Siirtymäriitti

Kun ihmistä on siunattu kahdeksan viikon kesälomalla, vaatii töihinpaluu tavallista järeämpiä toimenpiteitä. Minun siirtymäriittiini kuuluu, että käyn hankkimassa talven tarpeiksi rintaliivejä ja bodyjä. Ei muuten ollut mikään miellyttävä tapahtuma! Koko kroppa tuntuu olevan höttökerroksen peitossa. Olkaimet puristautuvat syvälle pehmeisiin hartioihin. Selässä on ylenpalttisesti turhaa tavaraa, joka jää lötköttämään liivin päälle ja vaikka kuppikokoa kasvattaisi parilla kirjaimella, kainalon vaiheilta tursuaa irtonahkaa yli äyräiden. Matka lötköttävästä kesäminästä tehokkaaksi työhirmuksi vaikuttaa vuosi vuodelta vaikeammalta!

Seuraava vaihe on käsien ja jalkojen ruokkoaminen. Nyt ovat kynnet kirkkaan punaiset (Mavala, sävy Los Angeles), kun mustikkametsässä värjääntyneitä kynnenalusia ei muuten saanut peittoon. Varpaankynnet sen sijaan ovat maitomaisen vaaleat, kuten tänä syksynä kuuluukin (tai siis ainakin sormen kynsien kuuluisi olla, sanoo akkainlehti). Merkki on O.p.i (jonka tyyriydestä en tiennyt ennen kuin noista kommenteista luin. Omani ostin Tallinnan Kaubamajan alennusmyynnistä.)

Sitten pitää nyppiä naamasta ylimääräinen karvoitus ja kuoria kuolleet solut (Freeman Gel Scrub Rasberry). Päälle levitetään savinaamio (Freeman Purifying Clay Masque). Ja sitten kylpyyn (VIDAL ICE GEL BAGNODOCCIA, verigreippi+appelsiini, Tallinnan Kaubamajasta)! Matkalukemiseksi Työ, identiteetti ja oppiminen ja evääksi Isän leipiä (ruispalojen päällä Poutun Kotimaista meetvurstia, tomaattiviipaleita ja Edamia. Kuumennetaan mikrossa, kunnes juusto on sopivasti sulanut). Kätevä tarjotin on oikeastaan Spögen ammelauta.

16072008505
Uploaded with plasq’s Skitch!

Kylvyn jälkeen iho huutaa rasvaa (Mediterranean Spa Lemon & Orange Body Butter. Tallinnan Kaubamajan alennusmyynnistä tämäkin, ja paljon halvempi kuin tuossa jenkkimainoksessa!)

Tuohon kaikkeen ruhonhuoltoon saa hyvinkin kulumaan yhden viikonlopun. No, nyt on kaikki tehtynä, mitä tehtävissä on ja aikaa on jäljellä kahdeksisen tuntia. Äh, mieluummin olisin metsäläisenä kotona!

Advertisements

12 vastausta to “Siirtymäriitti”

  1. Mrs Ruu Oh So Morbidi Says:

    Tosi fiksu liike tämmönen arkeen siirtymisriitti. Jokaisen pitäisi se tehdä eikä tupsahtaa työelämään kesken kaiken. Riitti tosiaan irrottaa lomasta ja toisekseen koska se on hemmotteluriitti, niin se on ikään kuin kiitos ja kannustus itselle. Perfect conclusion, niin sanotusti. Olet sinä viisas nainen!

  2. Outi Says:

    Huoh! Kuullostaa tutulta. Voi sitä elämisen keveyttä kun meikkipussin sisällöksi riittää Offin punkki-mäkäräöljy ja 5 mm kumilenkki tukan hirttämiseksi niskaan solmulle. Mikään ei voita kunnon rämettymistä kerran vuodessa 🙂

  3. Sun äitis Says:

    Huolellinen henkinen ja kropallinen valmentautuminen auttoi. Eka työpäivä takana ja ihan anstaamatta kotona taas. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

  4. Geranium2010 Says:

    Minä aloitin urakan etäpäivällä – ahkerana olin sähköposteihin vastaamassa jo 7:45. Paljon mielummin olisin kyllä mennyt sorvin ääreen ihan työpaikalle, mutta tänään ei ollut vaihtoehtoja.

    Nyt jännittää varmaan enemmän kuin esikoista, huomenna se alkaa se koulutaival!

  5. Sun äitis Says:

    Geranium,
    onnea huomiselle! Onhan se esikoisen koulun alku tärkeä askel niin lapselle kuin äidille !

    PS Poika toi viikonloppuna sen pelin. Laitanko lokeroon?

  6. Hallatar Says:

    Nam, mitä eväitä. =)
    Kelpaa köllötellä kylvyssä… =)

  7. Helena Says:

    Ihmettelen miten minua on kukaan työelämässä katsonut 36 vuotta. En ole ymmärtänyt että moisia huoltoja täytyy tehdä.
    No, sen kyllä huomaa.

  8. Sun äitis Says:

    Hallatar,
    joo, minulla on sitruskausi meneillään! Raikasta herkkua.

    Helena,
    tässä on sellainen ero, että sinä olet mökkiolemukseltasikin täydellinen lady! Silloin ei tarvitse niin raskaalla kädellä ruokota, kun lähtee ihmisten ilmoille! Ja kyllä tuossa minunkin touhussani vähintään puolet on mielen hoitoa, vaikka kropan hellimisenä ilmeneekin. Kiireettömästi puuhaillessa ehtii valmistaa päätään arkeen.

  9. Geranium2010 Says:

    Kiitos – tuo vaan, huomisesta alkaen olen paikan päällä.

  10. eija Says:

    Huh! En muistanutkaan, miten mökki- ja kaupunkielämä eroavat toisistaan. Omaksi siirtymäriitikseni riitti työpaikan avainten etsiminen lipaston ylimmältä hyllyltä ja vanhojen rintsikoiden kaivaminen vaatekaapin perältä. Mutta, niin, vietin kesäloman Helsingissä. Pesin iltapäivisin sinilevät (tai mitä se vihreä on?) uikkaristani ja vatsanahastani ja rauhoitin iltaisin baletin kiihottamia lihaksiani kylvyssä vaahdolla tai ilman. Dove-kylpyvaahto on tietysti kotoisin Tallinnan Kaubamajasta, Helsingin kaupoista en sellaista ole löytänyt.

  11. Sun äitis Says:

    Eija,
    pahinta tässä on, ettei edes ole kysymys mökki- ja kaupunkielämän erosta! Onnistuin metsittymisessä täällä teknologiakaupunki Espoossa!

    Kaubamajan kemikaaliosasto on parhautta!

  12. Rappiotäti Says:

    Nyt iski aika paha kylpyammekateus:-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: