Kato netistä!

Muistan (ja Gorbakin muistaa), kun psykologi sanoi äitiysvalmennuksessa, että lapset ovat parisuhteessa vain väliaikainen pullistuma. Vaikka niille tulee antaa turvaa ja rakkautta, sitä ei saa tehdä parisuhteen kustannuksella. Lapsi voi parhaiten, kun vanhemmat ovat keskenään onnellisia.

Sitten se nuori mies vielä jatkoi, että vanhempien on pidettävä yhteinen linja, muuten lapsi oppii manipuloimaan ja pelaamaan vanhempien välillä. Esimerkiksi jos toinen vanhemmista on ehtinyt opettaa lapselle toisen mielestä älyttömän toimintatavan, ei lapsen kuullen saa mennä kyseenalaistamaan neuvoa, vaan pitää siinä tilanteessa vetää yhtä köyttä (ja sitten illalla vasta läksyttää mies ja kertoa, miten väärässä hän oikeastaan on ja sopia, että mitäs jos huomenna mentäisiin yhdessä antamaan lapselle yhteiset, tarkennetut ohjeet.) Muuten lapsi kuulemma tottelisi vuoron perään aina sitä vanhempaa, jonka säännöt sattuisivat miellyttämään enemmän.

Jollain toisella kerralla taas muistan huohottaneeni kahdenkymmenen muun naisen kanssa lattialla punaisten patjojen päällä polvet koukussa selälläni maaten. Melkein jokaisen naisen pääpuolessa istui otsaa pyyhkimässä joku hämillään oleva nuori mies, josta kohta tulisi isä. Heille kerrottiin, että synnytykseen on hyvä ottaa mukaan huulirasvaa, sillä synnyttävän äidin huulet usein halkeilevat, koska naisilla on taipumus tuskissansa pureskella huuliaan.

Mutta sitten alkoi sairaanhoitajalakko, ja isien valmennus lopetettiin (Gorba pääsi poikkeustilanteessa osallistumaan synnytykseen vain puolet kurssista suoritettuaan). Äitejä sentään valmennettiin lakon aikanakin täydet tunnit. Saimme kokeilla painavalla nukella, miten vauvalle puetaan sellainen selästä avoin, puuvillakankainen paita (pujotetaan oma käsi hihansuusta sisään, tartutaan vauvan käteen ja vedetään se hellästi oman käden perässä läpi hihan. Sitten toinen käsi samalla tavalla. Seuraavaksi vauvan kiepautus mahalleen, niskaa kannatellen, ja paidan nauhojen solmiminen takaa. Onneksi sain anopilta muutaman kangaspaidan, röyhelöineen päivineen. Olisi muuten mennyt hyvä harjoittelu hukkaan. Muiden vauvoilla en niitä paitoja ole nähnyt.)

Meille myös kerrottiin, että ennen synnytykseen lähtöä mies kannattaa ruokkia tai tehdä eväät mukaan. Mikään ei kuulemma ole niin hermostuttavaa kuin nälkäiset miehet synnytyssalissa, jos synnytys ottaa kestääkseen, kuten ensisynnyttäjillä yleensä. Supistusten alettua olisi hyvä keksiä jotain kevyttä kotiaskaretta, jolla ajan saisi kulumaan ennen sairaalaan lähtöä (minä sulatin jääkaapin). Lisäksi kerrottiin, että jos lapsivesi menee kotona, ei sairaalaan saa lähteä omalla autolla tai taksilla, vaan pitää tilata ambulanssi ja odottaa sen saapumista liikkumatta makuulla. Muuten napanuora voisi luiskahtaa puristuksiin, kun ei ole lapsivettä sitä kelluttelemassa. (Kun lapsivesi meni toista lastani odottaessani, toimimme tuon ohjeen mukaan. Sairaalaan päästyäni sain haukut: siinä kaupungissa oli erilainen ohjeistus ambulanssin käytöstä kuin esikoisen syntymäkaupungissa! Olisi vissiin pitänyt käydä joku tietojenpäivitysvalmennus .)

Valmennuksen lopuksi katsottiin video, jossa synnyttäjä ponnistuksen hetkellä tarttui kiinni sukansuistaan. Luulin, että se oli joku vitsi. Vähänpä tiesin! Vielä vuonna 1983 äidit synnyttivät Rauman aluesairaalassa selällään maaten ja sukansuista tukea etsien samalla, kun tulevat isät yrittivät epätoivoisesti osua huulirasvoineen suunnilleen äidin suun vaiheille.

TAYSille tiedoksi:
Vaikka kaikki synnytysvalmennuksessa opittu ei mielestäni välttämättä ollut kauhean vakavasti otettavaa totuutta, ja vaikka Gorbastakin tuli kelpo isä vain puolet kurssista suoritettuaan, olen silti ehdottomasti sitä mieltä, ettei synnytysvalmennuksesta tinkiminen ole järkevää! Kysymys ei ole vain tiedosta, tietoa on etsivälle maailma pullollaan. Synnytysvalmennus on osa siirtymäriittiä, jonka kautta ihmisen identiteetti muuttuu lapsettomasta vanhemmaksi.

Nykyään, kun synnyttäminen kohta on mahdollista vain yliopistollisissa sairaaloissa ja äitien täytyy etelässäkin varautua satojen kilometrien synnytysmatkoihin, on sitä paitsi entistä tärkeämpää tietää, miten ja milloin synnyttämään pitää lähteä!

Voi olla, ettei sairaalan järjestämä synnytysvalmennus ole taloudellisin tai muutenkaan järkevin tapa hoitaa asiaa. Itse saattaisin olla taipuvainen ajattelemaan, että valmennus olisi kätevintä hoitaa oman paikkakunnan neuvolassa niin kuin silloin ennen (synnytysosastoon tietysti silloinkin tutustuttaisiin sairaalassa). Nettiin en valmennusta siirtäisi! (ainakaan sillä periaatteella, että tossa on materiaalia, perehdy! )

”Synnyttämään tulevat perheet voivat tutustua materiaaliin sairaanhoitopiirin verkkosivuilla itse valitsemanaan ajankohtana”, kuulostaa minusta ihan joltain takavuosien itsekseen puurrettavalta nettikurssilta. Verkko-opetusta pyritään nykyään rakentamaan vuorovaikutteiseksi ja yhteisölliseksi ja vaikka mitä, mutta ainakaan YLEN uutisesta ei saanut sellaista käsitystä, että sellainen olisi TAYSin tavoitteena. Materiaalipankkia siellä ollaan rakentamassa, eikä sellainen mitenkään voi olla vastaus nuorten perheiden kasvavaan yksilöllisen tuen tarpeeseen!

Kiitos aiheesta, Kaura!

Mainokset

3 vastausta to “Kato netistä!”

  1. Hallatar Says:

    Hyvä kirjoitus. =)

  2. Geranium Says:

    Tämän luettuani tekee kyllä mieli alkaa muistelemaan omia synnytysvalmennuskokemuksia. Esikoinen syntyi Kaliforniassa, siellä kurssit olivat maksullisia (eivätkä mitään halpoja vaan useita satoja dollareita) mutta silti menimme Lamaze -kurssille ja Caring for your New Born -kurssille. Tarjolla olisi ollut vielä imetys-kurssi, mutta pienten lasten äiti kaveri oli sitä mieltä, että se oli ihan hukkaan heittettyä aikaa ja rahaa, ennen kuin rinnalla on sitä oikeaa vauvaa. Mutta muuten kurssit tuntuivat hyvin tähdellisilta ja tärkeiltä. Lamaze -kurssin rentoutusharjoitus oli niin tehokas, että sekä mieheni että minä oikeasti nukahdimme… Se taitaakin olla mieleenpainuvin muisto.

    Kuopus syntyi Suomessa mutta valmennusta täällä ei ollut tarjolla, vaikka systeemit olivat tottavie ihan erilaiset, mutta onneksi pääsin muuta kautta synnytyksestä etukäteen sairaalan henkilökunnan kanssa keskustelemaan. Tuttavapiiriini kuuluu uusperhe, jossa äiti ei ollut ensisynnyttäjä mutta isä oli tulossa ekaa kertaa isäksi, ihan vakavissaan neuvolassa olivat sanoneet, että vain isä pääsee valmennukseen…

    Synnytysvalmennus ei tottavie ole jotain käsitteiden opettelua, jossa tietyt asiat pitää oppia ulkoa, palauttamaan mieleen ja soveltamaan käytäntöön. Ihan älytön idea yrittää korvata jollain nettimateriaalilla!

    Itse pidän myös tärkeänä sitä, että joku yhteys valmennuksella ja synnytyspaikalla on, sillä muuten voi käydä niin, että toimii väärällä tavalla. Ja synnyttämään mennessä on tunteet aika pinnalla, jos joku käy siinä arvostelemaan että mitä varten tulit ambulanssilla (vaikka valmennuksessa niin neuvottiin se ei ole meidän toimintatapa) voi tuosta arvostelusta pahoittaa mielensä kovastikin.

  3. Blogisisko Says:

    Kiinnostava kirjoitus.

    ”psykologi sanoi äitiysvalmennuksessa, että lapset ovat parisuhteessa vain väliaikainen pullistuma” . Vai väliaikainen pullistuma! Onneksi ei ole niin. Nuorella psykologilla ei ollut vielä elämänkokemusta.

    Synnytin kaikki kolme lasta yksin, sillä aviomiehiltä oli siihen aikaan pääsy kielletty synnytysosastolle. Mitään synnytysvalmennusta ei ollut.

    Ensimmäinen synnytys oli klassinen kärsi ja odota, yli 20 tuntia sairaalassa kitumassa eli yhtä kauan kuin juuri samaan aikaan tapahtunut amerikkalaisten raketin kierto maan ympäri. Kapseli tuli maahan samaan aikaan, kuin poikamme syntyi. Täytyy laittaa blogiin parikymmentä vuotta tuon jälkeen otettu valokuva pojasta ja minusta sen raketin edessä Floridassa.

    Kestin kivun, kun mielessäni kaikui musiikki, jota mieheni soitti minulle pianolla tuntikaudet ennen kuin oli pakko lähteä sairaalaan. Satoi kovaa. Oli hyvin tunnelmallista. Se tulee nyt mieleen.

    Ennen toisen lapsemme syntymää luin Suomen Kuvalehdestä lyhyen artikkelin, jossa selostettiin tuo edellisen kommentoijan mainitsema rentoutuminen oikeanlaisen hengityksen avulla. Se auttoi.

    Toinen ja kolmas synnytys olivat täysin kivuttomia. Toisessa olivat kuitenkin läsnä lääkäri ja sairaanhoitaja. Se oli miellyttävä kokemus.

    Kolmas synnytys oli niin kivuton, että minut jätettiin täysin oman onneni nojaan yksin synnytyshuoneeseen. ”Eihän sieltä ole kuulunut mitään huutoa”, selitti kätilö vihaisena, kun pojan tukka jo näkyi, kun kätilö vihdoin tuli luokseni, kun painelin taukoamatta soittokelloa. Lääkäri jutteli sillä aikaa ulkomaisen vieraan kanssa. En nähnyt häntä ollenkaan. Oli hullu vuosi 1968.

    Onneksi lapsesta tuli erikoisen älykäs. Lapsivesikin tuli nimittäin jo kotona, ja samainen sadistinen kätilö pakotti minut kävelemään ja suihkuun sen jälkeen kun ambulanssimiehet olivat tuoneet minut paareilla sairaalaan.

    Kokemukseni mukaan neuvolakin antoi silloin outoja neuvoja: Lasta ei saanut muka imettää enempää kuin kuusi kuukautta. Imetin ”salaa” yli vuoden. Ajattelin, että eläimetkin imettävät poikasiaan kauan.

    Noistä ajoistahan voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan.

    Hyvää jatkoa vuodelle 2009!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: