”Isoin riski on, että kaikki on keskisävyä, kunnollista ja varmaa”…

…kirjoittaa siskontyttöni Linda Liukas Olivian blogissaan. Siihen minun oli tarkoitus tarttua jo aikapäiviä sitten, mutta ei  tämä blogaaminen kylmiltään niin helppoa ole! Periaatteessahan toki olen täysillä elämisen ja yrittämisen kannalla enkä kaipaa varmistelevaa nysväämistä. Ja nuorena jos milloin pitää olla intoa ja uskoa, kyllä sitä kerkiää kyynistyä keski-ikäisenä. Jäin kuitenkin miettimään Lindan blogissa kommentoineen Pionin ajatusta. Onko niin, että lapsi kaipaa kunnollista ja varmaa lapsuutta voidakseen kasvaa Lindan hehkuttamaksi itseensä luottavaksi, riskejä kaihtamattomaksi aikuiseksi?  Antaako ehjä beessi lapsuus paremmat lähtökohdat värikkääseen aikuisuuteen kuin säröilevä oranssi lapsuus?

Tämän syvällisemmäksi en tänään kykene heittäytymään, vaan kerron sen sijaan omasta keskisävyjen, kunnollisuuden ja varmuuden välttelystäni: Chie Miharan kengistä. Keväällä 2008 löysin tuon kenkämerkin Fredrikinkadun Tizzianasta, kun päätin törsätä päivärahat ostamalla kengät, joista ikuisesti muistaisin Turun toteutuksen 2007 opiskelijat (heiltä saadussa opettajaopettajan kevättodistuksessa oli arvosananani kenkämuodin kohdalla erikoinen, siitä syntyi kenkämuistoajatus).

Ensimmäiset Chie Miharani ovat kuvassa oikealla. Niiden vieressä keskellä viime vuoden luottokenkäni. Korot auttavat kummasti hankalissa tilanteissa selviytymisessä ja tuhannenkirjava väritys on sopivan ilkikurinen häätämään pönötysmielikuvan. Siksi en millään malttanut olla hankkimatta edellisten kaveriksi nettialesta noita vasemman reunan pitsisöpöläisiä, vaikka jo tilatessani tiesin, että koko on puoli numeroa liian iso. Kai sen jollain geelitsydeemillä saa fyllatuksi?

Chie Miharan kenkien lesti on erinomainen: sopivan leveä räpyläjaloilleni ja korkean koron ja piilossa olevan korokkeen suhde niin hyvin tasapainossa, että näillä kestää kävellä koko päivän. Kengissä on kauttaaltaan nahkavuori ja ulkopohjakin on nahkaa, lukuun ottamatta pitoa parantavaa ja tärinää vaimentavaa kumiseikkaa päkiän alla. Nyt tiedän lisäksi, että nettikauppa toimii hienosti. Tilasin kengät myöhään torstaina ja UPS tiputti ne kotiovelleni maanantaina kymmenen paikkeilla. Kaupassa voi maksaa luottokortilla (Visa & Mastercard) tai nettipankissa (jolloin kuvaruutukaappaus maksusta pitää lähettää sähköpostilla).

Tähän on tultu: suvun nuoret hääräävät startuppareina maailmanparannuspuuhissa, mutta vanharouva välttää beessiä elämää kuluttamalla! Ei varsinaisesti aihetta ylpeilyyn!

Advertisements

4 vastausta to “”Isoin riski on, että kaikki on keskisävyä, kunnollista ja varmaa”…”

  1. Zepa Says:

    Voi, niin paljon mitä pitäisi kommentoida! (mutku on vähän kiire) Ihana opettajantodistus! Ihanat kengät! Ihania kenkäjuttuja. Ja kyllä, ehjä beessi lapsuus on paree kasvualusta kuin oranssi, whateva tää oranssi nyt merkitseekään. Rikkinäisen lapsuuden jälkeen pitää tsempata ihan perkeleen paljon enemmän että pääsee raiteille. Ja jotkut ei edes pysty tsemppaamaan koska niillä ei ole mitään karttaa – ei ole tullut luettua, ei katottua elokuvia… ei tunnettu muita ihmisiä kuin se rikkinäinen koti… Jne. Musta tää on ihan selvä juttu. Kuin joku voi epäilläkään toistepäin?

  2. Sun äitis Says:

    Zepa,
    ”Kuin joku voi epäilläkään toistepäin”, kyllä voi. Kuuntelin eilen(kin) Stuart Readin ja Saras Sarasvathyn effectuation-kirjaa, ja siinä väitetään, että on ihan tieteellistä näyttöä, että startuppareita yhdistää jonkin sortin nuoruuden/lapsuuden kolhut kuten esim. vanhempien ero ja muu ”misery” (sen sijaan samoissa tutkimuksissa ei löytynyt näyttöä siitä, että esim. vanhempien yrittäjätaustalla tai starttaajan omilla piirteillä olisi mitään merkitystä).

    Onhan se kyllä niinkin, että kovin turvatun ja tasaisen lapsuuden pohjalta voi tulla ylivarovaiseksi ja kaikkia riskejä kaihtamattomaksi ja vastaavasti rankemmat kokemukset saavat sisuuntumaan ja ajattelemaan, että annas kun mä näytän ja riskeistä viis! Mutta ei se helppo tie ole!

    Enemmän olen itse törmännyt niihin riskinottajiin, joiden uskoa omiin kykyihin on edistänyt vakaa ja arvostava koti.

    Kengistä
    olen äärilaitojen ihminen: isoimman osan ajasta rullailen MBT-kengillä, mutta sitten kun ryhdyn rakentamaan itsetuntoa, valitsen näyttävät korkkarit. Yhteistä kummillekin kengille on, että tulevat kalliiksi! Tai no, hankintahinta on kova, mutta käyttöaika pitkä, joten eivät ne ehkä sittenkään sen enempää pitkän päälle maksa kuin kengät ylipäätään.

  3. Ehjää beessiä ja vähän Ellun kanoja « Kymmenentoista Says:

    […] oli ehjä, beessi lapsuus. Termiin törmäsin kun eilisiltana luin SÄn bloggauksen ja sitä kautta Lindan blogikirjoituksen Pionin […]

  4. Kesänaapuri Says:

    Viittasin postaukseesi omassa blogissani. Aihe liippaa vähän vierestä, mutta alkuperäinen on erittäin mielenkiintoinen.

    Eri lähtökohdista ponnistavilla voi olla erilainen näkökulma riskinottoon ja uskaltamiseen. Rikkinäisistä perheistä tullaan varmasti sisulla ja näyttämisenhalulla, ja he tekevät tiensä huipulle enemmän tyhjästä, koska perhetausta ja sosiaaliset suhteet eivät välttämättä ole luoneet verkostoa, josta olisi hyötyä työelämässä tai uraa luodessa. Kun taas ”beigeistä” perheistä tulevat kokevat uskaltamisena ja rohkeutena käyttää hyväksi niitä suhteita, joita perheellä on ja niitä käyttäytymistapoja ja -malleja joita ympäristölläkin on.

    En tarkoita että rikkinäisistä perheistä tulevat olisivat jotenkin parempia ihmisiä, mutta kovempaa he saavat tehdä töitä kuin curling-perheen lapset. Beiget lapset vaan tekevät sen kovan duunin eri tavalla. Helpolla eivät hekään yleensä pääse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: