Korvattuja tapauksia

Edellisen merkinnän kommenteissa Larko kertoi, ettei enää ota matkavakuutusta, kun eivät korvaa kumminkaan. Omat kokemukseni vakuutusyhtiöiden korvauskäytännöistä ovat toistaiseksi olleet pelkästään hyviä.

Ensimmäisen kerran otin matkavakuutuksen kesällä 1973, kun matkustin kuudeksi viikoksi Plymouthiin. Olin menossa vastavierailulle englantilaiseen perheeseen, jonka tyttö oli edellisenä kesänä viettänyt kuukauden verran meidän perheessämme. No, siinä kävi niin, että kesken reissuani sain sikotaudin. Lääkärissä käynti oli ilmaista! myös turistille, joten mitään kustanuksia minulle ei sairauden hoidosta tullut. Matkavakuutus kuitenkin korvasi myös ”seisontapäivät”, eli sain päivärahaa jokaiselta lääkärin kirjoittamalta sairauslomapäivältä.

Seuraavina vuosina matkustelin Kanadassa, USA:ssa ja Englannissa ja interrailasin Euroopassa, mutta noilla reissuilla ei tullut tarvetta turvautua matkavakuutukseen. Vasta 1980 jouduin seuraavan kerran kirjoittamaan korvaushakemusta. Vietimme appivanhempien vieraina joululomaa Sveitsissä. Minä en tasamaan kasvattina ollut tottunut lasketteluun, mutta Gorba tahtoi välttämättä opettaa. Ensimmäisenä päivänä satoi rätin kokoisia hiutaleita, silti piti lähteä yrittämään, kun mies määräsi. Ennakkovalmisteluina Gorba kertoi, että eteenpäin ei sitten saa kaatua, silloin katkeaa jalka. Pitää pyllähtää taaksepäin suksien väliin tai sitten kierähtää sivulle.

Ihan ensimmäisessä laskussa sukseni alkoivat umpihangessa sojottaa laajenevassa haara-asennossa ulospäin. Koska en hallitse spagaatia, päätin kellahtaa kyljelle ja lopettaa silläviisiin koettelemuksen. Ennen kuin side laukesi, ehti polvi (vakuutusyhtiölle tiedoksi: eri polvi) nuljahtaa ikävästi. Tarvoin takaisin hotellille muiden jäädessä laskemaan. Hotellilla appiukko kuittasi homman sanomalla, että meni neidiltä herne nenään.

Illalla kävimme päivystyksessä ja sain kepit. Niillä sitten koikkelehdin liki kaksi viikkoa. Lopputarkastuksessa, pari päivää ennen loman loppua, kysyin lääkäriltä, voisinkohan mennä luistelemaan. Hän kielsi ehdottomasti, mutta ei nähnyt mitään estettä laskettelulle. Olin siihen ikään mennessä ehtinyt luistella tapaturmitta liki 20 vuotta, lasketteluhistoriaa oli n. 20 metrin kaatumiseen päättyneeltä matkalta. Ei niillä lääkäreilläkään aina arvostelukyky ole kohdallaan!

Paluulennolla kadotin kelloni (Omega Deville, 1978 Gorbalta joululahjaksi saatu). 20 minuuttia ennen laskeutumista se oli ranteessani. Taksijonossa huomasin sen kadonneen. Matkavakuutus ei korvannut, kun Suomessa ei kuulemma ole niin taitavia taskuvarkaita, että osaisivat varastaa kellon ranteesta. Tapaturman hoitokulut + viisi kertaa fysikaalista hoitoa sen sijaan korvattiin napinoitta. Päätin jättää matkatavaravakuutukset väliin, mutta ottaa matkustajavakuutukset.

Vuosia olin matkavakuutusasioissa nettomaksaja. Elinaikaiset vakuutusmaksut ja mycket till ropisivat kuitenkin tilille vuosina 1989 ja 2004. Ensin Eurooppalainen maksoi korvaukset appeni kuolonkolarin jälkeen (tuntui irvokkaalta kirjoittaa matkan syyksi korvaushakemukseen huvimatka). Sitten oli Gorban vuoro asioida Ifin kanssa.

Keväällä 2004 matkustimme koko perheen voimin Davosiin. Olin toisena päivänä somassa pikkujunassa matkalla naapurikylään, jossa meillä piti olla lounastreffit, kun PA soitti.

– Onks sinulla tietoa, missä Gorba on?

– Eikös se ole siellä teidän kanssa? vastasin.

– No, ei, kun siinä kävi niin, että se törmäsi yhteen toiseen laskijaan. Ja sitten se vietiin helikopterilla sairaalaan.

Gorballa oli sellaiset Raybanin aurinkolasit, joissa on kummalliset nahkaiset sivuläystäkkeet. Niillä kuulemma näkee hyvin mittarit veneessä, kun sivusta ei synny häikäisyä. Toisaalta niillä havaitsee ylen huonosti, jos sivusta lähestyy toinen laskettelija! Sillä toisella oli (lastentarhanopettajavaimon vaatimuksesta) kypärä päässään eikä hän siksi lainkaan kuullut sivusta lähestyvää Gorbaa. Kumpikaan ei varsinaisesti leikannut toisen eteen, molemmat vain hissuksiin siirtyivät rinteen kaventuessa hiukan keskemmälle ja törmäsivät toisiinsa. Gorbalta katkesi neljä kylkiluuta (naapurin kypäröity pää osui kylkeen), toinen keuhko lysähti pariksi päiväksi kasaan, ja reissun jälkeen hän nukkui seuraavat kuusi viikkoa istualtaan nojatuolissa. Vakuutus korvasi helikopterilennon, neljä päivää davosilaisessa sairaalassa, pakettitolkulla Panacodia ja jatkohoidot Helsingissä, mutta jätti korvaamatta käyttämättömäksi jääneen viikon uimahallilipun. Hyvä, että valitsivat niin päin: hoidot maksoivat yhteensä helsinkiläisen yksiön verran, uimahallilippu muutaman kympin.

Yhteenveto: ikinä ei meidän perhekunta kykene maksamaan yhtä paljon vakuutusmaksuja, kuin tähän mennessä olemme saaneet korvauksia. Silti tietty jännään, miten tällä kertaa käy, kun kysymyksessä on OAJ:n jäsenetumatkavakuutus, ei erikseen itse maksettu vakuutus.

Edit 1.7. Lisätäänpä vielä korvattujen listaan juhannusreissulla revähtänyt polvi. Kävin eilen ortopedillä ja täytin sen jälkeen Ifin sivulla korvaushakemuksen. Hakemukseen ei voinut lisätä liitteitä, joten kopsasin lääkärinlausunnon tapahtumakuvausluukkuun ajatellen, että postitan alkuperäisen sitten, kun sitä pyydetään, mutta saanpahan näin asian vireille. Tänä aamuna tuli korvauspäätös. Korvaavat eiliset kulut ja lähettävät magneettikuvauksen maksusitoumuksen suoraan Mehiläiseen. Ripeää ja joustavaa toimintaa sanon minä! Kiits!

Tänä juhannuksena säästyimme kalustotappioilta, mutta

Edit 1.7. lisäys löytyy lopusta.

– Teloin polveni purjeveneessä matkalla Tallinnasta Espooseen ja tarkastaisin nyt, tulisiko minun täyttää korvausilmoitus vapaa-ajan tapaturmavakuutukseen vai matkavakuutukseen?

– Missäs te asutte?

-Espoossa.

– Montakos kilometriä tapahtumapaikalta on kotiinne? Eivät taida kilometrit täyttyä.

– Kuten jo mainitsin, olimme palaamassa Tallinnasta. Eli vakuutusehdoissa mainittu ”matkalla, joka suuntautuu yli 50 kilometrin päähän kotoa” täyttyy kyllä.

– Jaha, no mitä siinä sitten tapahtui?

– Olin matkustajana purjeveneessä ja olin nousemassa ylös siirtyäkseni laidalta toiselle, kun veneeseen iskeytyi iso aalto, joka sai tasapainoni järkkymään. En kaatunut, sillä purjehdustossuissani on pitävä pohja, mutta horjahduksessa vasemman polveni sisäpuolinen nivelside napsahti. En pysty kivulta suoristamaan jalkaani ja siihen varaaminen on mahdotonta.

– Ei tuo minusta kyllä tapaturmalta kuulosta. Ettehän te edes kaatunut. Paremminkin luonnehtisin tuota matkasairaudeksi. Miten polvi muka seisomaan noustessa venähtäisi? Tarttuiko se tossu johonkin? Onkos teille aiemmin sattunut samanlaista?

– Itse olin tapahtumahetkellä jotakuinkin paikoillani, mutta jalansijani ei. Se rysähti aaltoon ja liikkui levottomasti ylös-alas ja vasemmalle-oikealle. Tossu ei tarttunut muuhuin kuin tukevasti veneen kanteen. Muun kroppani holtittoman heilahduksen aiheuttama paine purkautui polven kohdalta. Ei, minulle ei ennen ole käynyt näin.

– Tuo on kyllä niin sekava tarina, että kehottaisin kirjoittamaan tapahtumakuvauksen erittäin huolellisesti, jos yritätte perustella, että kysymyksessä on matkatapaturma.

***

En ole vielä muotoillut vakuutusilmoitusta, kun siihen pitää kirjoittaa, milloin ensimmäisen kerran olin lääkärissä ko. tapaturman vuoksi, ja sain ajan ortopedille vasta keskiviikoksi (yritin kyllä täyttää ilmoituksen, mutta lanketti herjasi, ettei aika voi olla tulevaisuudessa). Kahden päivän ”kinttu koholla kiristyksessä kylmän pussin kera” -kokemuksella sanoisin, että jos ei toipumistahti tästä kohene, vietän tuottoisan kesän maaten sängyssä mäcci mahan päällä.

Edit 1.7.
Eilen pääsin vihdoin ortopedille, joka sanoi, että vähimmillään polvesta on venahtanut vasemman polven sisempi sivuside, pahimmillaan vaurioita on niin sivusiteessä, kierukassa kuin eturistisiteessäkin. Sain lähetteen magneettikuvaukseen ja määräyksen käyttää kahta keppiä (lääkärivisiitillä kävin Buranan voimin yhdellä kepillä varustautuneena).

Kotiin päästyäni täytin korvaushakemuksen, johon kopsasin lääkärinlausunnon tekstin ajatellen, että kyllä ne erikseen pyytävät kopion lähettämään, mutta saanpahan asian vireille. Aamulla oli tuli korvauspäätös, jossa enempiä kyselemättä korvattiin lääkärinpalkkio ja kerrottiin, että maksusitoumus magneettikuvaukseen on lähetetty Mehiläiseen! Erinomaisen ripeää toimintaa Ifiltä, joka hoitaa ammattiliittoni jäsenetumatkavakuutukset.

(Kun nyt Ifin korvauskäsittelyä aloin kehua, mainittakoon, että pari viikkoa sitten Spögen iPhonesta murtui lasi, kun puhelin putosi taskusta maahan pojan ollessa autonpesupuuhissa. Kerroin tilanteen kulun nettilomakkeella ja tuntia myöhemmin tuli korvauspäätös.)

PS Eilisen ortopedikeikan hupaisin hetki oli, kun lääkäri kysyi minulta: ”Vieläkö olet työelämässä?”. Pitäisköhän värjätä hiukset, kun luomuvärisenä (ja lyhyin askelin keppiköpötellen) vaikutan kanssani samana vuonna syntyneen lääkärin mielestä potentiaaliselta eläkeläismummolta?