Siinä minä olin, maidonvalkea kroppani mango-meloni-kylpyvaahtoon upotettuna, kun parvekkeen suunnalta alkoi raikua torvisoittoa. Piti nousta katsomaan. Ihan siinä meidän parvekkeen alla oli alkamassa Kokoomuksen vapputapahtuma. Pääpuhujana oli itse Sauli . Vähän minä ihmettelin, että eikös sillekin sentään keskeisempiä puhujanpaikkoja olisi tarjolla, mutta sitten selvisi, että nämä Olarin kalliot ovat kokoomuslaisessa vappujuhlaperinteessä merkittävä paikka. 35 vuotta sitten täällä järjestettiin maamme historian ensimmäiset porvarilliset vappuhippalot (jos maljapuheen pitänyttä Jukka Mäkelää on uskominen).
Sauli mainitsi puheessaan iloisena asiana, että eilisen lehtijutun mukaan peruskoulun päättäjistä jo enemmistö haki ammattikouluun. Ammatillisen koulutuksen puolestapuhujana en voi kuin yhtyä iloon, mutta Saulin perusteluja en kyllä joutanut jäädä kuuntelemaan, kun piti lähteä föönaamaan tukkaa ja pakkaamaan eväslaukkua.
Spöget olivat tuttuun tapaan suunnanneet Ullanlinnanmäelle jo aamuvarhain (”Ensin sinne tulee jotain hihhuleita laulamaan. Sitt ne lähtee pois eikä jää syömään. Sitten alkaa valua piknikväkeä”). Ansaintalogiikka on vuosikymmenten saatossa vaihedellut, mutta perheellämme kyllä on pitkälliset perinteet Ulliksella tienaamisesta. 70 – 80 -luvun taitteessa me Gorban kanssa myimme siellä palloja monenamonena vappuna (ikimuistoisin ehkä sadevappu 1983, jolloin oransseihin kurahousuihin verhottu vatsani oli aikamoinen ilmapallo sekin. PA syntyi heinäkuun alussa).
Kun 90-luvun lopussa muutimme takaisin Helsinkiin, alkoivat Spöget vappuisen pullonkeruun. Ensimmäiset vuodet he operoivat itsenäisinä toimijoina, sitten Hesarin värvääminä leffalipunmetsästäjinä. Viimeiset pari vuotta on toimialana ollut tontinvälitys. Homma kulkee näin: mennään ajoissa paikalle, aidataan alue, pystytetään kyltit ja aletaan hieroa kauppaa ohikulkijoiden kanssa. Aina on niitä tosikkoja, jotka alkavat saarnata, että tuo on ihan laitonta puuha. Eivät ymmärrä, ettei siinä oikeesti ole kysymys kaupungin omistaman maan käyttöoikeudella rahastamisesta, vaan tärkeintä on päästä juttusille juhlivan väen kanssa tavata tuttuja.
Tavallisesti meillä on Gorban kanssa ollut tapana liittyä joukkoon joskus puolilta päivin, mutta tänään meni myöhäisempään. Ja parempi olisi ollut, jos olisimme päättäneet kelpuuttaa piknikpaikaksi ne Kokoomuksen koeponnistamat kalliot oman ikkunan alla ja jättää koko Ullanlinnan väliin. Sattui nimittäin seuraavaa:
Lasipalatsilla nousimme just sopivasti paikalle saapuneeseen, suhteellisen väljään seiskaan, jolla matkasimme Senaatintorille. Sitten kävelimme ohi Mantan kolmosen pysäkille. Minä olin taipuvainen kävelemään perille Kaivariin, mutta Gorbasta kylmälaukku oli erittäin epäergonominen raahattava, ja hän halusi mennä ratikalla. Ensimmäinen oli niin umpitäysi, ettei mitään toivetta mahtua mukaan. Ja niin oli toinenkin, mutta Gorba oli toista mieltä ja alkoi väkisin punkea keskiovesta kyytiin. Sisäänsulloutuneet eivät tätä sulattaneet, vaan alkoivat tuuppia Gorbaa ulos hokien samalla: Ekssä saatanan pappa nää, ettei tänne mahdu! Painu pappa pois! (mikä tietysti oli omiaan nostattamaan notkean purjehtijanuorukaisemme sisua entisestään). Hetken pelkäsin, että Gorba rojahtaa ratikasta takaraivolleen katuun, mutta ei se sitten rojahtanutkaan, vaan hivahutti lähintä tönijää päin näköä!
No, ratikka lähti. Gorba jäi kyydistä, ja niin jäi se huuleen lyötykin. Siinä ne kähnäs toisissaan kiinni ja minä kiljuin naama punaisena:Irti! Joku pyysi vieressä päivystäneet poliisit paikalle. Neljä miestä siinä selvitteli tätä vakavaa väkivallantekoa. Tiedot kirjattiin ylös, mutta rikosilmoitukselta vältyttiin, kun riitapukarit pyysivät toisiltaan anteeksi ja vaihtoivat kortteja. Poliisit poistuivat paikalta rauhanomaiseen neuvotteluratkaisuunsa tyytyväisinä (episodin aikana yksi kiukkuinen pyöräilijä ehti jo tulla haukkumaan poliisit, kun niiden auto tukki pyörätien). Ei ole helppoa olla poliisi vappuna!
Eikä Gorban vaimo! Lapsia pitää vahtia jokunen vuosi, ettei ne tee päättömyyksiä, mutta sitten ne oppivat olemaan ihmisiksi. Mutta tämä mies, hetkeksikään ei saisi huomio herpaantua, kun sen kanssa ulos lähtee! Heti kun silm välttää, niin jo sattuu ja tapahtuu.
Ymmärrätte varmaan, että päädyimme kävelemään. Perillä odottelivat Spöget ja PA, JCP ei viitinyt vaivautua. Meidän sakin piknikkiin ei kuulu katoksia, kalusteita ja pellavaisia pöytäliinoja. Maahan levitetään mun mummolta aikoinaan häälahjaksi saatu päiväpeitto (jota käytetään myös kesäisin hiakkarannalla) ja päälle ladotaan eväät. Tänään oli turkkilaiseen jugurtiin tehtyä töhnää, porkkanoita, kukkakaalia, valkosipulipatonkia, ilmakuivattua kinkkua, graavilohta, mätiä, sipsejä, salaattia ja sensellaista. Sekä kuohuviiniä ja nollaprosenttistä siideriä, kun Spögeistä viini on hapanta.
Nyt pitää lopettaa tarinointi. Spöget tulivat juuri kotiin ja tahtovat esitellä JCP:ltä lainaksi saatua vihreää laseria, jolla voi osoitella kilometrien päähän. Seuraavat potentiaaliset rikolliset! Just kun pääsin sanomasta, että lapset oppii tavoille, eikä niitä tarvitse ikuisesti vahtia! Kai se on jotenkin geeneissä (y-kromosomin kohdalla).
***
Olis minulla ollut kuviakin. Mutta Skitch-mokoma ei toimikaan! Just kun olin johonkin palveluun niin ihastumalla ihastunut, että olisin voinut siitä ilosta vaikka vähän maksaa, niin mokoma lopettaa lainkaan varoittamatta. Toivotaan, että tilanne on väliaikainen, täältä on nimittäin nyt kadonnut kuvitus useammalta kuukaudelta. Kadonnut on muuten Site Meterkin. Sitähän minulla on tapana seurata viidenkymmenentuhannen kävijän välein (seuraavaan etappiin olisi ollut jotain 15 000 käyntiä matkaa), eli ihan hirvittävästi menetys ei jokapäiväistä elämää häiritse. Harmittaa kuitenkin ja muistuttaa, ettei mikään ole pysyvää (enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi varmuuskopioida blogiani. Mitäs jos Herra Blogsomekin päättää, ettei tää blogien julkaiseminen ole kivaa ja lopettaa koko touhun?)
Sun äitis 