Tärkeä pikatiedote!

Kiitos Turistin, löysin Hänet!

Muutosta muuttoon

Varoitus: seuraa pitkä jorina yhdestätoista muutosta (joiden väliin olisi vielä mahtunut neljä osaperhemuuttoa). Tarinan lukeminen voi olla yhtä puuduttavaa kuin Liisankadun Pikkolon inventaariolistoihin perehtyminen!

Olimme tavanneet pari viikkoa aikaisemmin Bottalla. Ihan satunnainen tuttavuus. Mutta sillä oli käytössä pakettiauto ja minulla oli edessä muutto.

– Oisko sulla hetki aikaa, kun tarvitsisin muuttoapua?
– Loppuelämä!
– Oho, nyt kyllä tarvitsen vähän toipumisaikaa!

Siitä alkoi ensimmäinen yhteinen muuttomme. Muutettavaa ei ollut paljon. Mies kääri sanomalehteen tusinan Kalevala-teekuppeja. Minä pakkasin kassillisen vaatteita. Yhdessä kävimme ostamassa Lundian hyllyn (niiden tikkaiden kuljettamiseen tarvittiin se iso auto, muuten muutto olisi hoitunut bussipelillä). Muuttopalkkana tarjosin miehelle Torossa sipulipihvin.

Toinen muuttomme oli kaksiosainen: ensin roudattiin minun tavarani uuteen yhteiseen kotiimme, kolme kuukautta myöhemmin tuotiin miehen kamat. Minun roiniani siirrettäessä mies hermostui jatkuvaan naputukseeni ja iski Kodinonnen päähäni. Hiersi oikein huolella, niin että multa tarttui kiinni päänahkaani ja valui pitkin hölmistyneitä kasvojani. Naimisiin sentään päädyttiin.

Seuraavaan muuttoon (3.) tarvittiin jo isompi paku, sellainen kuorma-autoksi rekisteröity. Vaatteiden, astioiden ja Lundian lisäksi omaisuuteemme kuului häälahjarahoilla hankittu pöytä ja tuolit, parisänky, miehen kirjoituspöytä, anoppilan vanha sohva ja meiän isän vanha nojatuoli, pesukone sekä miehen pappavainaan vanha televisio. Lähdimme länttä kohti pitkin vanhaa porintietä, joka osoittautui mutkaiseksi ja sikaliukkaaksi. Olisi pitänyt valita pikkasta pidempi reitti mootoritietä pitkin, niin olisi säästynyt paljolta pelolta! Perillä oli kaukana. Miehelle se sopi, hän oli kyllästynyt asumaan sukulaisteni nurkissa.

Neljännessä muutossa meitä oli jo kolme. Muuttokuorma oli paisunut pinnasängyn verran. Uuteen ASP-kotiin hankittiin lisäksi siskon miehen veljen käytetty sohvakalusto ja mun äidin entinen pakastin. 500 litran arkun raijaaminen hissittömän talon neljänteen kerrokseen oli sen muuton mieleenpainuvin kokemus. Tai sitten se, kun mies alkoi valittaa, kun kahdessa vaatehuoneessa paloi valo yhtä aikaa ja minä mokomasta hermostuneena selitin, että valoa on paha sytyttää tavaralasti kädessä ja koskaan ei tiedä laatikon avatessaan, kumpaan koppiin tavara on tarkoitus sijoittaa. Sanomistani tehostaakseni potkaisin tomerasti ilmaan, jolloin kenkäni puolivahingossa irtosi jalasta ja osui miestä munille. Mies tästä tulistui ja yritti livauttaa minua päähän, dyykkasin, mutta miehen pikkurilli hipaisi kovaa kalloani. Siitä lähtien miehen sormi on ollut ylimmästä nivelestä vino. Sen jälkeen väkivalta ei ole kuulunut muuttoihimme.

Viides muutto oli 600 km pitkä (Suomi on yllättävän leveä). Muuttovälineenä oli tavallinen, miehen työnantajan toimipaikkojen väliä sahaava rekka. Huushollikamojen lisäksi sen suojassa matkusti miehen 30-vuotislahjaksi saama käytetty alumiininen soutuvene ja meidän Saab 96. Auton kuskaamista rekalla puolsi bensan säästö ja se, ettei Saab-raukka olisi suoriutunut noin pitkästä taipaleesta. Sillä, kuten monella autollamme sittemmin, oli tapana ruveta keittämään vähänkin pidemmän ajorupeaman jälkeen.

Uusi kotimme oli upea: korkealle rantakalliolle rakennettu mansardikattoinen huvila. Tilaa oli niin paljon, että yksi huone jouti purjeiden säilytykseen. Sataneliöisen olohuoneen lattialla kaksivuotias esikoinen sai harjoitella kolmipyöräisellä ajamista ja lumikolalla jytyytystä. Lattian naarmuuntumista ei tarvinnut surra, sillä jo muuttaessamme tiesimme, että talo purettaisiin vuoden päästä ja siihen mennessä piti löytää uusi asunto.

Parin kilometrin lähimuutto (6.) tehtiin telakan avolavaisella pikkukuormurilla. Muuttokuormassa oli entisten kamojen lisäksi kaksi keltaista lastensänkyä, jotka olivat löytyneet edellisen kodin vintiltä. Sänkyjä tarvittiin kaksi, koska perheeseemme oli siunaantunut toinenkin poika. Elintason nousua edusti 30-vuotislahjaksi saamani astianpesukone.

Kun pari vuotta myöhemmin lastasimme rekkaa määränpäänä entinen ASP-kotimme (7.), eivät keltaiset kierrätyssängyt mahtuneet mukaan. Niiden tilalla kulki Muuramen Jugmanni-kerrossänky. Hetken aikaa toimineelta firmaltani lunastin verottajaa tyydyttävällä hinnalla Muuramen kirjoituspöydät, pari hyllyä ja sohvan. Muuten rekan sisältö oli suunnilleen entisenlainen.

Omaan kotiin oli hyvä palata. Idänretkemme aikana joku vuokralaisistamme oli päättänyt omia pakastearkkumme. Niinpä kun muuton hetki taas kolmen vuoden päästä koitti (8.), oli kuorma sitä vertaa kevyempi. Uutena painona mukana kulkivat kaksospoikiemme Jolla-sängyt ja kuivausrumpu.

Seuraavaksi pysyimme aloillamme peräti viisi vuotta. Tämän pysähdyksen aikana kymmenen vuotta palvellut siskon miehen veljen sohvakalusto sai väistyä (yksi nojatuoli sentään säästettiin), ja tilalle tulivat anopinhylkäämät kaksi sohvaa ja nojatuoli sekä pari koivuista kaappia. Vaurautemme lisääntyi myös muutamalla Martelan toimistokirjoituspöydällä (sellainen perinteinen 70-luvun tammiversio), lukuisilla mappihyllyillä ja muutamalla vaatekaapilla.

Kun lähdön aika koitti (9.), muuttoautona oli perinteiseen tapaan paluukyytiä heittävä rekka. Olin esivalmistellut kaiken hyvin. Laatikot olin kantanut valmiiksi autotalliin. Samoin sellaiset huonekalut, jotka sain yhden naisen voimin liikuteltua (mies oli muuttanut uudelle paikkakunnalle jo puoli vuotta ennen meitä muita, joten minulla ei ollut kantoapua muuton valmistelussa ). Muuttopäiväksi tilasin apuun kaksi brankkaria. Kun kuski tuli, kierrätin hänet läpi kämpän ja tallin, jotta hän osaisi suunnitella lastaamisen. Mutta mitä vielä! Pakkasi alun kuin minkäkin vaappuvan hopsiflopsin ja vikisi sitten loppuajan:

– Eihän nää mahdu millään! Asunnon tavarat kyllä mahtuu, muttei varaston tavarat. Miten varastossa voi olla noin paljon tavaraa?

Daa! Kun ensimmäiseksi olin selittänyt, että suurin osa tavarasta on valmiiksi alas autotalliin kannettuna, että varsinainen lastaaminen sujuisi sutjakkaasti! Sitäpaitsi niinkin kokeknut muuttaja kuin minä, tietää kyllä, mitä kohtuudella voi olettaa mahdutettavaksi yhteen rekkaan. Eihän tällä kertaa tarvinnut edes kuljettaa venettä ja autoa! Eniten olin kuitenkin huolissani 40-vuotislahjaksi itselleni ostamasta Performasta ja sen mahtavasta 17-tuumaisesta näytöstä. Osaisikohan se tumpula pakata aarteeni niin, että ne olisivat ehjiä vielä perilläkin?

Seuraavaksi levittäydyimme rivitaloon. Autotalliin alkoi kertyä epämääräistä roinaa. Suksia, luistimia ja polkupyöriä oli kuudelle hengelle. Autonrenkaita kahdelle härvelille (toinen vuosimallia -81 oleva pidennettyhyttinen pressulavapaku, johon koko pesue oli mahdollista mahduttaa istumaan, toinen melko tuore Skoda). Lisäksi oli yhdet vanhan Samaran talvirenkaat vanteineen, kun eihän sitä tiedä, jos ne vaikka joskus tarvittaisiin Skodaan. Anoppilasta tuli lisää ruokapöytiä ja tuoleja. Joka lapsi toi joka vuosi koulusta läjän piirustuksia, käsitöitä ja vihkoja, jotka muka piti säilöä muistojenlaatikkoihin. Kuvakirjavuoret kasvoivat. Lempileluröykkiöt samoin. Myös aikuisille kertyi kirjoja. Kurssimateriaalimapit alkoivat täyttää maailmaa. Veroilmoituksia, vuokrasopimuksia, asunnon kauppakirjoja, työsopimuksia, työttömyysilmoituksia, tiliotteita alkoi olla uhkaavia määriä. Performan lisäksi hankittiin iMac ja miehellä oli lisäksi vanha pc.

Poismuutto (10.) hoitui pyykinkuljetuskuorma-autolla, kirjankuljetuspakettiautolla, omalla pressulavapakulla ja henkilökohtaisella farmarilla. Vastaanottopäässä asunto oli väljä ja varastotilaa runsaasti, joten suurta sortteeraamista ei tarvittu. Kaikki tämä kostautui tässä viimeisimmässä muutossa (11.), kun isommasta kämpästä muutettiin pienempään! Ihmisiä muutti tällä kertaa vain neljä, isot pojat ovat jo omilla teillään. Silti roinaa on kuuden edestä!

Lundian kirjahylly on edelleen mukana. Kirjoitan edelleen saman Muuramen kirjoituspöydän ääressä. Pojat ovat ikänsä nukkuneet Jollissaan ja Jungmanneissaan, niin nytkin. Kaikki Martelan kirjoituspöydät ovat edelleen käytössä. Anoppilan 70-lukuiset mööpelit täyttävät edelleen olohuoneemme. Firman vanhan sohvan superlonit toimivat pehmusteena ikinuoren Mersumme lavalla. Minulla ei vieläkään ole verhoja. Häälahjaksi ostetun pöydän vei Pelastusarmeija, tuolit jatkavat elämäänsä isoilla pojillamme. Siskon miehen veljen vanhan kaluston viimeinenkin tuoli tuli taipaleensa päähän.

Luopuminen on kovin vaikeaa. Ainakin miehelleni. Olemattomaan kellarikoppiimme on säilöttynä monta sellaista nökköstä, joille ei ole mitään käyttöä, mutta jotka jatkavat taivaltaan kanssamme, kunnes jonain päivänä päätyvät poltettavaksi vainajan kanssa samalla roviolla.

Hiukan kuorma sentään taas keveni. Kuusikymmenkiloinen, metallinen mäkiautonrunko ja kolmekymmentä jätesäkillistä sekalaista roinaa pätyi Kivikkoon Sortti-asemalle (maksoi vain 25 euroa!). Pelastusarmeija kelpuutti monta vaatekaappia, pöytää, astiakasaa ja vaatesäkkiä ja kierrätyskeskus imaisi osan. Kaikia näitä muuttajan ystäviä kiitän lämpimästi!

Retriitti

Olen ollut liki viikon liki hiljaa. Sinä aikana blogini on saanut kolme uutta tilaajaa. Tästä voisi ajatella, että blogiähkyyn tukehtuvilla on tarve löytää itselleen hiljentymishuone hälyn keskellä. Olkaa hyvä, hiljaisuutta:

 

…

Hätätilan aiheuttama muuttohiljaisuuden keskeytys

Olen vähän lipsunut blogihiljaisuudestani. Aamulla esimerkiksi latasin kannettavalle kasan lempiblogejani matkalukemiseksi. Vasta paluumatkalla ehdin paneutua niihin. Olin juurin lopettelemassa Vt:n viimeisintä postausta, kun näytön reunassa alkoi plinkittää ainakin yksi langaton verkkoyhteys saatavilla. Miten eksoottista, suojaamaton wlan-verkko nimeltä motorola tarjosi minulle pääsyä internetiin Espoon bussissa! Houkutus kävi ylivoimaiseksi, klikkaan (oikeastaan tietysti pitäisi sanoa klikkasin, mutta jostain syystä en kykene valitsemaan oikeaa aikamuotoa).

Ja siinä silmieni edessä Jäädykepiirikunta hävisi olemattomiin yhdellä päivitä-kuvakkeen painalluksella! No minä tietysti ajattelin, että kysymys oli siitä epävakaasta, ominluvin lainatusta yhteydestä, mutta kun kotonakaan ei hemmoon saanut yhteyttä, niin uskottavahan se on (etenkin kun päivitystahtiaan kiitettävästi kohentanut Kuulis ja ulkomaankirjeenvaihtajani PA asian vahvistavat ja Pauliinakin huolestui ).

Vetoomus: Oma rakas kääpiöni, tule takaisin

PS Paluuta odotellessa, mitäs tuumaatte tästä?

Äidin ohjeita

Äitini sanoi: ”Tytöt, muistakaa sulattaa jääkaappi kerran viikossa.” Siinä puhui kokemuksen ääni, hän itse ei koskaan muistanut.

Kätilö sanoi synntysvalmennuksessa: ”Varatkaa itsellenne kevyttä kotityötä, kun poltot alkavat. Kestää kuitenkin monta tuntia, ennen kuin synnytykseen pitää lähteä, aika kuluu nopeammin puuhaillessa. Ja muistakaa syöttää mies ennen sairaalaan lähtöä, pahinta synnytyssalissa on nälkäänsä mouruava tuleva isä.”

Kun esikoinen ensi kerran ilmoitti tulostaan kello 4.20 aamulla yli kaksikymmentä vuotta sitten, aloin sulattaa jääkaappia. Siinä meni pari tuntia (olin äitini tytär, edellisen sulatuskerran jälkeen pakastelokeron seutu oli ehtinyt kasvattaa ympäristöönsä pienen jääkauden). Sitten paistoin miehelle pyttipannua. Seuraavaksi aloin silittää viikon paitoja: yksipaita, lattiallle kippuraan kivun kourissa, seuraava paita, lattialle kippuraan, puoli paitaa, kippuraan, puolipaitaa, taksi. Kello yhdeksältä esikoinen syntyi. Loppuviikosta mies tuli vierailutunnille ryppyisessä paidassa.

Nykyisin jääkaapeissa on automaattisulatus, mutta pakastimen joutuu edelleen useimmiten sulattamaan vanhan kaavan mukaan. Myös se kannattaisi tehdä useammin, kuin minulla on tapana. Huomaan viimeistään nyt, kun muun muuttohässäkän keskellä vaihtelen lämpiä vesikulhoja pakkaseen ja odotan jäiden sulamista.

Muista muuttoon liittyvistä ohjeista keskeisimmät ovat:

• Muistakaa valita itsellenne mies, joka suostuu luopumaan edes osasta komenkymmenen yhteisen vuoden aikana hankitusta roinasta (sekä kilometristä metrin pätkiksi katkottua sähkökaapelia). Etenkin jos aiotte muuttaa kerrostaloasuntoon, jonka ainoa varastotila on säälittävänkokoinen kanahäkkikoppi.

• Älkää lopettako huushollin ylläpitosiivousta puolta vuotta ennen muuttoa.

• Älkää missään olosuhteissa avatko tietokonetta pakkausviikolla. Älkää ainakaan lukeko, kommentoiko tai kirjoittako blogeja.

Kahta ensimmäistä en valitettavasti enää voi toteuttaa, enkä viimeistäkään ihan koko viikon osalta. Mutta tästä eteenpäin pidän koneen kiinni. Taidan pakata sen oikein hankalasti muiden kamojen alle, ettei tule houkutusta lipsua.

Ensi viikkoon!

Voi ei, taas uusi houkutus!

Kunhan minulla on aikaa perehtyä, niin pelkään pahoin koukkuuntuvani tähän pörssiin! Toistaiseksi en ymmärrä asiasta mitään, mutta Mediaopettaja ymmärtää. Kysykää sieltä!

Ai mitä varmuuskopioita?

Olin nafti kymmenen vuotta sitten atk-ajokorttikurssilla. Opettajatäti lohdutti kammoisia ja pelkoisia, että koneen saa rikki vain vasaralla. Höpöhöpö! Ehkä fyysiseen särkemiseen tarvitaan työkalu, mutta sisusten sekaisin saattaminen onnistuu muutenkin. Minä hallitsen monta tapaa.

Siellä kurssilla opin raahaamaan kuvakkeita paikasta toiseen (käytiksenä Windows 3.11). Kotona vähän harjoittelin. Siellä oli sellainen soma tyhjä kehys, jossa luki Start Up. Ihan kokeeksi raahasin kehyksen sisään Paintin, Laskimen ja Wordin kuvakkeet. Tuloksena oli, että hulppealla neljän megan keskusmuistilla varustettu tietsikka alkoi aukoa noita ohjelmia kunnes homma tukehtui omaan mahdottomuuteensa. Windows oli täysin tiltissä.

Tietokone oli miehen. Mies oli työmatkalla kolme päivää. Minulla oli kolme päivää aikaa selvittää ongelma!

Tietotekniikkaa opettavat kollegat eivät osanneet auttaa (kerroin heille, että lapset olivat suorittaneet raahausoperaation). Kohtuullisesti tuskanhioten aloitin pelastuspuuhat mistään mitään tietämättä. Tutkin, mitä tiedostoja olin mahdollisesti pöyhinyt juuri kyseisenä päivänä. Löytyi joku index.dat (muistaakseni). Avasin sen regedittiin. Ainoa Otaniemen Basic-kurssilta mieleeni jäänyt asia oli, että jos jonkin komennon haluaa disabloida, niin kannattaa kirjoittaa rivin alkuun rem. Näin tein uudestaan ja uudestaan, ihmettä toivoen. Kunnes yhden remin jälkeen kone yhtäkkiä suostui käynnistymään Windowsiin. Start Up -valikkoa siihen ei tosin koskaan enää ilmestynyt!

Minulle jäi tunne, että jossain syvällä koneen uumenissa oli koteloitunut syöpä, joka milloin tahansa voisi ryöstäytyä valloilleen ja jumittaa koneeen lopullisesti. En ikinä milloinkaan enää halunnut joutua mihinkään tekemisiin minkään sinisen näytön, autoexec.batin sai config.sysin kanssa. Siksi hankin itselleni ensimmäiseksi omaksi tietokoneeksi Macin.

Aika hyvin yhteiseloni tietokoneiden kanssa on sujunut viime vuosina. Päädyin jopa sen sortin opettajaksi ja 100+ työaseman sekaverkon ylläpitäjäksi. Mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että kohtuuttoman usein minulle edelleenkin sattuu noita Oho-juttuja, joissa on aika kiire saada painopiste kiinni ennen kuin mätkähtää mahalleen!

Esimerkiksi tässä blogipuuhassa. Kun ihan viattomasti yritin vaihtaa muutaman fontin väriä, sain samalla muutettua yläpalkkini ruskanpunaiseksi! Oma lukunsa on sähellykseni BlogiPersoonaBlogin ensimmäisten linkkien askartelussa! Ja sitten tämänpäiväinen Sun äitis -blogin liki täydellinen hävittäminen.

Olin työpäivän päätteeksi aikeissa tsekata mahdoliset kommentit siinä Kultaistanoutajaani odotellessani. Pyrkimys Sun äitis -sivuille kuitenskin tuotti tulokseksi herjan Fatal error in line 120 tms. Ylläpitosivullekaan en päässyt, siellä luki fataalivirhe rivillä 180. Saman todisti myös hätääni symppaava Kanslian Mummo.

Kotimatkalla mietin hermostuneena, että kotikoneella ehkä on auki ylläpitosivu. Jos olen siitä index.htmstä epähuomiossa poistanut oleellista, niin ehkä pääsen vielä pakittamaan johonkin indexin aiempaan versioon. (On muuten ihan mahdotonta tietää, mitä sieltä blogsomen pohjasta voi surutta pyyhkiä veks ja mikä on pakko säilyttää! Mähän en edes erota, mitä pientä tihrua sillä on, saati että ymmärtäisin!) Kävi myös mielessä, että Janiiin, Rinsessaan tai Kuraattoriin saatan vielä joutua turvaamaan. He kun ovat paitsi osaavia, myös pitkämielisiä ja kilttejä auttajia.

Oli se täällä auki. Oletan palauttaneeni edellisen version. Tuntuu toimivan. Mutta jos jonain kauniina päivänä Sun äitiäs ei löydy, en ole tehnyt Sellistin lailla tietoista valintaa, vaan sährännyt ja onnistunut vahingossa päättämään päiväni!

PS Otin sitten ekat varmuuskopiot tästä blogista. Oletan!

Olen rikollinen, eli tarina siitä, miten opin tunnistamaan Pysäköintikieltoalue-liikennemerkin

Kuvittelin käyttäneeni tämän kuun rikollisuuskiintiöni ilmoittautumalla tänne. Mutta ei! Eilen minun katsottiin syyllistyneen Pysäköintikieltoalue-liikennemerkin noudattamatta jättämiseen.

Olin menossa kokoukseen Espoon Matinkylään, myöhässä kuten aina. Ostarin parkkipaikalla ei ollut yhtään kiekkoruutua tyhjänä, mutta kadun varressa oli onneksi muutama paikka vapaana. Kun palasin kokouksesta tunti kymmenen minuuttia myöhemmin, oli lasissa maksukehotus. Olin ihan hepnadilla lyöty, kun en ollenkaan tietoisella riskillä ollut parkendeerannut, vaan olin vilpittömästi uskonut paikan laillisuuteen.

Pysäköintiasetelma on esitettynä alla

Minä olen sen verran hömelö ja kaun sitten autokouluni käynyt, etten ollenkaan tiennyt, että keltaisella taustavärillä kieltomerkin takana on jokin erityismerkitys. Toden sanoakseni en paikanpäällä edes huomannut, että siinä merkissä oli jotain eroa tavalliseen pysäköintikieltomerkkiin verrattuna! Luulin merkin koskevan vain kadun toistapuolta ja kuvittelin, että siihen vastapuolelle saattoi vallan mainiosti autonsa jättää.

En luule enää. Älkää tekään luulko!

Määräilevä, auktoriteettienvastainen sottapytty tässä päivää!

Ihan jo kakkosvirkani puolesta pitänee olla kiinnostunut persoonallisuustesteistä. Via Marginaali

Advanced Global Personality Test Results Extraversion |||||||||||||||||||| 90% Stability |||||||||||||||| 70% Orderliness || 10% Accommodation |||||||||||| 50% Interdependence |||||||||||||||||||| 90% Intellectual |||||||||||| 43% Mystical |||||| 23% Artistic |||||| 30% Religious |||||||||||| 50% Hedonism |||||||||||||||| 63% Materialism |||| 16% Narcissism |||||||||||||||| 63% Adventurousness |||||| 23% Work ethic |||||||||| 36% Self absorbed |||||||||||||||| 63% Conflict seeking |||||||||||||| 56% Need to dominate |||||||||||||||||||| 83% Romantic |||||||||||||||||| 76% Avoidant || 10% Anti-authority |||||||||||||||||||| 90% Wealth |||||||||||||||| 63% Dependency |||| 16% Change averse |||||||||||| 43% Cautiousness |||||||||||||||| 63% Individuality |||||||||||||||| 70% Sexuality |||||||||||||||||||| 83% Peter pan complex |||| 16% Physical security |||||||||||||||||||| 90% Physical Fitness |||||||||||||||| 64% Histrionic |||||||||||||||||| 76% Paranoia || 10% Vanity |||||| 30% Hypersensitivity |||||||||||||| 56% Female cliche |||||||||||| 43%

Take Free Advanced Global Personality Test
personality tests by similarminds.com

sotkuinen, epäjärjestelmällinen, sosiaalinen, kova, ulospäinsuuntautunut, harvoin murhehtiva, avoin, riskinottja, pitää tuntemattomasta, pitää suurista juhlista, ystävystyy helposti, haluaa erottua joukosta, tekee mielellään pilaa ihmisistä, holtiton, optimistinen, positiivinen, vahva, ei viihdy yksin, ailahtelevainen kaaoksen suhteen, abstrakti, epäkäytännöllinen, huono säästämään rahaa, peloton, luottavainen, jännityksen etsijä, säännöistä piittaamaton, on mielellään johdossa, omituinen, rakastaa ruokaa, harvoin ärsyyntynyt, auktoriteettien vastainen, vastakulttuureista viehättynyt

Sotkuisen epäjärjestyksellisyyden myönnän. Ulospäinsuuntautuneisuuden ja kokolailla myönteisen mielen samoin. Auktoriteetteja en kunnioita, mutta suurinta osaa kohdalle osuvista säännöistä noudatan silti. Kai minä myös jotenkin viihdyn esillä ja halajan jonkinmoista johtajuutta, en kuitenkaan muodollista esimiesasemaa! Ihan pieleen menee väite ihmisten kustannuksella pilailusta, jännityksen etsintä, riskinottokyky, rahan tuhlailu ja ruuan rakastaminen!

Onko testi onnistunut, jos tulos on 50% sellainen, miksi itsensä tuntee?

Kätköjä ja kiepuntaa

Eihän tästä mitään kunnon muuttopaniikkia saa syntymään, jollei välillä vähän löysäile! Päätimme lähteä kauniin päivän kunniaksi kävelemään Töölönlahden ympäri ja samalla etsiä pari geokätköä. Mieheni Suunto ei kuitenkaan saanut satelliiteista kiinni, joten pari ensimmäistä kätköä jäi hakematta. Sen sijaan hämmästelimme ja häpeilimme miehen kanssa edellämme kieppuvia kaksosia, jotka tunsivat reitin varrelta jokaisen kaiteen, tangon, rapun ja kiven, jonka yli, ali tai ympäri oli mahdollisuus hyppiä, liukua tai kierähtää. Maailma tosiaan on erilainen parkouraajan silmin!

Vaahteranlehtien kahinasta ja tuoksusta heräsi nostalgisia muistoja. Lapsena maalla leikimme syksyisin Kanaa. Siinä jokainen rakensi pudonneista lehdistä itselleen pesän (minusta vaahteranlehdet ja haavanlehdet olivat parhaita), johon muni muutamia kiviä ja alkoi kyykkiä niiden päällä kotkottamassa, kunnes munankeruuvuorossa oleva tuli hätistämään kanan pesästään ja keräämään munat. Aika typeränkuuloinen leikki!

Lehdissä kahlatessamme pojat varoittivat, että lehtikasaan ei sitten kannata jäädä makoilemaan, tai voi saada mäyräkuumeen. Korjasin, että varmaan tarkoitatte myyräkuumetta ja kysyin, mistä kumasta sen ollette oppineet. ”Sulta”, vastasivat pojat. Kaikkea sitä kanssa on tiennyt ja unohtanut, kun tähän ikään pääsee!

Oopperan kätköllä GPS alkoi vihdoin toimia. Tai ainakin melkein. Sen verran hetkittäistä homma oli, että nälkäisimmät kyllästyivät odottamaan ja lähdimme pizzalle.

Kotona tarkastimme 112:n koordinaattipalvelusta, missä kätkön paikka sen mukaan olisi. Nyt on tarkka kartta tiedossa ja ensikerralla löytyy varmasti!

Paitsi että seuraava lenkki on tarkoitus tehdä Katajanokan, Senaatintorin ja Kauppatorin kautta Kaivariin. Noillakin suunnilla on kätköjä, jotka voi mainiosti missata!