60-vuotiaan kesä

80-luvun lopulla risteilimme useana syksynä anopin ja yksösvahdin* kanssa Finjetillä Travemündeen. 90-luvun laman aikaan perhelomailimme kansipaikoilla Vaasasta Sundsvalliin tai Georg Otsilla Helsingistä Tallinnaan. Halvalla pääsi, kun pakkasin mukaan omat eväät. Poikieni lapsuusmuistoihin laivamatkat jättivät niin syvän jäljen, että he halusivat juhlistaa 60-vuotispäivääni perheen yhteisellä risteilyllä. Tällä kertaa kuitenkin hiukan kotivesiä kauempana. Koko 11 hengen seurueemme (minä + Gorba**, pojat puolisoineen sekä JCP***:n bonuslapsi) suuntasi siksi Roomaan, josta Jewel of the Seas starttasi itäisen Välimeren risteilylle 10.7.  Liput hankittiin Risteilykeskuksesta matkamessujen spessualennuksella. Seitsemän päivän risteily merinäkymähytissä maksoi ruokineen ja pakollisine tippeineen inauksen alle 600 euroa. Hyttiin mahtui parisängyn lisäksi pieni sohva, riittävästi kaappitilaa ja hyvin suunniteltu peilipöytä. Parveketta ja lisätilaa emme kaivanneet, sillä hytissä tuli vietettyä lopulta aika vähän aikaa. Kannella 4 oli hyvä olla sikäli, ettei alhaalla yhtään keikuttanut ja aulabaari oli lähellä, samoin aamiaisravintola.

Ihan kiva reissu: säilyimme sovussa ja jokaiselle oli riittävästi kykyjensä mukaista tekemistä. Gorba liikkuu nykyään kävelysauvojen kera eikä poistunut laivalta yhdessäkään satamassa. Minä kävin pikaisesti maissa Santorinilla ja Ateenassa, nuoret vierailivat myös Kusadasissa (jonka lähellä ovat Efesoksen rauniot) ja rannalla Haniassa.

Lomaan liittyi viime vuosien pisin netitön aikani! Laivalla satelliittiyhteys olisi maksanut $15 päivä, mikä ei sinänsä olisi ollut kohtuuton hinta, jos yhteys olisi ollut kunnollinen, mutkun ei ollut (miniäke hankki yhteyden toisena meripäivänä, kun nettittömyystuska kävi kestämättömäksi, siksi tiedän, että oli hiiiiiidas!). Tietokatveessa kuulin Nizzan ja Turkin tapahtumista vasta viiveellä (koska tämä on kepeä lomapostaus, ei näistä sen enempää. Paitsi että kyllä opettajana kovasti mietin kollegoiden kohtaloa Turkissa! Just kesäkuussa oli yksi turkkilainen delegaatio työpaikallani, ja esittelimme suomalaista ammatillista opettajankoulutusta ja kartoitimme yhteistyömahdollisuuksia. Hyvästit sille!).

Takaisin lomahömppään: missä sinä olit, kun kuulit ensi kerran Pokemon Gosta? Minä olin roomalaisessa puistossa. Risteilyn aikaisesta tietokatkoksesta johtui, ettemme ollenkaan olleet altistuneet asialle. Siinä sitten istuimme puistossa, ja Gorba alkoi ihmetellä oudosti liikehtiviä ihmisiä, joita lasikopissa istunut puistovahti välillä nousi hätistelemään pillillä vislaamalla. Yhdeltä ohikulkijalta kysyimme, mitä ihmettä oikein puuhaatte, ja hän näytti kuvaa pyydystämästään Pokemonista.

Kotiin tultuani asensin itselleni pelin 19.7. Nyt olen kävellyt tasolle 16. Kertaakaan en ole käynyt salilla, en tosielämässä enkä Pokemon Gossa. Ensin Poke-lysti näytti tyssäävän lyhyeen, kun reppuni tuli täyteen (minulla on kilometrin kauppamatkan varrella 6 stoppia, joista voi ohi mennessään helistellä tavaraa. Lisäksi kävelen joka päivä sen verran, että Polar Flow näyttää 100%, ja kummasti kävely on viime viikkoina suuntautunut mestoille, joista löytyy Pokestop). Pallojen sijasta reppuun alkoi kertyä gym-tappeluja kaihtavalle tarpeetonta sälää, kuten erilaisia elvyttäviä suihkeita. Kesti silti aikansa ennen kuin uskalsin surutta heittää niitä roskiin (olisin uskaltanut aikaisemmin, jos olisin jostain kuullut, että roskiksen klikkaaminen ei tyhjennä koko suihkesatsia, vaan sieltä voi valita, montako heittää pois).

Seuraavaksi tila loppui pokesäiliöstä. Taas meni tovi, ennen kuin hogasin ruveta transformeeraamaan turhia ötököitä professorille, jotta tilaa vapautuisi. Nyt minulla on tallessa vain yksi laatuaan. Paitsi Pidgyjä on läjä, samoin Weedyjä. Niiden evolvaaminen vaati vain vähän karkkia, mutta kartuttaa kokemuspisteitä siinä kuin isompien vonkaleiden evolvaaminenkin. Parhaimmillani olen munien hautojana. Yhteensä olen mittarin mukaan kävellyt yli 50 km Pokemon Go päällä. Harmi, että 10 km munia on osunut kohdalle vai yksi, turhauttavaa jatkuvasti vaihtaa 2 km munia kypsymään!

50 km ei kerro läheskään koko totuutta 19.7. jälkeen kävelemistäni kilometreistä, sillä olen myös kykkinyt mustikassa ja hamstrannut vadelmia. Ostin nimittäin synttärilahjarahoilla mehumaijan! PA****:n katse oli merkitsevä kuin Karjakolla, kun hän kuuli ostoksestani.

 – Ai, olet tullut mehuntekoikään!

Ehkä niin. Hyvä ikä. Hyvä kesä muutenkin: ensimmäistä kertaa sitten kesän 2008 on ollut vapaus olla lukematta ja kirjoittamatta jotain tutkimukseen liittyvää!

---

Jos eksyit tänne sattumalta etkä tiedä, keihin tarinassani viittaan, tässä tietoja blogini vuosien takaisista vakihenkilöistä

* yksösvahti = kaksi vanhinta poikaamme, jotka kulkivat tässä blogissa nimillä PA ja JCP

** Gorba = mieheni, neljän poikani isä

*** JCP = Junior Content Provider, nimi, jolla PA blogatessaan kutsui veljeään

**** PA = vanhin poikani, joka aikoinaan blogasi tuolla nimellä

Lisäksi matkalla olivat mukana Spöget, eli kaksosvahti. Nuorimmat poikamme olivat blogin kulta-aikoina kymmenen vuotta sitten kekseliäitä pikkusällejä, nyt parisuhteessa eläviä insinöörejä!

Katse menneeseen ja katse tulevaan

Vuosiin en ole täällä käynyt, tuli elämää väliin.

Nyt haluaisin muistuttaa mieliin elokuiset aatteet seitsemän vuoden takaa:
 
 

 

Siinä nimittäin kävi lopulta niin, että häpeä voitti (ja rehellisyyden nimessä on sanottava, että koukutuin myös konfferenssimatkailuun ja muuhun akateemiseen turismiin), ja ensi perjantaina 2.10. väittelen Jyväskylässä. Työn otsikko on The Game of Developing a Game. Hobbyist Game Developers as Playful Entrepreneurs in the Apple App Store (pdf). Vastaväittäjänä on iki-ihana William B. Gartner.

Sen siitä saa, kun ei kuukausiin piipahda blogissaan, kaikki on hukassa! Kesti tovin, ennen kuin löysin tämän perinteisen kirjoitusluukun, kun ensimmäiseksi oli tarjolla kaiken maailman typistettyjä versioita, joissa esim. olisi voinut lisätä tekstin ja kuvan, muttei samaan postaukseen videota, tai sitten olisi voinut lisätä videon ja vähän seliseliä, muttei kunnon merkintää. Ei sillä, että  aikoisin jotain suurisuuntaista multimeditatiivista jakaa, mutta periaatteessa kuitenkin olisi kiva kirjoitella sellaisessa ympäristössä, jossa vapausasteet ovat olemassa, jos medianlisäämishimo yllättää.

Asiaan! Poikani Kaizu, toinen Spögeistä siis, on jo pitkään puhunut, että olispas se metkaa, jos joku väsäisi sellaisen sovelluksen, jossa voisi valita jonkin paikan Helsingistä ja sitten voisi katsella tuota samaa paikkaa eri vuosikymmenillä. Nyt hän sitten oli löytänyt Helsinki ilmakuvina 1943–2012 -sivuston, jolla pääsee aikamatkalle, ja eilen leikimme varmaan kolme tuntia katselemalla perhehistoriallisesti merkittävien kohteiden muuntumista aikojen saatossa.

Koska Kukkis on joskus Blogistanian aamunkajossa kutsunut minut kirjoittajaksi Muistojen Helsinki -blogiin, ajattelin nyt viiden vuoden viiveellä korjata tilanteen ja kirjoittaa muiston 60-luvun Herttoniemestä, kun on oikein kuvaevidenssiä tarinaa tukemassa.  Tarinan tapahtumat sijoittuvat näihin maisemiin:

1964

1969

2012

Hauskaa matkaa omille menneisyyden tärkeille paikoillesi!

Myyntilevy

Syksyn mittaan minulla on ollut silloin tällöin polte kirjoittaa postaus, mutta sitten ei ole muka ollutkaan aikaa. Nyt sattui tapaus, joka aikapulasta huolimatta sai padon aukeamaan. En vieläkään kirjoita paneutunutta pohdintaa sosionomikoulutuksen soveltuvuudesta sosiaalityöntekijän ammattiin pätevöittämiseen (olen puolesta). En liioin kerro huikein kuvin siitä, miten kapusin Ventspilsissä kahdeksan sentin korkokengillä halkaisijaltaan 32-metriseen radioteleskooppiin. Hyvästijättö vuosimallia -82 olevalle, alkujaan valkealle avolavamersullemme jää niin ikään jättämättä tällä erää (sen voin sanoa, että Espoon ilma on puhdasta, jos jotain voi päätellä siitä, miten paksu kerros jäkälää ehtii kuudessa vuodessa kasvaa auton katolle). Sen sijaan kerron äsken saamastani puhelinsoitosta.

Minulla on tapana, Gorban kauhuksi, tilata yhtä naistenlehteä kerrallaan. Se on vuoronperään pruukannut olla Kodin Kuvalehti tai Me Naiset. Nyt on taas meneillään se vaihe, että olen totaalisesti kyllästynyt Kodin Kuvalehteen, joten olen taipuvainen tarttumaan Me Naisiin, jos joku sitä minulle kaupittelee. Näin tapahtui hetki sitten. Puhelinmyyjätäti aloitti kertomalla, että minulla on niin valtavasti kertyneitä pisteitä, että kustantaja haluaa tarjota ihan ilmaiseksi Me Naiset. Sanoin olevani periaatteessa kiinnostunut ja pyysin hyppäämään yli myyntilevyn perustelut sille, miksi minun kannattaa tutustua juuri Me Naiset -lehteen ja mennä suoraan asiaan: paljonko tilaus maksaisi sen jälkeen, kun olisin saanut ilmaiset 7 kk. Hän jatkoi valmiin tekstin lukemista: ”tilaajalahjana saatte lisäksi makeanveden korusetin…” Keskeytin sanomalla, etten nyt ehdi kuunnella koko levyä, kerro, mitä tilaus maksaa. Täti jatkoi sitkeästi: ”Nyt varmaan mietitte, mikä ehto näin anteliaaseen tarjoukseen liittyy.” Minä siihen, että jollet heti hyppää levyllä siihen kohtaan, jossa kerrotaan tilauksen hinta, katkaisen puhelun, vaikka haluaisin tilata. Täti luki lapultaan seuraavan rivin. Suljin puhelimen.

En tiedä minkä puhelinmyyntifirman palveluksessä kyseinen myyjä on. En tiedä, johtuiko hänen jääräpäinen valmiissa tekstissä pitäytymisensä ammattitaidottomuudesta vai siitä, että firma kieltää improvisoinnin ja määrää, että koko litania on luettava. Sen tiedän, että noin toimien hän menetti varman tilauksen. Sääli!

Kuvakokeilu WordPressin iPad-appilla

Zepa kaipaili mahdollisuutta kuvien lisäilyyn iPadilla, ja pitihän sitä sitten testata.

Ensimmäinen yritys on kiertotiekokeilu: klikkaan code ja liitän sinne Skitchiin uppimani kuvan koodin. (Tuollaisen teeman ympärillä pyöriskelen nyt, kun ensi viikolla alkaa some-kurssi Arcadassa. Kuvan olen modifioinut Harton linkkaaman Oulun yliopiston tuottaman julkaisun innoittamana).

Uploaded with Skitch!

Sitten varsinainen kuvan lisäystoiminto (jota jo kokeilin, mutta silloin sain vastaukseksi fail). WordPress appissa lymyilee virtuaalinäppiksen alla oikeassa alakulmassa kuvan lisäämiseen tarkoitettu painike. Siitä pääsee selaamaan iPadin kuvakirjaston kuvia tai ottamaan kuvan iPadin kameroilla. Periaattessa pitäisi pystyä liittämään valitsemassaan koossa, mutta eka yritykseni ei onnistunut, ans kattoo, onnistuuko seuraava!

No eipä onnistunut. Luin sitten läjän ohjeita aiheesta, viisastumatta (en minä tiedä, minne liimaisin ne ohjeissa kerrotut lisärivit). Yritin myös julkaista merkintäraakileen ilman lisättyä kuvaa, siinäkään onnistumatta. Tuli herja, että salasana ei stemmaa. Siinä oli päässyt käymään niin, että appi oli ollut aukinaisena iPadilla, kun olin selaimessa tietokoneella vaihtanut salasanan. Niin törppö olin, etten mistään onnistunut appilta löytämään, mistä voisin vaihtaa salasanani myös sinne. En lopulta keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin heittää roskiin koko appi ja ladata se uusiksi App Storesta. No, tuli samalla uudempi versio, joka on selkeydeltään entistä ehompi.

Jollen vieläkään onnistu lisäämään kuvaa, oli tämän harjoituskierroksen satona edes se, että sain päivitettyä appin ( onkos kellään muulla sellainen tilanne, että ahdistus iskee, kun katsoo AppStore-kuvakkeessa punaisena loistavaa lukua, joka kertoo laataamattomien päivitysten määrän? Minulla luvut saavat aikaan totaalisen lamaannuksen enkä jaksa lopulta päivittää yhtikäs mitään!)

Edit 1

Oho, nyt se kuva sittenkin ilmestyi, vaikka taas väitti, että upload failed. Jotenkin vissiin tulin vahingossa tökkässeeksi kuvaa uudestaan, jolloin aukesi luukku, jossa saattoi valita, sijoitetaanko kuva ennen vai jälkeen tekstin. Sikäli tämä kuvan liittäminen on urpoa, että tarjolla on vain Publish, ei lainkaan Save draft tai sensellaista. Nyt merkintä humpsahtaa julkiseksi sillä siunaamalla, kun kuvan on liittänyt. Nämä jälkikaneetit piti sitten tulla lisäämään Editin kautta. Sitä vain mietin, minkä version syötteenlukija nappaa, jos vaiks aiko vielä pitkäänkin editointinaputella sen jälkeen, kun merkintä jo luiskahti julkiseksi.

Vielä seuraavakin edit

Vilkaisin, miltä näyttää selaimen puolella. Ei hyvältä näytä: linkit puuttuvat (oho, nyt taas näkyvät!) ja Tallinnan tv-tornilta otetun kuvan perään tehdyt lisäykset puuttuvat, vaikka huolella täppäsin Update. Sitäpaitsi, nyt täällä appin puolella taas lukee Failed! Hiukka on siis vielä epävakautta joko minun tai appin puuhissa tai molemmissa

Edit 3

Todella mystistä! Yritin copy-pastata nämä alkujaan appissa tehdyt editit kivikuvan perään selaimessa. Ei onnistunut (vaikka siinä ne kai nyt kuitenkin ovat!) Seuraavaksi liimasin ne kuvan edelle ja kas, humsahtivat ainakin täällä editorissa kuvan jälkeen! Jotain kummallista tuossa kuvanlisäämistoiminnossa selvästi on!

 

Mojoa ja mustikoita

Ystävä kävi Kanarialla ja toi tuliaisiksi mausteseosta. Jonain jouluna työnantajan lahjapaketissa oli oliiviöljyä. Kaapista löytyi balsamicoa. Enää tarvittiin kala, sillä paketissa luvattiin, että edellä mainituista aineksista syntyy kalakastiketta. Gorba on konservatiivi ja söi oman annoksensa mieluummin keittona, mutta minä päätin kokeilla uunikalaa uuden kastikkeen kera.

Ongelmani on, etten ole koskaan ollut Kanarialla, joten minulla ei ole mitään mielikuvaa, millaista kastikkeen kuuluisi olla. Summassa sotkin vettä, öljyä, etikkaa ja mausteseosta ja holahutin tuotoksen kalan päälle. Hyvää oli. Paitsi että valkosipulin maku tarttui suuhun niin, että jälkkäriksi syöty mustikkapiirakka maistui hiukan oudolta.

PS Mustikat poimin Olarista koirapuistoa vastapäätä olevasta metsiköstä (en ihan polun vierestä, jottei lisämausteena olisi koiranpissaa). Ei todellakaan ole tarpeen lähteä Nuuksioon asti, jos tahtoo poimia kaupunkilaismustikoita (vrt. Hesarin vinkki)!

70-luvun sekahaku

Päätin paneutua nollan lukijan blogaajan rooliini kaikella asiaankuuluvalla vakavuudella. Tarkoitukseni oli edetä kahdella rintamalla: käydä pudottelemassa vastavierailulle kutsuvia viestejä tuttujen blogeissa ja sitten se salakavalampi, kliksutella sivupalkin linkkilistaa siinä toivossa, että joku bongaa käynnit rekisteristään (viimemainittu tosin taitaa olla sen verran extremeä ja sou 2005, että kukaan tuskin jää haaviin).

Läpi blogipaastoni Zepanderin lauan ääres on ollut ainoa vakilukemistoni, kun sen olen joskus tullut tilanneeksi sähköpostiin. Siksi tuntui luontevalta jättää ensimmäinen uudestisyntymisjälki sinne. Ja heti sain uuteen blogiin ensimmäisen vieraan, kiitos Zepa!

Seuraavaksi pistäydyin Mealla ja siihen se hupsuttelu jäikin. Vertaissiskona toivotan voimia huomiseen!

Enempää en sitten jaksanutkaan blogirintamalla uurastaa, vaan vetäydyin turruttavan lohtuohjelman pariin. Tällaiselle 70-luvulla maalta kaupunkiin muuttaneelle entiselle nuorelle Teemalta klo 17 tuleva 70-luvun sekahaku on ihan must ohjelma, vaikken samaistukaan asutustilallisen tyttäreen (asuin lounais-suomalaisella maalaiskansakoululla,  en sähköttömässä kainuulaisessa rintamamiestalossa) tai lähiöiden nuoriin (Kontulan sijasta muutin mummolle Hakaniemeen). Vaatteet, näkymät ja taustalaulut kuitenkin vetoavat jonnekin sielun syvempiin kerroksiin! Spögen kanssa katsottiin putkeen kaksi jaksoa. Hän on suuri Hankkija-fani ja 70-luvun järkyttävän muotoilun ylin ystävä, joten ohjelman katsominen äidin seuraksi ei olut pelkkää kohteliaisiuutta.

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…

Kasvattelin viisi tuntia käsikarvoitusta

Oikeastaan olin valmistelemassa tiistaiksi esitystä, joka on tarkoitus vetasta kimpassa kollegan kanssa. Teemana on tutkiva ja kehittävä ammatillinen opettaja. Yhdessä kohdassa liipataan opettajaopiskelijoiden kehittämishankkeita. Aloin miettiä kaikkia niitä hankkeita, joita opiskelijani ovat viimeisten viiden vuoden aikana tehneet. Ne ovat järjestään ollet hyvin toiminnallisia, yhtään selvitys-kartoitus-tutkimus-tyyppistä työtä en muista, vaan kaikissa on puuhattu jonkin käytännöllisen kehittämispuuhan kimpussa. Ryhmissäni on ollut pääasiassa ammatillisen toisen asteen tai aikuiskoulutuksen opettajia, ehkä heidän halunsa toteuttaa konkreettisia hankkeita on noussut siitä taustasta. Ehkä silläkin on ollut vaikutusta, että itse innostun tekemisestä enemmän kuin tutkimisesta ja osaan siksi paremmin ohjata sen tyyppisiä kehittämishankkeita.

No, noita miettiessäni muistin tässä blogissa kauan sitten käymäni keskustelun. Paitsi etten muistanut, milloin sen kirjoitin ja millä otsikolla. Niinpä lähdin lukemaan kaikkia Ruu Morbidin nimissä tulleita kommentteja löytääkseni niiden avulla oikean merkinnän. Siinä vierähti pitkään, niin monta kertaa poikkesin lukemaan vanhoja juttuja ja niiden kommentteja!

Sellaisesta itsetyydytyksestä tunnetusti kasvaa karvaa käsiin! Mutta ei se mitään, minulla oli sen edestä kivaa. Ällistyin, miten hyviä tarinoita olen joskus osannut kirjoittaa: ihan teräviä, melko kirpeitä ja joskus jopa hauskoja. Eniten ihastelin sitä väenpaljoutta, joka kommenttilaatikossa keskusteli joskus kolmenkymmenen kiihkeän viestin verran ja selkeästi yli 140 merkkiä/viesti. Väkisin vetää haikeaksi, että sen sortin ilo ja kepeys on nykyelämästäni hävinnyt. Ja se kanssa harmittaa, etten enää tiedä yhtään toimivaa osoitetta Ruun blogille! Niin että jos joku osaa neuvoa, mistä Ruun nykyisin löytää, kertokaa ihmeessä kommenttilaatikossa tai spostilla (osoite löytyy marginaalista).

Vastavuoroisuudesta

Verkkopainotteisessa opettajakoulutustoteutuksessamme, eli Vespassa, minulla on opiskelija, joka ei kesähelteilläkään malta olla oppimatta. Ikärasisteille tiedoksi: hän ei ole y-sukupolven edustaja eikä edes mikään nörttimies, vaan kaltaiseni varttunut rouva, joka intomielisesti testaa verkkovermeiden mahdollisuuksia ja pohtii omia arkitekemisiään suhteessa opiskeltaviin kokonaisuuksiin. Tulee huono omatunto sitä puhtia seuratessa: oman oppimispäiväkirjablogini taisin perustaa jotain neljä vuotta sitten, mutta edelleenkään siellä ei ole yhtään merkintää!

No, tässä päivänä muutamana H. pohti verkottumista. Opinto-opastamme luettuaan hän totesi: ”Verkottuminen on hyödyn tavoittelua, ja sisältää vastavuoroisuutta.” Havahduin miettimään, mitä minä oikeastaan verkottumisella ymmärrän. Sosiaalisen median verkostoissa kieppuessani olen useasti hyötynyt verkottumisesta. Silti en koe aktiivisesti tavoittelevani hyötyä. En liioin tunne vastavuoroisuuden vaatimusta. Ainakaan, jos vastavuoroisuus mielletään kahdenväliseksi rapsutteluksi, jossa toinen antaa jotain ja toinen sitten takas jotain, ja koko ajan pitää alitajuisesti pitää kirjaa siitä, että antamiset ja saamiset ovat balanssissa.

Somessa jakaminen on kokonaisvaltaisempaa. Joku verkoston jäsen voi saada hyötyä jostain jakamastani, minä itse monin verroin enemmän jostain muiden jakamasta. Kahdenvälisen kaupankäynnin vaatimusta ei ole. Vuosien varrella olen oppinut valtavasti somen kuunteluoppilaana. Erityisen kiitollinen olen +Anne Rongakselle, +Tarmo Toikkaselle, +Tuija Aallolle ja +Jani Uusitalolle. En minä useinkaan ole pystynyt heille suoraan mitään antamaan, kun ovat valovuoden edellä. Minun jakamiani murusia ovat keräilleet ihan muut tyypit. En silti ole kärvistellyt tunnontuskissa vastavuoroisuustasetta tuijotellen.

Tai ehkä sittenkin hiukan! Niin kauan kuin someilu oli pääasiassa blogailua, minullakin oli ääni. Sitten tuli muita areenoita. Facebookiin en mennyt enkä mene. Twitterissä olen muiden Tweettien lukija, mutten ikinä ole opinut itse sanomaan mitään varteenotettavaa (233 tirskahdusta 20.2.2009 jälkeen on perin laiha tulos!). Olenko siis pelkkä siivestäjä, joka ryöstää muiden antia?

En tunne, että muut somekumppanit ylenkatsoisivat minua tai muitakaan enemmän oppimassa kuin jakamassa olevia. Silti pitäisi ehkä hiukan terästäytyä ja kehitellä itsellensä selkeämpi antamisagenda, nyt kun Google+ tarjoaa siihen hyvältä vaikuttavan paikan.

Kokoelma kesäkuulumisia – ICSB Tukholma

Blogausaktiivisuudettomuudestani kertoo karusti se, että jouduin turvautumaan salasanan palautukseen, kun en millään muistanut millä avaimella tämä ovi aukeaa! Koska merkinnät jäivät aikanaan tekemättä, naputtelen niitä nyt urakalla muistiin.

ICSB – konferenssireissu Tukholmaan
Minä pidän Tukholmasta. Niinpä tapanani on reissata sinne joka kesä, ja tänä vuonna tuli vielä lisäperustelu ICSB-konferenssista, joka pidettiin uutukaisessa Waterfront-keskuksessa.

Menomatkan lensin Norwegianilla. Suosittelen! Matka maksoi 46 €. Kone oli uusi ja siisti (nahkapenkit). Infolehti istuintaskussa kertoi, että ko. konetyypin koneisssa on ilmainen wifi, joka tosin valitettavasti toimii vain yli 10 km korkeudessa, jonne ei ehditty 50 minuutin pikaloikalla Helsinki-Tukholma! Arlandasta tulin roheesti Arlanda Expressillä parissakymmenessä minuutissa (kun oli vähän kiire avajaisiin, en lähtenyt seikkailemaan halvemmilla kulkuneuvoilla). Kongressikeskus oli ihan aseman vieressä. Arlanda Expressiltä kantsii nousta Klarabergsviaduktille, joka vie raiteiden toiselle puolelle, mistä Waterfront löytyy ihan asemaa vastapäätä.

Hotellin tilasin Booking.comin kautta. Kungsbron Hotelin valitsin, kun se oli ihan Waterfrontin vieressä ja huomattavasti edullisempi, kuin tapahtuman ”viralliset” hotellisuositukset. Mielestäni hinta/laatu-suhde oli kohdallaan. Hotellissa ei ollut mitään turhaa kultakrumeluuria. Huone oli pieni, mutta erittäin toimiva: sänky oli hyvä, huoneessa oli jättimäinen taulutelkkari (jota en joutanut katsoa), kylppäri oli asiallinen (hiustekuivainkin löytyi, kun huomasin kurkata laatikkoon), henkilökunta toi pyynnöstä silityskamppeet ja wifi toimi salasanoitta.

Huoneet olivat hämmentävästi pohjakerroksessa kuin hyttikäytävillä ikään. Minulla oli ikkunallinen huone, mutta suurin osa näytti olevan ikkunattomia. Aamupala ei kuulunut hintaan, mutta se kyllä kannatti ostaa. Syötävät olivat hyviä ja raikkaita, mutta etenkin juotavat yllättivät iloisesti: tarjolla oli laaja valikoima erikoiskahveja ja paikalla puristettua appelsiinimehua. Varoitus: Västra Järnvägsgatania ei löydy kaikista kartoista (esim. Google Mapsistä, joka johdatti minut ihan skutsiin!), hotellia kantsii etsiä Klarabergsviaduktin ja Kungsbron välisestä korttelista, radan länsipuolelta.

Konferenssin antia

Puolen tunnin esitykset, niin omani kuin muitten, olivat vähän yhtä tyhjän kanssa. Sen sijaan ”Plenary sessiot” olivat todella mielenkiintoisia. Hans Roslingin erinomaisia videoita olin aiemmin nähnyt Ted Talkeissa, mutta papparaisen energinen live-esiintyminen oli silti varsinainen elämys! Äidin pesukoneen sijasta esitys alkoi tällä kertaa tarinalla mummon kondominhakumatkasta (hukkareissu, kondomit olivat laittomia Ruotsissa vuonna 1924). Upotan tuohon alle pari videota malliksi. Kannattaa erityisesti katsoa Roslingin kehittämää uskomattoman havainnollista tilastojen esitystapaa! Siihen pääsee tutustumaan tarkemmin Gapminder-sivustolla, jossa on mm. mielenkiintoinen opettajille tarkoitettu sivu.

http://video.ted.com/assets/player/swf/EmbedPlayer.swf

Toinen mielenkiintoinen alustus koski kenialaista kännykkärahaa M-Pesaa. Tuntuu käsittämättömältä, että köyhillä ei ole rahaa, mutta on kännykät! Kaiken kaikkiaan tässä konferenssissa toistui lukemattomissa puheenvuoroissa ajatus siitä, että mobiilitekniikan uudenlainen soveltaminen on avain kehittyneiden ja kehittyvien maiden välisen eron kuromiseen, kestävään kehitykseen (sekä ekologiseen että sosiaaliseen) ja sensellaiseen. Ja se toinen ja vielä merkittävämpi on rauha.

Sellaisen mielenkiintoisen havainnon kanssa tein, että piirit ovat aika pienet: nyt tapasin tuttuja niin RENTistä, USASBEsta kuin Koldingin työpajastakin. Ja jos vielä joskus jatkan kyläluutailua yrittäjyyskonferensseissa, voi hyvinkin olla, että törmään ensi kertaa Tukholmassa tavattuihin!

Matkamuistot
Syksyä odotellessa hankin NK:sta DKNY:n alennusmyynnistä kaksi uutta Cozya, toinen on sininen ja toinen on vihreä tai turkoosi tai jotain sinne päin. Vähänks oon urautunut ihminen!