkka nousee iän myötä , voi tosiaan käydä niin, että tuottavuus laskee vanhemmilla työntekijöillä. Vaikka pappa edelleen puskisi tuotosta siinä missä nuorempi, niin jakajassa oleva isompi palkka pudottaa suhdelukua. Minusta on silti hulluuden huippu ruveta rinnastamaan tuollaista tuottavuuden laskua osaamattomuuteen! Ennemminhän siinä on kysymys palkkarakenteen vääristymisestä. Miksi ihmeessä palkan ensin pitää olla matala ja automaattisesti nousta työvuosien mittaan?
Sitä paitsi, millä ihmeen luvalla tämän maailman ericssonit katsovat voivansa ryöstöviljellä ihmistä niin, että niille kelpaisi alle kymmenen vuoden kiivas ja tyhjiin imevä työrupeama ja sitten voitaisiin kädenojennella raakit veks muiden huoleksi?
Mutta takaisin tutkimukseen. Se perustuu kuulemma Tilastokeskuksen kattaviin arkistoihin, ja sen tekijöinä ovat Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Pekka Ilmakunnas (s. 1952) ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Mika Maliranta (s. 1968). Koska tutkimus ei voi olla väärässä, minä varmaan vain kuvittelen, että henkilökohtainen tuottavuuteni palkkatyössä lähti nousuun vasta neljäkymentä täytettyäni, kun nuorimmatkin lapseni saavuttivat kouluiän. Metakognitioni lienee pielessä, kun koen muutaman viime vuoden aikana oppineeni valtavasti ja miellän itseni juuri nyt vankemmaksi osaajaksi kuin viisitoista vuotta sitten.
Se meitä yli 35-vuotiaita ei-osaajia sentään lohduttakoon, että Ilmakunnas ei kuitenkaan suosita vanhojen työntekijöiden pois potkimista vaan haluaa korostaa sitä, että yrityksillä on haasteita muuttaa työn organisointia ja käyttää tehtäväkiertoa niin, että ikääntyvien tuottavuus säilyy.
***
Piti sitten kirjoittaa työstä, kun Sedis on luokitellut Sun äitis seuraavasti: aikuinen nainen, perhe, työ, blogimaailma, kommentaatio
”Työelmässä on kohteliasta olla jonkin näköinen, vaikka itselle ei olisikaan luontevaa tällainen hoitaminen. Ei sitä voi seistä ihmisten edessä ihan tarhapöllönä”, kertoo Alix Malmstén lauantain Hesarissa (säästin kaukaa viisaana D-osan tämän aamun kahviseuraksi, kun näin pääsiäisen aikaan lehden tulossa on sikamaisen pitkä paussi). Jutussa kerrottiin, miten nykyisin rentouttavaa on ripeys. Hoitoloihin ei mennä lojumaan tuntikausiksi, New Yorkiin piipahdetaan pariksi päiväksi ja kuntosaliohjelmakin vedetään tiukasti puolessa tunnissa. Ajankäytön tehokkuus on tullut tavoitteeksi paitsi työhön, myös vapaa-aikaan.
Juttu palautti mieleeni kevän 1996, jolloin vedin yrittäjäkursia kosmetologiopiskelijoille. Liikeideaa rakennellessaan joka mimmi keskittyi etsimään katutason liiketilaa keskustasta, valitsemaan kataloogeista hoitopöytiä ja peilejä sekä miettimän, millaisilla viherkasveilla hoitolan ilmeen saisi raikkaaksi. Ihan vinkiksi yritin silloin heittää, että mitäs jos asiakas ei olekaan kiinnostunut tulemaan teidän hoitolaanne rentoutumaan ja oleilemaan? Jos sen työ vaikka edellyttää huoliteltuja käsiä ja se haluaa manikyyrin, jonka tekeminen haittaa mahdollisimman vähän normaalia päivärutiinia? Eikö silloin kannattaisi miettiä yrityksensä pakkaamista mukana kulkevaan matkalaukkuun ja mennä suoraan asiakkaan työpaikalle tekemään manikyyriä samalla, kun hän sortteeraa sähköpostejaan tai selailee powerpointejaan budjettiesitystä valmistellessaan?
Heittelin muitakin ideoita, joissa kosmetoligin palveluihin kuluva aika yhdistettiin johonkin muuhun pakolliseen ajankuluun. Yksi ajatus oli selvittää VR:ltä, voisiko junasta vuokrata yhden kabiinin hoitolaksi. Siis jos esimerkiksi pitäisi lähteä Oulusta kello 5.46 Helsinkiin, että ehtisi palaveriin puolen päivän aikoihin, niin miten mielekkäältä tuntuisi herätä ennen neljää meikkaamaan? Jos sen sijaan voisi levätä junamatkalla kääre kasvoilla ja saada ammattimaisen ehostuksen välillä Riihimäki-Pasila?
Opiskelijat hymyilivät minulle ystävällisesti ja jatkoivat katalogiensa plaraamista: kaikenlaisia pöhköjä ajatuksia sitä saattaakin tulla mieleen, kun ei tunne alan erityispiirteitä, vaan tulee jostain ulkopuolelta opettamaan yrittäjyyttä!
Sen Hesarin jutun lopussa kerrottiin, että kiireellä on myös vastatrendinsä: Slow-movement saa ihmiset syömään hitaasti, matkustamaan junalla ja pyörällä, viihtymään retriitin hiljaisuudessa. Myös tälle sakille ideoin hoitolaa jo silloin kymmenen vuotta sitten. Jokohan nyt olisi sellaisen aika?
Tässä ideassa ei mennä hoitoon yksin, vaan ystäväporukalla koko päiväksi. Samalla kun yhdeltä leikataan hiuksia, toiselle levitetään naamiota ja kolmas hautoo jalkojaan jalkakylvyssä käy neljäs jääkaapilla nostelemassa esiin salaattia ja leikkeleitä. Ja koko ajan jutellaan ja seurustellaan. Erittäin trendikkään yhteisöllistä! Tapahtumapaikkana voisi mieluusti olla esimerkiksi puutalo (+pihapiirinsä) Käpylässä tai Kaarelassa.
(Huom! Edelliset ideat on tuottanut ihminen, joka jo vuosikymmenien ajan on mennyt ihmisten eteen tarhapöllönä! Edellisestä kosmetologikäynnistäni, morsiusmeikistä, on liki kolmekymmentä vuotta ja hiustenleikkuu toteutui taas eilen kylppärin peili + sakset -menetelmällä.)
***
Kerroin viimeksi, että päädyin vahingossa digiboxin haltijaksi. No, boxin lisäksi tarjoukseen kuului vuodeksi ilmaiseksi joku kortti, jolla pitäisi näkyä Eurosport. Ja näkyykin ja sen lisäksi liki viisikymmentä muutakin kanavaa! En tiedä, onko tässä kysymyksessä jokin pääsiäisen maistiaiskierros ja huomenna ne kaikki katoavat, vai näkyvätkö ne koko vuoden. Minulle ihan sama, en kuitenkaan seuraa kuin paria ohjelmaa. Ja Gorballe kans: se ei näet ikinä tule oppimaan, miten meidän nykyisessä viihdevälineviidakossa liikutaan! Olkkarin pöydältä löytyvät tällä hetkellä seuraavat kaukosäätimet: tv, viedotykki, videonauhuri, kaiuttimet, digiboksi. Digikelpoinen telkkari tuli siskolta, vanha videotykki veljeltä, kaiuttimet kuuluvat kotiteatteriin, jonka Elisa aikoinaan luovutti kännykkäliittymistä ja digiboksin lahjoitti Welho. Vain videonauhuri on tuttu. Taidan siirtää sen makuuhuoneeseen 20 vuotta vanhan Sonyn telkkarin seuraksi. Kun ne nyt todennäköisesti jatkavat analogisia televisolähetyksiä, niin me vanhat voimme jatkossakin turvautua tuttuun infraan!
Kun viikkojen horroksen jälkeen päätin pintautua, tulin valinneeksi väärän päivän!
Tarkoitus oli hiukka entrata sivupalkkia ja lisätä kevään kunniaksi linkki Jaskan puutarhaan ja Blogien opetuskäyttöön (johon linkkaaminen on vahingossa unohtunut). Hetken näytti siltä, että kaikki onnistui. Aamulla puolet sivupalkkiani, mm. kaikki linkit suosikkeihin!, oli hävinnyt. Ajattelin sittenkin sössineeni jotain sivupalkkia päivittäessäni ja pakittelin useita backupeja taaksepäin olakseni varmanpäällä. Edelleen palkki oli palasina ja latausrinkula senkun kieppui!
No tuossa vaiheessa tulin kurkanneeksi coCommentiin ja huomasin, ettei sinne pääsee. Voisiko sittenkin olla niin, että sivupalkkini pirstoutumisella ja coCommentin bugailulla on jokin yhteys? Nääs kun just siinä kohdassa, mistä palkki katkesi, olisi pitänyt näkyä edelliset coCommenttini.
Ja jos coComment on syyllinen edeliseen, niin siitäkö johtuu myös Nordea nettipankin saavuttamattomuus? Ja se, ettei Elisan ADSL toimi meillä enää?
Nordeaan olisi pitänyt päästä maksamaan Elisan lasku, kun yksi mahdollinen syy netin toimimattomuuteen on, että ne ovat katkaisseet yhteyden maksurästien vuoksi (Elisan nettiyhteyden suoraveloitusta ei pysty tekemään netissä, vaan pitäisi mennä pankkiin, eikä viitsi. Irtolaskujen makselu taas väliin tahmaa, etenkin kohmeaikaan.) Onneksi muistin, että onhan minulla varayhteytenä Welho (kyllä, olen maksanut monta kuukautta 12 euroa ja risat Welhosta vain, jotta säilyttisin sähköpostiosoitteeni ylimenokautena, joksi piti ottaa Elisan ADSL, kun kieltäydyin hyväksymästä olohuoneesta Spögejen huoneeseen kiemurtelevaa piuhaa, kun pojat kieltäytyivät langattomasta yhteydestä, joka välillä pätkii. Puhelinpistoke on sällien huoneessa, siksi ylimenokaudeksi Elisa). No, se välikausi vierähti aiottua pitemmäksi, kun en ole saanut aikaiseksi teettää johdonvetoa (vaikka huushollissa majailee useita kyvykkäitä johdonvetohenkilöitä).
Tänän töistä palatessani päätin saman tien poiketa Sanomatalon Welho-kaupassa päivittämässä kaapeliyhteyden nopeuden kymmeneen megaan. Juutuin jonoon tunniksi. Puolen tunnin kohdalla tunsin houkutusta häipyä, mutta silloinhan olisin jonottanut ihan suotta. Sinnittelin sitkeästi kunnes vuoroni koitti. Tein tilaukseni ja asiakaspalveluhenkilö kysyi kohteliaasti, haluanko langattoman modeemin vai digiboksin (selvisi niiden jonojen pituus!). Otin hämmentyneenä vastaan digiboxin (eli nyt meilläkin vahingossa on sellainen! Kun nyt tuohon Skrubun kyselyyn eksyttiin: blogilistallani on 98 viime viikkoina pahoin laiminlyötyä suosikkia. Lisäksi tapaan seurata pariakymmentä muuta blogia kaverien linkkien kautta. RSS-feedejä vasta opettelen.)
Ihan väliaikaisena väliaikaisratkaisuna olohuoneessa on johtoa kuin rytökärpän pesässä! Mutta nyt taas toimii netti ja Nordeakin suvaitsi vastaanottaa nöyrän palvelijansa. Jottei laskunmaksun missauksia sattuisi uudestaan, päätin tutustua e-laskupalveluun. Elisan ADSL-maksun sinne sai syötettyä (sikäli turhaan, että ihan kohta, kunhan saan aikaiseksi, aion palvelun tarpeettomana lopettaa!). Sen sijaan Fortum (sähkölasku on toinen silloin tällöin unohtuva seikka!) ei suostu e-laskua lähettämään. Damid! Pitää sekin sitten muuksi muuttaa, kunhan saan aikaiseksi!
Tällaista se on: yksi pikku juttu pitäisi tehdä ja päätyy tunneiksi haahuilemaan sinne tänne! Ihan suunnittelematta ja aikaa erikseen resursoimatta lopulta huomaa yhtä ja toista selvittäneensä. Niin kuin sen, että coComment-linkin sivupalkista poistamalla sai muun palkin näkymään normaalisti. Ja just ja just tämän vuorokauden puolella!
Kyllähän minun piti kirjoittaa IT-kouluttajien seminaarimatkasta Tallinnaan. Etenkin manio tarina Tiigrihüpestä olisi ansainnut tulla kerrotuksi (pikakelauksella: nykyinen presidentti, silloinen ulkoministeri Ilves istuksi vuonna 1996 brysseliläisessä kapakassa iltaa silloisen opetusministerin kanssa. Jossain vaiheessa Ilves sai loistavan idean: Viro ottaa tiikerinloikan tietoyhteiskunnaksi satsaamalla koulujen verkottamiseen ja opettajien tietotekniikkavalmiuksien parantamiseen. Rahoittajiksi piti houkutella yksityisiä yrityksiä, loput 50 miljoonaa rahaa/vuosi satsaisi valtio. No, yrityksiltä ei tullut mainittavasti tukea, eikä valtionkaan osuus ihan noin iso ollut, mutta viidessä vuodessa kouluille oli hankittu tietokoneita, mielikuvituksellisia verkkoratkaisuja oli toteutettu ja Viron viidestätoistatuhannesta opettajasta kymmenentuhatta oli suorittanut 40 tunnin tietotekniikkakoulutuksen.
Alkoi seuraavan viisivuotiskauden suunnittelu. Edellisen kauden strategiapapereita etsittiin kissojen ja koirien kanssa työn pohjaksi, turhaan. Kävi ilmi, ettei sellaisia ollut koskaan laadittu, jätkät olivat vain alkaneet toteuttaa sen kummemmin strategioimatta! Nyt on kolmas viisivuotiskausi meneillään. Edelleen ne puhkuvat intoa! Kantsii kurkata noita tiikerisivuja myös englanniksi, niin sukukielitaidotonkin huomaa, miten upeita juttuja siellä on meneillään).
Sitten oli ehdottomasti tarkoitus kirjoittaa NY 24 h -leiristä, johon osallistuin ystävättäreni Ullan ja 35 nuoren kanssa. Vähän unta, paljon elämyksiä, osa jutuista toimi, toisten mielekkyydestä en perästäkään vakuuttunut. Hyvä kokemus kuitenkin.
Turussakin oli tapahtumarikas lähijakso ja paljon raportoitavaksi kelpaavaa ainesta. Mutta ei vaan syntynyt juttua, ei!
Ajoittain aloin epäillä, että nyt se vanheneminen sitten iski ja vei kaikki voimat. Kohta kolme viikkoa minulla on ollut tarve vetäytyä koomaan heti, kun päälimmäiset välttämättömyydet on hoidettu alta pois. Siis vaikka päivä on paistanut, ja periaatteessa olisi pitänyt tuntea itsensä kovinkin energiseksi kaiken tämän ihanan valon keskellä.
Viikonloppuna viimeistään aloin tiedostaa, mistä puutumus johtui. Viime vuonna kirjoitin, mitä maaliskuussa tekee mieli. Tänäkin vuonna hain työpaikkaa (minähän olen ollut nykyhommassani vain määräaikaisesa lainassa oikeista töistäni). Seurasi kolmen viikon jännityksessä eläminen, joka imaisi kaiken ylimääräisen elinvoiman.
Tänään herra johtaja kutsui koppiinsa ja kertoi, että minut on valittu ammatilliseen opettajakorkeakouluun ihan vakilehtoriksi. Työnkuva ei paljon muutu nykyisestä. Isoin ero on, että erityisopettajakoulutuksen sijaan pitäisi muuntautua yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaksi. (Siltä varalta, että joku nyt luulee, että ihan tyhjän päälle aion muuntua, niin perheellämme on kyllä yrittäjyystaustaa kolmessa sukupolvessa ja yrittäjäkursseilla opettamistakin ehdin ennen erityisopettajaksi siirtymistäni puuhata kymmenkunta vuotta).
Vielä pitäisi uskaltaa kertoa entisille oppilaille, joille lupasin lähteä vain vuodeksi veks. Ja entisille työkavereille. Entisille pomoille kertomisessakin voi olla oma jännitysmomenttinsa! Sitä mietin vasta huomenna!
Sun äitis 