Sorsastamassa

Aamulla tupsahti silmiini Suvikon Jaikaisu, jossa hän kysyi, tarvitaanko jaikusourcingille säännöt. Jaikusourcingilla taas tarkoitetaan suunnilleen sitä, että joku esittää työhönsä liittyvän jutun kehiteltäväksi Jaiku-keskusteluun, jossa väki heittelee ideoitaan. Lopuksi keskustelun aloittaja (tai joku muu) hyödyntää ideoita työssään (muille kunniaa ja mammonaa jakamatta?) vrt. crowdsourcing.

Kysymyksen taustalla olivat mm. YLEN Kymmenen sivustoa kaikille, johon Pirkka Aunola kyseli vinkkejä Jaikussa, Olli Sulopuiston idea-apuhuhuilut liittyen TV2:lle tehtävään juttuun ja Tuija Aallon Jaikussa(kin) esittelemä kirjaidea (Edit: jossa on mukana myös Sula Pinta-kumppaninsa Yoe.)

Suvikon mukaan muiden ideoilla hyötymään pyrkivät eivät aina kerro tarpeeksi selvästi, mihin tarkoitukseen kyselyitään heittelevät. Siksi hän kaipaa Jaikuun sääntöjä. Minä en.

Kammoan kirjoitettuja sääntöjä, joilla ohjataan sellaista ihmisten välistä kanssakäymistä, jonka pitäisi sujua ihan luonnostaankin. On kuin sääntöjen kirjoittaminen jo epäsuorasti vihjaisi, että joukoissamme liikkuu epärehellistä sakkia. Kun säännöt kirjoitetaan, niistä on tehtävä niin pikkutarkat ja yksityiskohtaiset, ettei tulkintaeroja jää. Ja jää kumminkin! Joku sitten päättää kokeilla sääntöjen kiertämistä, ihan vain osoittaakseen, että se on mahdollista. Säännöt herättävät aina suuria intohimoja (vrt. Blogilistan käyttäjäsäännöt, jotka johtivat jonkinasteiseen joukkopakoon listalta). En kaipaa sääntöjä sen paremmin Jaikussa esitettyjen ideoiden hyödyntämiseen kuin blogeista poimittujen vinkkien jakotyöstämiseenkään. Minusta yleinen kohteliaisuus riittää. Siis se, että kerrotaan avoimesti, mihin tarkoitukseen ideoita kerätään (jolloin on vastaajan vastuulla jättää ideansa jakamatta, jos kokee ansaintatarkoituksen ongelmaksi) ja mainitaan omassa esityksessä, mistä alkuperäiset ideat ovat peräisin.

Olen toistaiseksi ollut sosiaalisen median kentillä enemmän saavana kuin antavana osapuolena. Ehkä ajattelisin toisin, jos olisin ollut toimeliaampi tuottaja. Tuskin. Ainakin ne kerrat, kun olen jonkin idean maailmalle singonnut, olen aina kokenut, että se on takaisin palatessaan jalostuneemmassa muodossa ja itsellenikin paremmin hyödynnettävissä. Sitä paitsi olen suunnattoman kiitollinen siitä, että olen sosiaalisen median kautta päässyt tutustumaan sellaisiin yleisantajiin kuin Anne Rongas (joka on tekijänä, jakajana, tukijana… korvaamaton Rouva Sosiaalisen median opetuskäyttö) , Tuija Aalto (jonka monialaista mediaosaamista arvostan ja joka on onnistunut madaltamaan kynnystäni ottaa käyttöön Second Life, videot ja podcastit – sitt joskus), Tarmo Toikkanen (jonka järjestämässä tilaisuudessa ensi kerran kuulin Creative Commonsista ja humahdin välittömästi jakamisuskoon), Eija Kalliala (joka kiitettävällä ahkeruudella raportoi blogissaan verkko-oppimiseen, -opetukseen ja sosiaalisen median ilmiöihin liittyvistä seminaareista) ja Pekka Ihanainen (joka blogissaan kirjoittelee minun makuuni liian viisaasti ja teoreettisesti, mutta vissiin just sillä haastaa ajattelemaan. Ja on livekontaktina oiva ukko!) . Vain muutamia mainitakseni. Heidän merkityksensä omalle ammatilliselle kasvulleni on ollut muutaman viime vuoden aikana ihan valtavan suuri.

Huomaan juuri ajautuneeni sivuun alkuperäisestä aiheestani, eiväthän nuo viimeiset linkit suoraan sorsastukseen liittyneet. Mutta kun tämä koko sosiaalinen media on minulle sellainen spagetti, josta ei ota selvää, mikä kontakti minkäkin termin alla tapahtuu. Minulle on tärkeintä, että ylipäätään tapahtuu.

Olen sitä paitsi sitä mieltä, että ideasta on pitkä matka valmiiseen tuotteeseen. Mitä sitten, jos joku jotain hyötyä saa yhteisesti käydystä keskustelusta? Hän joutuu vielä tekemään paljon työtä muokatakseen idean tuotteistettuun muotoon. Kaikista hyvistä ideoijista ei itsestään siihen olisi. Eikö ole parempi, että idea jatkaa elämäänsä jonkun toisen kehittämänä, jos vaihtoehtona olisi, että hieno oivallus jäisi vain keksijänsä salatuksi tiedoksi, jos hänestä ei itsestään olisi sitä kehittämään?

Tässä elämäntilanteessani näen sosiaalisen median välineillä toteutettavan jakamisen rikkautena, siinäkin tapauksessa, että joku yksittäinen osallistuja mahdollisesti saa muiden avulla taloudellista hyötyä tai akateemisia meriittejä. En ole niin kovin perso kummallekaan. Tiedostan, että tämä on mahdollista siksi, että olen jo paikkani löytänyt, 52-vuotias nainen. Minun ei tarvitse mustasukkaisesti pelätä, että joku kerää itselleen ammatillista uskottavuutta ajatuksiani hyödyntämällä, pääsee esittelemään alkuperäisoivalluksiani televisioon tai lyö niillä rahoiksi. Hyvä minun on täältä taloudellisesti turvatulta uran auringonlaskun alueelta uhota, ettei sorsastus kaipaa sääntöjä, annetaan vain auliisti ja sääntelemättömästi, kyllä maailma siitä pelastuu!

Tilanne on todennäköisesti paljon raadollisempi, kun sitä katselee vaikkapa työuransa alussa olevan pätkätyöläisen silmin. Siinä saattaa tietysti helposti ruveta miettimään avomielisyytensä rajoja, jos joku käyttää juuri sinun jaikaisemiasi ideoita siinä kirjassa (tv-ohjelmassa, seminaariesityksessä…), jonka itsekin mielelläsi olisit tehnyt. Silti: en usko turhanaikaiseen sääntelyyn. Uskon siihen, että asiat voi ilman sääntökirjaakin hoitaa läpinäkyvästi (=pyytäjä kertoo käyttötarkoituksen ja antaa kreditit sinne, minne ne kuuluvat). Ja jos joku sattumalta keksisi ihan killeri-idean, jolla tekisi väikkärin, voittaisi Nobelin, tienaisi miljardin (saisi 30% valkoisemmat hampaat ja 47% tuuheammat hiukset…), niin sitten voisi ihan ilman sääntöjäkin miettiä, että tämä ei ehkä ole niitä ajatuksia, jotka kannattaa jaikaista kollektiiviseen tietoisuuteen ennen kuin oma ansaintalogiikka on turvattuna.

Mun äidilläni oli tapana sanoa meille lapsille:

– Ootte sitten ihmisiksi!

Mielestäni sillä pärjää tässäkin asiassa aika pitkälle.

PS Unohtui sanoa, että jos jollakulla ei vielä ole tunnuksia Jaikuun ja tarvitsisi kutsun, niin mulla niitä on kaikki 20 jäljellä. On hyvä ja pyytää vain!

Mainokset

Avainsanat:

18 vastausta to “Sorsastamassa”

  1. Tuija Says:

    Hyvin puhuttu, ugh. Ja jottei se ”ideoita sosiaalisen median käyttöön yksityishenkilöille – kirjahanke mene pelkästään mun piikkiin niin mainostettakoon että Yoen kanssa ollaan asialla ja homma on lähtöisin vuoden vanhasta Sula Pinta – proggiksestamme.

    Muuten olen suunnattoman ilahtunut, että sorsastus – termi on saanut siivet. Vielä kun saisin sen sairaalaurinaalimielikuvan tilalle enemmän haulinpippurin tujua.

  2. Sun äitis Says:

    Tuija,
    lisäsin Yoen.

    Minustakin tuo sorsastus on aivan hurmaava suomennos! (pitääpä tarkastaa, keneltä sen sorsastin). Sairaalasorsia viime päivinä nähneenä en itse tullut yhdistäneeksi sorsastus-termiä niihin. Sen sijaan mieleen tuli Sorsanpaistaja. Kannattaa tutustua, tarjolla myös pippurisia vaihtoehtoja.

  3. Peeii Says:

    Ei kaipaa sääntöjä oiva ukkokaan. Mutta ehkä niistäkin on hyvä keskustella. Säännöt ovat valtaa ja turvallisuutta. Niille on jossain tilanteessa osuvaa ja oikeaa tarvetta, mutta ne ovat myös verho silloin kun ei uskalla/osaa olla auki ja edellä.

    Sorsastus maistuu … tuo nyt mieleen isokoskeloperheen, joka ylitti Tuulion laiturin, ja poikaset ottivat ylityksen jälkeen verrattomia spurtteja. Sorsastus on speediä!

  4. PA Says:

    Minulle tuli tällä kertaa sorsastuksesta mieleen sairaala tämän blogin hiljattaisen sairaalajutun vuoksi. Sinänsähän lähdekoodia (source code) on vuosikymmenet kutsuttu sorsaksi, joten ei ihme, että tämäkin sourcaus siihen suuntaan vääntyy.

    Mutta nythän voi sanoa, että sen takia minä en koskaan kirjoita mitään älykästä, etteivät ihmiset pölli sitä ja vie ammatillista uskottavuuttani. Oikeasti pohdin paljon fiksumpia juttuja.

  5. Maurelita Says:

    *reps* Toi viimeinen pääauen kommentti on ehdottomasti jemmattava omaan käyttöön, olkoon miten tahansa sorsastettu !

    Mutta ihan maalaisetiikalla pitäisi tässäkin taaplata, kunniamaininnat etu- ja jälkikäteen ja kaikki tiedostavat missä mennään.

    Itse menen lounastamaan niitten Chez les filles -sosmedian ukkojen kanssa huomenna ; kyselevät vain mielipiteitäni ja jaan ne mielelläni ja pyyteettä – mitä nyt haluan udella taustajuttuja ja saada ehkä jotain blogituksen arvoista teille…

  6. Sun äitis Says:

    Yön nukuttuani, aloin miettiä, tuliko nyt sanottua liian järeästi. Mutta ei, kyllä minusta vielä aamullakin tuntuu, että sääntöjä on jo maailma pullollaan, turha niitä on tunkea monimutkaistamaan asioita, jotka ovat arkijärjellä ja kotikasvatuksella hoidettavissa.

    Peeii,
    juu, kyllä keskustella voi, tää on kivaa!
    ”Säännöt ovat valtaa ja turvallisuutta. Niille on jossain tilanteessa osuvaa ja oikeaa tarvetta, mutta ne ovat myös verho silloin kun ei uskalla/osaa olla auki ja edellä.”
    Hyvin sanottu!

    PA,
    jos olisin laajentanut tarkasteluajanjaksoa muutaman vuoden, olisi vaikuttajalistalla ensimmäisenä ollut sinun nimesi. Hyvänen aika, ei ole varmaa, olisinko vieläkään altistunut sosiaalisen median ihmemaalle, jollet sin olisi minua tänne johdattanut!

    Maurelita,
    sweet&sour, se minulle yhtäkkiä tuli mieleen blogistasi. Eikä ollenkaan sitä varten, että oisit joskus hapan. Selitys: hapanimelässä yhdistyy kaksi ennalta yhteen mieltämätöntä makua onnistuneesti yhteen, sun blogissasi yhdistyy tavallinen ulkosuomalaislapsiperhearki ja sitten nämä sosiaalisen median tuulahdukset. Sinun blogissasi olen esim. ensimmäiseksi törmännyt mobiiliblogaamiseen. Viimeksi olen sulta sorsastanut tuon tälläkin sivulla nyt keikkuvan Top 5 links -jutskan.

  7. Helena Says:

    Ai Sinulta löytyisi kutsu Jaikuun. Olisin kiitollinen.

  8. Sun äitis Says:

    Helena,
    tulossa on!

  9. Tarmo Toikkanen Says:

    Niin, siis ideathan eivät ole mitenkään suojattuja, eli jos idean kertoo muille, muut saavat sitä käyttää. Ajattelua ei voi kieltää. Paitsi patenteilla, mutta nekin kohdistuvat toteutustekniikkaan, eivät ideaan. Eli jos Jaikussa tai missä tahansa mediumissa julkisesti kertoo hienon idean, on mielestäni turha inistä jos joku sitä hyödyntää, kaupallisesti tahi ei. Eihän mikään estä idean alunperin kirjoittanutta tahoa myös hyödyntämään sitä kaupallisesti, jopa ennen jotakuta muuta. Kyse on yritteliäisyydestä.

    Ihmisillä on tosi paljon hyviä ideoita, mutta paljon vähemmän aikaa ja energiaa yrittää hyödyntää niitä kaupallisesti. Joten vaihtoehdot ovat joko idean vieminen hautaan, tai sen jakaminen, jolloin joku muu voi siitä jotain jalostaa.

    Tietysti hyvien tapojen mukaisesti voisi kiittää ideoiden antajia, mutta eihän sitä voi vaatia, niinkuin ei voi vaatia, että tervehtii työkavereita. Tai voi sitä tietysti pyytää muilta, mutta säännöillä vaikeampi pakottaa.

  10. Tuuli Says:

    Minullekin Jaiku-kutsu kelpaisi, jos vielä liikenee..

  11. Sun äitis Says:

    Tarmo,
    niinpä!

    Tuuli,
    kutsu on matkalla!

  12. Tuija Says:

    Mä käytin sorsastusverbiä tuossa ketjussa ja se tais tulla Tero Heiskasen soursaaminen – sanasta mieleen. Tero puhui villistä soursaamisesta ja siitä on aika lyhyt matka syksyiselle järvelle 🙂

  13. Anne Rongas Says:

    Mainiota pohdintaa Sun äitis! Samantapaisia jäin pohtimaan. Yhden Jaiku-kanavan analyysi (Vaparetki) tekee tämän aiheen mielenkiintoiseksi.

    Jos joku saakin juttuidean tms. Jaiku-kesksteluista tai muusta, niin ideasta valmiiksi tuotokseksi on tehtävä työtä, kuten edellä hyvin kuvattiin. Harva saa yksikseen mainioita ideoita. Yleensä jakamalla ja osallistumalla saa enemmän kuin jakaa.

    Asian kiinnostavuusi liittyy myös siihen, miten miellämme avoimen verkon keskusteluympäristönä. Vaikka Jaikussa jokin ryhmä sopisi toimintatavat, niin:
    – osa ei huomaa niitä, koska silmäilee viestejä ja ohittaa useita
    – tulee jatkuvasti uusia jaikuilijoita
    – ei ole mitään kiinteää jaikulaisten ryhmää, jokaisella on oma seurapiirinsä, joka lukee ja osallistuu satunnaisesti, joku toinen roikkuu jatkuvasti linjoilla
    – jonkun pitäisi jatkuvasti muistutella säännöistä, koska niitä ei saa mihinkään vakituisesti näkyville eikä ole ketään sellaista, joka sitä tekisi (miksi tekisi)
    – sivuja voi lukea kuka tahansa ohikulkija tai vakoilija, myös ei-jaikulainen

    Informaatiolla on aikoinaan ollut markkina-arvoa. Nyt on käymässä niin, kuten Kari A. Hintikka onäskettäin luentoesityksessään esittänyt: ”Netin myötä informaation uutuusarvo alkaa lähennellä nollaa.” Ks. SlideShare, dia 15.

    Ymmärrän, että journalisteilla ja muilla informaatiotyöläisillä on vaikeuksia avoimen netin kanssa. Opettajilla myös. Hintikan esitelmässä todettiin, että ”ammattilaisten, kuten journalistin, analyytikon ja informaatikon ammatit eivät katoa mutta fokusoituvat uudelleen” ja tätähän tässä ollaan tekemässä.

    Olisi kivaa, jos asiat voisi selkeästi määritellä ja sopia ja sitten maailma toimisi niin. Mutta toisaalta menettäisimme uusia hyviä mahdollisuuksia, joita emme vielä osaa kuvitella, mutta jotka ehkä rajaisimme sääntökehyksemme ulkopuolelle.

  14. OlliS Says:

    Snadi tarkennus: ei ollut tuohon nimenomaiseen juttuun liittyen, vaan yleisesti (ha!) kalastelin uutisaiheita.

  15. Suviko Says:

    ”Suvikon mukaan muiden ideoilla hyötymään pyrkivät eivät aina kerro tarpeeksi selvästi, mihin tarkoitukseen kyselyitään heittelevät. Siksi hän kaipaa Jaikuun sääntöjä. Minä en.”

    Siihen mennessä jo, kun ensimmäisen kerran ketjuun kommentoit, olin selventänyt etten halunnut sääntöjä vaan keskustelua käytöstavoista ja käyttökulttuurista.

    ”Minusta yleinen kohteliaisuus riittää.”

    Niin riittää. Jaikuketjussa kukaan ei halunnut mitään sosiaalisia pikkupoliiseja, jotka nipottavat tiukoiksi kirjoitetuista säännöistä vaan että ideoita hakevat olisivat läpinäkyviä toiminnassaan. Se peruskohteliaisuus vaan ei aina toteudu, mun tapa- ja oikeudenmukaisuudentajuni mukaan, ja sitä tässä hain. Ensimmäinen kiireessä kirjoitettu muotoiluni tarkoittamalleni ei Jaikussa ollut kovin selkeä, mutta keskustelun kuluessa Hirvinen ilmaisi paremmin samat asiat.

    Homma lähti liikkeelle siitä arkisesta havainnosta, että toiset osaa automaattisesti kertoa mistä heidän ideakalastelussaan on kyse ja osa vahingossa tai tahallaan jättää kertomatta, että tämä liittyy työprojektiin.

    Ideasta valmiiksi jutuksi on pitkä matka, mutta olen aika monasti nähnyt vaivaa jonkun muun sorsastaessa ja haluan edelleenkin olla käytettävissä ideointi/vastausresurssina.
    Esimerkiksi Jaikussa arvasin ystäväni Aleksin kysyvän verkkosarjakuvia toimittajana työnsä puolesta eikä muuten vaan. Hän ei tuonut sitä kuitenkaan itse esiin, joten kysyin asiaa. Musta olisi kiva, että ei tarvitsisi arvailla millon on jaikusourcingista työasioissa kyse ja millon joku vaan haluaisi lukea uusia sarjakuvia, mutta halusin auttaa Aleksia siitä huolimatta, että nää meni työkäyttöön. Suut: minua itseäni kiinnostaa Digitodayn ja nettisarjisten lukijana nähdä ko. juttusarja ja koska Aleksi on hauska tyyppi, jonka kanssa voi lähteä oluselle juttelemaan verkkoilmiöistä ja jota voi konsultoida gradun kanssa verkkotutkimusjutuista. Tongin eka omat linkkilistani läpi ja sitten menin vielä irkkikanavilta tuttavapiiriltäni keräämään Aleksille lisää ehdotuksia palautteena juttusarjan ekaan artikkeliin. http://aleksi.jaiku.com/presence/34040294

    Jos alkaa tuntua, että ideoiden kysyjät eivät kohtele reilusti ideoija-apureitaan tai itse toimittajana pyörittelemäni ideat viedään niin saatan muuttaa profiilini privaatiksi ja lopettaa jaikusorsastukselle haiskahtavien ketjujen kommentoinnin. Nyt ei olla lähelläkään sellaista tilannetta, mutta en halua nähdä kehityksen kulkevan siihen suuntaan. Ja sorsastajat voisivat tulla ulos leikkimään eli käydä vastavisiitillä ideoimassa toisille sorsastajille juttuja heidän ketjuissaan. (Eikä sitten tarvitse laskea kuka auttoi ketä kuinka paljon.)

  16. Pörni Says:

    Heh hyvävähän on että asiasta keskutellaan.. eli Suvikon nopeasta heitosta läsähti iso asia.. Itse en jaksaisi enää tästä sen enempää jauhaa koska olen suvikon puolella siinä että ohjeistuksia saa ja pitääkin olla.. Se että käyttäätyykö kaikki ohjeistuksen mukaan voin sanoa että ei. Mutta jos vaikkapa ne aktiivisimmat ko. kanavalla olevat näin tekevät niin sekin on jo hyvä.

    Itse näen hyvänä sen että ko. sosrsatuksille saataisiin kanava ja tätä edelleen perustelen sillä että kaikilla ei ole 100 ihmistä seuraamassa jokaista jaikuasi ja tällöin sosarsuksesi saattaa hyytyä alkumetreille, mutta nakkaamalla asian kanavalle jossa on 100 henkilöä voi saada ideasi lentoon.

    Allekirjoitan myös bloginpitäjän kommentin siitä että itse sääntöjä on maailmassa jo niin paljon ettei niitä kannata alkaa ehdointahdoin lisäämään (tietysti on poikkeuksia).

    Mielenkiintoisempana juttuna tässä mielestäni on se miten tämä sosiaalinen media tuo uusia ulottuvuuksia. Joskus nopeasti kiireessä heittey jaikuidea voi saada aikaan myrskyn vesilasissa. Mikä mielestäni juuri tekee tästä niin supermedian,

  17. Sun äitis Says:

    Suviko,
    kerrot Jaiku-ketjussa, että merkintäsi syntyi spontaanina ja hiomattomana heittona uimarannalle lähtiessä, ja että hiukan pitempään funtsittuasi olisit ehkä valinnut erilaiset sanamuodot. No, aika äkäseen ja miettimättä omankin tuotokseni maailmalle pukkasin. Olisi tässäkin hiomista ollut 🙂

    Kerrot, että pitemmällä ketjussa korvasit sääntöjen kaipuun toiveella, että toimintatavoista keskusteltaisiin. Jos haluat tulkita tätä merkintääni myönteisesti, niin voit ajatella, että just sitähän minä sitten tein, keskustelin aiheesta.

    Aloittamassasi ketjussa minua taisi eniten provosoida se, että käytit esimerkkinä dst:n ja Tuijan pyyntöjä, joissa kummassakin oli minusta alusta asti tuotu selvästi ilmi, mihin tarkoitukseen ideoita kerätään. Siltä pohjalta aloin miettiä, että jollei tuo ennakkoinfon taso riitä, niin mitä oikein havitellaan. Sopimuspapereita?

    Minusta tässä näyttää käyvän, niin kuin hyvässä keskustelussa kuuluukin, ei juututa juupaseipästelemään, vaan kun tarpeeksi on asiaa möyhätty, niin kummasti alkavat näkemykset lähentyä!

    Eikä sitten tarvitse laskea kuka auttoi ketä kuinka paljon

    Täysin samaa mieltä! Yhteinen kasvaminen syntyy sikinsokin avustamalla, ei sitä kyttäämällä, että se, jolle itse on antanut, korvaa tismalleen samalla mitalla. Sekin kannattaa huomata, että ihmiset ovat näiden verkostojen käyttöönotossa eri vaiheissa. Joku voi ottaa hapuilevia ensiaskeleitaan ja pysytellä pitkään kuuntelijana. Silti ei voi tulkita, että hän on ikuinen vapaamatkustaja, joka pelkästään hyötyy muiden työstä. Voi olla, että hänen vuoronsa antaa tulee vasta joskus vuoden päästä, mutta sitten sitäkin vahvempana!

    Pörni,
    kaikilla ei ole 100 ihmistä seuraamassa jokaista jaikuasi ja tällöin sosarsuksesi saattaa hyytyä alkumetreille, mutta nakkaamalla asian kanavalle jossa on 100 henkilöä voi saada ideasi lentoon.

    Hyvä pointti! Minä esim. olen vielä aika pihalla Jaikusta (en ihan tarkkaan tiedä, millä systeemillä noita kontakteja lisäilisi, ettei vaikuttaisi tuppautujalta yms. Kanava ei ole niin intiimi, sen voi tilata noin vain, jolloin kanavan lukijamäärä voisi periaattessa mennä just noin).

    Tsekkasin just kontaktini ja huomasin, ettei siellä Suvikoa edes ole, eli päädyin tuohon keskusteluun jonkun sitä kommentoineen tuttuni kautta. (Suvikon kirjoituksia toki tulen lukeneeksi liki päivittäin, vaikken ole kontaktikseen kehdannutkaan tunkea, niin aktiivisesti hän liikkuu Jaikussa, että joka päivä jollakulla kontaktillani on Suvikon kommentti!)

  18. Maurelita Says:

    Oiva keskustelu taas kerran ja ihan asiasta !

    Ja kiitos sweet&sour – maininnasta, pidän kovasti ja haluaisinkin olla vähän happamampi. Liika kiltteys ei rokkaa ja on mälsää ; elämässä ja toisessakin pitää olla särmää !

    Hieno kuulla että web kaksi-nollasta on iloa, itse olen aivan koukuttunut mutta pällistelen menoa täysin maallikkoperspektiivistä, ja tuntuu aina että valtaosa lukijoista lähtee juosten karkuun kun kuiskaankin web 2.0 !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: