Maailmanpolitiikan arkipäivää, 70-luku

Aiemmat osat
Maailmanpolitiikan arkipäivää, 60-luku

Keväällä 1972 voitin 4H-liiton piirimestaruuskilpailussa lausuntasarjan esittämällä uunituoreen Nobel-runoilijan, Pablo Nerudan tekstin Nouse syntymään kanssani veli. Syksyllä aloitin lukion ja muutin mummolle Helsinkiin.

Seuraavana syksynä kuljin Hakaniemen torin laitaa kohti koulua, kun joku kertoi Chilen vallankaappauksesta. Jokin etäinen kähinä toisella puolella maailmaa muuttui kumman läheiseksi, kun olin lukenut Nerudan runoja. Ja sitten se Neruda vielä otti ja kuoli!

Chilen sotilaskaappauksen myötä Suomeen tuli ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin poliittisia pakolaisia, ja kaverini kaveri alkoi seurustella yhden Claudion kanssa. Näistä muistan Chilen.

Vietnamin sota oli mielestäni ollut olemassa jotakuinkin aina. Kovat kundit kulkivat FNL:n nappi rinnassaan. Yhdellä meidän luokan tytölläkin oli sellainen Marikassissa, ihan siinä Keskustapuolueen desentralisaatio-napin vieressä (mietin silloin, mitähän mieltä kotikylän maalaisliittolaiset äijät olisivat olleet sen sortin kaupunkilaisesta Keskusta-nuoresta).

Elävin henkilökohtainen muistikuva minulla kuitenkin on sodan päättymisestä.

Talvella 1974 pääsin Pohjola-Nordenin stipendireissulle Ruotsiin. Tuolla matkalla tapasin turkulaisen pojan, josta muistan vain, että hänen sukunimensä oli Koskenniemi. Jostain syystä tuo poika oli käymässä Helsingissä vappuna 1975, ja tapasin hänet Rautatieasemalla. Siinä seisoessamme näin Sokoksen katonrajassa kiertävän valotekstin: Saigon antautunut. USA ulos Vietnamista.

Sinä syksynä lähdin Minnesotaan Gustavus Adolphus Collegeen. Siellä amerikkalainen ystäväni Janice kertoi itkien, mikä järkytys hänelle oli ollut nähdä dokumentti, jossa vietnamilaisäiti itkee pommituksissa kuolleen lapsensa ruumiin vieressä.

– Ne valehtelivat meille kaikki nämä vuodet! Televisiossa ja koulussa ja kaikkialla ne kertoivat, etteivät orientaalit sure kuolemaa niin kuin me. Että niillä on sellainen uskonto, että sielu vaeltaa ja sitä varten siellä ei surra kuolemaa. Nyt vasta näytetään tällaisia filmejä. Hävettää olla amerikkalainen!

Samassa collegessa opiskeli myös Lan Vu, joka menetti sinä syksynä kaikki yhteydet Saigonissa asuvaan perheeseensä. Tammikuussa hän sai tietää, että amerikkalaismielinen lakimies-isä oli siirretty työleirille ja entinen hienostorouvaäiti oli päätynyt siivoojaksi. Näistä muistan Vietnamin.

Ruokalassa vaihtarit istuivat aina samassa pöydässä. Marraskuussa oli Lan Vun kotitilanteen rinnalla puheenaiheena Francon terveydentila. Viikkoja veikkailtiin, koska se kuolee. Ja kun lopulta kuoli, järjesti espanjalainen Tony ruotsalaisen vaimonsa Monican kanssa mielettömät bileet, joissa juhlittiin Espanjan vapautumista eikä Sangriaa säästelty. Näistä muistan Francon diktatuurin päättymisen.

Varmaan 70-luvulla oli muitakin kriisejä, jotka voisi muistaa. Niin kuin vaikka Afganistanin sodan alkaminen. Ne kriisit muistan vain ulkoa opeteltuna, niistä minulla ei ole muistoja, jotka ankkuroisivat tapahtumat arkeeni.

Sun äitis maailmanpolitiikan arkipäivää, 70-luku (ääni rahisee, mutten nyt ehdi äänittää uusiksi!)
http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

Pablo Neruda: Nouse syntymään kanssani, veli
http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

***

Tämäkin täydentyy videolla, kunhan jonain päivänä ehdin parvekkeelle valoisaan aikaan (tai saan sinne valot).

Uteliaisuuttani muuten lähestyin yhtä tuosta Koskenniemi-linkistä löytyvää henkilöä. Osuin oikean! Hän muisti minut Malmön-matkalta, muttei sitä järisyttävää Sota on ohi! -tekstiä. Oli hauska vaihtaa päällimmäiset kuulumiset yli kolmenkymmenen vuoden jälken. (tämän pohjalta voin jotenkin ymmärtää, miten koukuttavia ensimmäiset ajat Facebookissa olisivat!)

Tämän osan linkkejä
Chilen vallankaappaus 11.9.1973
Pablo Neruda 23.9.1973
Vähemmistöpolitiikka
Vietnamin sota 30.4.1975
FNL
Keskustapuolue
Pohjola-Nordenin
Koskenniemi
Francon kuolema 20.11.2975
Afganistanin sota

Mainokset

6 vastausta to “Maailmanpolitiikan arkipäivää, 70-luku”

  1. Maurelita Says:

    Yksi parhaista kavereistani on chileläinen, pakeni vauvana perheensä mukana Sveitsiin ; työkaverini on vietnamilainen. Historia elää useassa sukupolvessa ja jättää jälkensä pienten ihmisten kohtaloon. Aika pelottavaa.

  2. Maurelita Says:

    Vau ja nyt tuli videotkin ! Tuo valoisaan aikaan ehtiminen on tosi paha ongelma, eilinen purkitukseni kaatui siihen kun tuli ilta – mitä vähemmän pimeää oli juttuni, sitä pimeämpää oli ulkona. Keinovalopostauksessa on kamalan näköinen, en laske eetteriin.

    Raivostuttaa kun voxiin postaamani video siellä jumissa ; en saa seesmiciin, en saa imuroitua – eli katson miten saan sen videokeskustelumuotoon joskus ensi viikolla. Siihen asti kärsivällisyyttä…

  3. Jani Says:

    Maurelita: Videosi voi imuroida ainakin RSS-virtasi kautta, jos selainohjelmasi näyttää sen fiksusti (niin kuin vaikkapa Firefox tekee).

  4. Maurelita Says:

    Heh mummila.net sattuu sekin olemaan kielletty konttorilla – mistähän ne arvasivat ?! Mutta rss-syötteestä tosiaan saan sen flv-tiedostona – hieno vinkki. =)

  5. Jani Says:

    Jaa, että silläkään työpaikalla minua ei pidetä soveliaana. No, pääasia että vinkistä oli apua!

  6. TracySOTO Says:

    I think that to get the mortgage loans from creditors you should have a firm motivation. However, once I’ve got a secured loan, just because I was willing to buy a car.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: