Mitä todella tapahtui Espoossa?

Espoon aseman lipunmyyntipiste 22.10. klo 14:46

Lähden huomenna klo 6:05 Espoon asemalta kohti Kupittaata. Ystävällinen assistenttimme oli varannut minulle liput matkakeskuksen kautta, ja ajattelin noutaa ne Espoon asemalta, kun muutenkin olin asioilla siellä päin. Odotushallissa istuskeli poikkeuksellisen paljon väkeä, mutta luukulla ei ollut jonoa, joten marssin suoraan sinne. Vain huomatakseni, ettei paikalla näkynyt asiakaspalvelijaa. Jäin odottamaan, sillä matkakeskuksen kautta varattuja lippuja ei voi tulostaa Junamaatista (eikä kotitulostimelta).

klo 14:51

Taakseni alkaa muodostua jonoa. Edelleenkään en näe henkilökuntaa. Vartiointiliikkeen mies tulee sisälle, kiertelee eksyksissä olevan näköisenä ja poistuu takaisin ulos.

klo 14:52

– Ei siellä ole ketään näkynyt puoleen tuntiin, sanoo yksi penkillä istuvista odottajista.

– Tä? Mun on kyllä ihan pakko saada lippu 15:20 Turkuun lähtevään junaan! Ei sitä voi junasta ostaa, maksaa enemmän. Sitä paitsi sieltä ei voi ostaa istumapaikka ja ja mä en kyllä rupee hyppimään paikasta toiseen koko matkaa! sano takanani seisova popliinitakkinen mies.

klo 14:55

Vartija tulee takaisin sisälle.

– Täällä ei näytä olevan ketään paikalla, ei ole kuulemma ollut yli puoleen tuntiin. Onko sinulla avainta tuonne koppiin? kysyn.

– Joo, tiedetään, ettei ole ketään paikalla. Sikshän me tänne tultiin, kun joku soitti 14:25 ja sanoi, ettei täällä näy myyjää. Mutta ei meillä ole avainta sinne.

– No voisitteko te soittaa jollekin kiinteistön edustajalle, jolla on avain? Pitäähän sinne päästä katsomaan, ettei ole sattunut mitään. Siis, että mistäs me tiedetään, onko se myyjä tullut yhtäkkiä pahoinvoivaksi ja mennyt takahuoneeseen vessaan ja saanut sydänkohtauksen tai jotain. Kato nyt, valot on päällä, avaimet pöydällä ja kaapinovet raollaan. Onhan se ihan kamalaa, jos ihminen saa sairaskohtauksen keskellä Espoon asemaa ja avunsaanti kestää liki tunnin! sanomme me kaikki odotushallin kansoittavat sekaäänisesti.

Vartijapoika huolestuu. Silmistä näkee, että hän yrittää kiihkeästi muistella koulutuksessa saatuja oppeja.

– Niin se on kyllä menoa, jos näin kauan on maannu sydänkohtauksessa. Mutta ei sinne kyllä pääse. Paitsi ton lasin voisi tietysti murtaa, jos olisi pakkotilanne. Mutta miten tässä nyt pakkotilan tunusmerkit täyttyvät? miettii poika.

– Soitas nyt uudestaan, sinne minne se nyt olikaan, mihin soitit, ja sano, että nyt on hätä kysymyksessä. Seuraavaksi yksi hysteerinen keski-ikäinen nainen aikoo rikkoa lasit ja murtautua lippukoppiin antamaan sydänhierontaa, niin että kiikuttakaa ne avaimet tänne ja vähän äkkiä! sanon pojalle, joka lähtee ulos soittamaan.

klo 15:07

– Ei ne VR:n johtajat varmaan tämän takia eronneet, mutta olisivat kyllä joutaneet, sanoo pojalleen kuukausilipun kantaosaa ostamaan tullut mies.

– Kelpaakohan siellä junassa edes kortti? sanoo popliinitakkinen takanaan jonottavalle.

Junamaatissa ainakin kelpaa. Sieltä saa paikkalipunkin, päinvastoin kuin junasta. Menet ovesta ulos ja käännyt oikealle, niin siinä on Junamaatti, neuvon.

Saman tien halli tyhjenee ja ihmiset lähtevät helpottuneina ostamaan lippujaan automaatista. Paitsi minä, joka jonotan matkakeskuksesta varattuja lippuja ja se isä, jonka pitää ostaa kantakortti.

Hallin läpi kävelee pipopäinen tyttö, jolla on kirkkaan vihreä takki.

– Eiks siellä vieläkään ole ketään? hän sanoo ja jatkaa matkaansa ulos.

klo 15:10

Odotushalliin saapuu kolmen naisen seurue.

– Täällä ei nyt ole ollut henkilökuntaa paikalla tuntiin, mutta jos asianne koskee junalipun ostamista, niin olkaa hyvä, menkää tuosta toisesta ovesta ulos ja kääntykää oikealle. Siinä on Junamaatti, josta voi ostaa lippuja pankkikortilla, yleisimmillä luottokorteilla ja Visa Electronilla, kuulutan koulutetulla lausujan äänellä.

– Kiitos! Ikävä tilanne, muta ainakin tiedotus pelaa tuumaavat naiset ja kävelevät automaatille.

klo 15:12

Vartija tulee takaisin.

– Ei ne kyllä siellä hätäkeskuksessa ymmärrä mitään, hän mutisee itsekseen.

Juuri silloin lipunmyyntikoppiin ilmestyy nainen!

– Lipunmyyjä on tulossa Karjaan junalla, jonka saapumisaika on 15:12, hän sanoo luukun läpi ja häviää takahuoneeseen.

– Hei, äläs nyt häivy! Mitä sille edelliselle myyjälle tapahtui? Onko varma, ettei se ole tajuttomana siellä takahuoneessa? Mihin se muka on voinut häipyä, kun tossa pöydällä on noi avaimetkin? yritämme huhuilla hänen peräänsä (siis minä ja vartija ja kantakortti-isä).

Ei se nainen mitään vastaa. Näkyy juttelevan jonkun miehen kanssa takaovella.

klo 15:16

Luukun taakse pelmahtaa hikinen nuorimies, jolla on paikoitellen aniliiniksi värjätyt hiukset. Hän istuu tuolille ja kääntää miten voin palvella? -katseen minua kohti. Latelen varausnumeroni, saan lippuni ja poistun. Taustalla kuulen, miten kantakortti-isä alkaa toimittaa asiaansa. Kukaan ei kysele, miksi palvelupiste oli miehittämättömänä tunnin.

***

Edelleen minua ihmetyttää, mitä tapahtui Espoon aseman lippupisteen myyjälle. Yksi mahdollisuus on, että punapääpoika oli myöhässä ja edellisen hugin henkilö kyllästyi odottamaan. Mutta kuka marssisi pois työpaikalta vuoron vaihtuessa, jollei seuraava työntekijä ole tullut paikalle? Tai jos olisi ihan välttämätön meno, niin voisi kai sitä edes laittaa luukulle lapun, jossa valitellaan, että paikka on hetken kiinni. Tai ainakin voisi soittaa esimiehelle, jonka sitten pitäisi keksi joku ratkaisu. Vähintään voisi sulkea kaapit ja ottaa avaimet pois pöydältä, että näyttäisi siltä, että paikalta on poistuttu tietoisesti ja tarkoituksellisesti.

Meille potentiaalisille asiakkaille tilanne oli vain ärsyttävä, mutta se nuori vartija kyllä oli selvästi huolissaan, kun mistään hänen lähestymästään paikasta ei osattu antaa järjellistä selitystä sille, ettei kukaan istu tuntiin pömpelissään. Hänen ilmeestään päätellen ei paljon puuttunut, että hän olisi rikkonut lasin ja lähtenyt etsimään mahdollista sairauskohtauksen saanutta!

Mainokset

6 vastausta to “Mitä todella tapahtui Espoossa?”

  1. Mrs Ruu Oh So Morbidi Says:

    No hemmetti. Kerro ihmeessä jos joskus saata selville mitä tapahtui.

  2. Helena Says:

    Voi hyvät hysssykät.
    Minulla on koko tämän vuoden ajan ollut tunne, että muut ei osaa mitään, ei tee mitään, ei välitä mistään, eikä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Niinpä minä teen kaiken joka paikassa, kun luulen osaavani.

    Nyt olen herännyt huomaamaan, että nämä ovat varmimmat merkit kalkkiutumisesta.
    Nuorten pitää antaa hoitaa hommat – yrityksen ja erehdyksen kautta.

  3. Helen Says:

    Kerrassaan hilpeän kummallinen tarina! Mutta hienoa että tiedotus sentään pelasi 😉

  4. Elegia Says:

    No onpa tosiaan merkillistä. Kiinnostaisi minuakin tietää, mikä tässä oikein oli taustalla. Onneksi sait kuitenkin lippusi ajoissa, että päästi junaan!

  5. Zepa Says:

    Kukaan enää paskat nakkaa mistään, vähiten duunistaan. Samaa vanhaa…

  6. henrik Says:

    Tervehdys,

    Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #43 jaksoon. Olen antanutkaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.

    Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
    http://blogit.yle.fi/node/2430

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: