Avustajakoirakoulu

Olimme viime viikolla oppilaitosvierailulla Kemiössä. Tutustuimme ruotsinkielisen maatalousoppilaitoksen toimintaan Axxellissa. Päivä oli muutenkin onnistunut, mutta erityisen vaikutuksen teki avustajakoirien koulutus.

Invalidiliitto (pdf) aloitti avustajakoiratoiminnan Kanadasta napatun mallin mukaan vuonna 1994. Koirat toimivat liikuntavammaisten ihmisten tukena: aukovat ovia, vetävät pyörätuolia, poimivat tavaroita, avaavat pesukoneen jne. Ensimmäiset koirat koulutettiin pikavauhtia alle vuodessa, mutta nykyään koirien koulutus kestää kaksi vuotta. Pennut aloittavat harjoittelun 6 – 8 -viikkoisina ja homma huipentuu kokeeseen, jonka läpäisseet koirat luovutetaan tarvitsevien käyttöön hakemuksen (pdf) perusteella.

Vuosittain koiria luovutetaan seitsemisen kappaletta, mutta jonossa on viitisenkymmentä koiraa odottavaa!

Avustajakoira ry:n sivulla kerrotaan kummikoiratoiminnasta, jolla kerätään yksityisiltä, yrityksiltä ja yhdistyksiltä lahjoituksia, joiden avulla voidaan kouluttaa edes muutama koira enemmän vuodessa (Linkki löytyy yhdistyksen sivulta kohdasta Koirat>Kummikoirat). Siinä oiva lahjaidea, jos vuohet ja vessat on jo hankittuna.

Alla pikkasta päälle kymmenen minuutin video koiran kouluttamisesta. Laatu on kehno, etenkin äänet ihan toivottomat. Kuvausvälineenä oli kännykkä ja kokeilu oli ensimmäiseni, joten siinä selitys. Sitten pari täsmennystä: koirat asuvat normaalisti Axxellin opiskelijoiden hoitokoirina asuntolassa. Häkissä ne ovat vain harjoitusluokassa ”pulpetissa” vuoroaan odottaessaan. Videolla näkyvät koirat ovat puolitoistavuotiaita, eivät siis vielä täysiä ammattilaisia.

http://seesmic.com/embeds/wrapper.swf

Second Life – second round!

Edit 29.11. klo 17.20 Tuija vinkkasi toisesta reitistä Second Lifeen. Kokeilun seuraus: pari lisäkuvaa + korjaus muistiinpanokohtaan

Tuija oli viime keväänä puhumassa Second Lifesta meidän koululla ja antoi ennakkotehtäväksi oman avatarin luomisen. Minäkin yritin. Ensikosketukseni tuonpuoleiseen ei ollut rohkaiseva. Teleportissa hahmoni tupsahti toiseen maailmaan vain puoliksi rakentuneena ja päätyi ilkialastoman mieshahmon päälle. Tuntien harjoittelullakaan en oppinut sulavaliikkeiseksi kulkijaksi, vaan kaikki oli yhtä takkuamista. Puoleen vuoteen en sitten uudestaan yrittänyt.

Yksi syy oli siinä, että tyyppini ei ollut mieleeni, mutten osannut sitä muuksi muuttaa. Tai no, kroppaa kyllä muokkasin. Isonsin nenää ja levensin hartioita, lisäsin silmäpusseja ja lässähytin rintavarustusta. Mutta tukkaa ja vaatteita en pystynyt muokkaamaan.

Sitten alkoi monelta suunnalta tulla paineita siihen, että pitäisi ihan ammatin puolesta hiukan perehtyä asiaan. Työnantajani osti palstan Second Lifestä. Kunhan saavat sinne jotain rakennettua, niin kai siellä pitäisi jotain opetustakin järjestää. Opetushallitus puuhaa omaa virastoaan SL:ään. Ja ensi viikolla pitäisi käydä tutustumassa Koulutuskeskus Salpauksen virtuaalikampukseen, jolla opiskelijat puuhaavat yrittäjyysopintojensa parissa (Salpauksen löytää Secon Lifestä, kun kirjoittaa Search-luukkuun Lahti).

Pakko saada päällepantavaa! Pyysin taas apua Tuijalta, mutta minulle sopiva joutilas ilta hotellilla Turussa ei passannut Tuijalle. Vaan ei se tarina siihen tyssännyt. Tuija järjesti minulle Personal Shopperiksi SL-veteraani Yolanda Hirven (Yolandan ja Darleezin Metaversal Arts löytyy SL:stä, kun kirjoittaa Search-luukkun Metaversal Arts).

Ennen ostostreffejä minun piti siirtää luottokortilla rahaa avatarini tilille. Ostin 2500 Lindendollaria ja maksoin lystistä naftin kympin. Yritin Yolandaa odotellessani liikuskella maailmassa itsekseni. Ei hyvin mennyt: onnistuin kadottamaan hameeni ja lentämään täysillä päin seinää, jonka uumeniin jäin toviksi sätkimään. Apu siis todellakin oli tarpeen! Sitten Yolandan onneksi tuli! Puheyhteyteen emme päässet, sillä Yolandan headsetti oli rikki, mutta chättäämalla viestintä sujui.

Ensin kiertelimme Metaversal Artsissa, ja pääsin ensi kertaa tanssimaan Lindy hoppia. Tapasin myös ihan tuntemattomia tyyppejä, joille Yolanda minut esitteli. Aika jännä fiilis kirjoitella englanniksi uusien tuttujen kanssa. Sitten piti lähteä vaatekauppaan. Teleporttaus ei tuottanut ongelmia, mutta kaikki muu kyllä. Vaikka kuinka yritin kävellä, jökötin paikoillani. Hetken päästä sitten spurttasin holtittomasti eteenpäin, vaikken mielestäni tehnyt mitään liikkumistoimia. Vaatteiden hinnat eivät ilmestyneet näkyviin, vaikka vein kursoria niiden päälle. Namiskat eivät löytyneet sieltä, mistä piti (koska Mac, oletan). Vähitellen aloin vakuuttua, että hotellin netti oli liian hidas Second Lifessä liikuskeluun (tätä johtopäätöstä tukee se, että kotoa kiinteällä kymmenen megan kaapelimodeemiyhteydellä liikkumisongelmia ei ollut). Sitä paitsi minun piti vielä ehtiä ruokakauppaan ennen sulkemisaikaa, joten sanoin heit Yolandalle. Ennen eroa hän lähetti minulle kauppojen Landmarkit ja otti pari ennen-kuvaa (joita en kuitenskaan osaa tallentaa kovalevylleni, harmi!).

Eilen sitten meni yksikseni uudestaan seikkailemaan Yolandan lähettämiin ositteisiin. Sain hankituksi nutturakampauksen, punaiset remmikorkkarit (ihan samanlaiset kuin minulla on myös RL), raitapaidan (samaan settiin kuuluu myös ohut alusneule ja ranteenlämmittimet), siniset farkut ja punaisen heiluvaisen tansimekon, Rahaa kului tonnin verran, eli alle viidellä eurolla osti jo kummasti uskottavuutta!

Samaan syssyyn pienensin hiukan nenää ja hartioita sekä mehevöitin takamusta (kun entinen näytti tosi ruipelolta sen jälkeen, kun hame hävisi peittämästä luukasaa).

Uploaded with plasq’s Skitch!

Edit Tuijan kommenttilootassa kertoma toinen reitti Second Lifeen on sikäli OnReziä parempi, ettei ohjelma valtaa koko konetta, vaan muutkin ohjelmat ovat käytössä. Niinpä onnistun nyt liittämään tähän pari myrtsin näköistä Ennen-kuvaa!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Ajatuksia tässä vaiheessa

• maailma on edelleen aivan liian epävakaa ja vaati nettiyhteydeltä liikaa, että siellä voisi koko luokan kanssa toteuttaa opetusta. Tai sitten tarvitaan poikkeuksellisen rautahermoinen opettaja, kun opiskelija toisensa jälkeen pyytää apua, kun mikän ei toimi niin kuin pitäisi. Tai sitten tarvitaan toteutustiimiin it-tuen edustaja, joka neuvoo tekniikassa, että opettaja voi keskittyä asiaansa)

• yksi pedagoginen ongelma on siinä, että OnRez (ohjelma, jolla SL pyörii) kaappaa käyttöönsä koko tietokoneen, jolloin samalla ei voi tehdä muistiinpanoja esim. teksturiin. Aika korni ajatus, että opiskelijoiden virtuaalihahmot kokoontuisivat yhdessä SL:än työstämän jotain ryhmätyötä, ja muistiinpanot pitäisi tehdä kynällä ja paperilla! Vai enkö vain osaa? Edit Tuo Tuijan kertoma ”oikea” Second Life -ohjelma antaa käyttää rinnallaan myös muita ohjelmia, joten muistiinpanot eivät sittenkään ole ongelma!

• vielä ei kuitenkaan passaa sanoutua irti koko touhusta, kun voihan se olla, että tuosta sittenkin tulee kova juttu opetukseenkin . Minä olen niin hidas oppimaan, että on pakko aloittaa harjoittelu jo nyt

Lopuksi:
– Onks toi joku aikuisten Runescape tai Habbo, kun oikeaa rahaa kuluu piirretyn tavaran hankimiseen? kysyivät Spöget.

Meiän äiti ajaa paremmin kuin teiän äiti!

sanoi PA eilen (kohta toissapäivänä, dämid, pitää vissiin kohta mennä nukkumaan!) , kun häntä tukanleikkuusession jälkeen pyryssä kotiin heitin ja kansaa lakosi penkkoihin matkan varrella!

Tänään melkein myöhästyin junasta. Oli tarkoitus päästä Turkuun, ja lähdin kotoa jo seitsemän pintaan. Yli puoleen tuntiin ei näkynyt busseja, vaikka olisi pitänyt tulla jo kaksikin. Laitoin toivoni siihen, että Pendolino myöhästyy. Enkä suotta! Minulle olisi riittänyt 3 minuuttia, se päätti varmuuden vuoksi myöhästyä 45 minuuttia.

Turkuun pääsin kunnialla (kumma sanonta!). Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin huutamassa torin laidalla: Vt, missä olet!. Kun kerran Katakin ilmoitti lumisessa Kölnissä kaipaavansa Jäädykepiirikuntaa. Ei se mokoma vastannut! Tiedoksi: olen täällä vielä huomisenkin illan, jos selviydyn päivän Kemiön keikasta (jolla en ole kuskina). Saa ottaa yhteyttä (koskee myös muita Turun suunnan blogaajia kuin VT:tä). Jossain vaiheessa iltaa tosin on tärkeää menoa: pitää käydä Second Lifessä kampaajalla, kun torstaina pitäisi olla edustavana SL:ssä seuraamassa Annen alustusta (katsokaa kommentit).

Äh, meni se selvästi yli puolen yön, kun eksyin kesken kaiken vähän sinne ja tänne!

Talkookutsu

Juttelin viime viikolla kollegan kanssa ja kuulin Diakblogista, joka on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalojen kuntoutujien, opiskelijoiden ja muiden asiantuntijoiden foorumiksi. Sen sijaan, että Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelija palauttaisi oppimistehtävänsä perinteisenä raporttina opettajalleen, hän voi julkaista aiheesta artikkelin Diakblogissa.

Kävin silmäilemässä artikkeleita. Monet käsittelivät aiheita, jotka ovat entuudestaan tuttuja vaikkapa Appelsiinin tuoksusta, Vaanilasta (tässä yksi esimerkki, viime vuonna monta muutakin), Larkolta ja Vipilästä.

Tuli jotenkin syyllinen olo: siellä (siis Diakissa) ne yrittävät levittyä ulkomaailmaan ja postailevat pohdittuja juttujaan kaiken kansan luettavaksi ja minä kiittämätön en vaan syty! Siis onhan se hyvä, että tietoa jaetaan internetissä, mutta eivät ne kirjoitukset minusta mitään blogaamista edusta. Niistä puuttuu kokonaan vuorovaikutus. On surullista katsoa joka merkinnän vieressä vilkkuvaa Kommentteja 0 -tekstiä. Pitkissä tekstipötköissä ei liioin ole linkkejä kuin lopun lähdeviitteissä (johtuu ehkä siitä, että kirjoitusohjeissa kielletään omien linkkien lisääminen. Postaaminen vissiin menee niin, että kirjoittaja toimittaa tekstinsä jollekulle, joka hoitaa varsinaisen julkaisemisen.)

Tästä tuli mieleeni, että jospas talkoiltaisiin hiukan. Netkun tuntevat kiinnostusta esimerkiksi lapsiperheiden, vanhusten, mielenterveyskuntoutujien, romanien, työttömien, nuorten jne. asioista keskusteluun, voisivat käydä lukemassa aihepiiriin liittyviä Diakblogin postauksia ja kirjoittaa perään kommentteja. Ei yhtään haittaisi, vaikka kommentissa olisi linkkejä samaa aihetta käsitteleviin blogikirjoituksiin. Mahtaisivat alkuperäiset kirjoittajat yllättyä iloisesti, kun tekstinsä eivät enää joutuisi värjöttelemään yksiksensä, vaan herättäisivät keskustelua!

Itse ajattelin aloittaa siitä mielenterveyskuntoutujien työllistymistä käsittelevästä jutusta. Mutta en vielä. Ensin pitää siivota, kun Gorba ja Spöget palaavat kohta renkaita vaihtamasta, enkä vielä ole saanut mitään kämpänhuoltoon liittyvää aikaan!

Edit klo 21.29
Ei hitto, nyt meni hermo! Sain jo höynäytettyä Celian kommenttitalkoisiin, ja häneltä kuulin, ettei kommentoiminen onnistu, vaan tulee herja: kommentointi mahdollista vain sisäänkirjautuneille tms. Kokeilin kuitenkin itsekin, sillä kirjoittamaan-välilehdellä sanotaan: Diakblogi tarjoaa myös Diakonia ammattikorkeakoulun työelämäyhteistyölle mahdollisuuden organisoitua blogin avulla oppimisympäristöksi jossa voivat toimia tasavertaisia asiakkaat, opiskelijat, työelämän edustajat ja muut asiantuntijat, lehtorit sekä muut toimijat. Diakblogi on avoin eivätkä sen mahdollsiuudet rajoitu esimerkiksi Diakonia ammattikorkeakoulun intranetin käyttäjiin.

Ei toiminut minullakaan! Ei, vaikka tekaisin tunnukset WordPressiin ja yritin kommentoida sinne kirjautuneena. (tätä kokeilin koska vastaava temppu on toiminut WP:n päälle rakennetussa Edublogsissa. Jos siellä bloginpitäjä on vahingossa jättänyt asetuksissa päälle täpän kohtaan Membership, Users must be registered and logged in to comment, onnistuu kommentointi, kunhan on kirjautuneena jollekin edublogs-tilille.)

Jos Diakblogien vilpittömänä tarkoituksena on ollut edistää dialogia alan opiskelijoiden ja heidän tulevien asiakkaidensa välillä, ei siinä ole onnistuttu. Yksi syy on kirjoitusten tyylilajissa, toinen kommentoinnin mahdottomuudessa.

”Hyvin tekeminen tarkoittaa sitä, että ajatellaan yhdessä”

Edit 30.11. Tarmo on lisännyt materiaalit. Löytyvät It-kouluttajien sivulta.

Olin tänään kuuntelemassa kahta hurmaavaa miestä, jotka puhuivat kahdesta eri näkökulmasta, kaksin eri termein. Mutta ei ole epäilystäkään siitä, että asia oli sama: työ ja oppiminen. Esko Kilpi puhui yritysmaailman kautta asiaa katselleena, Yrjö Engeström tutkijana.

Tein tilaisuudessa muistiinpanoja. Niiden pohjalta Wordle tiivisti:

Esko Kilpi :

ja Yrjö Engeström:

Just nyt en ehdi kertoa enempää, mutta nauhoitteet herrojen puheista ovat kuultavissa IT-kouluttajien sivuilla, kunhan Tarmo saa materiaalit työstettyä.

Sitä odotellessanne voitte katsoa Esko Kilven ja Yrjo Engeströmin videoesityksiä osittain toisista aiheista, aivan toisissa paikoissa.

Niin ja IT-kouluttajien edellisen seminaarin materiaalitkin ovat jaossa. Jollette vielä ole kurkanneet, niin samaan sivistymissyssyyn voi nekin lukea!

Elisa-miniläppäri tuli taloon

Gorba sai isänpäivälahjaksi Elisan minikannettavan, hän kun ei ole muun perheen lailla mac-uskovaisia, vaan osaa liikkua vain XP-maailmassa. Kevyessä vempaimessa on etunsa työmaakäytössä, mutta kotioloissa ikämies kaipaa isompaa näyttöä. Eilen koitti sitten se hetki, että isäntä sai purettua kirjoituspöydältään kasat ja nyssäkät, jotka ovat kököttäneet siinä kolmen vuoden takaisesta muutostamme lähtien, ja minä pääsin rakentamaan herran tietotekniikkakeskusta käyttövalmiuteen. (Homma jäi tehtäväkseni, koska Spöget olivat Strasbourgissa euroscolailemassa ja vanhemmat veljekset omilla teillään).

Ensin hain virustorjuntaa varten AVG:n. Elisan tietoturvapakettia en asentanut, vaikka se olisi ollut kahdeksi vuodeksi ilmainen. Ai miksen? No siksen, kun se olisi asiakaspalvelijan mukaan ollut automaattisesti lapsilukollinen versio ja minusta Gorba on jo niin iso poika, että saa itse päättää, missä päin nettiä liikkuu (sitä paitsi kaikki lukot nyt vain sattuvat herättämään minussa kielteisiä konnotaatioita).

Näppiksiä ja hiiriä lojui sopivasti nurkissa ja puolittain tyhjän panttina oleva flättänäyttökin löytyi. Enää piti suorittaa liitännät. Miniläppärissä on kolme usb-reikää, eli siltä osin ei ongelmia. Mutta voihan räkä noita Windowsin näyttöasetuksia! Siinä missä Mac alkaa heti nöyrästi peilata kannattavan näyttöä ulkoiselle näytölle, kun piuha kytketään niiden välille, pysyi miniläppäriin kytketty ulkoinen näyttö Windowsiin käynnistymisen jälkeen pimeänä (alkutekstit kyllä näkyivät siinäkin ihan laillens).

Turhan pitkään taistelin näyttöasetusten kanssa (tiedättehän sen kohdan, jossa näkyy näyttö 1 ja näyttö 2 ja jossa voi klikkailla Tunnista ja aina se tunnistaa vain vain sen näytön, jota sillä kertaa ei haluaisi tunnistettavan). Tässä oli vielä sellainen pieni haastavuuskerroin, että kannettavan näyttö on kuvasuhteeltaan laajakulma ja ulkoinen näyttö sellainen selkeästi neliskulmaisempi malli. No, lopulta löysin näyttöjen välillä liikkumiseen tarvittavat näppäinoikotiet sekä säätimen, johon voi näppärästi luoda profiileita kannettavan näytölle, ulkoiselle näytölle, tykille yms. Laitan tähän jatkoksi kuvat ja kaikkea, mutta malttamattomille tiedonhakijoille tiedoksi muutamat tärkeät näppäinkomennot:

• Fn+F2, mokkula käyttöön (eli nettiyhteys 3G:n, edgen tai gprs:n kautta, mikä nyt milloinkin sattuu kuulumaan)

• Fn+F3, wifi käyttöön (eli langaton nettiyhteys wlan-tukiaseman kantoalueella)

• Fn+F12, nettikamera käyttöön

• ctrl+alt+F1, kuva ulkoiseen näyttöön

• ctrl+alt+F3, kuva kannettavan näyttöön

Sama kuvin(klikkaa auki isompana)

Ilahduta ihminen päivässä -meemi

Kuten Kaura edellisen merkintäni kommenteissa kertoi, on meillä opettajilla miltei epis etulyöntiasema teihin muihin ”ilahduta ihminen päivässä” -meemeilijöinä verrattuina. Meille tarjoutuu työn puolesta valtavasti tilaisuuksia myönteisen palautteen antamiseen, eivätkä kehujemme kohteet välttämättä mene kuulemastaan niin hämilleen kuin satunnaiset vastaantulijat, silloin, jos heille yllättäen sanoisi jotain nättiä.

Otetaan nyt vaikka tämänpäiväinen opetusharjoittelun seurantani. Ihan luontevasti ja tilanteeseen sopivasti saatoin kiittää opettajaopiskelijaa, jonka opetusta kuunneltuani osaan nyt antaa asiantuntevaa myönteistä palautetta myös kransseista. Alla on näytteitä syksyllä puutarhuriopintonsa aloittaneiden opiskelijoiden tänään tekemistä, elämänsä ensimmäisistä kransseista.

Arviointikriteereitä ovat mm.:

• pyörimissuunta (myötäpäivään)

• muoto (tasaisen pyöreä, ei kiero)

• sopusuhtaisuus (reikä ei saa olla liian pieni, donitsi, eikä liian suuri, mopon rengas)

• huolittelu (tekniikka ei näy läpi, esim. hakaset, rautalanka, lanka yms., koske myös taustapuolta)

• sommittelu (koristeiden dynaaminen ryhmittely, ei tasaisesti levitettynä kuin pitsan täytteet)

• koristeiden sopivuus (ei tingeltangelia luonnonmateriaalien joukossa)

• väritys (väriopillisesti tasapainoinen)

Alla näytteitä ihanista kransseista. Muut ehdittiin pakata ja viedä oppilaitoksen myymälän asiakkaita odottamaan, ennen kuin sain räpsäistyä kuvan. Osa oli ovikoristeiksi, osa haudalle tarkoitettuja. Opiskelijat olivat itse käyneet alku syksystä keräämässä pääosan materiaaleista metsästä. Hiukan tukusta tuotuja koristeita oli myös käytettävissä.

Uploaded with plasq’s Skitch!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Yhteenveto: tänään olen antanut myönteistä palautetta innostuneelle ja osaavalle opettajaopiskelijalleni (lasketaanko sitä, kun se oli tavallaan työtä?), hänen työparilleen (oli ilo seurata kahden opettajan parityötä tyhmän ohjauksessa ja arviointitilaisuuden vetämisessä. Edit aamulla: Voisko enää tyhmempää typoa tehdä! siis ryhmänohjauksessa) ja nuorille innokkaille kranssintekijöile (jos en ehtinyt kasvokkain, niin viimeistään tässä). Huomenna kohteena joku muu!

Egobuustausta

Tapaus 1
Vähän yli viikko sitten puhelimeni soi. Vieras ääni kysyi, olenko minä se Irmeli, joka blogaa nimellä Sun äitis. Mies kertoi olevansa toimittaja, joka oli etsinyt YouTubesta kesän tapahtumiin liittyneitä videoita ja löytänyt sitä kautta korkkarijuoksuviedoni. Ja katsonut sitten muutkin. Hän päätti soittaa ja antaa myönteistä palautetta, vaikkei hänellä mitään varsinaista asiaa ollut.

Ei varsinaista asiaa, halusi vain ilahduttaa tuntematonta antamalla myönteistä palautetta!

Tapaus 2
Henrik luki kansalaismediakatsauksessa otteen Espoon aseman outoja tapahtumia käsittelevästä merkinnästäni. Sekin oli yllättävä ja ilahduttava huomionosoitus.

Kiitos, hyvät herrat!

Tapaus 3
Lupaan tänään antaa myönteistä palautetta jollekulle, joka ei tiedä sitä odottaa, mutta on sen ansainnut.

Tapaus 4 – n
Haastan ihan kaikki sanomaan jotain kaunista jollekulle, jonka kohtaa. Usein pienet kauniit sanat jäävät sanomatta, vaikka ne voisivat kummasti auttaa toista selviämään syksyn mustuudesta.

Gorban lähentely-yritys häiritsi yöuntani

Ensin yritin olla noteeraamatta uneeni tunkeutunutta ääntä. Lopulta en enää kestänyt. Pöydällä Gorban saastunut kännykkä (kutsumanimeltään Gorba) yritti sinnikkäästi ottaa bluetooth-yhteyttä minun kännykkääni, joka kerta toisensa jälkeen hädissään piippaili ja sytytteli valojaan. Oma vika, mitäs olin unohtanut bluetoothin päälle!