Joku nimi on kaikelle annettava. Mietin sitä huomenna.

Edit 5.4. klo 18.07 korjailin joitain linkkejä + lisäsin linkin rapo 2.0:aan

Siinä minä olin, Telakkakatu 8:n paikkeilla kiertämässä taloa värään suuntaan, kun vastaani käveli Pörrö, joka tiesi kertoa, ettei siltä suunnalta kannata Pöhinää etsiä. Yhdessä etenimme oikealle ovelle ja siitä ohi ja sitten taas takaisin. Myös myöhemmin illalla yhyttämäni Satujatar oli sitä mieltä, että ensi kerralla opastemerkintöihin voisi panostaa hiukkasen lisää. Vaikka kokonaisuuden kannaltahan tietysti oli tärkeintä, että kaikki lopulta pääsivät perille. Kaikki oli minun kirjanpitoni mukaan 40 henkeä, mutta voi olla, että sitkeästä yrityksestäni huolimatta missasin jonkun. Siinä tapauksessa: anteeksi!

Pöydässä pääsin istumaan ilmielävän Marinadi-fanittajan viereen. Tämä Kari oli alku keväästä sattunut lukemaan Marinadia ja selailemaan kännykkäkuviaan . Kuin ihmeen kaupalla hän oli kohta tämän jälkeen bongannut Marin liikennevaloissa ja mennyt esittäytymään. ”Aika outoa, en henkilökohtaisesti tunne täältä ketään ja silti sain henkilökohtaisen kutsun!”
, kertoi tämä Helsingissä veturinkuljettajaksi kouluttautuva kainuulainen, joka kohta siirtyy suhaamaan Pohjois-Suomen raiteille.

Toisella puolellani istui itse Schizo-Janne, mutta vieläkään en uskaltautunut juttusille. Vastapäiset herrasmiehet olivat helpommin lähestyttäviä: pni ja Justin ovat molemmat niin lutusia veikkoja, että jos minulla olisi tyttöjä, niin kelpuuttaisin heidät vinkuen vävyiksi.

Pöydän päässä piti alkuillasta majaa Kari Haakana, jota Eräs Saara myöhemmin illalla luonnehti Ruben Stillerin ja Jope Ruonansuun näköiseksi. ”Kumpi oli äiti?” kysyi Kari. Päädyttiin siihen, että todennäköisesti Jope, joka on kuulemma jotenkin selittämättömällä tavalla äidillisen näköinen. (Mitään en maininnut, mutta mielessäni mietin, meneekös se myös sillä tavalla kääntäen, että äidilliset ihmiset näyttävät Jope Ruonansuulta. Minäkinkö?)

Eräs Saara on syytä mainita myös illan toisena virallisena valokuvaajana. Varustuksenaan hänellä oli nostalginen Polaroid-kamera suoraan vuosikymmenten takaa. (Esittelin itse vastaavia kameroita Leppävaaran Maxissa 80-luvun alussa). Se toinen kuvaaja oli Oopa, joka on luvannut, että kuvia on joskus nähtävissä jossain.

Ihan liian vähän aikaa ehdin jutella Helenin kanssa. Sen verran selvisi, että juuri tämä aika vuodesta on sikäli erinomainen, että vilkkaan nuoren miehen pihaleikkejä voi seurailla sisältä käsin. Kun lehdet tuuhentuvat, ei pihaan enää näe ja silloin on pakko rajoittaa herran itsenäisyyttä. Harmi!

Sen sijaan minulta jäi kokonaan kuulematta, miten Helen ja Kriisi (ja ketkä muut?) ideoivat Assemblylle vastineeksi Blogemblyä, jossa kimpassa blogataan samassa hallissa 24 h.

Tutuista naisista paikalla olivat myös Zepa (joka sanoi minulle jotakin kaunista, kiitos! ), Rappiotäti (jonka kissamaisten silmien hehkua puseron väri tehosti entisestään ja jolla oli voimakkaita mielikuvia Gorbasta), Lostis (jonka kanssa en taaskaan jutellut riittävästi, mutta joka aina tuntuu kovin läheiseltä) ja Turisti (joka oli niin freesi, ettei ensimmäiseksi olisi arvannut, että siinä menee nainen, joka juuri on tappanut bloginsa).

Eipä silti, ei Joonastakaan näyttänyt pahemmin ahdistavan vielä tuoreempi tuhotyö. Vai oliko se vain sellaisten nopeaa miehistä toipumiskykyä: mitäs sitä vanhaa suremaan, kun on jo uusi?

Nyt linkistä päätyy Veeralle, mutta vielä viime viikonloppuna jonnekin vallan muualle. Domain-kauppiaan hyväkäs ei ollut ilmoittanut ollenkaan, että sopimuskausi meni umpeen nyt, vaan oli katkaissut palvelun varoituksetta. Sunnuntaina sivulla oli kuulemma ollut fuksianpunainen jokujuttu. Kun minä piipahdin siellä maanantaina oli tutun valkoisen kukan tilalla vauva vihreällä taustalla. Ehtikö joku bongata vielä muita aiheita parin päivän katkoksen aikana?

Pöytäkuntaan kuului pikapyrähdykseni aikaan Veeran lisäksi Nikke, Marjut sekä avecinsa (joka Erään Saaran mukaan ilmeisesti on Lemonatorin laulaja. Äh, ei se Saara tosissaan ollut, vaikka kieltämättä yhdennäköisyyttä on havaittavissa), Seppänen (jonka tapasin noin kolmannen kerran ja edelleenkin tyydyin vain hymyilemään takaisin) sekä Pagisija (jonka kaasunaamarikuva on minulle kyllä tuttu, mutta jonka Espooseen muutto oli mennyt ohi, mielessäni sijoitin Pagisijan edelleen Tampereelle).

Tällä kertaa en jutellut lainkaan Jannen, (EMY) kanssa, mutta syrjäsilmällä näin hänen puhelevan PA:lle, perhepiirissä sentään säilyivät juttelut. Postauksensa perusteella PA puhui puolestani myös überkuulille Samille. Hienoa, kun voi hajauttaa!

Seuraavaksi tunnustan kaksi mokaa. Heti alku illasta kanssani samaan pöytään istui kaunis nuori nainen, joka kertoi bloginsa olevan nimeltään Sulaa pumpulia. Hymyilin niin kuin kohtelias ihminen hymyile ventovieraalle. Ullaksi esittäytynyt nainen jatkoi, että olen kyllä käynyt kommentoimassa hänen blogissaan. Jatkoin vahanukkehymyä. Minulla ei edelleenkään ollut mitään mielikuvaa, kenestä oli kysymys. Juttu katkesi nolosti lyhyeen. Äskeisellä linkinmetsästysmatkallani tajusin, kuka hän on. Kelpaaako lieventäväksi asianhaaraksi, että vielä viime viikolla hän asui USA:ssa? Ihan ensimmäiseksi ei tule mieleen tavata Blogipöhinässä!

Ja sitten toinen vastaava!
Tuhat sanaa kuulosti kyllä heti tutulta blogin nimeltä, mutta kun minulla alkaa olla hyvinkin tuhat tuttua blogin nimeä, niin en millään muistanut, miten tuttu tämä nimenomainen on. Sitäpaitsi olin luonut itselleni vissin mielikuvan Tuija Aallosta (pieni, tumma, lyhythiuksinen) eikä lähelläni istuva vaaleatukkainen Tuija ollenkaan muistuttanut tuota mielikuvaa. Miten sitä voi tulla niin lahopäiseksi, ettei muista blogia, jota on sekä lukenut että kommentoinut? Varmaan tämä ikä!

Tähän väliin tulee pakosta paussi, jota täydennän nukuttuani (mm. juttua Välittäjästä ja Dodosta, Illuusiasta, Pintiksen Puurosta, herra Igglosta yms. luvassa lauantaina iltapäivällä).

Edit: Jatkopalasta tuli sittenkin oma postauksensa.

Lopuksi on vielä syytä kiittää Karri Kokkoa, joka herrasmiehenä tarjosi minulle autokyydin bussipysäkille!

18 vastausta to “Joku nimi on kaikelle annettava. Mietin sitä huomenna.”

  1. Marinadi Says:

    Joo, otan vastuun siitä, ettei sisätiloihin opastus ollut parempaa. En ollut koskaan itse käynyt Nousussa ja jotenkin ajattelin, että se kahvilan nimi näkyy jossain selkeämmin. Mutta ei pitäisi olettaa koskaan mitään.

    (Kiitos tästä rapon ykkösosasta, jään odottamaan lisää.)

  2. Pörrö Says:

    Noniin, näin hyvää rapskaa kannatti odottaa 🙂

    Ehkä hauskana pikku detaljina mainittakoon, että molemmilla meillä oli musiikkilaitteet korvilla ja heti siinä minä olin jälkeen suoritimme hauskan napit korvista tanssin 🙂

  3. Zep Says:

    Mä en taaskaan ole perillä siitä keitä kaikkia missasin, kun en ole täysin kykenevä käydä heittämään isossa joukossa tuntemattomille heippaheippaa mitäkuuluu. (Tai siis olen, jos se kuuluu työhön. Nää ei kuulu.) Vielä joskus mä tapaan esim. Sami Oinosen, hittovie. Nyt ollaan jo oltu samassa huoneessa monta kertaa.

    No, täältä lukemallahan ne loputkin selviää.

  4. Sun äitis Says:

    Marinadi,
    syytäkin jäädä odottamaan kakkososaa, kun tässä ekassa osassa sua ei vielä edes kiitetty!! Kohtalaisen kohtuutonta, että joku ensin järjestää isot juhlat ja kiittämätön juhlavieras ei muuta tee kuin rutisee kyltityksestä! Sikstoisekseen, minusta oli ihan hupaisaa kiertää taloa ovea etsimässä: sellaista paketinavaamiskivaa tai piiloskivaa, kun tietää, että kohta, kohta!

  5. Tuija Says:

    Hii hoo kiitos että näit blogien keräilyn vaivan – tässä dumellin dokumentoimana tuo muistiinpanolehdykkä, jota ihaillen illan aikana silmäilin. Kiitos myös, kun jaksoit kertoa Sun äitis – nimimerkin tarinan – olet varmaan saanut sen kerrata uteliaille korville noin sata zilnoonaa kertaa ennenkin. 🙂 Tapaamisiin online ja off-!

  6. Sun äitis Says:

    Pörrrö,
    niinhän se tosiaan oli! Minun napeistani tosin ei tullut musiikkia, vaan ruotsinkileinen dekkari.

    Zep,
    minä olen ollut Sami Oinosen kanssa samassa huoneessa kolmesti (siis niin, että tiedän). Nyt jo tunnistan, vieläkään en ole puhunut koskaan! Tehdäänkös ensi kerralla sellainen toinen toistaan tukien -rynnäkkö Samin luo? (ja Sami, jos luet tämän, niin turha pelästyä ja jättää miittiä väliin uhkaukseni vuoksi!)

    Tuija,
    kiitos kuvasta! Tarinaa kerron mielelläni, koska se oli niin sattumien summa (lasten tietoista toimintaa + minun hetkeen heittäytymistäni. Jatkuvasti jaksaa ihmetyttää, että nykyinen tosikkominäni on joskus ollut niin spontaani ja leikkisä!). Se vain risoo, että näyttäydyin sinulle pelkkänä omiaan höpöttäjänä eikä sinun puheellesi jäänyt lainkaan tilaa!

  7. PA Says:

    Tarkoittaako tämä, että saamme vielä raportti 2.0:n?

  8. lostis Says:

    Ehkä me vielä jossain vaiheessa jopa onnistumme keskustelemaan hetken aikaa. Ilman, että minä murjaisen vitsiä saksalaisten pornoleffojen juonista… Kiitos taas lämpöisestä tuttuuden tunteesta, Mutsis!

  9. Helen Says:

    Hieno rapo! Ja kiva jutella, se vähäinenkin. Olisit vaan tullut jatkoille, niin olisi ehditty enemmän.

  10. Zep Says:

    Ä, kiitos tuesta Oinos-kysymyksessä! Vielä me tää ratkotaan ja hoidetaan!

  11. Schizo-Janne Says:

    En tiedä, mikä minusta on tehnyt niin pelottavan, mutta voita ihmeessä pelkosi ja juttele pidempään seuraavalla kerralla. En minä nielemättä pure.

  12. Sun äitis Says:

    Schizo-Janne,
    no, tämäpä on aika vaikea juttu selitettäväksi! En minä varsinaisesti sinua pelkää, vaan sitä, mitä edustat. Kolme vuotta sitten sinä olit nuori ja itsevarma TOP-listan ykkönen, jota haastateltiin blogaamisesta televisioon. Minä olin arastellen ulkokehältä sisään tirkistelevä vanha täti. Se astelma toi mieleeni nuoruuteni lounaissuomalaisessa maalaiskunnassa. Selviytymisstrategiani oli silloinkin pysytellä erossa itsevarmoista sisäpiirin nuorista (olin siihen aikaan isonenäinen, lattarintainen, kouluhyvä opettajanlikka, ilmiselvää kiusattavaa ainesta siis).

    Mut joo, jos jossain vielä törmätään, niin jutellaan!

  13. Schizo-Janne Says:

    Joo. Ymmärrän hyvin. Vanhat tavat istuvat turhan tiukassa vaikka ei aina pitäisi. Tuohon sisäpiiri -keskusteluun on mainittava sama, mitä olen maininnut alusta asti ”kaikki ovat tervetulleita ja mukaan vaan”. Ja koska niin moni on tuon kutsun kuullut, niin olen siinä jossain määrin mielestäni onnistunut.

    Itsevarmuuden puuttumisen selkein merkki on hyökkäys hiljaisia ja reunalla olevia kohtaan. Itse en siihen ole sortunut, koska oma itsevarmuuteni ei tarvitse pönkitystä. Koska olen siitä niin varma. Olen oman pienen kokoni puolesta ollut turhankin usein epävarman ”itsevarmuuden” varmistusoperaatioiden kohteen. Josta taas itselleni on tullut erittäin herkkä ”liipaisinsormi”. Mutta sen käyttämiseen tarvitaan hyvä syy. Keskustelun aloittaminen ei ole sellainen hyvä syy …

  14. Pelkk kuvitelmaa Says:

    Matkakuumeilua ja blogiphn

    Hiljaista on ollut tll kuluvalla viikolla, monenlaista menoa ja meininki sek tekemistn odottavia asioita. Pieni catch-up on siis ehk paikallaan. Vappu oli siin mieless melko poikkeuksellinen, etten vaivautunut keskustaan lainkaan, ja muutenkin perinte…

  15. Suruvaippa Says:

    ”jos minulla olisi tyttöjä, niin kelpuuttaisin heidät vinkuen vävyiksi.”

    Onkos pojan mies sitten miniä vai vävy?

  16. Sun äitis Says:

    Suruvaippa,
    sait mut kiinni! Oln todellakin niin kaavamaisesti ajatteleva, ettei minulle tullut mieleen, että joku pojistani hankkisi itselleen miehen. Mutta jos niin kävisi, niin uskoakseni kutsuisin häntä vävyksi.

    Vävy tietysti on määritelmän mukaan tyttären puoliso ja miniä pojan puoliso. Toisaalta vävy on mies ja miniä nainen ja lopulta on kysymys siitä, kumpi ominaisuus istuu vävyssä tiukemmassa miehisyys vai tyttären kanssa naimisissa oleminen. Minusta miehisyys voitta, ja siksi minulle pojankin puoliso olisi vävy.

  17. Suruvaippa Says:

    No, olihan se vähän saivartelua.

    Olen kuitenkin samaa mieltä, vävy voittaisi; semminkin kun usein mainitaan juuri vävypoika.

    Natokeskusteluun minulla ei ole kantaa, mutta Sinusta kuitenkin tullee jollekulle vielä mukava anoppi =)

  18. CharleneAllen29 Says:

    Some time before, I did need to buy a good house for my organization but I didn’t have enough cash and couldn’t buy something. Thank heaven my father proposed to take the personal loans from creditors. Thence, I did that and was satisfied with my collateral loan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: