Maailmanpolitiikan arkipäivää, 80-luku

Aiemmat osat
Maailmanpolitiikan arkipäivää, 60-luku
Maailmanpolitiikan arkipäivää, 70-luku

80-lukuni ei alkanut hyvin. Äidin sairaus oli edennyt, ja loppu vuodesta 1981 tiesimme, että viimeinen yhteinen joulumme oli tulossa. Siskon piti mennä naimisiin tapaninpäivänä, mutta varmuuden vuoksi häitä aikaistettiin. Jossain noiden henkilökohtaisen elämän iloisten asioiden suunnittelun ja haikeaan luopumiseen valmistautumisen taustalla kuului uutisissa juttua Puolasta. Kommunistinen johto alkoi kokea lerppuviiksisen Lech Wałęsan johtaman Solidaarisuus-liikkeen uhkaksi ja maahan julistettiin sotatila. Kenraali Jaruzelski istui ilta illan perään televisiossa univormussaan ja jättimäisissä silmälaseissaan.

Gustavuksessa olin tutustunut puolalaiseen Danutaan. Moneen vuoteen en ollut kuullut hänestä mitään. Sen tiesin, että vuoden Yhdysvalloissa opiskeltuaan hän palasi kotiin Varsovaan. Millaiseksihan hänen elämänsä muuttui sotatilan myötä?

Äiti kuoli tammikuussa 1982, mutta huonon alun jälkeen vuosikymmen paransi tahtiaan. Se taisi lopulta olla elämäni onnellisin. Pojat syntyivät 1983, 1986 ja tuplaten 1989.

Vuoden 1983 mahdollisista kriiseistä en muista mitään! Muiden lasten syntymävuosiin sen sijaan liittyy kriisimuistoja.

Helmikuussa 1986 seison isoine mahoineni Pääskyniemen kotimme keittiössä tiskaamassa, kun radio kertoi Palmen murhasta. Olihan se tietysti aikamoinen järkytys, että demokraattisessa kansankodissa joku meni kesken kaiken diskuteeraamisen ampumaan pääministerin!

En minä missään nimessä halunnut olla epäkunnioittava. En vain voinut mitään sille, että päässä alkoi soida Gustavuksen aikaisen ystäväni Janin vitsi aivoista. Se meni näin:

Kadulla oli aivoja kaupan.

– Osta tästä hyvät Nobel-fyysikon aivot, vain $ 500! sanoi kaupustelija.

– Ei nyt kiinnosta, mutta kenens aivot nuo ovat? kysyi asiakas ja osoitti toisia aivoja.

– Ai nämä, innostui myyjä, nämä ovat Olof Palmen aivot ja saat ne tuhannella taalalla!

– Miten ihmeessä Palmen aivot maksavat tonnin, kun nobelistin aivot saisi viidellä sadalla?

– Katsos kun nämä ovat ihan käyttämättömät!

Palmen murhaan yhdistyy mielikuvissani aina myös sellainen teddyeläimen mallinen pikkureppu, joita 80-luvulla käytettiin. Sisko oli ollut Tukholmassa hiihtolomareissulla juuri silloin Palmen murhan aikaan. Ensin hän selosti järkyttyneenä tunnelmaa kaupungissa, sitten esitteli reissulta ostamansa elukkarepun.

Taisin kuunnella nykyistä enemmän radiota keväällä 1986. En minä nykyisin kuulisi mitään asiaa ensimmäiseksi radiosta, mutta silloin myös Libyan tapahtumat tunkeutuivat elämääni keittiön radiosta. Olin joskus nähnyt elokuvan, jossa nuori nainen remontoi uutta kotiaan, ja taustalla radio pauhaa päivä päivältä pahenevia kriisiuutisia. Yhdessä kuvassa sitten näkyi maalipurkkien keskellä touhuavan naisen takana ikkuna ja ikkunassa ydinpommin sienipilvi. Kaikki muuttui. Muistan tunteneeni samanlaista radion kautta arkeen tunkeutuvaa inhaa uhkaa noita Libya-uutisia kuunnellessani. Sitten tuli Tripolin pommitus, ja minä ajattelin, että tähänkö kaikki tavallinen nyt loppuu, juuri kun minun pitäisi ruveta synnyttämään!

Ei loppunut. Eikä siihenkään, kun päivä JCP:n syntymän jälkeen pamahti Tšernobylissä. Savonlinnan sairaalan synnytysosaston televisiohuoneessa istui kuusi hiljaista vastasynnyttänyttä naista, kun uutisissa näytettiin ensimmäiset kuvat voimalan savuavista raunioista.

Spöget syntyivät 8.12.1989. Sen vuoden joulu meni tiiviisti oman ydinperheen onneen käpertyneenä. Paha maailma ei päässyt liki. Tässä tietysti auttoi, ettei lehti tullut moneen päivään, televisiosta katseltiin vain lahjaksi saatuja Disney-filmejä ja kasettiradio oli kytkettynä kasettimoodiin joululauluja soittamaan. Jossain vaiheessa juhlahumu sitten laantui sen verran, että uutiskuvat Romaniasta tavoittivat minutkin. Ceauşescun teloituksesta on mieleeni syöpynyt kuva krimihattuun pukeutuneesta hämillään olevasta vanhuksesta. Ja maahan paiskattu ruumis.

Osa 9: Maailanpolitiikan arkipäivää, 80-luku Tässä osassa kerron kuolemasta ja syntymistä sekä muistelen Puolaa, Palmea, Tripolin pommituksia ja Romaniaa.

http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

***

Jännä havainto muuten: 60- ja 70-luvuilla kuulin maailman kriiseistä läheisiltä ihmisiltä tai törmäsin niihin jollain tapaa kadun vilinässä. 80-luvun alussa muistikuviin tulee mukaan radio ja vuosikymmenen lopulla television välittämät kuvat. Sellaisenkin huomasin, että 60-luvulta minulla on kaksi elokuumuistoa ja 80-luvulta kaksi joulukuumuistoa.

Tämän osan linkit
Puolan sotatila 13.12.1981
Palmen murha 28.2.1986
Tripolin pommitus 15.4.1986
Ceauşescun teloitus 25.12.1989
Elävän arkiston uutispätkä Ceauşescun teloituksesta

Gorban mielestä olen edelleen kelpo korkkarikiitäjä

Aamulla se soitti bussista ja kertoi nähneensä lehdessä ilmoituksen korkkarijuoksusta. Käski peruuttaa huomiselta muut ohjelmat ja varautua juoksemaan. Perustelin, miksi minusta ei olisi kilpailijaksi. Silloin en vielä tiennyt pitävintä perustetta: ilmoittautuminen on päättynyt.

Ajattelin kuitenkin esitellä korkokenkäarsenaalini. Ihan vain vakuuttaakseni kansan siitä, ettei osallistumattomuus kilpistynyt korkkarijuoksukokemuksen puutteeseen.

Osa 8: Korkkarijuoksu
(Kunnei editointi onnistu suoraan Seesmicissä, piti edit laittaa kommenttina)
<spanl http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

Noiden videoiden kuvaukset:

Tässä osassa kerron, miten mieheni soitti aamulla työmatkalta ja sanoi, että minun pitäisi huomenna osallistua korkokenkäjuoksuun.

Sanoin, ettei pitäisi, mutta päätin silti tutkia korkokenkävarastoni. Jonka esittelen nyt.

Edit: linkkejä etsiessäni huomasin, että nilkkaremmit kielletään säännöissä. Vitsit! siinä tapauksessa valintani osuisi niihin beesseihin arkistokappaleisiin!

Niin ja ilmoittautuminenkin on jo päättynyt!

Linkkejä
http://www.nelonen.fi/korkkarijuoksu/
http://taikarasia.blogspot.com/2008/07/suomen-ensimminen-korkokenkjuoksu.html

Täydentävä kommentti: säännöissä kielletään nilkkaremmit, koron korkeus min 6 cm (kaikki esitellyt kengät täyttäisivät sen vaatimuksen). Mutta: ilmoittautumisaika on päättynyt, enää en mahtuisi mukaan, vaikka huomenna tulisin kieltäytymisen suhteen katumapäälle!

Näkymättömästä näkyväksi

Puola, Palme ja koko 80-luku odottavat vuoroaan Maailman politiikan arkipäivää -sarjassani. Silti tulin vain pikaisesti kertomaan, että Näkymätön tyttö julkaisi videon, jonka kommentoinnissa vierähti koko ilta. Meillä on nimittäin netti pätkinyt pitkin iltaa (hyi, hyi Welho!), Se vaikeuttaa oleellisesti videon katsomista ja kommentin nauhoittamista!

Muutamia huomioita kommenttivideon nauhoittamisesta YouTubella:

• Ruksaa Flash Playerin asetuksista Allow, jolloin sallit mikin ja kameran käytön

• Klikkaa mikrofonin kuvaa ja tarkasta avautuvasta valikosta, että oikea mikki on valittuna (minulla tuo AK5370 0n ulkoinen usb-mikki)

• Klikkaa kameran kuvaa ja valitse oikea kamera, Huom! MacBookin sisäänrakennettu kamera on nimeltään USB! (muissakin Flash Playeria käyttävissä jutskissa, esim. Connect Prossa ja Dimdimissä)

Uploaded with plasq’s Skitch!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Uploaded with plasq’s Skitch!

• Minä koin hämäräksi ymmärtää, milloin nauhoitus oikeastaan alkaa (ainakin silloin, kun yritin äänittää uuden entisen päälle, kun luulin, ettievät äänet olleet tulleet mukaan). YouTubessa ei napakasti klikattu isoa punaista äänitysnappia niin kuin Seesmicissä, vaan ruutuun ilmestyi teksti Connecting, josta ei lopultakaan saanut tolkkua koska yhdistäminen oli ohi ja äänittäminen alkoi).

• Edellisessä pallurassa jo välillisesti viittasin siihen, että Preview toimii hämäävästi: näyttää sananmukaisesti esikatselun kuvanauhasta, muttei äänistä! Outoa! Kyllä minua ainakin ennen julkaisemista ensisijaisesti kiinnostaa kuulla, saako puheesta selvää, ei sillä niin väliä, miltä kuva näyttää. Sitä paitsi, kun en tiennyt, että äänen ole tarkoituskaan kuulua esikatselussa, yritin nauhoittaa uudestaan ja uudestaan (epäillen, että jos vaikka äänet hävisivät teknisiin mokiin, kuten netin katkeiluun)

• Videokommentit eivät näy sen videon yhteydessä, jota on kommentoitu! Tai ainakin nyt, monta tuntia kommenttien lisäämisen jälkeen, Näkymättömän tytön videon alla näkyy edelleen nolla videokommenttia. Toisaalta kommentit kyllä näkyvät minun sinunaitisi-tililläni (ja tuohan ei hämäävää kyllä ole se paikka, josta löytyvät Seesmic-postausteni YouTube-versiot! Selitys: minulla ei itselläni ole tunnareita sunaitisvideot-tiliin, kun sitä hoitaa avulias ystävä. Siksi en voi sen nimissä kommentoida. Tässä sitä siis ollaan kolmen videoblogin loukussa!)

Näkymätön tyttö puhuu mm. Jyväskylästä

Hyvää syntymäpäivää minulle rakkain!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Samalla käytän tilaisuutta hyväkseni ja kerron, että

Janin avustuksella videopostaukseni löytyvät nyt myös YouTubesta. Osoite on http://www.youtube.com/sunaitisvideot. Niistäkin voi tilata syötteen. Kohta siellä pitäisi näkyä myös videot 60-luku, 70-luku ja Pablo Nerudan runo, jotka lisäilin noihin edellisiin postauksiini.

Maailmanpolitiikan arkipäivää, 70-luku

Aiemmat osat
Maailmanpolitiikan arkipäivää, 60-luku

Keväällä 1972 voitin 4H-liiton piirimestaruuskilpailussa lausuntasarjan esittämällä uunituoreen Nobel-runoilijan, Pablo Nerudan tekstin Nouse syntymään kanssani veli. Syksyllä aloitin lukion ja muutin mummolle Helsinkiin.

Seuraavana syksynä kuljin Hakaniemen torin laitaa kohti koulua, kun joku kertoi Chilen vallankaappauksesta. Jokin etäinen kähinä toisella puolella maailmaa muuttui kumman läheiseksi, kun olin lukenut Nerudan runoja. Ja sitten se Neruda vielä otti ja kuoli!

Chilen sotilaskaappauksen myötä Suomeen tuli ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin poliittisia pakolaisia, ja kaverini kaveri alkoi seurustella yhden Claudion kanssa. Näistä muistan Chilen.

Vietnamin sota oli mielestäni ollut olemassa jotakuinkin aina. Kovat kundit kulkivat FNL:n nappi rinnassaan. Yhdellä meidän luokan tytölläkin oli sellainen Marikassissa, ihan siinä Keskustapuolueen desentralisaatio-napin vieressä (mietin silloin, mitähän mieltä kotikylän maalaisliittolaiset äijät olisivat olleet sen sortin kaupunkilaisesta Keskusta-nuoresta).

Elävin henkilökohtainen muistikuva minulla kuitenkin on sodan päättymisestä.

Talvella 1974 pääsin Pohjola-Nordenin stipendireissulle Ruotsiin. Tuolla matkalla tapasin turkulaisen pojan, josta muistan vain, että hänen sukunimensä oli Koskenniemi. Jostain syystä tuo poika oli käymässä Helsingissä vappuna 1975, ja tapasin hänet Rautatieasemalla. Siinä seisoessamme näin Sokoksen katonrajassa kiertävän valotekstin: Saigon antautunut. USA ulos Vietnamista.

Sinä syksynä lähdin Minnesotaan Gustavus Adolphus Collegeen. Siellä amerikkalainen ystäväni Janice kertoi itkien, mikä järkytys hänelle oli ollut nähdä dokumentti, jossa vietnamilaisäiti itkee pommituksissa kuolleen lapsensa ruumiin vieressä.

– Ne valehtelivat meille kaikki nämä vuodet! Televisiossa ja koulussa ja kaikkialla ne kertoivat, etteivät orientaalit sure kuolemaa niin kuin me. Että niillä on sellainen uskonto, että sielu vaeltaa ja sitä varten siellä ei surra kuolemaa. Nyt vasta näytetään tällaisia filmejä. Hävettää olla amerikkalainen!

Samassa collegessa opiskeli myös Lan Vu, joka menetti sinä syksynä kaikki yhteydet Saigonissa asuvaan perheeseensä. Tammikuussa hän sai tietää, että amerikkalaismielinen lakimies-isä oli siirretty työleirille ja entinen hienostorouvaäiti oli päätynyt siivoojaksi. Näistä muistan Vietnamin.

Ruokalassa vaihtarit istuivat aina samassa pöydässä. Marraskuussa oli Lan Vun kotitilanteen rinnalla puheenaiheena Francon terveydentila. Viikkoja veikkailtiin, koska se kuolee. Ja kun lopulta kuoli, järjesti espanjalainen Tony ruotsalaisen vaimonsa Monican kanssa mielettömät bileet, joissa juhlittiin Espanjan vapautumista eikä Sangriaa säästelty. Näistä muistan Francon diktatuurin päättymisen.

Varmaan 70-luvulla oli muitakin kriisejä, jotka voisi muistaa. Niin kuin vaikka Afganistanin sodan alkaminen. Ne kriisit muistan vain ulkoa opeteltuna, niistä minulla ei ole muistoja, jotka ankkuroisivat tapahtumat arkeeni.

Sun äitis maailmanpolitiikan arkipäivää, 70-luku (ääni rahisee, mutten nyt ehdi äänittää uusiksi!)
http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

Pablo Neruda: Nouse syntymään kanssani, veli
http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

***

Tämäkin täydentyy videolla, kunhan jonain päivänä ehdin parvekkeelle valoisaan aikaan (tai saan sinne valot).

Uteliaisuuttani muuten lähestyin yhtä tuosta Koskenniemi-linkistä löytyvää henkilöä. Osuin oikean! Hän muisti minut Malmön-matkalta, muttei sitä järisyttävää Sota on ohi! -tekstiä. Oli hauska vaihtaa päällimmäiset kuulumiset yli kolmenkymmenen vuoden jälken. (tämän pohjalta voin jotenkin ymmärtää, miten koukuttavia ensimmäiset ajat Facebookissa olisivat!)

Tämän osan linkkejä
Chilen vallankaappaus 11.9.1973
Pablo Neruda 23.9.1973
Vähemmistöpolitiikka
Vietnamin sota 30.4.1975
FNL
Keskustapuolue
Pohjola-Nordenin
Koskenniemi
Francon kuolema 20.11.2975
Afganistanin sota

Maailmanpolitiikan arkipäivää, 60-luku

Ainailona oli viettänyt viikonlopun viinimarjapensaissa ja säilömispuuhissa. Tästä tuli mieleeni lapsuuden marjatalkoot: viinimarjanlehtien huumaava tuoksu, pensaiden kätköissä luuraavien nokkosten polte ja mehumaijamäskin houkuttelemat pulskat ampiaiset, mutta myös Berliinin muuri ja Tsekkoslovakian kriisi.

Nytkin on elokuu. Nytkin jossain viinimarjapensaiden kätköissä joku äiti kertoo lapselleen sodasta, paikat vaihtuvat, tarina säilyy.

Aloin miettiä, mitkä vuosikymmenien varrella kohtaamani maailmanpolitiikan kriisit muistan. Ja miksi.

Unkarin kansannoususta minulla ei ole omakohtaista muistikuvaa, sillä synnyin kesällä 1956. Ensimmäisen kerran kylmä sota tunkeutui lapsenmaailmaani liki päivälleen 47 vuotta sitten. Olimme kylässä äitini mammalla, kun kuulin viereisestä huoneesta aikuisten matalat, hermostuneet äänet. Nyt oli sota lähellä. Kriisimuonaa pitäisi varata. Pommisuojia rakentaa maallakin. Äitini kertoi muille, että koulun pihalla, siinä jalkapallokentän takana, oli likakaivo, joka oli vahingossa tehty omakotitalon perustusten piirustuksilla. Sinne olisi tilaa varustella iso pommisuoja. Hetken päästä äiti lisäsi, että likakaivokaasuihin tukehtuminen kyllä voisi olla todennäköisempää kuin se, että velivenäläisen tykit kantavat Varsinais-Suomeen. Sitten hän huusi meidät lapset mustaviinimarjamehulle.

Viinimarjoja poimittiin silloinkin, kun äitini kertoi, mitä Prahassa parhaillaan tapahtui. Fiilis oli vakava, muttei niin vakava kuin siinä perheessä, jossa toinen äiti samana aamuna herätti 9-vuotiaan poikansa sanoen:

– Herää! Ryssän tankit on rajalla ja ennen kuin ne tänne asti tulee, niin minä sinut tapan! Tules nyt syömään puurosi!

Väitetään, että kaikki muistavat, missä olivat, kun kuulivat Kennedyn kuolemasta. Minä olin kansakoulun ensimmäisellä luokalla ja muistan, että joku kävi vetämässä lipun puolitankoon ja kertoi Amerikan presidentin kuolleen. Se ei muistaakseni sävähdyttänyt mitenkään erityisesti. Jälkeenpäin kyllä veivasimme JFK:n murhaa moneen kertaan. Ja tämän selittämiseksi pitää ottaa pieni sivuaskel tarinassa!

40-luvun puolivälissä oli Suomessa vauvabuumi. Luonnollisena seurauksena oli, että 50-luvun alussa moneen kuntaan tarvittiin uusia kouluja ja uusia opettajia. Tuossa vastavalmistuneiden opettajien joukkorekrytointitilanteessa meidän pitäjän eri kolkkiin muuttivat opettajiksi Niemiset, kahdet Suomiset, parit Rannat ja yksi Lindholmin Lauri, oman isäni lisäksi. Niin siinä kävi, että kaikki nuoret pariskunnat (ja se Lauri myös) päätyivät perhetutuiksi ja hankkivat lapsia liki samoihin aikoihin. Kaikkein tiiveimmin kyläilimme Niemisillä ja Suomisilla.

Kennedyn kuolema liippasi minun elämääni sitä kautta, että Niemisten ja Suomisten lapsien kanssa leikimme usein isän luokassa Arpa on heitettyä sillä aikaa, kun aikuiset joivat kahvia olohuoneessa. Se oli tietokilpailuleikki, ja ainoat kysymykset, jotka leikistämme muistan, ovat:

– Kuka murhasi Kennedyn?
ja
– Kuka oli Jack Ruby?

Robert Kennedyn murhan muistan paremmin. Koulu oli loppunut ja me olimme lähteneet Loimaalle kesävaatteita ostamaan. Yleensä meille ostettiin vaatteet mummon kaupasta, , mutta kai vanhemmilla oli jotain muuta asiaa Loimaalle ja me mukulat pääsimme mukaan. Muistan, että oli lämmintä ja kävelin sitä torin viertä kulkevaa katua, kun tieto tuli. Mutta mistä ihmeestä se tuli, kun ei silloin ollut lehtien lööppejä eikä mukana kulkevia radioita? En keksi!

Yksi 60-luvun iso kriisi minulta meni liki ohi. Olin kesällä 1967 Ahvenanmaalla kieltä oppimassa. Vapun aikoihin sinne mennessäni en osannut juuri muuta sanoa ruotsiksi kuin hevonen e häst, pappi e präst…, joten ei ole ihme, ettei kielitaito kesäkuun alussa täysin riittänyt ymmärtämään Kuuden päivän sodan yksityiskohtia. Sen putkiradion kyllä muistan. Siinä luki keltaisella valolla mustalla pohjalla sanoja kuten Motala ja Hilversum, ja sen rahisevasta ruotsista yritin saada selville, mitä Israelissa tapahtuu. Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisi voinut olla aika ahdistavaa kuulla sodasta, kun oli nafti 11-vuotias ja kielitaidottomana vieraassa perheessä. Mutta ei ollut.

http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

***

Tämä on ensimmäinen osa sarjasta, jossa muistelen menneitä kriisejä.
Tämän osan linkkejä

Unkarin kansannousu 23.10.1956
Berliinin muuri 13.8.1961
JFK 22.11.1963
Lee Harvey Oswald
Arpa on heitetty
Jack Ruby
Kuuden päivän sota 5.6.1967
Hilversum
Motala
Robert Kennedy 6.6.1968
Tsekkoslovakian kriisi 20.8.1968

ja vielä
Oikean Maailmanpolitiikan arkipäivää:n syöte

Siirtymäriitti

Kun ihmistä on siunattu kahdeksan viikon kesälomalla, vaatii töihinpaluu tavallista järeämpiä toimenpiteitä. Minun siirtymäriittiini kuuluu, että käyn hankkimassa talven tarpeiksi rintaliivejä ja bodyjä. Ei muuten ollut mikään miellyttävä tapahtuma! Koko kroppa tuntuu olevan höttökerroksen peitossa. Olkaimet puristautuvat syvälle pehmeisiin hartioihin. Selässä on ylenpalttisesti turhaa tavaraa, joka jää lötköttämään liivin päälle ja vaikka kuppikokoa kasvattaisi parilla kirjaimella, kainalon vaiheilta tursuaa irtonahkaa yli äyräiden. Matka lötköttävästä kesäminästä tehokkaaksi työhirmuksi vaikuttaa vuosi vuodelta vaikeammalta!

Seuraava vaihe on käsien ja jalkojen ruokkoaminen. Nyt ovat kynnet kirkkaan punaiset (Mavala, sävy Los Angeles), kun mustikkametsässä värjääntyneitä kynnenalusia ei muuten saanut peittoon. Varpaankynnet sen sijaan ovat maitomaisen vaaleat, kuten tänä syksynä kuuluukin (tai siis ainakin sormen kynsien kuuluisi olla, sanoo akkainlehti). Merkki on O.p.i (jonka tyyriydestä en tiennyt ennen kuin noista kommenteista luin. Omani ostin Tallinnan Kaubamajan alennusmyynnistä.)

Sitten pitää nyppiä naamasta ylimääräinen karvoitus ja kuoria kuolleet solut (Freeman Gel Scrub Rasberry). Päälle levitetään savinaamio (Freeman Purifying Clay Masque). Ja sitten kylpyyn (VIDAL ICE GEL BAGNODOCCIA, verigreippi+appelsiini, Tallinnan Kaubamajasta)! Matkalukemiseksi Työ, identiteetti ja oppiminen ja evääksi Isän leipiä (ruispalojen päällä Poutun Kotimaista meetvurstia, tomaattiviipaleita ja Edamia. Kuumennetaan mikrossa, kunnes juusto on sopivasti sulanut). Kätevä tarjotin on oikeastaan Spögen ammelauta.

Uploaded with plasq’s Skitch!

Kylvyn jälkeen iho huutaa rasvaa (Mediterranean Spa Lemon & Orange Body Butter. Tallinnan Kaubamajan alennusmyynnistä tämäkin, ja paljon halvempi kuin tuossa jenkkimainoksessa!)

Tuohon kaikkeen ruhonhuoltoon saa hyvinkin kulumaan yhden viikonlopun. No, nyt on kaikki tehtynä, mitä tehtävissä on ja aikaa on jäljellä kahdeksisen tuntia. Äh, mieluummin olisin metsäläisenä kotona!

Ohjeita aloittelijalta aloittelijalle!

Videopodcastini neljännessä osassa puhun siitä, miten Seesmicit syntyvät. Tässä pari pointtia:

• jotenkin sanomisensa kannattaa suunnitella, vaikkei erillistä käsikirjoitusta olisikaan. Minä harjoittelen puhumalla sanat suuhun sopiviksi, joku toinen tekee tukisanaliuskan

• kannattaa nauhoittaa niin, että on kiinteällä piuhalla netissä, wlanin (mahdolliset) mikrokatkokset saavat nauhoituksen tökkimän

• käytän usb-mikkiä äänittämiseen (Logitech). Tämän päivän äänityksestä opin, että mikki pitää siirtää lähemmäs puhujaa!

• Macilläni on sisäänrakennettu web-kamera. Ainakin minusta oikea katseen suunta on tosi vaikeaa hahmottaa!

• videon voi postata kolmella tavalla: äänittämällä suoraan Seesmicissä, lataamalla aiemmin työstetyn videon omalta koneelta Seesmiciin tai linkkaamalla esim. YouTubeen

• minä käytän ensin mainittua ja kannatan esityksen rosoisuutta. Jos esitystekniikkaa alkaisi liikaa hioa, voisi sanomiset jäädä sanomatta. Ammattilaisvideot ovat asia erikseen! Toisaalta, jos joku haluaa editoida videonsa fiksumman näköisiksi ”ohjelmiksi”, on sekin mahdollista! Valinnan vapaus on aina hyvästä!

• nauhoituksen jälkeen tuotoksen voi esikatsella. Jollei tuotos tyydytä, voi klikata Discard ja aloittaa alusta. (minulla on toistaiseksi ollut 2 – 10 ottoa/video)

• Ennen videon postaamista täytetään vielä otsikko ja kuvaus sekä valitaan, näytetäänkö video in Public Timeline (eli samantien kaikkien Seesmiciin kirjautuneiden nähtäville ikkunan vasempaan laitaan). Lisäksi valitaan esityksen kieli (jos jokin muu kuin profiiliin oletukseksi valittu) ja CC-lisenssin tyyppi.

• Seesmiceistä voi tilata RSS-syötteen, esim. minun syötteeni osoite on feed://searchmic.com/rss?u=sunaitis. (Se löytyy tuosta sivupalkista myös).

• Yksittäiset videot voi myös upottaa sivulle (kuten tässäkin olen tehnyt). Tämä tapahtuu klikkaamalla halutun videon alapuolella (Seesmicissä) kohtaa, jossa lukee Embed, jolloin koodi tallentuu leikepöydälle ja voidaan sieltä liittää bologitekstiin. Pelkän linkin saisi klikkaamalla vastaavalla tavalla kohdassa Link.

• Descriptions-luukkun kirjoitettua kuvausta voi muokata myöhemmin klikkaamalla Embedin vieressä olevaa Editiä. Huom! kuvaukseen ei voi kirjoittaa html-koodia (esim. lihavointi), mutta linkeistä ohjelma tekee linkkejä ihan ilman koodiakin!

• sitten huonot uutiset: vapaiden ohjelmistojen käyttäjille videot eivät aukea! Edit klo 15.26 Larko kertoo kommenteissa, että hän näkee videot ongelmitta Linux + Firefox -kombinaatiolla. Äänittämine ei vissiin kuitenkaan onnistuisi.
  Myös muista havaituista teknisistä bugeista kuulisin mielelläni kommenteissa. Kiitos!

http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

Tämän videon kuvaus:
Tässä osassa kerron tavastani käsikirjoittaa postaukseni + nauhoittaa juttuni (Macillä, jossa sisäänrakennettu kamera, mutta mikkinä ulkoinen Logitechin mikki).

Lisäksi uhoan videoiden teknisen rosoisuuden puolesta ja suren sitä, ettei Seesmiciä voi seurata linuxilla.

Linkkejä
Marginaalin Janin kommentti Sun äitis -blogissa

Kommenttikeskustelu Maurelitan haastattelun pohjalta Tuhat sanaa -blogissa

Mahtaa ne naapurit ihmetellä…

…että mitä ihmeen mölinää meiän parvekkeelta kuuluu! Jouduin nimittäin jotain kymmenen kertaa puhumaan tuon Seesmicin, kun aina jumahti kesken kaiken. Sitten vasta tajusin, että meidän langaton netti tekee ”mikrokatkoksia”, joiden jälkeen nauhoitus ei enää osaa jatkua. Hain kiinteän piuhan ja nyt on purkissa (mutta selkeästi flegmaattisempana kuin pari otosta aiemmin, jatkuva katkeilu vie tuoreuden ja päällimmäisen puheinnon!)

Luvassa syvällistä itseruoskintaa ja sen pohdiskelua, pitäisikö jatkaminen lopettaa heti alkuunsa.

http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

Pikku lisäys:
Tuossa upotetussa videossa ei näköjään näykään se description, jonka kirjoitin, joten lisäänpä tähän vielä siinä kerrotut linkit

Kauran häpeäpohdiskelu

Stanfordin podcasti, tuosta kun klikkaa oikeasta yläkulmasta Open Stanford in iTunes, valitsee kategoriaksi Business, klikkaa Business Leaders and Entrepreneurs ja etsii alustuksen Choosing the Entrepreneurial Path, niin pääsee kuulemaan Reid Hoffmanin ajatuksia.

Löysimme hyvän pommiohjeen internetistä!

Tuttu tyttö kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa [€] palasaippuasta.

Uploaded with plasq’s Skitch!

.

No, tästä lajista on meilläkin hieman kokemusta. Keväällä 2005 Spöget tekivät koulua varten kemian projektityön saippuan valmistuksesta. Reseptin ja erinomaiset ohjeet löysimme Saippuakuplista. Taustalla olevaan kemiaan perehdyimme laajasti, mutta jos jotakuta kiinnostaa ihan sellainen pikaintro aiheesta, kannattaa lukea tämä yo-kysymyksen vastaus.

Ja sitten huonot uutiset: yksityishenkilöille ei enää myydä lipeää, joka on saippuan valmistuksessa keskeinen raaka-aine. Minä onnistuin sitä hankkimaan, sillä opetin tuohon aikaan mm. 2 ov:n kemia & fysiikka -kurssia edellisessä työpaikassani. Alla todistusaineistoa. Keittämiskuvat olivat jo jonnekin hukkuneet!

Itse tehty saippuamme onnistui hyvin. Käytimme tuoksuna sitruunamelissaa (eteeristä öljyä). Väriainetta emme käyttäneet, mutta luonnollinen kermanvalkoinen väri oli ihan nätti. Raaka-aineongelmien vuoksi olemme sittemmin palanneet ostosaippuan käyttäjiksi. Käsintehtyjen palasaippuoiden sijasta nuukailemme ostamalla ihan tehdastekoisia tavaroita. Tallinnasta ostin ison lastin Palmoliven ja Luxin saippuoita. Euroissa niille tuli hinnaksi n. 30 senttiä/saippua! Olen vasta ehtinyt ottaa käyttöön greipintuoksuisen (ihanan raikas), mutta epäilemättä myös manteli- ja yrttisaippuat täyttävät tehtävänsä!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Koska saippuakauppiaan taival tyssäsi raaka-aineongelmiin, päättivät Spöget tutustua muihin tuotantomahdollisuuksiin. Juuri eilen valmistui ensimmäinen erä kylpypommeja. Niistä tulee ihan erillinen postaus, kunhan pienet pilottireseptiin liittyvät tarkennukset on saatu hiottua kuntoon, mutta tässä etukäteisesittelyssä sitruunantuoksuiset porepallot.

Uploaded with plasq’s Skitch!

koe-erässä mm. kahta kuulakokoa ja koekiekko