60-vuotiaan kesä

80-luvun lopulla risteilimme useana syksynä anopin ja yksösvahdin* kanssa Finjetillä Travemündeen. 90-luvun laman aikaan perhelomailimme kansipaikoilla Vaasasta Sundsvalliin tai Georg Otsilla Helsingistä Tallinnaan. Halvalla pääsi, kun pakkasin mukaan omat eväät. Poikieni lapsuusmuistoihin laivamatkat jättivät niin syvän jäljen, että he halusivat juhlistaa 60-vuotispäivääni perheen yhteisellä risteilyllä. Tällä kertaa kuitenkin hiukan kotivesiä kauempana. Koko 11 hengen seurueemme (minä + Gorba**, pojat puolisoineen sekä JCP***:n bonuslapsi) suuntasi siksi Roomaan, josta Jewel of the Seas starttasi itäisen Välimeren risteilylle 10.7.  Liput hankittiin Risteilykeskuksesta matkamessujen spessualennuksella. Seitsemän päivän risteily merinäkymähytissä maksoi ruokineen ja pakollisine tippeineen inauksen alle 600 euroa. Hyttiin mahtui parisängyn lisäksi pieni sohva, riittävästi kaappitilaa ja hyvin suunniteltu peilipöytä. Parveketta ja lisätilaa emme kaivanneet, sillä hytissä tuli vietettyä lopulta aika vähän aikaa. Kannella 4 oli hyvä olla sikäli, ettei alhaalla yhtään keikuttanut ja aulabaari oli lähellä, samoin aamiaisravintola.

skitched-20160730-114246

Ihan kiva reissu: säilyimme sovussa ja jokaiselle oli riittävästi kykyjensä mukaista tekemistä. Gorba liikkuu nykyään kävelysauvojen kera eikä poistunut laivalta yhdessäkään satamassa. Minä kävin pikaisesti maissa Santorinilla ja Ateenassa, nuoret vierailivat myös Kusadasissa (jonka lähellä ovat Efesoksen rauniot) ja rannalla Haniassa.

Lomaan liittyi viime vuosien pisin netitön aikani! Laivalla satelliittiyhteys olisi maksanut $15 päivä, mikä ei sinänsä olisi ollut kohtuuton hinta, jos yhteys olisi ollut kunnollinen, mutkun ei ollut (miniäke hankki yhteyden toisena meripäivänä, kun nettittömyystuska kävi kestämättömäksi, siksi tiedän, että oli hiiiiiidas!). Tietokatveessa kuulin Nizzan ja Turkin tapahtumista vasta viiveellä (koska tämä on kepeä lomapostaus, ei näistä sen enempää. Paitsi että kyllä opettajana kovasti mietin kollegoiden kohtaloa Turkissa! Just kesäkuussa oli yksi turkkilainen delegaatio työpaikallani, ja esittelimme suomalaista ammatillista opettajankoulutusta ja kartoitimme yhteistyömahdollisuuksia. Hyvästit sille!).

Takaisin lomahömppään: missä sinä olit, kun kuulit ensi kerran Pokemon Gosta? Minä olin roomalaisessa puistossa. Risteilyn aikaisesta tietokatkoksesta johtui, ettemme ollenkaan olleet altistuneet asialle. Siinä sitten istuimme puistossa, ja Gorba alkoi ihmetellä oudosti liikehtiviä ihmisiä, joita lasikopissa istunut puistovahti välillä nousi hätistelemään pillillä vislaamalla. Yhdeltä ohikulkijalta kysyimme, mitä ihmettä oikein puuhaatte, ja hän näytti kuvaa pyydystämästään Pokemonista.

Kotiin tultuani asensin itselleni pelin 19.7. Nyt olen kävellyt tasolle 16. Kertaakaan en ole käynyt salilla, en tosielämässä enkä Pokemon Gossa. Ensin Poke-lysti näytti tyssäävän lyhyeen, kun reppuni tuli täyteen (minulla on kilometrin kauppamatkan varrella 6 stoppia, joista voi ohi mennessään helistellä tavaraa. Lisäksi kävelen joka päivä sen verran, että Polar Flow näyttää 100%, ja kummasti kävely on viime viikkoina suuntautunut mestoille, joista löytyy Pokestop). Pallojen sijasta reppuun alkoi kertyä gym-tappeluja kaihtavalle tarpeetonta sälää, kuten erilaisia elvyttäviä suihkeita. Kesti silti aikansa ennen kuin uskalsin surutta heittää niitä roskiin (olisin uskaltanut aikaisemmin, jos olisin jostain kuullut, että roskiksen klikkaaminen ei tyhjennä koko suihkesatsia, vaan sieltä voi valita, montako heittää pois).

Seuraavaksi tila loppui pokesäiliöstä. Taas meni tovi, ennen kuin hogasin ruveta transformeeraamaan turhia ötököitä professorille, jotta tilaa vapautuisi. Nyt minulla on tallessa vain yksi laatuaan. Paitsi Pidgyjä on läjä, samoin Weedyjä. Niiden evolvaaminen vaati vain vähän karkkia, mutta kartuttaa kokemuspisteitä siinä kuin isompien vonkaleiden evolvaaminenkin. Parhaimmillani olen munien hautojana. Yhteensä olen mittarin mukaan kävellyt yli 50 km Pokemon Go päällä. Harmi, että 10 km munia on osunut kohdalle vai yksi, turhauttavaa jatkuvasti vaihtaa 2 km munia kypsymään!

50 km ei kerro läheskään koko totuutta 19.7. jälkeen kävelemistäni kilometreistä, sillä olen myös kykkinyt mustikassa ja hamstrannut vadelmia. Ostin nimittäin synttärilahjarahoilla mehumaijan! PA****:n katse oli merkitsevä kuin Karjakolla, kun hän kuuli ostoksestani.

 – Ai, olet tullut mehuntekoikään!

Ehkä niin. Hyvä ikä. Hyvä kesä muutenkin: ensimmäistä kertaa sitten kesän 2008 on ollut vapaus olla lukematta ja kirjoittamatta jotain tutkimukseen liittyvää!


Jos eksyit tänne sattumalta etkä tiedä, keihin tarinassani viittaan, tässä tietoja blogini vuosien takaisista vakihenkilöistä

* yksösvahti = kaksi vanhinta poikaamme, jotka kulkivat tässä blogissa nimillä PA ja JCP

** Gorba = mieheni, neljän poikani isä

*** JCP = Junior Content Provider, nimi, jolla PA blogatessaan kutsui veljeään

**** PA = vanhin poikani, joka aikoinaan blogasi tuolla nimellä

Lisäksi matkalla olivat mukana Spöget, eli kaksosvahti. Nuorimmat poikamme olivat blogin kulta-aikoina kymmenen vuotta sitten kekseliäitä pikkusällejä, nyt parisuhteessa eläviä insinöörejä!

 

Advertisements

Yksi vastaus to “60-vuotiaan kesä”

  1. hh Says:

    Oi Äitee! Minä olin Santorinilla v1964 varhain keväällä, pienessä jenkkien ja parin ranskalaisen muodostamassa porukassa. Tulimme sinne liftaamalla Kreetalta, kiipesimme raput ylös, jotkut muulien selässä jotkut kävellen. Ooo-oh, mikä nousu!

    Vietimme siellä viikon ja usko tai älä, olimme ainoat turistit saarella. No, oli siellä tanskalainen abstraktia (sic) maalausta harjoittava taiteilija. Saimme tavernassa ihailla Maria Callaksen ja Onassiksen nimikkirjoituksia ja nukuimme jyrkänteeseen kaivetussa luolassa. Jenkkineidotkaan eivät ujostelleet, olimme pian vanhoja tuttuja. Puhkeava kevät ja hiljaiset tuulet kuljettivat meitä ja entä ne auringon laskut tulivuoren kraatterin takana lännessä! En silloin osannut arvata kuinka ainutlaatuinen kokemus tuo viikko oli, vain me ja munkit vuoren huipulla.

    Vanhempi tyttäremme kävi siellä vuosia myöhemmin. Suihkukoneilla saapuneet matkamuistojen metsästäjät täyttivät Thiran kadut aamusta yöhön ja saman teki rämisevä kreikkalainen musiikki. Göran Schildtin kuvaamasta saaristosta taisi olla muisto vain.

    Jos jotakin voisin saada takaisin …

    Hannu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: