Ammatti-identiteetti

Teknikon ammatti-identiteetin kehittyminen, luki yhtenä tavoitteena opetussuunnitelmassa, jonka sain käteeni Porin tekulla kaksikymmentä vuotta sitten. Missään muussa opsissa en sittemmin ole törmännyt ammatti-identiteettiin. Sääli!

Tämä tuli mieleeni, kun juttelin työssäoppimassa olevien Spögejen kanssa tänään. Pojat ovat toista viikkoa asennushommissa. Viimeviikkoisella työmaalla he tutustuivat Ramiin, joka kohta täyttää 65 vuotta, mutta aikoo jatkaa sähkömiehenä vielä pari vuotta. Tämän viikon sankari on ensi viikolla eläkkeelle lähtevä Jussi ja kaikki muut työmaan kokeneet asentajat, joiden tarinoita nuoret ovat innolla imeneet.

Ovat pojat oppineet tuntemaan tarvikkeita ja proppaamaan, käyttämään puuvillahanskoja valaisimia asentaessaan (ettei tule sormenjälkiä heijastinpeileihin) ja sietämään työmaan ilmassa leijuvaa tasoitepölyä, mutta tärkeintä sittenkin on ollut kokeneiden asentajien joukkoon pääseminen. Se ammatti-identiteetin kasvu.

Olen aina kannattanut kiihkeästi työssäoppimista aidoilla työpaikoilla. Silloinkin, kun kollegat ovat olleet sitä mieltä, että simuloiduissa harjoitusyrityksissä voisi oppia enemmän, kun siellä voisi tehdä monimutkaisempia töitä kuin aloittelijalle oikeissa yrityksissä annetaan tehtäväksi. Nyt olen entisestään vahvistunut uskossani. Työpaikoilla opitaan niin paljon muutakin kuin tempputaitoja, joita koulussa voi harjoitella. Siellä opitaan organisaatiossa olemista, alaisuutta ja yhteisöllisyyttä.

***

Näin yhteishaun kynnyksellä ajattelin hiukan hehkuttaa ammatillista koulutusta. Siinä puuhassa en ole yksin. Peruskoulu mahdollisti aikoinaan lukio-opinnot niillekin, jotka eivät maksullisen rinnakkaiskoulun aikaan olisi voineet niistä haaveilla. Ja hyvä niin! Jossain vaiheessa opiskeluvalinnat kuitenkin muuttuivat turhan yksipuolisiksi. Vasta aivan viime vuosina on tapahtunut käänne: enää ei amikseen menoa nähdä luuserien hommana. Se on hyvä, sillä kaikki ihmiset eivät ole parhaimmillaan teoreettisissa opinnoissa. Sitä paitsi kakki eivät lopulta edes viihdy niissä töissä, joihin akateemisesta putkesta pullahdettaisiin.

Tämä maa tarvitsee osaavia ja vastuuntuntoisia ammatti-ihmisiä. Osa heistä tekee koko työuransa ammattilaisina, kuten Spögejen tapaamat Rami ja Jussi, osa jatkaa opiskelujaan myöhemmin. Ammatillinen väylä ei ole mikään koulutuksellinen umpiperä. 2000-luvun alussa kaikki ammatilliset tutkinnot uudistettiin kolmivuotisiksi ja yleisen jatko-opintokelpoisuuden antaviksi. Ammattikoulupohjalta voi nykyisin jatkaa niin ammattikorkeakouluihin kuin tiedekorkeakouluihinkin (tunnen useita ammatilliselta pohjalta tohtoriksi asti edenneitä ja monet insinöörit, joita ohjaan opettajaopinnoissa, ovat alkujaan ammattikoulun käyneitä asentajia).

Edes ylioppilaslakkiin ei tarvita lukiota. Ammatillisen tutkinnon suorittaneella on oikeus osallistua ylioppilaskirjoituksiin suorittamatta kurssiakaan lukio-opintoja. Käytännössä tietysti kannattaa niitäkin ottaa, vaikkapa äidinkieltä ja matematiikkaa iltalukiossa. Kaikkia lukion pakollisia kursseja ei kuitenkaan tarvitse tahkota.

Koska tuokin on mahdollista, en ole mikään kolmoistutkintojen kannattaja (Edit tuossa luki aluksi kaksoistutkinto, mutta oikeastaan puhuin kolmoistutkinnosta, eli amis+lukio+yo). Usein voi olla parempi keskittyä ensin kolme vuotta täysillä ammatin opiskeluun ja opiskella sen jälkeen täsmäkursseja lukiosta ennen kirjoituksia. Kahden täyden tutkinnon lukeminen yhtaikaa voi olla liian raskasta.

Toivon, että jokainen valinnan edessä oleva ysiluokkalainen silmäisi vanhempineen läpi valintaoppaat ja miettisi tarkkaan, olisiko kymmenien ammatillisten perustutkintojen joukossa sittenkin jokin itseä kiinnostava vaihtoehto sen sijaan, että automaattisesti ja miettimättä ruksisi yhteishakulankettiin lukion.

Edit 13.2. Pari tarkennusta.
Kaura kertoo kommenteissa, että Pyynikin ammattiopistossa lukioaineiden liittäminen ammattipintoihin on mallikkaasti järjestetty, ja Lazur jakaa poikansa myönteisiä kokemuksia ammattiin opiskelun ja ylioppilastutkinnon yhdistämisestä. Ei minun tarkoitukseni ollut sitäkään vaihtoehtoa mollata, etenkään, jos yleisaineiden opiskelu on saatu luontevasti ujutettua rakenteeseen sisään. Liian usein vain on niin, että lukiokursseja suorittamaan pitää lähteä toiselle koululle ja sillä aikaa omalla koululla pyörivät ammattiaineet ja sitten pakkaa jäämän puutteita kumpaankin suoritukseen (oman lähipiirini yhdistelmäopintokokemukset ovat valitettavasti olleet tuon tyyppisiä). Pointtini yritti olla, ettei ole hullumpi ratkaisu, vaikka keskittyisi yhteen tutkintoon kerrallaan ja suorittaisi ensin puhtaan ammattitutkinnon, jota halutessaan voisi myöhemmin täydentää.

Yksi virhekin kirjoituksessani oli: jos ammattiopintojen kanssa suorittaa lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon, on kysymyksessä kolmoistutkinto. Jos taas opiskelee ammattikoulun opsin mukaan ja sisällyttää valinnaisiksi kursseikseen lukiosta yhteisiä aineita (kieliä, matikkaa ja sen sellaisia) tavoitteenaan ylioppilastutkinto, on kysymyksessä kaksoistutkinto. (kiitos täsmennyksestä Lazur)

***

Omasta ammatti-identiteetistäni haluan tähän loppuun vielä tehdä tunnustuksen. Minulta meni vuosia, ennen kuin kehtasin kutsua itseäni opettajaksi. Kouluttaja tuntui jotenkin hienommalta. Tai valmentaja tai mentori tai fasilitaattori tai… Opettajasta syntyi nukkavieru ja pölyttynyt mielikuva, sellainen elämälle vieras vekkihametäti. Ei, en halunnut olla opettaja!

Vaan niin siinä lopulta kävi, että nykyisin olen ylpeä opettajuudestani.

Mainokset

7 vastausta to “Ammatti-identiteetti”

  1. Zepa Says:

    Nuorena on vaikea ymmärtää että kaksi vuotta tai viisi vuotta ”uhrattuna” johonkin tutkintoon tai ihan vain opiskeluun ei ole vielä mitään eikä se ole mistään pois. Silloin kun on vielä kiire joka paikkaan, eikä malta tajuta että ehtiihän tuota, monenlaista. (En ole vielä ikinä kuulostanut NÄIN eläkeläiseltä…)

  2. kaura Says:

    Jes! Maukas kirjoitus! Haluan kyllä vielä mainostaa, että kuulemma ainakin Pyynikin ammattioppilaitoksessa lukio+amisopiskelijat ovat menestyneet tosi hyvin. Jotta ei se yhdistelmäopiskelukaan ole hullumpi juttu. Itse olisin ollut esmes otollinen opiskelija semmoiseen, luulisin.

  3. minh Says:

    Meillähän ollaan nyt yhteishaun kynnyksellä ja illat kuluvat väitellessä lukio- ja AMK-opiskeluista. Laps-parka..15 vuotta on kauhea ikä tehdä tuollaisia päätöksiä ja yritänkin selittää, että mitään lopullista ei tarvitse päättää tai tehdä vielä vuosiin ja vuosiin, vaan vielä voi mennä yhteen oppilaitokseen, käydä sen ja siirtyä seuraavaan jne. Kuitenkin ympäristö painostaa lukioon ja Laps itse kokee, että epäonnistuu jotenkin jos ei sinne mene/pääse. AMK-opinnoissakin on häntä kiinnostavia juttuja, mutta aikuiset ympärillä jankuttavat lukiosta, että sitten se pitää käydä ammattikoulun ohessa ainakin ja jossain vaiheessa se on välttämättä suoritettava blaablaa.

    Välillä tuntuu, että kymppiluokka voisi olla hämmentyneelle teinipojalle hyvä vaihtoehto, miettimisaikaa, ikäänkuin. Mutta siitäkin on kuultu jo erinäisiä painavia mielipiteitä, kuten ”kymppiluokalla oppii vain polttamaan pilveä ja löysäilemään”.

    Peruskoulun jälkeinen opiskelu on tärkeää, mutta siitä on tehty kauhean iso ja Ratkaiseva asia nuorille, ihan kuin yhteishaku määrittelisi suoraan loppuelämän. Hankalaa.
    -minh-

  4. Helena Says:

    Minulla on läheinen, juuri kaksi kuukautta työssä opetellut, toisen vuoden elektroniikka-asentajaoppilas. Jo toisella työviikollaan hän ilmoitti olevansa firman tärkein ihminen. Hän tarkasti robottien tekemät piirilevyt. Jos levyssä oli virhe, se piti heittää pois. Eli firman maine ja tuotevalvonta oli hänen harteillaan. Sanoisin, että ammatti-identiteetti oli korkealla ja kohdallaan.

    Työharjoittelu sujui kaiken kaikkiaan niin hienosti, että johtaja palkkasi oppilaan samaan työhön, aina kun hänelle vaan sopii, koulupäivän jälkeen jne.

  5. Lazur Says:

    Toiseksivanhimmaiseni, vaikean luki-vaikeuden kanssa opiskeleva 17 v. poika, suorittaa kaksoistutkinnon, eli valmistuu datanomiksi ja kirjoittaa ylioppilaaksi. Lukiokursseja opiskeluun kuuluu äidinkielestä, ruotsista, englannista ja matematiikasta. Jos hän suorittaisi lukion, se olisi jo kolmoistutkinto. Tämä opiskelu tuntuu sopivan hänelle, sillä tulokset ovat olleet jopa ruotsissa parempia kuin peruskoulun puolella, ja se on paljon se. Onneksi poika sai isänsäkin älyämään, että lukio ei ole autuaaksitekevä.

  6. Larkon havaintoja Says:

    Kraanat vaihtoon

    Helena ja Sun äitis kirjoittavat putki- ja sähkömiesten ammatien arvostuksesta. Palkkaa noissa hommissa saadaan vähintään riittävästi ja tekijöistä on huutava pula. Maalla on putkiasennuksia jonotettu jopa vuosiakin.
    Meidän talossa tehdään…

  7. Mrs Ruu Oh So Morbidi Says:

    Hienoa lukea, että olet ylpeä opettajuudestasi. On syytä ollakin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: