Päivitin taannoin Firefoxin. En ymmärrä, mitä hyötyä oli siirtää kotitönö palkin oikeaan laitaan. Toisaalta, kun kerran on avannut aloitussivun yhteen välilehteen, niin eipä sitä kotinappia tarvitse, joten olkoon missä vain. Enemmän minua risoo, etten millään löytänyt RSS-syötteiden tilausnamiskaa. MjP2 vastasi tuskitteluuni, ettei kukaan enää tilaa syötteitä, kun kaikki seuraa Twitteriä, joten mihin sitäkään nappia enää tarvitsee (vastaus oli kenties hieman huumorimielessä heitetty, mutta suuntaa antava). Minä siihen vastasin, että olisi tarkoitus syksyllä taas palata verkko-ohjaajahommiin, ja opettajaopiskelijoiden pitkin webiä kylvämien tuotosten perässä olisi niin paljon helpompi pysyä syötteiden avulla. Voihan se olla, että Twitter-infraa virittelemällä onnistuisi saamaan samanlaisen läsnäolokokemuksen ja vielä jotain ekstraa päälle, mutta olen niin vanha täti, että haluaisin turvautua hyväksi kokemaani ratkaisuun.
Edessä oli siis kaksi mahdollisuutta, joko vaihdan selainta tai löydän sen syötteidentilausnappulan! Selaimen vaihtoa toki olen harkinnut muutenkin. Safaria käytän ”yksityishenkilönä”, mutta opettajatätinä turvaan Firefoxiin, sillä käyttämämme Moodle-oppimisalustan kirjoitteluboxit eivät näy Safarissa wysiwyginä. Aikani etsittyäni löysin kuitenkin paikan, josta sai ladattua rss-nappulan vakipaikalle osoite-luukkuun. Tiedoksi muille mahdollisille eksyksissä olijoille. (kommenteissa saa myös kertoa, mistä toiminto olisi löytynyt Mac Firefoxilla ilman tuon lisäpalikan hakemista).
Edit Mervi kertoi kommenteissa, miten nappulat saa aseteltua mieleiseensä malliin, kiitos! Menee siis näin: Näytä > Työkalupalkit > Muokkaa ja sen jälkeen hiirellä saat heitettyä nappulat, mihin haluat
Kun nyt sitten rupesin tällaiseksi techeilijäksi, kerrottakoon samaan syssyyn kahdesta kilkkeestä, joista kuulin kollegoilta toissapäiväisessä suunnittelusessiossa (olen ollut puoli vuotta sivussa ohjaustoimista ja heti syrjäytynyt niin täysin välinevarustelusta).
Ensimmäinen on Wiffiti. Sillä saa luotua kätevästi kommenttiseinän. Ajattelimme pyytä opettajaopiskelijoilta sen avulla kysymyksiä, joihin on ihan pakko saada vastaus heti ensimmäisenä lähipäivänä. Rauhattomasti välkkyvän seinän sijasta virtaa voi katsella myös ”timelinena”, jolloin kommentit näkyvät aikajärjestyksessä. Upotan alle testiseinän, siihen saa kokeilla liittää omat terveisensä! Kun en ollenkaan tiedä, onko tuossa upotuksessa myös komenttien lähetysluukku, niin lättään tähän linkin sivulle, josta kommentteja voi ainakin laittaa tulemaan! (periaatteessa Wiffitiin voi lähettää tavaraa tekstiviestinäkin, mutta jos oikein ymmärsin, tekstarilähetys toimii vain jenkkioperaattorien kautta.)
http://flash.locamoda.com/wiffiti.com/cloud/cataclysm.swf?id=62764&title=1
Toinen uusi tuttavuus on DROPitTOme. Sen avulla saa kätevästi tehtyä ”tiedostojenpudotuspaikan”, josta isot (max 75 MB) tiedostot solahtavat kätevästi omaan Dropboxiin. Näppärää silloin, jos lähettäjällä ei ole Dropbox-tiliä. Sitä vain ihmettelen, miksei jollakulla olisi Dropboxia, on se sen verran kätevä palvelu tiedostojen varmuuskopiointiin, jakamiseen ja koneesta ja paikasta riippumattomaan saavutettavuuteen! (jos vastaus on, että siks kun kukaan ei ole kutsunut, niin tässä linkki http://db.tt/xlwNnH9).
Toinen Dropboxin tapainen pilvipalvelu on Sugar Sync. Sitä vasta testailen (vähän tuntuu monimutkaisemmalta kuin Dropbox, muutta niinhän ne uudet tuttavuudet aina). Alla on demovideo, ja tässä linkki, jolla voit rekisteröidä ilmaiset 5 Gigaa SugarSynciä ja samalla kasvattaa minun boksini kokoa: https://www.sugarsync.com/referral?rf=d86yrhx6awf25