– ”Jätit sitten kämpän tähän kuntoon ja lähdit Tampereelle!” jyrisi Haminasta merikilpailuista palannut Gorba puhelimessa.
– ”Näin tein, hyvää illan jatkoa sinullekin!” vastasin yli Plevnan puheensorinan.
(En jatkanut, että just samaan kuntoon hän oli kämpän jättänyt odottamaan minun perjantaista Turusta paluutani. Nyt ei ollut kiukuttelun aika, nyt oli tultu nauttimaan olosta!)
Menomatkalla Kriisi bongasi minut junassa, Hestia yhytti meidät Keskustorilla ja perillä odottivat jo Helen ja Kukkis. Aika pääkaupunkilaisissa merkeissä siis alkoi Tampereen blogimiitti! Sittemmin seuraan liittyi myös paikallisväriä. Ensin paikalle tupsahti kokoonkutsujamme Ohari ja aika pian perässä uusi tuttavuus Olli (jonka blogin tuotapikaa tilasin! Minähän olen tunnetusti heikkona skarpisti kirjoittaviin nuoriin miehiin.)
Aluksi keskusteltiin hartaasti yliopisto-opinnoista ja vertailtiin sitä, miten pitkään itse kukin on omia opintojaan syystä tai toisesta katsonut aiheelliseksi venyttää. Sitten pohdittiin pariutumista. Helen kertoi, että Suomeenkin on rantautumassa amerikkalaistyylinen deittikäytäntö. Ja jatkoi samaan hengenvetoon, että se on kyllä suomalaisen kansanluonteen ja kulttuurin vastaista toimintaa. Täällä kun on pikemminkin tapana kerääntyä yhteen suurina parvina, joissa pariutumispalkinnon voittavat ne, jotka sitkeimmin jaksavat sammumatta odottaa, kuka toinen jää jalkeille muiden tuupertuessa.
Sitten solahdettiin keskustelemaan siitä, kummalla sukupuolella oikeastaan on haastavampi osa, kun lähestymisleikit vähitellen johtavat syvällisempään tutustumiseen. Yleisvaikutelmaksi minulle jäi, että miehen elämää pidettiin tältä osin rankempana kaikkinaisine suoriutumisvelvoitteineen. Kuten Ohari asian ilmaisi:
– ”Aarrearkkunsa päällä istuva tyttö sentään varmuudella tietää, ettei siellä ole hampaita. Pojan on uskallettava ottaa asiasta selvä.”
Tässä kohdassa haluaisin mainita, että Olli ansaitsee mielestäni erityisen kunniamaininnan siitä, että pöydän ainoana miehenä jaksoi häkeltymättä kuunnella seurueen keski-ikäisten naisten tilitystä aiheesta!
Ehkä noin seuraavaksi alettiin miettiä, mistä tietää, että ihminen on aikuinen. Koska kenelläkään seurueen naisista ei ollut varsinaista epätietoisuutta omasta aikuisuudestaan, keskityttiin aikuisen miehen määrittelyyn. Joku heitti, että mies on aikuinen, kun se yhtäkkiä huomaa, että kalsareissakin on napit. Olen ehdottomasti eri mieltä, nappibokserit ovat nuorten miesten juttu. Aito aikuinen mies käyttää Hyvonin ikiaikaisella mallilla työstettyjä briefs-tyyppisiä kalsareita, joiden kaavat kaupattiin eteenpäin Nansolle, kun Hyvon meni konkkaan. Nykyisin samoilla kaavoilla leikattuja kalsareita voi ostaa sekä Hyvon- että Black Horse –tuotemerkillä. Ja ne ovat ehdottomasti niin tasan seksittömät, että niitä voi käyttää vain aikuinen mies.
Loppu illasta Olli sitten ratkaisi, mistä hän voi tunnistaa lähestyvänsä aikuisuutta. Lähtiessään polkemaan kotiin, hän suojasi päänsä kypärällä. Koska kypärä ei ollut äidin ostama (jolloin Ollin olisi voinut tulkita lapseksi), vaan itse hankittu, se kävi aikuisuusnäytöstä. Sen sijaan Ollin kalsareiden malli jäi meille edelleen arvoitukseksi.
Jossain vaiheessa iltaa Plevnaan saapui Joonas ja kämppiksensä Suvi sekä Hallituskadun Annareetta. Samoihin aikoihin ilmaantui myös Mina. Täsä kohtaa voisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja onnitella Annareettaa ja Minaa, joista syksy on tehnyt kurssikavereita: molemmat on hyväksytty Viita-akatemiaan.
Tästä emme kuitenkaan keskustelleet arvon leidien kanssa. Annareetan kanssa puhuimme lähinnä espoolaisuudesta. Tarkemmin ottaen meitä yhdistävästä ei-rantaespoolaisuudesta (rantaespoolaisia asuu esim. Westendissä, Haukilahdessa, Koukkuniemessä ja Nuottaniemessä, vain muutamia mainitakseni. Karkeasti ottaen rajana voisi pitää Länsiväylää, mutta silloin kyllä matinkyläläiset saisivat ansiottoman arvonnousun). Minasta taas on ehdottomasti noteerattava uusi, pukeva tukka. Sekä myöhemmin illalla lausuttu legendaarinen:
– ”Anna minä etsin sun koneella karaokepaikkaa, kirjastontädit ovat tiedonhaun ammattilaisia.”
(tiedonhakuun liittyy muuten yksi Minan mainio blogi-idea, josta en tässä vaiheessa kerro sen enempää. En liioin juorua siitä Kukkiksen ja Helenin blogi-ideasta, joka on jo edennyt nimen rekisteröinnin asteelle ja joka on aivan mahtava! Pysykää kanavilla, kerron lisää, kun aika on kypsä!)
Joonas ja daaminsa häipyivät, samoin Olli. En tiedä, löytyikö Oharille + herraseuralleen (jonka yllättäen tunsin entuudestaan), Hestialle, Helenille, Kukkikselle ja Minalle sopiva karaoke-baari lähistöltä, vai jatkoivatko he iltaa Plevnassa, sillä lähdin Kriisin kanssa kiirehtimään klo 23:02 Helsinkiin lähtevään junaan. Plevnasta sen verran vielä, että Joonaksen väitteistä huolimatta en itse bongannut paikalta Harmaata Hattua. Jollei hän sitten ollut paikalla Kysy vaanin lailla lasinaluseksi naamioituneena . Paitsi aijuu, ei siellä edes ollut lasinalusia!
Rapo jäi junamatkalla kirjoittamatta, kun oli hyvää seuraa. Häpeissäni huomaan, että Kriisi jaksoi vielä yöllä palattuamme päivittää BB-katsauksen. Näin vanhemmiten jaksamisen kanssa on niin ja näin ja palautuminenkin kestää kohtalaiseen pitkään. Silti: kannatti käydä Tampereella!
PS Piti vielä mainita, että tässä tapaamisessa Helen hehkui huumorintajua ja terävää älykkyyttä eikä ensisijaisesti tuonut mieleen käytännöllistä äitiä, jonka käsilaukku pullottaa laastareista! (Nyt pitäisi sitten vielä pystyä päättelemään, mihin tuollakin muka viitataan. Kamalia noi sisäpiirit!)
PPS Jos jotakuta kiinnostaa tietää, miten Gorban kävi Haminassa, niin res.ups. merikilpailujen voittopytty rumentaa vielä seuraavankin vuoden olohuonettamme.
Sun äitis 