Finnairille kiitosta

Istuskelen lentokentällä odottelemassa starttia kohti Dublinia. Siellä olisi tarkoitus metsästää kumppaneita Leonardo da Vinci -hankkeisiin. Pitkin viikkoa postiini on tippunut seuranhakuilmoituksia, tyyliin bongasin sinut osanottajaluettelosta, rupee mulle kaveriksi. Ja vastaanottajalistassa n. 50 nimeä! Ainoa, jolle olen vastannut, on se islantilainen, joka ymmärsi lähettää viestin henkilökohtaisena ja viitasi siinä edes jotenkin niihin sisältöihin, jotka meitä yhteistyössä kiinnostaisivat. Saas nähdä, löytyykö paikanpäältä muita varteenotettavia kavereita.

Mutsiis, Finskiä piti kiittää: Helsinki-Vantaalta löytyy ilmainen wlan!

Harrastaako joku teistä golfia? Minä en.

Kiitos edellisen merkintäni kommenttilaatikossa tukeaan ilmaisseille. Muutamissa muissa bokseissa on toisaalta esitetty myös melko kärkevää kritiikiä JCP:n toiminnasta. Ei se pelkästään omin luvin koodaa. Esimerkkinä tilaukseen perustuvasta maksullisesta palvelutoiminnasta voisi olla vaikka tämän päivän Hesarissa hehkutettu [€] golfareille tarkoitettu GameBook. Sen iPhone-versiota poika on koodannut pitkin kesää. Sovellus on tulossa App Storeen ennen joulua.

Koska Hesarin juttu on maksullisella puolella, linkkaan tunnusta vailla oleville Golfpisteen samaa aihetta käsitelleeseen uutiseen muutaman viikon takaa.

kuva HS

Jos joku nyt pelästyy, että Sä:stä on tullut pelkkä Apps-mainostoimisto, niin pelko pois, ensi kerrallan lupaan olla puhumatta mitään iPhoneen liittyvää!

RAY vastaan JCP niin kuin minä sen näen (mahdollisesti osa 1)

Edit 9.10.2009 Loppuratkaisu (kun 5.10. ei vielä ollut julkaisuvapaa ja sen jälkeen on ollut hiukka muita puuhia)

Olen tottunut pitämään itseäni kunnollisena ihmisenä. Maksan veroni tunnollisesti, en fuskaa marjapussissa, ylinopeutta ajan alle rikesakon verran… Miten siinä sitten niin pääsi käymään, että satuin kasvattamaan lapsen, jota Suomen valtio Raha-automaattiyhdistyksen hahmossa uhkaa oikeustoimilla?

Pari vuotta sitten poikani JCP luiskahti kolmen teekkarivuoden jälkeen vahingossa Digialle prototyyppisuunnittelijaksi (kesätyötä hän oikeastaan vain haki). Vuosi meni koodatessa, mutta viime syksynä hän päätti palata opiskelun pariin ja haki opintovapaata. Siinä sivussa oli hyvää aikaa alkaa perehtyä iPhonelle koodaamiseen, kun AppStore oli sopivasti avautunut jokamiesdevaajille.

Ensimmäisenä pelinään JCP alkoi työstää Pajatzoa (linkki avataan iTunesilla) tribuuttina suomalaisuudelleen ja siks kun onnistui löytämään sopivan vapaan lähdekoodin fysiikkamoottorin, jonka päälle peliä saattoi lähteä rakentamaan. Hän myös perehtyi pajatson historiaan ja netissä pelattavissa oleviin pajatsoihin sekä selvitti, ettei Raha-automaattiyhdistyksellä ole tavaramerkkiä Pajatsolle. TKK:lla hän opiskeli kurssit Tietotekniikkaoikeus ja Legal aspects of service management. Noiden selvittelyjen pohjalta hän päätteli, ettei estettä iPhonelle koodattavalle Pajatzolle ole, vaikka Raha-automaattiyhdistyksellä on monopoli rahapeli Pajatsolle. Käsitystä vahvisti se, ettei Rahis ollut mitenkään estänyt sitäkään, että sen 50-pennin jasson näköiskopio oli pelattavissa netissä.

Minun oli vaikea nähdä Pajatzossa riittävästi pelattavuutta, mutta ajatus kännykän kyljen naputtelusta tuntui kieltämättä viehkolta. Ja kuvat ja kolikoitten kilinä olivat makeita. Eniten arvostin sitkeyttä, jolla poika projektia hioi. Olin myös valtavan ylpeä pelin taustalla olevasta tiimityöstä. JCP:n kaveri T äänitti kolikoitten kilinää Otaniemessä kaiuttomassa huoneessa. Kolikkoääniä on monta erilaista settiä sen mukaan, onko rahaluukku ennen voittoa tyhjä vai onko siellä edellisen kierroksen kolikot pohjalla, lävähtääkö pääpotti vai pienempi satsi jne.

Pajatzo tuli App Storeen myyntiin joulukuun alussa 2008. Siitä pitäen se on keikkunut Suomen App Storen kymmenen myydyimmän pelin listalla tai sen välittömässä tuntumassa. Suomen suosio ei kuitenkaan tee pelistä rahasampoa, niin pienet ovat tämän maan markkinat. JCP:lle Pajatzo oli enemminkin opintosuoritus, jonka avulla hän perehtyi iPhonelle koodaamiseen ja App Store -yrittäjyyteen tavoitteenaan tehdä peli, joka menestyisi maailmanmarkkinoilla.

Helmikuussa shippasi Wooden Labyrinth 3D, jonka maksullista ja ilmaista (linkit avataan iTunesilla) versiota on tähän mennessä ladattu yhteensä yli neljä miljoonaa kappaletta. Pelin tekemiseen on JCP:n lisäksi osallistunut äänistä vastannut T, musiikin säveltänyt ja toteuttanut bändi sekä kenttäsuunnittelijana mukana ollut jenkkiläinen nuori mies. Kehittämiseen ovat osallistuneet myös lukuisat pelin käyttäjät antamalla palautetta mm. Touch Arcaden keskustelupalstalla.

17.5. Hesarin taloussivulla [€] oli juttu Yli miljoonan latauksen pelimies. Kuvituksena oli jättikokoista Pajatzoa naputtava JCP. Kaksi päivää myöhemmin Raha-automaattiyhdistykseltä tuli kirje, jossa uhataan oikeustoimilla, jollei peliä välittömästi vedetä markkinoilta! JCP otti yhteyttä syksyisillä kursseilla tekijänoikeuksista luennoineiseen Mikko Välimäkeen ja Ville Oksaseen (myös Effistä tuttu) ja vahvistui uskossaan olla vetäytymättä. Raha-automaattiyhdistykselle JCP vastasi, että pitää syytöksiä aiheettomina ja että Pajatzo on kaupan, jos RAY on siitä kiinnostunut (minä ehdotin, että lisäisi pienen myyntipuheen tyyliin kun nyt olette havainneet, että osaan tehdä toimivia ja kivan näköisiä iPhone Appseja, niin kenties haluaisitte neuvotella myös muiden pelienne siirtämisestä mobiiliaikaan, mutta sitä JCP ei kirjoittanut).

Kesäkuussa JCP:n WL3D voitti iPhone-sovellusten opiskelijasarjan Applen kehittäjäkonferenssissa. Sekään ei muuttanut Raha-automaattiyhdistyksen mieltä, vaikka Pajatzon ostamalla RAY olisi päässyt osalliseksi voiton mukanaan tuomasta myönteisestä julkisuudesta.

Tässä vaiheessa minä olisin perääntynyt ja vetänyt pelin veks, vaikka pidinkin RAYn vaatimuksia aiheettomina. Näin vanhempana sitä tulee sen verran varovaiseksi, ettei ehdoin tahdoin haluaisi osakseen kielteistä julkisuutta. Eikä oikeudenkäyntikuluja. JCP oli toista mieltä, hänestä pienen ei pidä taipua ison pelottelujen edessä, jos uskoo olevansa oikeassa.

Minä en tiedä, kuka lopulta on oikeassa. Pajatzossa on aivan erilainen pelilogiikka kuin Pajatsossa. Toisessa kerätään pisteitä, toisessa rahaa. Pajatzossa on useampia pelitapoja ja kattavammat statiikat kuin Pajatsossa. Rahaa se ei anna, muttei otakaan kuin kerran, ja sen jälkeen peliä voi pelata niin kauan kuin viitsii (minä en viitsisi kovin pitkään, mutta 79 senttiä on niin halpa hinta, ettei silti harmittaisi). On selvä, että Pajatzon myynnille on ollut hyötyä siitä, että jasso on osa suomalaista kulttuuriperimää. Sitä minun sen sijaan on vaikea ymmärtää, miten Pajatzo muka vahingoittaa Pajatson goodwilliä! Siinä tapauksessa pelin pitäisi nähdäkseni olla ruma, toimimaton, epämääräisissä yhteyksissä esitetty… ja sen pitäisi yrittää huijata ostaja luulemaan, että kysymyksessä on RAY:n tuotos. Mikään noista ei Pajatzon kohdalla nähdäkseni toteudu.

Jos vertaan kahden pelkistä biteistä koostuvan pajatson ulkonäköä, ei Pajatzo (vasemmalla) minun silmääni vaikuta grafiikaltaan kehnommalta kuin oikealla oleva RAYn oma nettijasso. En ole asiantuntija ottamaan kantaa siihen, ovatko kuvat liian saman näköiset. Äänistä osaan maallikkonakin sanoa, ettei RAYllä voi olla yksinoikeutta kilinään. Vaikka lopputulos Pajatzossa kuulostaa kolikkojen ääneltä, on T äänitysvaiheessa pudotellut peltirasiaan vallan muita metalliesineitä kuin rahoja.

Onko RAYllä tavaramerkki Pajatsoon, vaikkei se ole vuosikymmeniin saanut aikaiseksi sitä rekisteröidä? Viisaammat päättäkööt, mutta löperösti se asia on hoidettu joka tapauksessa! Monopolin turvissa on ollut vara laiskistua. Velttoilua osoittaa sekin, ettei RAY puoleen vuoteen itse bongannut Pajatzoa App Storesta. Vasta kun Hesari poimi pelin kuvitukseksi juttuunsa, joku havahtui.

Vaikka oma poikani ei olisi osallisena, minua sapettaisi RAYn käyttäytyminen. Menneisyyden brontosauruksilla on järjestään sama reaktio uusiin sovelluksiin: ne nähdään uhkina, jotka pitää kynsin hampain torjua sen sijaan, että tartuttaisiin niihin mahdollisuuksina uudistua.

Raha-automaattiyhdistyksellä on toistaiseksi ollut suomalaisten keskuudessa hämmentävän hyvä julkisuuskuva. Kuluttajat esimerkiksi arvostavat RAY:n parhaaksi yhteiskuntavastuun kantajaksi. On totta, että markettien aulojen mummot tahkoavat RAYn kautta rahaa kansanterveydelle. Silti tilanne on minusta kaksinaismoraalinen. Pelimonopoli peliriippuvuuden vastustajana on yhtä uskottava kuin alkoholimonopoli alkoholirippuvuuden vastustajana (aijuu, onhan meillä sellainenkin!). Vaalirahasotkun laajeminen RAYn rahoittamiin säätiöihin ei jotenkin ollenkaan yllätä minua. Toivottovasti samaan syssyyn tutkitaan muutkin kuin Keskustaa lähellä olevat säätiöt.

Voin olla puolueellinen nähdessäni RAYn vaatimukset perusteettomina. Vaikka JCP lopulta todettaisiin syylliseksi, olisi asian silti mielestäni voinut hoitaa rakentavamminkin. Aivan absurdilta tuntuu, että iso monopolifirma hyökkää 23-vuotiaan opiskelijan kimppuun ensimmäiseksi noin järeällä arsinaalilla asiassa, jonka taloudellinen merkitys on parin tuhannen euron luokkaa.

Suomen valtio voinee olla tyytyväinen siitä, että RAYn päinvastaisista ponnisteluista huolimatta JCP on jatkanut koodarina. Ilman starttirahoja ja TEKESin tukia pojan iPhone-peleistä on kertynyt vientituloja niin paljon, että hän maksaa pelkkinä henkilökohtaisina veroina tänä vuonna enemmän kuin minä vuodessa bruttona tienaan ammattikorkeakoulun opettajana! Sen lisäksi hän on myynyt iPhone-osaamistaan kahden kaverinsa kanssa perustamansa yhtiön kautta. Ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän pojat palkkasivat kesällä. Siksens hyvin näinä lamaruikutusaikoina!

(Huom! RAYn vaatimukset kohdistuvat vain JCP:hen henkilönä eikä Qvikillä tai sen muilla osakkailla ole mitään tekemistä kiistan kanssa.)

Ärsyttää

Nauhoitus on tehty viime lauantaina, ennen kuin lähdin muutamaksi päiväksi nettipimentoon mökille juhlimaan 30 v hääpäivää. Siksi tässä merkinnässä ei vielä puututa Pajatzoon. Paitsi sen verran, että olisi tämä kuukausia tiedossani ollut juttu toki voinut putkahtaa julkisuuteen selleisena ajankohtana, että itsellänikin olisi ollut tilaisuus kommentoida. Nyt ei ole ennen kuin torstaina. Ehkä.

———–

Ärsyttää asua paketoidussa talossa, jossa ilma eikä päivä paista. Ärsyttää joutua puuttumaan kaikkeen ja saada häirikön maine, mutkun ne joiden pitäisi huolehtia telineiden työturvallisuudesta tai atk-systeemien toimivuudesta ei sitä tee. Ja siinä kun alkaa joka asiasta huolehtia ja ärsyyntyä, huomaa, että omat hommat jää tekemättä (ja joku siitäkin varmaan ärsyyntyy).

Ja se ärsyttää, ettei AppleStoressa voi antaa lisätietoihin toimitusohjeita, mistä sitten seuraa, ettei TNT löydä sisäänkäyntiä paketoituun taloon ja poistuu. TNT ei koskaan ilmoita ennakkoon, että on tulossa. Nyt ne olivat kuulemma yrittäneet soittaa alhaalta. Numero vain oli väärä, nähkääs kun Apple Storen puhelinnumerokenttä on niin lyhyt, ettei siihen voi antaa 0400-alkuista puhelinnumeroa!

Gorbakin ärsyttää. Meillä on 30-vuotishääpäivä ja olemme menossa pariksi päiväksi kahdestaan mökille. Se pakkasi mukaan otettavaksi vinssin, ett jos vaikka vähän rehkaistaisi ja rempattaisi retkahtanutta laituria. Se siitä romantiikasta.

Juuri kun minun piti alkaa purkaa näitä ärsytyksiä pihalla, alkoi sataa. Kun sitten menin kauppaan, oli tavaroiden paikat vaihdettu. Kyllä ärsyttää!

Työasioita

”You have been in this room more than 12 hours. Close the room and re-enter!” sanoi Adobe Connect Pro äsken, kun yritin ladata sinne huomisen session esitysmateriaaleja. Aloin itsekseni naureskella hotellihuoneessani. Ei, en todellakaan ole nököttänyt virtuaalihuoneessani tuntitolkulla, olen ahkeroinut opiskelijoitteni kanssa ihan elävän elämän saleissa Turun suunnalla kaksi päivää ja huomisenkin vielä (vain ilta-ajat olen viettänyt virtuaalisissa tiloissa ja eilen taisi herjasta päätellen jäädä laittamatta ovet kiinni perässä).

Jos jotakuta kiinnostaa tietää, mikä on liki seitsemänkymmenen ammatilliseksi opettajaksi opiskelevan mielestä keskeinen oppimisen kohde ammatillisessa koulutuksessa, niin olkaa hyvä, alta löytyy! (sanat kerättiin pienryhmien tuotoksista, joka ryhmä listasi lapulleen kolme kohdetta).

Edit klo 23.27 Tätä viestiä on kommentoinut nimimerkki Hampaat. Gmailistani näen suoraan kommentoijan osoitteen. Se on hampaidenvalakaisutuotteita markkinoiva sivu. Tämä on ainakin toinen kerta, kun ko. sivu on linkkinä tänne jätetyssä kommentissa. Kommentti on suomenkielinen ja sen on lähettänyt joku inhimillinen olento, joka on näpytellyt spämmifiltterin numerokoodin. Onko tämä jokin uusi elinkeinonharjoittamistapa? Kun ennen pikkusällit tienasivat senttejä jakamalla ilmaisjakelulehtiä, istuvatko he nykyään netissä kirjoittamassa mukakommentteja, joiden tarkoitus on houkutella asiakkaita hampaidenvalkaisutuotteille? Paljonkohan sillä tienaisi? Millä perusteella ne valitsevat sivut, joilla kommentoivat? Kuka keksii kommentit?

Miittikuulumiset

Edit 6.9. klo 12.11 Lisäsin loppuun pari omaa muistikuvaani
t. Sä

Weeruskasta päivää!

Tällä kertaa päätin ulkoistaa raportoinnin ja laitoin kannettavan kiertämään. Tälaista juttua tuli (itsekin ajattelin lukea vasta valmiin tuotoksen interneetistä, joten yhtään en tiedä, mitä alla on!)

Just Sopivasti: Muistiinpanojen tekijä pisti osallistujat kirjoittamaan omat muistiinpanot. Siispä. Vaihdettiin kuulumiset salaa muiden silmien alla ja päiviteltiin, kuinka aika mennyt ei koskaan palaa. Se, mitä meillä (siis, bloggaajilla 2004) oli vuonna 2004 (vuonna 2004). pst. Kerwo kertoi, että jossain voi olla jotain. Ja sitten katosi kuin

Pörrö: Sun äitis oli tosi kaunis. Nätti. Elinan olkapäiden iho oli täydellinen.

Mielitty: Pyöreässä pöydässä on hyvä olla, kukaan ei istu naamakkain! Hyvä meno!

Visualisti: Ekakertalainen ja aloittelija on pää pyörällään ekassa blogimiitissään, apuaaa, ketä nää ihmiset on, kuka mä oon? Kiitos jo etukäteen, ensimmäinen puolituntia on mennyt varsin veikeästi!

Mymskä: Olisin voinut tulla sisälle kovalla metelillä, kaatua kynnykseltä turvalleni, juoda itseni liian humalaan, puhua läpiä päähäni ja niin pois päin. Kahta ensimmäistä ei tapahtunut, lopuista ei vielä tiedä. Ekakerta kuulemma jännittää aina, joten istun hiljaa nurkassa ja ihmettelen. Mutta jatkan sisulla vielä hetken.

viima-Timo-Pekka tuli pitkästä aikaa käväisemään blogimeiningeissä, vaikka olenkin ollut kerrassaan epäaktiivinen ja huono bloggaaja viime aikoina. Oikean elämän puolella olen pian muuttamassa Tampereelle menneellä viikolla alkaneen tiedotusopiskelun perässä. Asuntokin löytyi vasta, kivasti näkymillä Tammerkoskelle.

Sä: Kävi muuten ilmi, että Viiman junajutut olivat Mymskän ensimmäinen kontakti blogeihin. Ja siinä ne nyt istuvat vierekkäin! Pieni maailma
c

Alternative Arboretum Mika on taas paikalla ja tällä kertaa Sun Äitis muisti minut ja blogini nimen miettimättä; Jiihaa 🙂

Kulmapöytää kansoitti monien muiden #bloggaajat-irkkikanavan vakkareiden lomassa myös Henkka, joka tunnetaan myös Roklintu-, Loistava- ja Hysse ja Flippi -blogeista.

En ole kirjoittanut blogiini vuoteen tai kahteen. Luulin, että baari on varattu ja hana auki. Näin sanoi Santeri, joka aikoinaan kirjoitti kobaïaan. Sivu ei kait enää edes toimi. Terveisiä kaikille tutuille.

Pörrökin sai koneen käsiinsa ihan itse, joten jotain varmaan tarttis sanoa tähänkin. Pelko on, että a) joku kielenhuoltopoliisi oikealta puolelta pakottaa käyttämään ihan turhia pilkkuja ja b) nyt tämän jälkeen kaikki ryntäävät kansoittamaan #bloggaajat kanavan. Ps: ”Kaikilla ei normaalisti käy kotona Haakana” ”tai ainakaan ne ei tiedä sitä” ”Joo, tai Haakana on latenttina”….

Omituista. En ole hetkeen nähnyt näitä ihmisiä ja nyt istun baarissa, humalassa. Apua apua, sanoisitte, mutta minä olen mielestäni ansainnut tämän humalatilan. Tuo vieressä istuva tuoppi ja jalkojen juuressa makaava kampela ovat useasti todenneet minulle, ettei tämä nyt ihan oikein voi olla. Vai voiko, tahtoisinko minä elää tällaista elämää, tahtoisinko olla kaupunkilainen ja tahtoisinko jatkuvasti kohottaa pikkurilliä tarpeettoman ylös. En tiedä, en todellakaan tiedä. Ja tämä on vasta alkua. Terveisin, Julius ja ne rippeet, mitä Kobaïasta on jäljellä. 😛

Ei kattokaa nyt se video, mä syön. ”I so did this years ago…”, sanoi hän, muistellen aikaa, jolloin ensimmäisen kerran toi kannettavan blogimiittiin. Kampela henkäisee kerran tai kaksi jaloissani ja heikolla hetkellä kaadan sen kiduksiin tilkan kaljaa. Lähden kohti baaritiskiä hankkimaan lisää kaljaa ja jätän kampelan suoriutumaan itsekseen.

Kampela blogimiitissä, kannettavan kanssa. Se oli näky, jota en koskaan unohda. Tämä viisaan näköinen, suomuihoinen sankari hallitsi tilaa persoonallaan. Olin ihastunut.

Bloggausanksti iski heti kun tämä kone tuotiin humalaisen mieleni eteen ja siirrän kapulan seuraavalla Boltin tavoin.

C’est moi, c’est Veera. Tulin, näin, lähdin.

Jussi jatkoi viimeaikaista hyvin hillittyä kirjallista linjaa kokeiltuaan FB-keskustelun innoittamana puolen tunnin kiusallista hiljaisuutta sen jälkeen kun olut oli ehtinyt jo reilun etumatkan turvin kilahtaa suureen osaan muusta miittiporukasta.

Ai mikä? Oho. Kas. Tietokone. Ja blogiin voi kirjoittaa. Pitääpä sitten jotain naputella kun ei tässä omaan tule tässä illalla päivitettyä. Mukava ilta, kuten yleensä on tapana olla. Och eftersom det inte troligen finns så mycket på svenska här, måste jag väl göra något åt saken.

Tristanille iski ujopuuska, siks ei juttua tässä.

Tässä vaihessa painan Publish, jos joku vielä eksyy pöytään, niin juttu jatkuu.

Edit 6.9. klo 12.11 Sun äitis lisäykset alkavat tästä

Saavuin paikalle pikkasta päälle kahdeksalta, kun ensi piti odotella kotiin palaavia sotaurhoja. Gorba tuli merikilpailuista (kts. kuvaus aiemmista vastaavista kisoista) kiukkuisena: tuomaripeli oli pudottanut joukkueen kolmanneksi ensimmäistä kertaa n. kahteenkymmeneen vuoteen (olivat saaneet tuomarilta 120 ”täysin perustelematonta sakkopistettä”). Yritin lohduttaa, että lajin jatkuvuudelle varmaan on parasta, että joku muukin saa välillä voittaa. Tosin saattaa olla, ettei Gorban joukkue enää ensi vuonna voi osallistua: Ana täyttää 60 ja sen ikäisethän eivät enää ole reservissä, joten voisatkohan osallistua reservinupseerien merikilpailuun?

Seuraavaksi kotiutui tonen Spöge, joka yrittää selkävaivaisena kuuden kuukauden miehenä sinnitellä seuraavat viisi viikkoa kela pyllyn päällä viestimiehenä. Jos vaikka onnistuisi sen jälkeen pääsemään valokuitumieheksi, kun siitä taidosta kuulemma voisi olla siviilissäkin hyötyä.

Weeruskassa tapasin ensimmäiseksi toisen illan emännistä. On täysi oikeus ja kohtuus, että vuosia omaleimaisesti BB:stä blogannut Kriisi vihdoin tänä vuonna pääsi tekemään hommaa muutenkin kuin harrastuksekseen!

Justinin kanssa halattiin ja nostalgisoitiin (sitä on liikkeellä). Viiden vuoden jälkeen minulle paljastui yllätys: ei niitä Just sopivasti -kirjoittajia koskaan ollut kolmea! Justin vain kirjoitteli blogiaan kolmella eri nickillä! He sooou fooled me!

Pöytämme ohi liikkui nopsaan tahtiin kohti ulko-ovea: Kervå (kohti varjobileitä, joissa oli odotettavissa ukulelemusiikkia), Lostis (poika pyysi kotiin, ja tässä kohtaa ymmärsin, etten enää osaa arvioida naisten ikää: eihän lostiksella VOI olla niin isoa lasta!) sekä Satujatar (jolla oli päällekkäisbuukkaus, sitä se villi ja vapaa uusi elämä teettää!).

Katse takaisin kohti pöytäseuruetta. Ihan nolotti, kun en heti varmuudella tunnistanut Mielittyä! Syytän siitä keventynyttä kampausta. Visualistia ja Mymskää en olisi voinutkaan näöltä tuntea, sillä he olivat ensi kertaa blogimiitissä. Viimaa onnittelin opiskelupaikasta ja keskusta-asunnosta. Välillä pöytäämme piipahti myös aina yhtä kannustava Pörrö (joskus kannustus on liittynyt johonkin todella arkaan asiaan, kyllä, muistan vuoden takaisen juttutuokiomme elävästi. Nyt puffaus oli enempi pintaa, mutta yhtäkaikki ilahdutti).

Jumahdin samaan pöytään hyvään seuraan liki koko illaksi. Sitten Justin vinkkasi, että ikkunapöydässä istuvat Kobaïan miehet. Sinne! En ollut koskaan aiemmin tavannut kasvokkain Santeria ja Juliusta, vaikka heidän (+Nean) bloginsa tagline oli sentään jo 2004, siis ennen Sun äitis -blogin syntymää, Äitis lukee Kobaïaa. Santerin soittelee konemusiikkia, Juliuksen kanssa puhuttiin hartaasti autoista, niinku esimerkiksi Audeista ja niitä läheisesti muistuttavista Skodista.

Tälläkään kertaa en uskaltanut lähestyä Haakanaa, joka piti hoviaan toisessa pöydässä. Siitä huolimatta animal magnetisminsa puhutti meidän pöydässä asti!

Muusukselleni Eskolle

Nahkapohjakengät ja kopisevat korot, niissä mies on parhaimmillaan. Kumipohjat saavat miehen muodon jotenkin lässähtämään.

Katseeni hyväilee miestä aina alhaalta ylös. Kiiltävien kenkien jälkeen se pysähtyy hetkeksi pakaroiden vaiheille, tarkastaa kynsinauhojen kunnon ja päätyy sitten silmiin. Yhä vaikeampaa on enää erottaa oman ikäluokkani miesten silmiä turvonneiden ihopussien poimuista. Liian usein silmät ovat punaiset ja verestävät. Surullista!

Myös miehen suorituskyky alkaa kummasti laskea, kun mittarissa on yli 50 v. Tuttavapiirini naisilla on tapana leikillisesti sanoa, että sopiva miehen ikä on puolet naisen iästä plus seitsemän vuotta. Minun kohdallani tämä merkitsisi 33-vuotiasta urosta. Valitan, ei tuokaan kuulosta kovin houkuttelevalta, sen ikäisinä ne ovat vielä ihan kakaroita.

Nykyään huomaan tarvitsevani miestä yhä enemmän sellaisiin asioihin, joihin mies on tarkoitettu: raskaiden esineiden kantamiseen ja solmujen tekoon. Arvostan myös suuresti sitä, että mies huolehtii vaatehuollostani, tässä eleessä on paljon symboliikkaa. Kun mies kieltäytyy herkkien tekstiilien käsinpesusta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään.

Tasa-arvoa ei ole se, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla, sillä mies on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältäänkin aivan erilainen kuin nainen. Tämän vuoksi miehet pärjäävät usein huonommin johtaja-asemissa: he tyytyvät järkeilemään tilanteissa, joissa ehdottomasti tarvittaisiin tunneherkkyyttä. Sitäpaitsi etenkin insinöörimiehet takertuvat valitettavan usein nippeleihin eivätkä pysty hallitsemaan suuria kokonaisuuksia. Miesten ansioksi on kyllä sanottava, että heillä on naisia parempi kyky viedä rutiinit läpi tavanomaisissa asioissa. Ja niinhän sitä sanotaan, että miehet ovat enemmän suorittajia ja naiset visionäärejä.

***

Kun aamulla luin tämän, ajattelin, että Esko Kiesille on sattunut raskaanpuoleinen arviointivirhe. Juttua ei ehkä ymmärrettäisi huumoriksi, vaan otettaisiin todesta. Sillä ei kai kukaan järjissään oleva mies vakavissaan latelisi tuollaista potaskaa. Eihän?