Mietin, milloin tunsin samanlaista epämääräistä ahdistusta. Se oli syyskuun yhdennentoista päivän jälkitunnelmissa!
Näin sanoi ystäväni 10.3.2020. Hän oli synnyttänyt esikoisensa kesällä 2001 ja asui perheineen Kaliforniassa. Kodin lähellä oli lentokenttä, ja nousevien ja laskeutuvien lentokoneiden jylinästä oli ehtinyt tulla osa kodin äänimaisemaa. Syyskuussa tuli täysi hiljaisuus. Lennot oli peruutettu, maa pidätti hengitystään.
Minun on helppo samaistua noihin pienen vauvan äidin tunteisiin. Oma hengitykseni salpautui samalla tavalla 26.4.1986. Tai oikeastaan pari päivää myöhemmin, kun me Savonlinnan sairaalan juuri synnyttäneet äidit kokoonnuimme televisiohuoneeseen katsomaan Tsernobylin ydinvoimalan savuavia raunioita. Koko sen kesän olin kohmeessa. Vaikka luonto puhkesi ympärillä kauneuteensa, olivat värit himmenneet, kun mielessä myllersi päällimmäisenä tuntematon uhka. Se ei maistunut miltään. Sitä ei voinut nähdä. Silti paha oli läsnä.
Miltä tuntuu olla pienten lasten vanhempi nyt, maaliskuussa 2020? Katson kuvia poikani perheestä metsäretkellä. Kaksivuotias nousee tomerana ja luottavaisena, itseensä uskoen ylös sammalen peittämää kalliota. Taustalla yksivuotias nauraa isänsä sylissä. Mutta aivan kuten huhtikuussa 1986 ja syyskuussa 2001, ympärillä on uhka. Silloin maailma pelastui, entä nyt?
Selitys otsikolle: näin lapsena elokuvan, jossa maapallon viimeiset hengissä olevat ihmiset odottivat Australiassa, milloin ydinlaskeuma saavuttaa heidätkin. Jostain tuli katkonaista sähkötystä. Olisiko sittenkin mahdollista, että muuallakin oli vielä elämää? Ei siellä ketään ollut, vain tuulen näppäimillä pyörittämä tyhjä pullo. Tuon elokuvan painostava tunnelma teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kun nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin kökötän kotonani odottamassa tulevien viikkojen tuhoja, tuo painostava tunne hiipii välillä varkain. Vaikka kuinka ymmärrän, että elämä lopulta voittaa, tiedän samalla, että kaikki eivät selviä. Ja kestää vuosia ennen kuin ihmiskunta on taas noussut jaloilleen.
Avainsanat: korona
Sun äitis 
30.4.2020 16:01
Joku telepaattinen kohtaus iski. Juttelimme aterian jälkeen puoliskan kanssa instajulkaisuista ja yhtäkkiä mieleen kohosi kysymys(jonka myös sanoin ääneen): Sun äitis, onkohan se instanssa.. pöydän toiselta puolelta tyhjä tuijotus koska äitinsä on edesmennyt useampi vuosi sitten.
Selitän että se oli blogi jota seurasin aika intensiivisesti vuosia sitten löydettyäni blogit. Etsin Instasta, löydän sun_aitis jolla ei ole julkaisuja ja mietin, voisi olla. Sitten haen vanhan Sun äitis-blogin ja huomaan: päivitys eilen, ensi kertaa vuosiin. Kylmät väreet!
Ehkä nämä kummalliset ajat saavat katsomaan taaksepäin kun ei oikein tiedä mitä edessä on odotettavissa. Kuinka kauan uhka kestää? Mihin asentoon maailma tämän jälkeen asettuu? Ei auta kuin odottaa ja katsoa.
Ja tässä yhteydessä, koska vuosia sitten olin ujo kommentoimaan. Tässä ja nyt kiitän blogistasi: osuvia, hauskoja, mielenkiintoisia kirjoituksia jotka usein aloittivat päiväni. Kiitos! Pysykää terveinä!
30.4.2020 16:36
Hei, Aikku ja kiitos terveisistä! Tarkoitukseni oli aloittaa taas blogaaminen, kun jäin maaliskuussa eläkkeelle, mutta sitten jatkoinkin hommia, kun piti ruveta kouluttamaan kollegoita etävälineiden käyttöön. Jahka tämä souvi on ohi, terästäydyn blogin kanssa!
Toistaiseksi meillä kaikki hyvin.
19.9.2020 13:11
Ja viiveellä seuraava vanha lukija! 👋 Mulle tulit mieleen tästä https://twitter.com/tulivirta/status/1307241685060136960 viestistä.
Kun tämä löytyi jolloin vanha-tagillä hausta, niin siinä heti toisessa viestissä oli linkitys mun vanhaan blogiin ja meidän 2005 hääpäivään. Enpäs muistanutkaan, että olit jo heti silloin alussa vieraillut. Meillä oli nyt hiljan 17v hääpäivä, hyvin menee edelleen (paitsi terveyspuolella).
Vaihdoin pois vuodatuksesta 2015 lopulla ja rupesin julkiseksi bloggeriin. Tuolla wordpress-tunnarin takaa löytyy linkki nykyiseen paikkaan. Mulla osui nyt koronan myötä ekat lomautukset ja 4päiväinen viikko, niin on tämä bloggaaminen taas piristynyt siitä välillä olleesta 1/kk tasosta.
Hyvää jatkoa! 🌞🍀🖖
20.9.2020 00:38
Huh, täällähän alkaa olla enemmän kommentteja kuin postauksia! Kiva, kun tulit käymään, Timo! Kauhea hoppu ollut eläkeläisellä, vaikka monta merkintäideaa on ollut mielessä, en rutiinin puutteessa ole vieläkään saanut aikaiseksi jatkaa! Ehkä joskus.
Kurkkasin jo, ja sieltähän ne tosiaan löytyvät 🙂.
Meillä toistaiseksi kaikki hyvin, toivottavasti myös teillä (nelipäiväinen viikko ei kuulosta pahalta, jollei kovin pitkään jatku.)