Archive for heinäkuu 2007

Elokuvan aika

30.7.2007

Jotta kaikki eilen puolestani säikähtäneet voisivat henkäistä helpotuksesta, päästin tänään valloilleen sisäisen Scarlet O’Harani ja pyristelin irti alakulosta. Tiedättehän, tiukan paikan tullen tuumataan:

– I’ll think about it tomorrow!

Ja jatketaan matkaa.

Sitäpaitsi huomasin, että olin oikeastaan enemmän kiukkuinen kuin masentunut, ja siitä paranemiseen puoli päivää itkua ja itsesääliä ja kolme settiä uusia alusvaatteita riittä mainiosti.

***

Viikkovitosessa on tänään aiheena Sinun elokuvasi sinusta. Ja tämähän sopii nykyiseen Scarlet-moodiini erinomaisesti!

Sun äitis, rakkautta ja anarkiaa

aitis_elokuva

Ohjaus: Oskari Sipola
Käsikirjoitus: PA
Sun äitis: Felicity Huffman
Gorba: Bruce Willis
Pojat: neljä kertaa Brad Pitt, yhdellä ruskeat piilolinssit ja kevytväri hiuksissa.
Musiikki: Musiikkia ei ole! Tai ehkä jotain vanhaa Elvis-rockia.

Perustelut:

Elokuvadebyyttini ohjasi Oskari. Mies, josta kuullaan vielä.

PA:lla on paras sisäpiiritietämys aiheesta (ja vuosien saatossa kouliintunut kyky tietää, mitä on sopivaa kertoa, mitä ei…).

Felicity Lynette Scavona Täydellisissä naisissa on oiva samaistumiskohde kaltaiselleni kaksosten äidille.

Bruce, koska se on Bruce!!

Brad, herättää äidillisiä tunteita.

Musiikki, tästä on puhuttu ennenkin…

Mainokset

Hätä

29.7.2007

Jos minä olisin tänään kävelylenkilläni törmännyt joogiin, hän olisi varmaan nähnyt, että aurani on likaisenruskea. Solmupäiviä sattuu kaikille. Niin blogistanin virallisille hymytytöille kuin ikiauvoille äideille.

http://voicethread.com/book.swf?b=3837

Täysikokoisena VoiceThreadissa

***

Välillä on näitä päiviä. Hormonaaliasia? Todennäköisesti. Ja silläkin on merkityksensä, että loma alkaa kääntyä loppuun ja syksyn tekemättömät valmistelut alkavat painaa. No, vielä on kaksi viikkoa aikaa kuroa rästejä. Ja kummasti helpottaa, kun voi hetken itkeskellä kunnon vanhanajan pateettisen runon äärellä.

Lauri Pohjanpään kuolemasta ei vielä ole seitsemääkymmentä vuotta, joten tarkkaanottaen tekstiä ei kenties olisi lupa täällä ääneen lukea. Mutta entäs jos tulkittaisiin, että tämä ei olekaan vain tekstin luvatonta julkaisemista, vaan tulkintani onkin itsenäinen teos? Miten ne säännöt silloin menevät? Tai sovittaisiinko, että käytin sitaattioikeutta? Kun enhän minä sentään koko runokirjaa höpöttänyt.

Notkea purjehtijanuorukainen valmistautuu tuleviin koitoksiin

27.7.2007

Joitain aikoja sitten oli liikkeellä meemi, jossa piti esitellä työpisteensä. Siis se lokonen, jossa tietokonettaan käyttelee esimerkiksi mielenkiintoisia blogikirjoituksia värkätessään. Silloin koneeni muistaakseni sijaitsi pyykkikorissa työhuoneen lattialla.

Tänä kesänä Mac on useimmiten lojunut olohuoneen lattialla. Siitä se on kätevä nostaa syliin sohvalle tai nojatuoliin istahtaessaan (sohvapöydällä säilöminen ei tule kysymykseen, koska pöydällä lojuu niin paljon kaikkea muuta tärkeää). Melko usein tulee vain käperryttyä koneen viereen lattialle selailemaan.

En arvannutkaan, miten hölmöltä se näyttää, ennen kuin aamulla bongasin Gorban tutkimassa tulevia. Sitä ennen kuitenkin vielä tämä!

notkea_nuorukainen

Joo, mutta

25.7.2007

Kerroin siskolle ja siskontytöille viime viikon risteilyllä improvisaatioharjoituksista, joita teimme kesäkuussa Opekon kurssilla.

Ensimmäinen oli ihan helppo. Yksi alkoi vaikka hyppiä, ja muiden tehtävänä oli hyppiä perässä ja hihkaista samalla:”Joo, hypitään!” Sitten toinen ehdotti jotain muuta tekemistä, ja taas loppu jengi suostui. Tässä harjoituksessa oli jännä huomata, miten ehdoitta suostuminen sai aikaan kumman innostuneen fiiliksen!

Sitten teemana oli Joo, ja. Siinä toinen parista ehdotti tekemistä ja toinen reagoi suostumalla ja lisäämällä jotain muuta tehtävää. Ensin parilla oli suuria vaikeuksia oivaltaa homman jujua. Sitten ohjaaja vinkkasi, että mitäs jos kuvittelisitte itsenne leikkimökkiin. Ja johan rupesi tapahtumaan!

– Tehdään ruokaa.

– Joo, tehdään ruokaa ja siivotaan kans!

– Joo, siivotaan ja kutsutaan vieraita.

– Joo, kutsutaan vieraita ja järjestetään tanssit!

jne.

Totesimme, että lapsille on luontaista toimia juuri noin, yksi ehdottaa ja toinen jatkaa, ja sitä kautta leikki alkaa elää. Huomasimme myös, että meille aikuisille jatkuva Joo, ja on hankalasti halittava. Periaatteessa ja vie ideaa eteenpäin, mutta käytännössä homma helposti hajoaa rajattomuuteen: jos koko ajan haluaa jotain ja sitten vielä jotain ja… niin lopputulos voi olla jo liikaa.

Seuraavassa vaiheessa teemana oli Joo, mutta. Toinen ehdotti taas:

– Hypitään!

ja toinen vastasi:

– Joo, hypitään, mutta takaperin!

– Joo, hypitään takaperin rantaan, mutta jatketaan sieltä soutamalla

jne.

Tässä harjoituksessa huomasin, että muttien miettiminen vaati valtavan intensiivistä keskittymistä pariin ja siihen tarinaan, joka lähti muotoutumaan. Ulkopuoliset katselijat unohtuivat hetkessä. Joo, mutta johti pelkkää Joota paremmin rakentuvaan tarinaan, joka pysyi kasassa paremmin kuin Joo, ja-juttu. Mutta ikään kuin asetti rajat ja käänsi liian villit mietteet takaisin nykytilanteeseen. Näin siis meillä, voi se mennä muutenkin! (Minusta oli aika jännä huomata, miten rakentava mutta oli, kun aluksi mielsin sen varsinaiseksi ideoittenlyttääjäsanaksi ja vastarannankiiskiksi!)

***

Tulin ajatelleeksi, että blogeissa meemit ovat noita joo-juttuja: yksi keksii jotain ja muut hihkaisee Joo! ja tekee perässä.

Siskontyttö muisteli, että Joo, ja -improvisaatiotakin on harjoitettu myös blogaten. Kotiin päästyään lähetti linkin Tuhat sanaa-blogiin. Arvatkaas, tunsinko itseni vanhaksi, kun en koko meemiä muistanut, vaikka olen näköjään siellä itsekin kommentoinut!

Koska kommentointi on tämän päivän kuuma puheenaihe (ainakin täällä, täällä, täällä ja täällä), ajattelin kokeilla Joo, mutta -kommentointia.

Hanhensulka esitteli kymmenen suosituinta naisten ja miesten kirjaa. Vastasin, että Joo, olen lukenut miesten listan kirjoista seitsemän ja naisten listan kirjoista yhden, mutta molemmilla listoilla keikkuva Catch-22 on minulle edelleen ylivoimainen kahlattava (aloitettu noin kymmenen kertaa).

Tuulisuoja ihmetteli, ovatko lukevat isät/isoisät kadonneet. Kommentoin siihen, että Joo, lapsille ääneen lukevat isät ja isoisät ovat kadonneet ainakin meiltä, mutta itsekseen lukevista miehen malleista ei ole pulaa. Gorba lukee aamuisin neljästä kuuteen, kun muu perhe vielä nukkuu ja vaarikin nyt taas, kun silmät saatiin kuntoon.

Vaahteramäen naisissa esiteltiin seitsemän totuutta Linasta kauniisti kuvitettuna. Kommenttini: Joo, luin mielelläni Linan totuudet ja katsoin somat kuvat, mutta miten pitkään Pioni vielä pihtaa paljastuksiaan?

Jos siis kommentoinnin tekniikka alkaisi Marinadin ohjein olla hallussa, mutta sanomisen muoto vielä mietityttää, niin tervemenoa kommentoimaan Joo, mutta -linjalla!

Tiistai veti mietteliääksi

22.7.2007

Siinä minä olin (viime viikon tiistaina), matkalla Hirvensalmelta Mäntyharjulle, kun kilometri viitostien SEOn jälkeen erotin vastaantulijoiden kaistalla kaksi sivuun ajettua autoa, toisella konepelti auki. Kumman paljon ehdin ajatella, ennen kuin olin viittilöivän keski-ikäisen miehen kohdalla. Niin kuin esimerkiksi että:

  • 90-luvun puolivälissä Varsovassa asunut sisareni aikoinaan varoitti, ettei puolalaisella moottoritiellä koskaan saa pysähtyä antamaan apua, jos haluaa varmistaa henkensä ja omaisuutensa säilymisen. Ei kai se sentään Suomessa päde?
  • Radiossa varoitettiin aggressiivisista, romanialaisista korukauppiaista. Mitä tarkoitetaan aggressiivisella tuossa yhteydessä? Yliaktiivista kaupustelua vai väkivaltaista huitomista?
  • Miltähän ystävättären bulgarialaisesta miehestä tuntuu kuunnella noita varoituksia? (Siiskun keskimäärin suomalainen ei tee kovin tarkkaa eroa bulgaarien ja romanialaisten välillä, vaan sotkee ne kaikki samaksi epäluotettavien luokaksi, henkilöön katsomatta).
  • Pitäisiköhän minun ollenkaan pysähtyä, kun viittoja selvästi on värin perusteella eteläisemmiltä mailta kotoisin?

Pysähdyin, mutten sammuttanut moottoria, laitoin ovet lukkoon ja raotin ikkunaa vain hiukan Samalla häpesin rasistisia ajatuksiani ja varotoimiani.

Mies kertoi kömpelöllä englannilla, että bensa on loppu ja seurue tarvitsee apua. Kerroin, että lähin huoltoasema on kilometrin päässä. Kauniilla säällä se ei ole mikään matka käveltäväksi terveelle miehelle (pakkasella olisin saattanut harkita ajamista edestakas hakemaan muutaman litran).

Silloin äijän käteen ilmestyi kuin tyhjästä krääsärannekoru ilmiselvintä feikkikultaa. Hän sanoi, ettei heillä ollut rahaa, mutta hän voisi… enempää en kuunnellut, vaan ajoin pois paikalta.

Minua hävetti ja inhotti. Hävetti, että olin epäillyt ihmistä ihan vain ihonvärin perusteella (ja toisaalta myös se, että annoin höynäyttää pysähtymän, vaikka varoitettu oli). Ja inhotti, ettei epäluuloni ollut aiheeton! Minusta on uskomattoman surullista, että huijarit pelasivat ihmisyyden ytimellä: ihmisen kyvyllä tuntea empatiaa ja halulla auttaa hädässä olevaa.

Niin sekaisin olin pois kaasutellessani, etten edes huomannut kirjata rekkareita tai ottaa kuvaa. Huijausyrityksen ainoaksi lieventäväksi seikaksi on sanottava, että paikka oli valittu niin, ettei liikenneturvallisuus vaarantunut (minäkin pystyi pysähtymään bussipysäkille) eikä papparainen ollut mitenkään hyökkäävä, vaan tyytyi tyynesti kohtaloonsa ja käveli pois harteitaan kohauttaen, kun kieltäydyin rahanjaosta.

***

Tuon jälkeen ehdin vielä mökkeillä pari päivää Mäntyharjulla, piipahtaa Tukholmassa ja moikata Kataa Alppipuistossa ennen kuin tänään katsoin asiaksi rantautua Kivenlahteen.

Päivämatka juurilleni

14.7.2007

Piipahdin eilen Spögejen kanssa päiväksi Lounais-Suomeen sukuloimaan ja katselemaan paikkoja. Sarjakuvakooste seikkailusta auennee pikkukuvaa klikkaamalla (minulle ei oikein vielä selvinnyt, miten minun pitäisi nämä Comic Life-harjoitelmani serveerata saataville, joten toistaiseksi tolla viisiin).

kansi

Ilahduta iäkästä sukulaista!

13.7.2007

– Ajattelin siivota tänään, sanoi PA eilen puhelimessa ja jatkoi:

– Mitens, oletteko kotona, jos tulisin käymään?

– Siis ajattelitko tulla meille siivoamaan? kysyin.

– Ei, kun ajattelin, että sentään mieluummin tulen käymään teillä kuin siivoan.

Minua alkoi naurattaa: olikos minusta nyt tullut sellainen vanha äiti, jota käydään katsomassa ja ilahduttamassa tyyliin Nyt olis kaksi juttua, jotka pitäisi hoitaa. Pitäisi siivota ja pitäisi käydä moikkaamassa vanhuksia. Ehkä teen tuon viimemainitun, kun ne tulee siitä aina niin iloisiksi. Sama se on, kummasta itse mielihyvänsä repii, siivoamalla saavutetusta kunnollisuudentunteesta vai ikäihmisten ilahduttamisesta?

Oli kivaa. Henkilökohtainen konsulenttini asensi kännykkääni maccisoftat sillä aikaa, kun itse kipaisin poimimasa piirakkamustikat. Loppuaika juteltiin. Mitä se nyt yks viisi tuntia on jutellessa, kun on yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Yöllä ajattelin fiilistellä ja käydä kirjoittamassa kommentin. Mutta siellä olikin lappu luukulla!

ei_loydy

Lähden päiväksi länteen, toivottavasti illalla ongelma on omia aikojaan korjaantunut.

Äänisäikeiden äärellä

12.7.2007

Törmäsin eilen Edublogs-blogissani kierrellessäni Voicethreadiin. Siitä asti olen odottanut että saisin muut sovitut ohjelmat alta pois ja pääsisin tutustumaan houkuttelevalta vaikuttavaan palveluun.

Voicethreadissa voi yhdistellä kuvia ja äänityksiä kokonaisuudeksi, jota voi kommentoida kirjoituksin tai äänittämällä kommenttinsa. Esityksen voi jakaa kaikille tai pitää privaattina, jolloin vain kutsutut pääsevät sen näkemään ja kuulemaan. Luokassa Voicethreadia voisi käyttää vaikka noin (ja mielessäni mietin jo kymmentä muuta konstia esim. lukupiirityöskentelyyn). Kaiken maailman ohjeiden tekokin taitaisi tällä sujua kätevästi. Tsekatkaapa vaikka, miten äänittäminen sujuu windowsilla ja sama Macillä (miten tuo jälkimmäinen jotenkin tuntui paljon helpommalta?).

Paratiisin peikko on, etten ihan jaksanut perehtyä, mihin kaikkeen tulikaan sitoudutuksi!

En tähän hätään vielä alkanut värkätä mitään oppimateriaalia, joten testailin tiliäni lukaisemalla Eino Leinon Nocturnen, johon sain Vaanilasta vinkin. (Tietääkö joku muuten tekijänoikeusjutskista, mitä runoja minun on ylipätään lupa äänittää ja jaella?)

http://voicethread.com/book.swf?b=3169

Kummastelua huonekaluilmoitusten äärellä

9.7.2007

Tunnustan olevani ihan väärä ihminen ottamaan tähän kantaa, kun minähän tunnetusti en koskaan ole valinnut ensimmäistäkään sohvaa tai nojatuolia. Kaikki meiän huushollin mööpelit ovat olleet sukulaisten ylijäämäkamaa. Mutta sittenkin, kuka ostaisi itselleen kotiteatterisohvan

kotiteatterisohva

tai haluaisi aikuisenakin istua turvakaukalossa?

turvakaukalo

Turistina Helsingissä – Päivälehden Museo

5.7.2007

Olimme tänään Spögejen kanssa lomamatkalla Helsingissä. Kunnon turistien tavoin kävimme ensin vaihtamassa rahaa. Nimittäin markkoja euroiksi Suomen Pankissa (Koko suvun vanhojen talvitakkien taskuista, kirjoituspöytien siivoamattomien laatikkojen kätköistä, hyllyssä jököttävistä säästöpossuista, unohdetuista käsilaukuista yms. eksoottisista paikoista pojat olivat onnistuneet löytämään niin paljon markkarahaa, että he kävelivät vaihto-operaation jälkeen pankista liki sadan euron haltijoina! Huom! Rahat oli jätetty laskettavaksi edellisenä päivänä).

Nuuhkimme siinä samalla entisiä kotikulmia Kruununhaassa ja jatkoimme sitten kauppatorin ja Espan kautta Erottajalle. Kelpo turisteina olimme päättäneet katsastaa Päivälehden Museon tarjonnan. Perusnäyttelyyn olimme tutustuneet jo usein aikaisemminkin, joten nyt pääasiallinen uteliaisuutemme kohdistui Metron 25-vuotista taivalta esittelevään näyttelyyn.

– Muistaks kun minä viime viikolla kysyin, miten siinä niin voi käydä, ettei Metroa sittenkään aleta rankentaa Espooseen kuin vasta joskus monen vuoden päästä, vaikka talvella luvattiin, että rakentaminen alkaa jo 2009? kysyi toinen Spöge.

– Nyt mä ymmärrän miks! Eihän Metron rakentamisesa näytä ennenkään mitkään puheet ja aikataulut pitäneen, hän jatkoi.

Paitsi tietoa, näyttelyssä oli tarjolla myös toimintaa. Simulaattorilla voi harjoitella metrojunan ohjaamista välillä Myyrmäki-Sörnäinen. Halukkaita ohjaajia ei ollut jonoksi asti, joten väliä saattoi ajella useammankin vuoron.

Ottamastani valokuvasta tuli tietysti ihan suhru, joten simulaattoriasiassa pitää luotaa vain sanaan. Perusnäyttelyn puuhapaikoista sen sijaan sain napattua muutaman kuvan. Kas tässä:

kirjoituskone
Mielenkiintoinen mekaninen laite, joka tulostaa reaaliajassa

luukut
Kuin jättiläisjoulukalenteri, luukuista paljastuu jänniä juttuja

lasipohja
Lattian lasiluukun läpi voi kurkkia alakerran painokoneita. Alakertaan voi tietysti myös mennä (mutta se ei ole läheskään niin jännää kuin luukun läpi salakatselu)

karuselli
Karusellissa voi pyöriä Karin luomien pilakuvahahmojen kanssa

ristikko
Ristikko ei ole pahan vaikea, muttei ihan lällärikään.

Spöget haluavat lopuksi tähdentää, että he ovat kuvissa mukana vain esittelijän ominaisuudessa, vempainten todellinen koderyhmä on huomattavasti alle 17-vuotta! Heitä itseään kiinnostivat paljon enemmän vanhojen sanomalehtien jättimäiset näköislakanat seinillä, vanhat dokumenttielokuvat ja muinaiset painomenetelmät.

Museoon on vapaa pääsy, se löytyy osoitteesta Ludviginkatu 2-4 ja on auki ti – su klo 11-17.

museo_kartta