Ihan oikein,

on mielestäni, että satuin olemaan Vaanilan sadas tonttu! Olen vakiuskollinen vieraansa syksystä 2004. Sitä paitsi Ainailona on blogimamaesikuvani. Hän oli tukemassa tanakkaan nousuun mutamaakin nuorta skribenttiä, joiden tarinointia sittemmin olen seurannut tiiviisti. Niinkun esmeks Justinia, Jania (jaksamista!), PA:ta, Vt:tä, Sellistiä (oho, mistäs toi nyt tohon tupsahti) ja Kuuluttajaa (Voi Kuulis, Kuulis, missä oletkaan!).

Mitähän minä voitin? Jos kysymys olisi jostakusta tavallisesta blogaajasta, voisi ehdottaa kahvittelua. Mutkun Ainailona on niin salaperäinen, ettei suostu livetapaamisiin. Suostuisikohan se, jos pukeutusimme kaiken peittäviin kaapuihin ja peittäisimme päämme paperikasilla kuin Merten kevään 2005 Kuukkeli-gaalassa?

Ehkei! Onneksolkoota sadastatuhannesta kävijästä vielä kerran!

Mainokset

3 vastausta to “Ihan oikein,”

  1. ainailona Says:

    Kiitos, no voihan kääks! Tätä voisi jo väittää vertauskuvainnollisesti ”juopon tuuriksi”.

    Ei vaan, on se ihan oikein – olet ollut pitkän aikaa meiän menossa AKTIIVISESTI mukana ja siitä kiitos!

    Ehkä kupponen joskus toteutuu, ei voi tietää. Jos vaikka vedän sen hullujen päivien pussin omaan päähäni…

    Tavallinen blogaaja??? Mikäs se o?

  2. Sun äitis Says:

    Ainailona,
    joo huonosti muotoiltu, pitäisi olla jotain sellaista kuin joku muu tuttu blogaaja, jonka on tavannut jo aiemminkin livenä. Emmä mitään kummajaisosastoa tarkoittanut! Siis että on tavallisia blogaajia ja sitten on epätavallisia, niin kuin Ainailona! Ei, sanalipsahdus johtui silkasta väsymyksestä. Sorgen!

  3. ainailona Says:

    Nou hätä. Ihan mielellänihän mää olisin hippasen epätavallinen;)

    Friikki nääs, omalla tavallaan. Vähän Lordi, kuten nyt tuntuu olevan muotia sanoa.

    Mutta virtuaalituttuja ollaan ja se jos mikä on ILOINEN asia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: