Ensin olin kurssilla, sitten opetin itse

Söin juuri lounaaksi kaksi Lidlin Mini Salamia. Oikeastaan pitäisi mennä nukkumaan, mutta kaksi juttua pitää välttämättä jakaa.

Ensinnäkin: osallistuin päivällä sosiaalisen median työpajaan. Vaikka useimmat asiat olivat entuudestaan tuttuja (tai ehkä juuri siksi, että olivat tuttuja ja tekemiseen oli siksi helppo tarttua), oli iltapäivä valtavan antoisa. Lukekaa itse. Tuttuun tapaansa Tarmo tarjoaa materiaalinsa CC-lisenssillä halullisten käyttöön.

Toiseksi: vedimme tänään kollegan kanssa ensimmäinen virtuaaliluentomme Connect Prossa. Ensin oli tekniikkasähräilyä (ja vähän keskellä ja lopussakin!). Kamerat toimivat tai eivät, ääni kuului tai ei, tai sitten se särisi ja paukkui jne. Mutta urhoollisesti puursimme loppuun kera kuulijoittemme. Kiitos kaikille teille, jotka jaksoitte roikkua linjoilla (ja erityiskiitos Hessulle aktiivisuudesta session aikana ja kauniista palautteesta sen jälkeen).

On tuossa touhussa vielä opettelemista! Itselläni oli niin morkkis olo homman jälkeen, etten ole kestänyt vielä katsoa tilaisuudesta tehtyä nauhoitusta. Ensinnäkin oli hämmentävää huomata, miten palasiksi sitä meni puhuessaan! Minulla oli tuttu aihe, josta olen aiemmin alustanut livenä monta kertaa. Nyt tuntui, että ajatus hajosi kokonaan. Edes itselleni ei syntynyt kokonaiskuvaa siitä, mistä puhuin. Miten sitten muille!

Oman osansa skarpeimmasta terästä veivät tekniikkatropulit. Keskittymistä haittaa aikalailla esimerkiksi se, että kone jumahtaa kesken kaiken ja pitää lennosta yrittää vaihtaa toiselle toosalle. Mutta vaikka tekniikka olisi toiminut kuin unelma, olisi homma silti ollut haasteellinen. Luennon rinnalla kävi koko ajan chatti. Kollegani oli tosi näppärä vastaamaan siinä viereisellä koneella opiskelijoiden kysymyksiin, mutta silti itsekin tuli vilkuiltua chattiin omien höpötysten lomassa. Ja minä olen niin yksikanavaihminen, että puhe loppuun, kun lukeminen alkaa.

Oma haasteensa oli siinä, että välillä omat puheet alkoivat kuulua kaikuna kuulokkeista (kun meitä oli kaksi samassa tilassa, niin naapurin mikki nappasi osan minunkin höpinöistäni , oletan). Tai kun naapuri kommentoi jotain ja kuuli ensin kommentin vierestäni ja sitten hetken viiveellä sama puhe tuli kuulokkeisiin.

Hirvittävänä puutteena koin myös sen, ettei osallistujien kasvoja nähnyt, sillä useimmilla ei ollut käytössään kameraa. Tällä kokemuksella sanoisin, että kaltaiseni vuorovaikutuksesta elävä esiintyjä kaipaisi ehdottomasti edes muutaman elävän oppilaan paikalle samaan tilaan kanssaan. Loput voisivat sitten olla ääniyhteyden päässä

Parin kanssa yhteen pelaamista pitäisi myös harjoitella. Olen tehnyt puolitoista vuotta yhdessä hommia kollegani kanssa mm. erityisopettajakoulutuksessa. Olemme pitäneet lukemattoman määrän oppitunteja, jolloin olemme spontaanisti täydentäneet toinen toistemme puheita. Nyt yhteispeli ei sujunut lainkaan niin saumattomasti. Uskon, että kysymys oli kuuntelemisvaikeuksista ja katsekontaktin puutteesta. Luokassa voi keskittyä kuuntelemaan, mitä toinen sanoo ja reagoida puhuttuun. Katsella voi viestiä, että mä heitän nyt tuohon välin jotain. Nyt ei pystynyt yhtä intensiivisesti kuuntelemaan toista, kun osa huomiosta oli chattiin vastaamisessa ja Talk-nappulan painamisessa tai painamattomuudessa. Ja seläkkäin päädyttyämme (kun piti arpoa se varakone, kun oikea hyytyi) emme pystyneet edes nyökkäillen ja vilkuillen viestimään, että sano sinä nyt jotain tähän väliin.

Paljon siis jäi parannettavaa seuraavaan kertaan. Silti kokemus oli ihan hyvä. Toistaiseksi olen enemmän kotonani Connect Prossa silloin, kun tehtävänä on ohjauskeskustelu yhden tai muutaman opiskelijan kanssa. Mutta kyllä nämä teemaluennotkin tästä vielä kehittyvät!

Vankalla yhden kerran kokemuksella uskoisin, että kolmeen pekkaan hoidettuna kokonaisuus voisi toimia. Silloin kahden framilla olevan alustajan lisäksi voisi olla yksi taustaihminen, joka seuraisi chattiä, vastailisi joihinkin kysymyksiin itse kirjallisesti ja nostaisi toiset kameran keilassa oleville ääneen vastattaviksi. Silloin varsinaiset alustajat voisivat keskittyä omiin pulinoihinsa + toinen toisiinsa reagoimiseen.

Mainokset

5 vastausta to “Ensin olin kurssilla, sitten opetin itse”

  1. Kata Says:

    Sä olet meidän Sun Äitis ja ihan edelläkävijä! Olen ylpeä sun touhuista ja harjoitteluhan tunnetusti tekee mestarin.
    Ja tapaamisemme perusteelle voin sanoa, että olet hyvä puhuja. Artikuloit selvästi, katsot silmiin ja äänesi on erittäin eloisa!
    Lämmin tervehdys Katalta

  2. Sirpa Says:

    Tsemppiä Irmeli, olet tärkeä syy siihen, että minäkin olen innostunut kokeilemaan uusia juttuja. Innostuksesi on todella tarttuvaa. Connect pro ja vastaavat härpäkkeet ovat sikahyviä juttuja varsinkin meille täällä kaukana pohjoisessa asustaville. Tekniikka saattaa joskus takkuilla, mutta sehän on vain elämää, asia on tärkein!

  3. Heikki Says:

    Hyvä homma oli se Connect Pro. Vaikka siinä olikin sitä tekniikkaongelmaa, ei se haitannut pääasiaa, eli tiedonsaantia. Minä ainakin olin tyytyväinen, jopa mietin aiheita jälkeenpäin. Totta on, että vuorovaikutuksen yksi tärkeimmistä asioista on katsekontakti. Sitä kaipaan itsekin opettaessani. Mutta joskus se puuttuu ja sille ei voi mitään, vaan täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on. Seuraavaa virtuaaliluentoa odotan jo innolla!

  4. Sun äitis Says:

    Kiitos!

  5. ClaudiaBUCK Says:

    Make your life time more easy take the loans and all you want.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: