…kirjoittaa siskontyttöni Linda LiukasOlivian blogissaan. Siihen minun oli tarkoitus tarttua jo aikapäiviä sitten, mutta ei tämä blogaaminen kylmiltään niin helppoa ole! Periaatteessahan toki olen täysillä elämisen ja yrittämisen kannalla enkä kaipaa varmistelevaa nysväämistä. Ja nuorena jos milloin pitää olla intoa ja uskoa, kyllä sitä kerkiää kyynistyä keski-ikäisenä. Jäin kuitenkin miettimään Lindan blogissa kommentoineen Pionin ajatusta. Onko niin, että lapsi kaipaa kunnollista ja varmaa lapsuutta voidakseen kasvaa Lindan hehkuttamaksi itseensä luottavaksi, riskejä kaihtamattomaksi aikuiseksi? Antaako ehjä beessi lapsuus paremmat lähtökohdat värikkääseen aikuisuuteen kuin säröilevä oranssi lapsuus?
Tämän syvällisemmäksi en tänään kykene heittäytymään, vaan kerron sen sijaan omasta keskisävyjen, kunnollisuuden ja varmuuden välttelystäni: Chie Miharan kengistä. Keväällä 2008 löysin tuon kenkämerkin Fredrikinkadun Tizzianasta, kun päätin törsätä päivärahat ostamalla kengät, joista ikuisesti muistaisin Turun toteutuksen 2007 opiskelijat (heiltä saadussa opettajaopettajan kevättodistuksessa oli arvosananani kenkämuodin kohdalla erikoinen, siitä syntyi kenkämuistoajatus).
Ensimmäiset Chie Miharani ovat kuvassa oikealla. Niiden vieressä keskellä viime vuoden luottokenkäni. Korot auttavat kummasti hankalissa tilanteissa selviytymisessä ja tuhannenkirjava väritys on sopivan ilkikurinen häätämään pönötysmielikuvan. Siksi en millään malttanut olla hankkimatta edellisten kaveriksi nettialesta noita vasemman reunan pitsisöpöläisiä, vaikka jo tilatessani tiesin, että koko on puoli numeroa liian iso. Kai sen jollain geelitsydeemillä saa fyllatuksi?
Chie Miharan kenkien lesti on erinomainen: sopivan leveä räpyläjaloilleni ja korkean koron ja piilossa olevan korokkeen suhde niin hyvin tasapainossa, että näillä kestää kävellä koko päivän. Kengissä on kauttaaltaan nahkavuori ja ulkopohjakin on nahkaa, lukuun ottamatta pitoa parantavaa ja tärinää vaimentavaa kumiseikkaa päkiän alla. Nyt tiedän lisäksi, että nettikauppa toimii hienosti. Tilasin kengät myöhään torstaina ja UPS tiputti ne kotiovelleni maanantaina kymmenen paikkeilla. Kaupassa voi maksaa luottokortilla (Visa & Mastercard) tai nettipankissa (jolloin kuvaruutukaappaus maksusta pitää lähettää sähköpostilla).
Tähän on tultu: suvun nuoret hääräävät startuppareina maailmanparannuspuuhissa, mutta vanharouva välttää beessiä elämää kuluttamalla! Ei varsinaisesti aihetta ylpeilyyn!
Päätin paneutua nollan lukijan blogaajan rooliini kaikella asiaankuuluvalla vakavuudella. Tarkoitukseni oli edetä kahdella rintamalla: käydä pudottelemassa vastavierailulle kutsuvia viestejä tuttujen blogeissa ja sitten se salakavalampi, kliksutella sivupalkin linkkilistaa siinä toivossa, että joku bongaa käynnit rekisteristään (viimemainittu tosin taitaa olla sen verran extremeä ja sou 2005, että kukaan tuskin jää haaviin).
Läpi blogipaastoni Zepanderin lauan ääres on ollut ainoa vakilukemistoni, kun sen olen joskus tullut tilanneeksi sähköpostiin. Siksi tuntui luontevalta jättää ensimmäinen uudestisyntymisjälki sinne. Ja heti sain uuteen blogiin ensimmäisen vieraan, kiitos Zepa!
Seuraavaksi pistäydyin Mealla ja siihen se hupsuttelu jäikin. Vertaissiskona toivotan voimia huomiseen!
Enempää en sitten jaksanutkaan blogirintamalla uurastaa, vaan vetäydyin turruttavan lohtuohjelman pariin. Tällaiselle 70-luvulla maalta kaupunkiin muuttaneelle entiselle nuorelle Teemalta klo 17 tuleva 70-luvun sekahaku on ihan must ohjelma, vaikken samaistukaan asutustilallisen tyttäreen (asuin lounais-suomalaisella maalaiskansakoululla, en sähköttömässä kainuulaisessa rintamamiestalossa) tai lähiöiden nuoriin (Kontulan sijasta muutin mummolle Hakaniemeen). Vaatteet, näkymät ja taustalaulut kuitenkin vetoavat jonnekin sielun syvempiin kerroksiin! Spögen kanssa katsottiin putkeen kaksi jaksoa. Hän on suuri Hankkija-fani ja 70-luvun järkyttävän muotoilun ylin ystävä, joten ohjelman katsominen äidin seuraksi ei olut pelkkää kohteliaisiuutta.
Edellisen merkinnän jälkeen olen ehtinyt tutustua neljäänkymmeneen saudi-arabialaiseen ammatilliseen opettajaan, enkä sitten paljon muuta olekaan ehtinyt. Paitsi tietysti ohjata muodollisen kelpoisuuden satamaan liudan verkkopainotteisessa opettajankoulutusohjelmassa opiskelevia suomalaisia opeopiskelijoita.
Toinen Saudi-ryhmä sai kolmen kuukauden uurastuksen päätteeksi todistuksensa 21.6. (sivuhuomio: minun kokemukseni mukaan tämän päivän Hesari on väärässä vähätellessään Saudien ammatillista koulutusta. Sikäläisen TVTC:n meillä täydennyskouluttautuneet opettajat ovat olleet varsin fiksua väkeä, ja toivottavasti jatkavat omalta osaltaan ammatillisen koulutuksen uudistamista kotiin palattuaan), juhannuksena veneiltiin mökille ihan merihädättä, ja eilen lähdin Gorban kanssa perinteiselle näin tuhlataan Club One -pisteet -risteilylle Tallinnaan. Hytti oli todella rohee: oma parveke ja kaikkea (pisteitä kului jotain 70 000, eli jokseenkin pitkän keruun tulos).
Minä ja Gorba hytin parvekkeella
Ai miten niin tasavuosia? No, me vuonna -56 syntyneet täytämme tänä vuonna 56. Aika tasan, vai mitä?
Sitten viime näkemän olen toki myös muuttanut majaa: Blogsome päätti vihdoin päivänsä, mutta tarjosi ystävällisenä eleenä ennen maailmaneetterin tuuliin hajoamistaan export-nappulan, joten sain muutettua rytkyni WordPressin puolelle. Kiitos vinkistä Janille.
Oikeastaan olin valmistelemassa tiistaiksi esitystä, joka on tarkoitus vetasta kimpassa kollegan kanssa. Teemana on tutkiva ja kehittävä ammatillinen opettaja. Yhdessä kohdassa liipataan opettajaopiskelijoiden kehittämishankkeita. Aloin miettiä kaikkia niitä hankkeita, joita opiskelijani ovat viimeisten viiden vuoden aikana tehneet. Ne ovat järjestään ollet hyvin toiminnallisia, yhtään selvitys-kartoitus-tutkimus-tyyppistä työtä en muista, vaan kaikissa on puuhattu jonkin käytännöllisen kehittämispuuhan kimpussa. Ryhmissäni on ollut pääasiassa ammatillisen toisen asteen tai aikuiskoulutuksen opettajia, ehkä heidän halunsa toteuttaa konkreettisia hankkeita on noussut siitä taustasta. Ehkä silläkin on ollut vaikutusta, että itse innostun tekemisestä enemmän kuin tutkimisesta ja osaan siksi paremmin ohjata sen tyyppisiä kehittämishankkeita.
No, noita miettiessäni muistin tässä blogissa kauan sitten käymäni keskustelun. Paitsi etten muistanut, milloin sen kirjoitin ja millä otsikolla. Niinpä lähdin lukemaan kaikkia Ruu Morbidin nimissä tulleita kommentteja löytääkseni niiden avulla oikean merkinnän. Siinä vierähti pitkään, niin monta kertaa poikkesin lukemaan vanhoja juttuja ja niiden kommentteja!
Sellaisesta itsetyydytyksestä tunnetusti kasvaa karvaa käsiin! Mutta ei se mitään, minulla oli sen edestä kivaa. Ällistyin, miten hyviä tarinoita olen joskus osannut kirjoittaa: ihan teräviä, melko kirpeitä ja joskus jopa hauskoja. Eniten ihastelin sitä väenpaljoutta, joka kommenttilaatikossa keskusteli joskus kolmenkymmenen kiihkeän viestin verran ja selkeästi yli 140 merkkiä/viesti. Väkisin vetää haikeaksi, että sen sortin ilo ja kepeys on nykyelämästäni hävinnyt. Ja se kanssa harmittaa, etten enää tiedä yhtään toimivaa osoitetta Ruun blogille! Niin että jos joku osaa neuvoa, mistä Ruun nykyisin löytää, kertokaa ihmeessä kommenttilaatikossa tai spostilla (osoite löytyy marginaalista).
Verkkopainotteisessa opettajakoulutustoteutuksessamme, eli Vespassa, minulla on opiskelija, joka ei kesähelteilläkään malta olla oppimatta. Ikärasisteille tiedoksi: hän ei ole y-sukupolven edustaja eikä edes mikään nörttimies, vaan kaltaiseni varttunut rouva, joka intomielisesti testaa verkkovermeiden mahdollisuuksia ja pohtii omia arkitekemisiään suhteessa opiskeltaviin kokonaisuuksiin. Tulee huono omatunto sitä puhtia seuratessa: oman oppimispäiväkirjablogini taisin perustaa jotain neljä vuotta sitten, mutta edelleenkään siellä ei ole yhtään merkintää!
No, tässä päivänä muutamana H. pohti verkottumista. Opinto-opastamme luettuaan hän totesi: ”Verkottuminen on hyödyn tavoittelua, ja sisältää vastavuoroisuutta.” Havahduin miettimään, mitä minä oikeastaan verkottumisella ymmärrän. Sosiaalisen median verkostoissa kieppuessani olen useasti hyötynyt verkottumisesta. Silti en koe aktiivisesti tavoittelevani hyötyä. En liioin tunne vastavuoroisuuden vaatimusta. Ainakaan, jos vastavuoroisuus mielletään kahdenväliseksi rapsutteluksi, jossa toinen antaa jotain ja toinen sitten takas jotain, ja koko ajan pitää alitajuisesti pitää kirjaa siitä, että antamiset ja saamiset ovat balanssissa.
Somessa jakaminen on kokonaisvaltaisempaa. Joku verkoston jäsen voi saada hyötyä jostain jakamastani, minä itse monin verroin enemmän jostain muiden jakamasta. Kahdenvälisen kaupankäynnin vaatimusta ei ole. Vuosien varrella olen oppinut valtavasti somen kuunteluoppilaana. Erityisen kiitollinen olen +Anne Rongakselle, +Tarmo Toikkaselle, +Tuija Aallolle ja +Jani Uusitalolle. En minä useinkaan ole pystynyt heille suoraan mitään antamaan, kun ovat valovuoden edellä. Minun jakamiani murusia ovat keräilleet ihan muut tyypit. En silti ole kärvistellyt tunnontuskissa vastavuoroisuustasetta tuijotellen.
Tai ehkä sittenkin hiukan! Niin kauan kuin someilu oli pääasiassa blogailua, minullakin oli ääni. Sitten tuli muita areenoita. Facebookiin en mennyt enkä mene. Twitterissä olen muiden Tweettien lukija, mutten ikinä ole opinut itse sanomaan mitään varteenotettavaa (233 tirskahdusta 20.2.2009 jälkeen on perin laiha tulos!). Olenko siis pelkkä siivestäjä, joka ryöstää muiden antia?
En tunne, että muut somekumppanit ylenkatsoisivat minua tai muitakaan enemmän oppimassa kuin jakamassa olevia. Silti pitäisi ehkä hiukan terästäytyä ja kehitellä itsellensä selkeämpi antamisagenda, nyt kun Google+ tarjoaa siihen hyvältä vaikuttavan paikan.
(Vieritä alaspäin, jos saavuit tänne Googlella ja etsit tietoa Tallinnan uudesta vierasvenesatamasta)
Siskon lasten ollessa pieniä siskollani oli tapana käydä heidän kanssaan kuivakukkapellolla, vaarin mökillä ja eväsretkellä – kerran kesässä. Vuoden välein syntyneen kolmikon kanssa liikkeellelähtö oli aina oma vähtinsä, mutta se ei ollut kerran kesässä –säännön perimmäinen syy. Seikkailufiilis säilyi, kun kivoja asioita ei tehty kyllästymiseen asti. Aika suloisen suomifilmimäinen kohtuuden ystävän kasvatusperiaate!
Minulla on muutaman vuoden ajan ollut tapana kerran kesässä suostua parin päivän lomapurjehdukselle s/y Sun äitis:llä. Ei siksi, että kaipaisin noita seikkailuita kuten siskon lapset omiaan 90-luvulla, vaan jostain hullusta, täysin perusteettomasta Gorballe mieliksi tekemisen halusta. Vuoden 2009 juhannuspurjehduksella pääsimme meripelastajien hinaamaksi ja illan huipennukseksi murtauduimme omaan mökkiin. Viime juhannuksen Tallinnan purjehduksella repesi polvestani nivelside, joten kesän 2010 ennätyshelteisen heinäkuun hikosin sängyssä kinttu kohti kattoa. Voisi ajatella, että ihminen jossain vaiheessa oppisi. Voisi, muttei kannattaisi, sillä taas ollaan matkalla! (Aikamuotoperustelu: naputtelin tätä matkalla muistiin, julkaiseminen myöhästyi yli viikon).
Tietokatkosten vuoksi perhepurjehdusviikonloppu oli peruuntua alkuunsa: menomatkalle Tallinaan oli vapaana lähtemään vain Gorba (aina vapaana purjehtimaan!), minä (kerran kesässä), JCP (kerran kesässä) ja toinen Spögeistä (joka vielä tänä kesänä tottelee isänsä komentoa, mutta miten lie ensi vuonna). PA:lla ja toisella Spögellä oli lauantaille sovittuna tapaamiset merkittävien ihmisten kanssa, mutta jotteivät he kokonaan menettäisi ydinperheen yhteistä purjehdusrähinää, he tulevat iltalaivoilla perässä. Kyllä, siinä lukee laivoilla. Ensin PA ehti päättää, että kiirettä pitäen ehtii klo 18:30 lähtevään laivaan, ja osti lipun. Viisi minuuttia myöhemmin kävi ilmi, että Spögegin tulee laivalla perässä, muttei ehdi vielä siihen lähtöön, vaan vasta klo 21:30 starttaavaan. Näin siis reissaavat veljekset eri laivoilla yli lahden. Että voi olla vaikeaa aikatauluttaa kuuden ihmisen elämää yhden purjeveneen ympärille! Pari vuotta sitten PA rakensi Gorballe isänpäivälahjaksi s/y Sun äitis –ningin yhteydenpitoa helpottamaan, mutta sen käyttö jäi, kun ning muuttui maksulliseksi eikä Gorba sitäpaitsi koskaan opetellut sitä käyttämään. Ollaan takaisin tekstiviestihelvetissä! (tosin Google + -jonossa jo, ja ensi töikseni aion perustaa s/y Sun äitis -piirin!)
Ensimmäiset 2/3 reissusta meni hyvin. Tuuli oli idän suunnalta, joten ei ollut tarpeen vendailla. Ei kyllä olisi onnistunutkaan, sillä meillä oli päällä jättistuura, joka ei mahdu kääntymään puolelta toiselle kuin barduunat auki-kiinni -systeemillä. Kisamiehityksellä tässä paatissa on seitsemän käsiparia, nyt oli kolme, kun minä en purjehdi, joten koko homma perustui suotuisaan tuulensuuntaan ja kohtuulliseen tuulen nopeuteen. Spinnu jätettiin sovinnolla nostamatta, silti 10 solmua meni rikki. Ja heti kohta sen jälkeen tulikin kiire laskea isoa, sillä Tallinnan matalan jälkeen tuuli voimistui. Hetken koin iljettävää flashbackiä viime kesän polventelomisreissulta. Silloinkin tilanne alkoi kannella valtoimenaan vellovan stuuran kasaamisesta! Nyt sitä pahuksen purjetta vain oli vielä enemmän ja gasteja vastaavasti vähemmän! Ihmeiden aika ei kuitenkaan näköjään ole ohi: tällä kertaa Gorba ei katsonut välttämättömäksi olla auttamatta pakkaustapahtumassa, vaan ohjasi paatin mukisematta sellaiseen suuntaan, että fladraaminen hellitti ja saimme ison puomille.
Piritan sijasta päätimme tällä kertaa suunnata keskustan vierasvenesatamaan, jossa Gorba ja pojat jo olivat piipahtaneet alku kesän purjehduksellaan. Vanasadama Jahisadam / Old City Marina on matkustajalaivasataman yhteydessä, joten sinne majoittumalla pääsee veneellä jopa lähemmäs kaupunkia kuin Tallinkilla!
Vanasadama Jahisadam
Ainoa hiukan jännittävä juttu on satamaan ajaminen, ohi isojen matkustajalaivojen. Vaan eipä sekään niin kovin jännittävää ole. Tässä toimintaohjeet:
Soita Port Controliin, kun saavut aallonmurtajalle. Joko VHF kanava 14, RADIO 5 tai sitten ihan vain kännykällä +372 631 8588.
Noudata ohjetta. (Meille setä sanoi, että ensin tulee ulos Viking, sitten Viktoria ja niitten jälkeen on lupa ajaa sisään. Odotteluun meni vartin verran).
Aallonmurtajalla on lisäksi liikennevalo. Punaisella ei ole lupa lähteä. Ulos ajettaessa ei soitella satamavahdille, vaan poistutaan omaan tahtiin vihreän palaessa.
Itse soitin aallonmurtajalta myös vierasvenesatamaan, jotta osaisivat funtsia, minne meidät ohjaavat. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Laiturilla kävelee henkilökuntaa, joka ohjaa viittelöiden oikeaan paikkaan. Vaikkei isojen paattien sekaan tunkeminen lopulta ollut likikään niin jännä kokemus kuin aluksi pelkäsin, olisi käytännössä silti mielestäni parantamisen varaa. Liikennevalon vieressä olisi hyvä olla taulu, josta näkisi lähtevien ja saapuvien laivojen aikataulut. Tai ainakin olisi hyvä, jos netissä olisi sivu, josta voisi tarkastaa aikataulut. Omaa lähtöaikatauluaan voisi sitten valmiiksi yrittää sovitella sen mukaan. (nythän on ihan epätoivoinen yritys yrittää etsiä laivayhtiöiden sivuilta aikatauluja ja saada jotain kokonaiskuvaa, vaikka sataman ilmainen wifi periaatteessa mahdollistaisi surfailun). Edit 12.7. Kiitos Larkolle linkistä Tallinnan satamanlähtevien laivojen sivulle. Ja löytyyhän sieltä myös saapuvat laivat. Vielä kun ne saisi samaan listaan ja aikajärjestykseen!
***
Nonni, tuohon päättyi valmiiksi kirjoitettu osuus. Saavuimme Tallinnaan kuuden paikkeilla. Ensin kieputeltiin narut nätisti ja vaihdettiin kaupunkivaatteisiin. Sitten suunnattiin Hotelli Park Inniin, jossa JCP ja Spöget yöpyivät (olisihan paattiinkin mahtunut, mutta sällit päättivät arvostaa kunnon suihkua, aamupalaa ja Gorban unirytmistä riippumatonta liikehtimismahdollisuutta). Kolmen hengen majoittuminen maksoi 89 euroa (yksi sälli lisävuoteessa). Minusta Park Inn oli myönteinen uusi tuttavuus. Huoneissa oli ilmastointi, aamupala oli ok, ilmainen wifi, mitä sitä ihminen muuta kaipaa? (nojoo, joku voisi arvostaa persoonallista tunnelmaa, mutta minä olen niin kuivikas tyyppi, että arvioin persoonattomat, mutta toimivat hotellikonseptit korkealle.)
Tällä kertaa Tallinnasta ei ole sen kummempaa raportoitavaa. Kävimme vanhassa kaupungissa syömässä, mutta sen jälkeen Gorba ja mä mentiin paattiin nukkumaan. Illan ja aamun mittaan miehistömme vähitellen tippui paikalle, joten about 11 aikoihin oli aika suunnata takaisin kohti Helsinkiä.
Keli oli mallia tyyni ja helteinen. Koko pitkän päivän paistuimme maailman menosta tietämättöminä. Kasuunia lähestyessämme havaitsimme edessä mustia pilviä. Siinä vaiheessa kännykällä sai satunnaisesti yhteyden Suomen verkkoon. Ukkonen pieksi parhaillaan Lahtea, ja sen ennakoitiin ehtivn pääkaupunkiseudulle muutamassa tunnissa. Hitto! Seuraavat pari tuntia sitten prutkutettiin moottorilla ja odotettiin, että minä hetkenä hyvänsä ukkospuuskat ja rankkasateet tavoittavat meidät. Ihan suotta jännäsin, perille päästiin ilta-auringon paisteessa.
Onneksi suoritus on tältä kesältä takana!!
Lopuksi parit kuvat
Menomatkan miehistö
Läpi satama-altaan
Taustalla D-terminaali, likempänä vanhaa kaupunkia s/y Sun äitis
Vierasvenesataman naistenvessan (yhden pöntön pömpeli) käsienpesuallas, josta tuli kyllä mieleen, että käsienpesuunkohan miehetkin sitä käyttävät (miesten vessa oli rikki -> naisten vessa palveli kaikkia). Vessapaperi oma varapaperi (joka taas oli tarpeen).
Paluumatkan vahvistus vahdissa
Ukkosen lähestyessä mentiin kahden Padin taktiikalla: vedenpitävässä pussissa oli Navionics Marine Europe ja vasemmassa alakulmassa näkyvässä iPadissa Twitter (jossa yritin kysellä, missä asti ukkonen on, mutten onnistunut verkkovaikeuksien vuoksi lähettämään tiedusteluani)
PS Ennen kuin joku keksii paheksua heppoista liivivarustusta kerrottakoon, että nämä ovat kevyen kelin nojailun pehmittimiä, kassissa on kaikille paukkuliivit ja valjaat kovemman tuulen varalle.
Blogausaktiivisuudettomuudestani kertoo karusti se, että jouduin turvautumaan salasanan palautukseen, kun en millään muistanut millä avaimella tämä ovi aukeaa! Koska merkinnät jäivät aikanaan tekemättä, naputtelen niitä nyt urakalla muistiin.
ICSB – konferenssireissu Tukholmaan
Minä pidän Tukholmasta. Niinpä tapanani on reissata sinne joka kesä, ja tänä vuonna tuli vielä lisäperustelu ICSB-konferenssista, joka pidettiin uutukaisessa Waterfront-keskuksessa.
Menomatkan lensin Norwegianilla. Suosittelen! Matka maksoi 46 €. Kone oli uusi ja siisti (nahkapenkit). Infolehti istuintaskussa kertoi, että ko. konetyypin koneisssa on ilmainen wifi, joka tosin valitettavasti toimii vain yli 10 km korkeudessa, jonne ei ehditty 50 minuutin pikaloikalla Helsinki-Tukholma! Arlandasta tulin roheesti Arlanda Expressillä parissakymmenessä minuutissa (kun oli vähän kiire avajaisiin, en lähtenyt seikkailemaan halvemmilla kulkuneuvoilla). Kongressikeskus oli ihan aseman vieressä. Arlanda Expressiltä kantsii nousta Klarabergsviaduktille, joka vie raiteiden toiselle puolelle, mistä Waterfront löytyy ihan asemaa vastapäätä.
Hotellin tilasin Booking.comin kautta. Kungsbron Hotelin valitsin, kun se oli ihan Waterfrontin vieressä ja huomattavasti edullisempi, kuin tapahtuman ”viralliset” hotellisuositukset. Mielestäni hinta/laatu-suhde oli kohdallaan. Hotellissa ei ollut mitään turhaa kultakrumeluuria. Huone oli pieni, mutta erittäin toimiva: sänky oli hyvä, huoneessa oli jättimäinen taulutelkkari (jota en joutanut katsoa), kylppäri oli asiallinen (hiustekuivainkin löytyi, kun huomasin kurkata laatikkoon), henkilökunta toi pyynnöstä silityskamppeet ja wifi toimi salasanoitta.
Huoneet olivat hämmentävästi pohjakerroksessa kuin hyttikäytävillä ikään. Minulla oli ikkunallinen huone, mutta suurin osa näytti olevan ikkunattomia. Aamupala ei kuulunut hintaan, mutta se kyllä kannatti ostaa. Syötävät olivat hyviä ja raikkaita, mutta etenkin juotavat yllättivät iloisesti: tarjolla oli laaja valikoima erikoiskahveja ja paikalla puristettua appelsiinimehua. Varoitus: Västra Järnvägsgatania ei löydy kaikista kartoista (esim. Google Mapsistä, joka johdatti minut ihan skutsiin!), hotellia kantsii etsiä Klarabergsviaduktin ja Kungsbron välisestä korttelista, radan länsipuolelta.
Konferenssin antia
Puolen tunnin esitykset, niin omani kuin muitten, olivat vähän yhtä tyhjän kanssa. Sen sijaan ”Plenary sessiot” olivat todella mielenkiintoisia. Hans Roslingin erinomaisia videoita olin aiemmin nähnyt Ted Talkeissa, mutta papparaisen energinen live-esiintyminen oli silti varsinainen elämys! Äidin pesukoneen sijasta esitys alkoi tällä kertaa tarinalla mummon kondominhakumatkasta (hukkareissu, kondomit olivat laittomia Ruotsissa vuonna 1924). Upotan tuohon alle pari videota malliksi. Kannattaa erityisesti katsoa Roslingin kehittämää uskomattoman havainnollista tilastojen esitystapaa! Siihen pääsee tutustumaan tarkemmin Gapminder-sivustolla, jossa on mm. mielenkiintoinen opettajille tarkoitettu sivu.
Toinen mielenkiintoinen alustus koski kenialaista kännykkärahaa M-Pesaa. Tuntuu käsittämättömältä, että köyhillä ei ole rahaa, mutta on kännykät! Kaiken kaikkiaan tässä konferenssissa toistui lukemattomissa puheenvuoroissa ajatus siitä, että mobiilitekniikan uudenlainen soveltaminen on avain kehittyneiden ja kehittyvien maiden välisen eron kuromiseen, kestävään kehitykseen (sekä ekologiseen että sosiaaliseen) ja sensellaiseen. Ja se toinen ja vielä merkittävämpi on rauha.
Sellaisen mielenkiintoisen havainnon kanssa tein, että piirit ovat aika pienet: nyt tapasin tuttuja niin RENTistä, USASBEsta kuin Koldingin työpajastakin. Ja jos vielä joskus jatkan kyläluutailua yrittäjyyskonferensseissa, voi hyvinkin olla, että törmään ensi kertaa Tukholmassa tavattuihin!
Matkamuistot
Syksyä odotellessa hankin NK:sta DKNY:n alennusmyynnistä kaksi uutta Cozya, toinen on sininen ja toinen on vihreä tai turkoosi tai jotain sinne päin. Vähänks oon urautunut ihminen!
Päivitin taannoin Firefoxin. En ymmärrä, mitä hyötyä oli siirtää kotitönö palkin oikeaan laitaan. Toisaalta, kun kerran on avannut aloitussivun yhteen välilehteen, niin eipä sitä kotinappia tarvitse, joten olkoon missä vain. Enemmän minua risoo, etten millään löytänyt RSS-syötteiden tilausnamiskaa. MjP2 vastasi tuskitteluuni, ettei kukaan enää tilaa syötteitä, kun kaikki seuraa Twitteriä, joten mihin sitäkään nappia enää tarvitsee (vastaus oli kenties hieman huumorimielessä heitetty, mutta suuntaa antava). Minä siihen vastasin, että olisi tarkoitus syksyllä taas palata verkko-ohjaajahommiin, ja opettajaopiskelijoiden pitkin webiä kylvämien tuotosten perässä olisi niin paljon helpompi pysyä syötteiden avulla. Voihan se olla, että Twitter-infraa virittelemällä onnistuisi saamaan samanlaisen läsnäolokokemuksen ja vielä jotain ekstraa päälle, mutta olen niin vanha täti, että haluaisin turvautua hyväksi kokemaani ratkaisuun.
Edessä oli siis kaksi mahdollisuutta, joko vaihdan selainta tai löydän sen syötteidentilausnappulan! Selaimen vaihtoa toki olen harkinnut muutenkin. Safaria käytän ”yksityishenkilönä”, mutta opettajatätinä turvaan Firefoxiin, sillä käyttämämme Moodle-oppimisalustan kirjoitteluboxit eivät näy Safarissa wysiwyginä. Aikani etsittyäni löysin kuitenkin paikan, josta sai ladattua rss-nappulan vakipaikalle osoite-luukkuun. Tiedoksi muille mahdollisille eksyksissä olijoille. (kommenteissa saa myös kertoa, mistä toiminto olisi löytynyt Mac Firefoxilla ilman tuon lisäpalikan hakemista).
EditMervi kertoi kommenteissa, miten nappulat saa aseteltua mieleiseensä malliin, kiitos! Menee siis näin: Näytä > Työkalupalkit > Muokkaa ja sen jälkeen hiirellä saat heitettyä nappulat, mihin haluat
Kun nyt sitten rupesin tällaiseksi techeilijäksi, kerrottakoon samaan syssyyn kahdesta kilkkeestä, joista kuulin kollegoilta toissapäiväisessä suunnittelusessiossa (olen ollut puoli vuotta sivussa ohjaustoimista ja heti syrjäytynyt niin täysin välinevarustelusta).
Ensimmäinen on Wiffiti. Sillä saa luotua kätevästi kommenttiseinän. Ajattelimme pyytä opettajaopiskelijoilta sen avulla kysymyksiä, joihin on ihan pakko saada vastaus heti ensimmäisenä lähipäivänä. Rauhattomasti välkkyvän seinän sijasta virtaa voi katsella myös ”timelinena”, jolloin kommentit näkyvät aikajärjestyksessä. Upotan alle testiseinän, siihen saa kokeilla liittää omat terveisensä! Kun en ollenkaan tiedä, onko tuossa upotuksessa myös komenttien lähetysluukku, niin lättään tähän linkin sivulle, josta kommentteja voi ainakin laittaa tulemaan! (periaatteessa Wiffitiin voi lähettää tavaraa tekstiviestinäkin, mutta jos oikein ymmärsin, tekstarilähetys toimii vain jenkkioperaattorien kautta.)
Toinen uusi tuttavuus on DROPitTOme. Sen avulla saa kätevästi tehtyä ”tiedostojenpudotuspaikan”, josta isot (max 75 MB) tiedostot solahtavat kätevästi omaan Dropboxiin. Näppärää silloin, jos lähettäjällä ei ole Dropbox-tiliä. Sitä vain ihmettelen, miksei jollakulla olisi Dropboxia, on se sen verran kätevä palvelu tiedostojen varmuuskopiointiin, jakamiseen ja koneesta ja paikasta riippumattomaan saavutettavuuteen! (jos vastaus on, että siks kun kukaan ei ole kutsunut, niin tässä linkki http://db.tt/xlwNnH9).
Toinen Dropboxin tapainen pilvipalvelu on Sugar Sync. Sitä vasta testailen (vähän tuntuu monimutkaisemmalta kuin Dropbox, muutta niinhän ne uudet tuttavuudet aina). Alla on demovideo, ja tässä linkki, jolla voit rekisteröidä ilmaiset 5 Gigaa SugarSynciä ja samalla kasvattaa minun boksini kokoa: https://www.sugarsync.com/referral?rf=d86yrhx6awf25
Lupasin yöllä, että kirjoitan tänään eilisestä Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneelikeskustelusta. Huomasin sitten, että turha vaiva, Tietoviikon juttu kokoaa hyvin suurimman osan omista muistiinpanoistani ja on sitäpaitsi ammattimaisen sujuvasti kirjoitettu. Lisäksi Iltalehti raportoi tapahtumasta Nallen showna, Suoraa liveblogausta paneelista voi lukea (englanniksi) Arctic Startupissa, ja nyt on tilaisuuden videotallennekin nähtävänä .
Niinpä sitten käytän tämän tyhjän tilan kirjatakseni muistiin muutamia vempaimia, joita bongailin tilaisuuden ympärillä
Tilaisuudesta tiedottaminen sujui niin sähäkkään Facebookissa ja Twitterissä, että ilmoittautumislanketilla myytiin hetkessä eioota. Osa meistä kuitenkin lipun sai, ja sen sähköpostista napattuani jäin miettimään, mikä systeemi porukoilla mahtoi olla käytössä lippujen luonnissa. Siinä oli sekä tavallinen että 2D viivakoodi. Tilaisuudessa niitä ei kyllä tsekkailtu, vaan printit vain ladottiin pinoon. Googlailemalla löytyy noita ”lipuntekopalveluita”, pitääpä tsekata ” @charlottaliukas:lta, mitä käyttivät, eihän sitä koskaan tiedä, milloin itselle iskee hillitön lipunluontivimma.
Twitter-humu jatkui itse tilaisuudessa, kun panelistien takana avautui ParaTweetillä toteutettu Twitter-seinä. Sen harvan kerran, kun meidän talon tilaisuuksissa on ollut seinälle heijastetut tweetit, ovat ne tulleet sinne ihan peruspalvelusta, ilman mitään moderointia, mutta kieltämättä ParaTweet oli grafiikaltaan kivampi ja varmaan niille moderointiasetuksillekin voisi joskus olla käyttöä.
Siinä alkuspiikkien aikana näpelöin itseni iPadilla tilaisuuden kotisivulle tsekatakseni, miten suora lähetys toimii. No, siinä kun klikkasin linkkiä, aukesi sivu, joka kehotti lataamaan ilmaisen Booxtv appin. Näin tein, ja nyt vissiin voisin katsella iPadillani niin suoria tv-lähetyksiä kuin nauhoituksiakin! Hyvinvoinnin jälkeen-streemin toimivuutta en sen sijaan lopulta joutanut testata, kun paneeli jo alkoi.
Yleisössä istuskellessani en vielä tiennyt, etten tarvitsisi omia muistiinpanoja, kun koko setti kuitenkin tulisi nauhoitettuna katseltavaksi. Niinpä sitten kokeilin, pystyisikö Evernote nauhoittamaan puhetta siinä valtavassa, akustiikaltaan kuuluisassa salissa, samalla kun napsuttelin omia muistiinpanojani. Aivan uskomatonta! Ilman mitään ulkoista mikkiä iPad nappasi puheet niin, että niistä saa olohuoneen rauhassa nappikuulokkeilla ihan hyvin selvää! Tässä yhteydessä en rupee tämän enempää Evernotesta harhapolkuilemaan, sen verran kuitenkin sanon, että, jollei sinulla sitä vielä ole, hanki välittömästi! Niin uskomattoman kätevää on jo sekin, että muistioihinsa pääsee kiinni monelta tietokoneelta ja mobiililaitteilta sen lisäksi, muusta puhumattakaan!
Tilaisuuden nettinäkyvyyteen tutustuessani bongasin yllä mainitun liveblogauksen ja sen kautta tulin tutustuneeksi Cover It Liveen. Hyvä niin, tälle voisin hyvinkin keksiä käyttöä opetuksessa!
Niin ja pitää toki mainita myös Vimeo, oiva palvelu videoiden levittämiseen (vertailussa YouTube – Vimeo viime mainitun hyväksi voi sanoa ainakin seuraavat syyt:
parempi kuvanlaatu
hyväksyy useampia formaatteja
kätevä salasanalla jakaminen niihin tilateisiin, joissa kaivataan yksityisyyttä
näkyy sellaisissakin kouluissa/työpaikoilla, joissa YouTube on suodatettu veks
kuulostaa vanhemmista vähemmän arveluttavalta kuin ”laitan luokan videon YouTubeen”!)
Saatu (tässä oli aikoinaan Kuulikselta saadun Kultaisen megafonin kuva, mutta kymmenessä vuodessa palveluita on syntynyt ja kadonnut -> kuva on kadonnut nettiavaruuteen. Myös ystävältäni Ruu Morbidilta ja Auringonkukkametsä-blogista sain tunnustuksen. Kuvat kadonneet.
Sun äitis suosittelee
Tässä suosittelin orkkisversiossa Pajatzoa, jonka Rahis sittemmin söi. Jos saisi aikaiseksi, voisi tähän askarrella jatkumoksi Woltin kuvan!
*Blogipersoonablogissa joukko 2005 bloganneita jakoi persoonallisuustestituloksiaan. Valitettavasti tämäkin blogi on aikojen saatossa hävinnyt Prinsessan palvelimelta. Sääli, olisi ollut kiva käydä fiilistelemässä Blogistanin aamunkoiton blogaajia!
Sun äitis 