Archive for lokakuu 2007

Kun kerta Minh ja Kervå ja Kriisikin

28.10.2007

via, via, via

10 vuotta sitten 1997
Asuin rivitalossa Uudessakaupungissa. Nuorimmatkin lapset aloittivat koulunsa. Minulla oli hyvä esinainen ja elämäntilanteeni oli sellainen, että oli vihdoin tilaa omalle ammatilliselle kasvulle. Ensimmäinen Macini oli yksivuotias.

5 vuotta sitten 2002
Asuin kerrostalossa Kruununhaassa. Molemmat perheen aikuiset olivat töissä. Opiskelin ammatilliseksi erityisopettajaksi. Esikoinen aloitti opiskelut TKK:ssa. Toinen Macini oli kolmivuotias, kolmas ihan uusi.

3 vuotta sitten 2004
Edelleen Krunikassa, edelleen erityisopettajana. Kaksi vanhinta poikaa olivat muuttaneet omilleen. Spöget kotona äidin ilona. Ei uutta Mac-rintamalla, Gorballe ostettiin Wintoosa.

1 vuosi sitten 2006

Asuin kerrostalossa Espoossa. Muutin työpaikkaa määräajaksi. Spöget kotona äidin ilona. Hankin neljännen Macini.

Tähän asti tänä vuonna
Jäin uuteen työpaikkaani toistaiseksi. Pääsin kehittämään verkkopainotteista opettajankoulutuspilottia. Vietin vuosiin ensimmäisen täyden kesäloman (mitä nyt himppasen kommentoin opiskelijoiden blogeja).

Murehdin parisuhdettani. Spöget asuvat edelleen kotona äidin ilona. Taon Maciäni keskimäärin kahdeksan tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa. Tiedostan vieroittautumistarpeen.

Eilen

Puhuin siskon kanssa puhelimessa 4 tuntia. Ehdin viime tingassa ruokakauppaan. Illalla katsoin Sögejen kanssa Täydellisiä naisia.

Tänään
Luin Hesaria pitkään. Lojuin kolme tuntia kylvyssä. Luin opiskelijoiden tuotoksia. Vien kohta roskat, säkki alkaa haista.

Huomenna
Tapaan aamulla kollegan ja suunnittelen erityisopettajakoulutuksen päättöarviointia. Iltapäivällä pohdin tiimissä tulevia marraskuun lähipäiviä. Kotona kokkaan Lasagnea, sitä on sakin helppo lämmittää, kun lähden tiistaiksi ja keskiviikoksi Turkuun seuraamaan opetusharjoitteluja.

Ensi vuonna

Minulla on enemmän aikaa omille jutuille.

Mainokset

Pakkasen ihmeitä tekevä voima

22.10.2007

Nelisen vuotta sitten yhteen taloutemme iBookeista hankittiin uusi tarvikeakku, kun vanha alkoi olla heikossa hapessa. Muutama kuukausi sitä käytettiin, kunnes se yhtäkkiä kuoli eikä millään suostunut latautumaan. Vähän yritettiin reklamoida Applelle. Eivät heltyneet.

Akku nökötti hyllyssä vuosia, kunnes Spöget lukivat netistä hoito-ohjeita (samat miehet ihmeparansivat minun kuusi vuotta vanhan iBook-akkuni kesällä). Ohje oli aika radikaali: pane akku pakkaseen kahdeksitoista tunniksi, sulata hiljalleen ja lataa+pura sen jälkeen muutama kerta.

No, viikonloppuna vanha vara-akku sai kylmää kyytiä. Ja uskokaa täi älkää, eilen se pyöritti Shreck-romppua puolitoista tuntia ennen kuin hyytyi!

Huom! Jos joku edellä oleva vinkkiä kokeilemalla saa aikaiseksi akkuräjähdyksiä tai rikkoutuneita kannettavia, niin sanoudun irti kaikesta vastuusta!!!!

Irti atk-sähköstä -soppa

21.10.2007

Kuten me kaikki sähkömiehen naineet tiedämme, sähköön voi jäädä kiinni. Vaikka kuinka yrittäisi irrottaa otetta viallisesta sähkölaitteesta, ei millään kykene.

Minulle tätä asiaa selitettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Gorba laskeutui parimetriseen monttuun tutkimaan mökin pumpputilaa, johon vesi oli noussut. Turvavarusteeksi hän kietoi ympärilleen kaulaliinan ja antoi minulle käteen puisen haravanvarren. Ohjeena oli, että jos mies alkaa montussa kouristella, menee tajuttomaksi ja puhumattomaksi, niin minun tulee ronkkia haravanvarsi kaulaliinan väliin ja vivuta äijä irti jännitelähteestä.

Ihan tyhmää! Jos se olisi jäänyt kiinni sähköön, minun olisi tietysti pitänyt pinkaista sisälle taloon ja katkaista virta pääkytkimestä. Ja mitä se ylipäätään meni sinne monttuun, kun jännitte oli päällä?

Appiukko taas kertoi tarinaa siitä, miten hän oli pelastautunut jäätyään kiinni sähköön. Näin se meni. Appi oli istunut tuolilla ja leikannut johtoa, johon jumahti kiinni ja sähkö virtasi vuolaasti lävitseen. Käsien pienet lihakset menivät heti toimimattomiksi, mutta reisissä oli sen verran voimaa jäljellä, että appi sai potkaistua itsensä kumoon tuoleineen. Painovoima sitten kaatumisvaiheessa nyhtäisi hänet irti piiristä.

Atk-sähköön kiinni jääminen ei ole ihan yhtä hengenvaarallista, mutta ei sekään mikään leikin asia ole. Kymenisen vuotta sitten siskoni asui perheineen Puolassa. Kun mies oli lähtenyt töihin ja lapset saatettu kouluun, sisko istui tietokoneen viereen ja alkoi pelata miinaharavaa. Koko päivä meni haravoidessa. Jo muutaman sekunnin jälkeen sisko näki, oliko syytä jatkaa alkanutta erää, jos mieli saavuttaa uuden läpipeluun aikaennätyksen. Jos alku oli tukkoinen, sisko keskeytti välittömästi sen erän ja aloitti uuden. Ja uuden. Eikä omien sanojensa mukaan millään kyennyt irrottautumaan atk-sähköstä. Kunnes sitten saavutti ultimaattisen onnistuneen tuloksen ja jätti iäksi taakseen miinaharavavaiheen.

Myös minä olen pikkuhiljaa, salakavalasti tarrannut kiinni atk-sähköön. Kulminaatiopiste (toivottavasti) saavutettiin viime viikolla, jolloin minun oikeastaan piti olla syyslomalla. Mutkun edellisenä perjantaina oli ollut verkkototeutuksessa monen tehtävän deadline, ja aika alkoi olla kypsä tiimien kuohuntavaiheelle, huomasin juuttuneeni koneelle. Aamusta iltaan istuin kylpytakki päällä pilkkimässä keskustelufoorumilla, sähköpostailemassa kollegoille, muokkaamassa tehtävänantoja uuteen uskoon, puolustelemassa omaa ja kaverin näkemystä… Reagoimassa yli. Parempi olisi ollut, jos olisin jättänyt koko viime viikoksi koneen kiinni, antanut muiden kuohua ja mennyt mökille. Vaan siitä sähkösä kun on niin vaikea irrottautua!

Eilen päätin tehdä irtioton. Sijaistoimintona aloin valmistaa soppaa. Homma toimi aika hyvin. Ensin meni monta tuntia ruuanlaitossa, sitten tuli mieluisia sopansyöjiä kylään eikä lopulta tarvinnut koko iltana kurkata tietokonetta. Tänään välttelen vastaamista lähtemällä kävelylle, mutta sitä ennen esittelen gulassista vaikutteita saaneen Irti atk-sähköstä -sopan reseptin.

atk-soppa

Sun äitis Irti atk-sähköstä -soppa

10 isoa perunaa
4 + 2 tomaattia
1 purkillinen säilöttyjä tomaatteja
3 + 1 paprikaa
3 + 2 sipulia
1 valkosipuli
2 litraa vettä
1,2 kg possunlihaa

Maustamiseen
joitakin teelusikallisia paprikajauhetta
sopivasti mustapippurirouhetta
hippusellisia suolaa
4 lihaliemikuutiota
puoli pussillista kuminaa

Pinnalle
turkkilaista jugurttia
suolakurkkusilppua

Ensin nostin lihan lämpenemään huoneenlämpöön. Sitten pesin perunat huolellisesti, mutten vaivautunut kuorimaan (ovat tähän aikaan vuodesta vielä sen verran ohutkuorisia). Seuraavaksi lohkoin ne. Sen kokoisille perunoille, joita minulla sattui olemaan, oli sopivanoloinen lohkomistapa vedellä ne ensin pitkittäin kolmeen osaan, syntyneet siivuleet taas pitkittäin kolmeen osaan ja sitten viimeistellä lohkominen leikkelemällä about 1,5 cm välein. Lopuksi kippasin perunat kiehuvaan veteen (viiden litran kattilaan).

Minulla ei ollut aavistustakaan, minkä verran mitäkin ainesosaa pitäisi liemeen laittaa. Siksi laitoin sen verran kuin oli ja kun myöhemmin tuntui, että oli liian vähän, kipaisin välillä kauppaan hakemaan täydennystä. Aluksi silppusin neljä tomaattia, kolme sipulia, yhden paprikan ja yhden valkosipulin (sellaisen, jossa ei ole erillisiä kynsiä, vaan yksi ainut mötikkä). Lisäsin silputut kasvikset ja tölkillisen säilöttyjä tomaatteja perunoiden kaveriksi. Heitin joukkoon neljä Maggi Extra -lihaliemikuutiota ja muutaman teelusikallisen paprikajauhetta. Sujautin puoli pussillista kuminansiemeniä suodatinpussiin ja heitin pussin soppaan (kun ajattelin, että olisi mukavampaa, jos voisi sivistyneesti saada kuminat veks liemestä ennen tarjollepanoa). Laitoin kattilan päälle kanen ja käänsin tehot komoselle.

Possunlihani oli Cittarin tarjouksesta ostetta porsaan ulkofiletä (5,90 kg). Leikkelin fileestä ensin n. 1,5 cm:n siivuja, jotka sitten leikkelin kuutioiksi. Ruskistin lihakuutiot neljässä erässä valurautapannulla. Lihalle kaveriksi heitin pannulle vielä puolikkaan sipulia silputtuna. Loppuvaiheessa ruskistamista ripottelin lihan päälle paprikahauhetta (sen verran, että näytti nätin väriseltä) ja mustapippurirouhetta sekä inauksen suolaa. Heitin lihat soppaan ja huljutin vielä loppuksi paistinpannun huuhteluveden liemen joukkoon.

Sitten alkoi armoton keittely. Soppa muhi kaikkiaan kolmisen tuntia. Sinä aikana lankesin kolmesti kommentoiman opiskelijoiden kysymyksiä ja totesin, että pelkkä sopan kypsymisen seuraaminen ei tarjoa kylliksi aktiviteettia, että voisin vältää atk-sähkön villin kutsun. Siksi lähdin kävelylle ja hain samalla reisulla lisää tomaatteja ja paprikoita. Kotiin päästyäni lisäsin sopan joukkoon vielä kaksi tomaattia ja yhden paprikan.

Ennen tarjollepanoa nappasin pois kuminapussin. Gulassista vaikutteita saaneen sopan pinnalle ripsautin stroganofista vaikutteita saaneena turkkilaista jugurttia ja suolakurkkusilppua.

Kuuden hengen soppasyöminkien jälkeen täksi päiväksi jäi kattilan pohjalle noin lautasellinen.

Unia ja kirjoija

17.10.2007

Petja on alkanut visiin huolestua syrjäänvetäytyvästä hiljaisuudestani, koska on kahdenkin postauksen verran pyrkinyt herättelemään tätä blogia henkiin.

ruutuEnsin oli se unijuttu. Piti oikein käydä tarkastamassa Googlesta, millainen kuvio on Check of Prince of Wales, joka teräksen sinisenä saisi takamukseni näyttämään palkinnon arvoiselta. (Tosin ikänaissarjassa, jossa taidetaan hyväksyä vissi alakuloinen, kohti maata laskeutuva yleisilme).Onkohan tämä oikean näköinen ruutu? Tätä kyllä kutsuivat nimellä Glen Urquhart check (ja minä muistelisin äidin kutsuneen tuollaista Glenchek-ruuduksi), mutta toisaalla mainittiin, että Prince of Wales check is of similar pattern to the Glen Urquhart but nearly twice its size on the repeat.

Siksens oiva yhteensatuma, että eilen tosiaan kävin Tallinnassa, missä BBC-palkinto unen mukaan jaettiin. Sillä aikaa, kun Spöget polskivat Spassa, kävelimme Gorban kanssa vaiheeksi paikkoja katselemassa. Kiipesimme mm. sen sataman vieressä sijaitsevan ihmeellisen rappushökötyksen päälle maisemia ihailemaan. Selvisi, että pahasti ränistymään päässyt rakennelma on iältään vasta 27-vuotias konserttisali-jäähalli-yhdistelmä (jos paikallinen lipunmyyntihenkilökunta ymmärsi oikein Gorban kysymyksen ja Gorba ymmärsi oikein hänen vastauksensa. Itse en ollut kyselemässä.)

Takaisin Petjaan. Ikäänkuin takapuolessani ei olisi ollut kyllin, mies meni vielä haastamaan minut kirjameemiin. Olisi pitänyt merkitä tähti alla luetellun kirjan viereen, jos on sen lukenut. Ja sitten olisi pitänyt poistaa yksi ja lisätä kaksi ja haastaa kolme.

Alla Petjan kirjat, Petjan kommentein

Alkumetsä / Robert Holdstock / Hyvä romaani matkasta aikaan ja mieleen
Välähdys / Malcolm Gladwell / Hyvä kirja joka avitti minua sanallistamaan eräitä kokemuksiani
Erilaistu tai kuole / Jack Trout / Perusasioita liiketoiminnasta

No, minä olen sen verran sivistymätön, etten ole lukenut noista mitään (pitää jemmata eläkepäivien todo-listalle valokuvien järjestämisen ja kämpän siivoamisen seuraan). Eli tähtiä en pysty ripustelemaan. Minun suositukseni olisivat niin hömppiä, ettei kukaan ole niistä kiinnostunut (luen vain työmatkoilla ja silloinkin lähinnä ruotsinkielisiä dekkareita. Håkan Nesser on suosikkini.) Ja haastetoimintaa vierastan perinteisesti, joten tässä taisi käydä niin, että meemi kohdaltani niin sanotusti haukkaa paskaa. Seurailkaa Sedistä ja Haakanaa, jos vaikka he jatkaisivat (paitsi näköjään Haakanakin passaa).

Unista piti vielä loppuun kirjata toisen Spögen näkemä. Se meni näin:

    Spöge oli kehittänyt unessa sokeille turvarepun, josta sai avattua ultrakevyen teltan. Jos sokea jostain syystä eksyi, hän saattoi avata teltan ja ryömiä sinne turvaan. Teltan päälle nousi leditaulu, jossa luki Sokea eksyksissä ja sen pintaan tuli sähkösuojaus, joka esti ulkopuolisia tunkeilijoita pääsemästä telttaan. Samalla käynnistyi hälytyssingnaali sokean tukijoukoille. Signaalin mukana tuli tieto turvateltan koordinaateista, jotta apujoukot löysivät perille. Heillä oli koodit sähkösuojauksen purkamiseen ja he saattoivat ryömiä telttaan eksynyttä sokeaa pelastamaan. Siinä se.

PS Huomaatteks, historian ensimmäinen kuva, jossa onnistuin kierrättämään tekstin kuvan viereen (vielä kun onnistuisi tekemään vähän väliä tekstiin. Yritin isontaa horizontal spacingia, muttei siitä mitään näkyvää apua ollut. Aiks! Edit hetkeä myöhemmin: aha, tää onkin taas niitä selainriippuvaisia juttuja. Firefoxissa teksti tarraa kuvaan kiinni, muttei Safarissa.) En ole ennen jaksanut perehtyä. Enkä nytkään. Mutkun mun Edublogsissa on sellainen wysiwyg-editori, jolla saatoin harjoitella ja kopsia sitten koodin tänne. Blogsomessa on aikast askeettinen tämä kirjoitusluukku enkä ole ikuna opetellut käyttämään pluginina löytyvää tekstieditoria.

napanapa

16.10.2007

Oho!
Viikkoon en ole käynyt täällä päinkään ja nyt huomaan, että tästä tiistaista on tulossa merkkipäivä. Anteeksi siis kaikille, jotka tulivat kurkistamaan päivitystä luullen, että täällä olisi jotain asiaa esim. Tehyn lakkouhasta tai salasanavuodosta tai … Ei täällä ole kuin napakeskeinen tiedotus, että tänään menee 150 000 kävijän raja rikki!

Kiitos teille! Itse vietän merkkipäivää matkoilla (Tallinnassa).

Syysseminaari, 1.0, 2.0 ja 2.1

6.10.2007

Kootut editit:
6.10. noin klo 12:20 osallistujaluettelo
6.10. noin klo 23:30 keskustelukooste
7.10. klo 11:10 linkkien lisäys keskusteluosioon

Saavuin Luftiin ilmavasti pari tuntia tilaisuuden alkamisen jälkeen, ja suurin osa väestä oli jo paikalla tai jopa ehtinyt poistua. Jos kuvittelin tällä tempulla välttäväni raportointivelvollisuudet, erehdyin. Kirsi Myllyniemi oli lainannut mainiota pientä muistikirjaansa, jota Marinadi oli ansiokkaasti kierrättänyt kansalaisten keskuudessa. Niinpä sain saapuessani käteeni noin 45 osoitetta ja olettamuksen, että tietoja käytetään yhteisön tiedonjanon tyydyttämiseen.

Läsnäololistasta aloitan, keskusteluja raportoin vasta myöhemmin, kas kun vanhan piti nukkua yöllä ja nyt taas pitää valmistua kummityttöviikonlopun viettoon ja sitäpaitsi Gorba häritsee koko ajan jututtamalla ja yrittämällä pitää kädestä kiinni.

Blogaajien syysseminaari
Aika 5.10.2007
Paikka Ravintola Luft (joka soveltui tarkoitukseensa erinomaisesti)
Läsnä
Marinadi (luonnollinen liikkeelle paneva voima)
Satujatar
Kulinaarimuruja
Elma-täti
Hestia
Tiina Kaarela
Sedis
Seppänen
Nikke (jonka nimen perinteisesti kirjoitan aina väärin)
Visa Kopu (paitsi, ettei Visa sitten lopulta ollutkaan paikalla. Kaikki oli Haakanan raakaa pilaa!)
Virkanainen
My typo (Saattoi olla Heidi. Tai sitten Leena. Ei niitä erota, ovat niin saman näköiset. Katskaa vaikka!)
Kulutusjuhla (tarkemmin ei kerrottu, ken. Ainakin yks oli treeneissä ja toinen mustassa huoneessa. Sovitaan, että tämä oli jompikumpi sisaruksista tai sitten Zepa).
Haltia
Keiju
Veloena
Kokematon mies
Mustan ja harmaan sihteeri (joka voi mielellään lähettää meiliini ne yhdet muut tiedot, jotka unohdin)
Ilkka
Schizo
Vaihtoehto-Mika
Marjut
Junis
Mielitty
Kriisi
Pörrö
Rappiotäti
Piipponen
Silumiini
Ulla
Janne Saarikko
Mane
Ville
Ze Kerawach
Turisti
Visukinttu
Sun äitis (sihteeri)
PA (sen poika)
Vaiheinen
Kirsi Myllyniemi (kiitos muistiinpanovälineistä!)
Sedis taas (eri olomuodossaan)
Iida
Lupiini

Edelliset nimet löytyivät listalta. Lisäksi näköhavainnoin tai joku muu raportoi havainneensa seuraavat:
Kaura
Helen (joka oli tyystin unohtunut rapoversiosta 1.0!)
Kari Haakana (on se vaan niin äijä!)
Takaisin Kallioon (niin ikään ekasta versiosta unohtunut, vaikka juteltiinkin!)
Sami
Lostis
Jude (sattumalta paikalle osuneena.)

Jos olit paikalla, muttet löydä nimeäsi listasta, ilmineeraannu kommenttilootaan, niin täydennän!

Populuksen kohdalle käveltyäni aloin miettiä, mikähän se Luftin katunumero mahtaa olla ja soitin PA:lle selvittääkseni asian. Hän vastasi vasta olevansa matkalla itsekin ja sijaitsevansa sillä erää parinsadan metrin päässä minusta, joten päätin odottaa seuraa. Sisään saavuimme muodostelmassa, joka ovella erkani tyylikkäästi kahtaalle. Hyvänen aika, onhan se tietty aika noloa, että aikuinen mies joutuu saapumaan kapakkaan äitinsä kanssa!

Heti hiukopalaa saatuani singahdin metsästämään uusia tuttavuuksia. Ville osoittautui markkinahenkiseksi mieheksi, joka heti halusi levittää tietoa oivista käytinkorteista ja edustamastaan lehdestä (jonka esittelykappaleet oli valitettavasti ehtinyt jakaa jo muille). Katsoi sitten minua arasti ja kysyi:

– Mitens, mahdatko koskaan käydä sellaisissa liikkeissä kuin Kiasman myymälä tai Artek? Siellä niitä lehtiä olisi.

Miten ihmeessä hän erottikin heti, että olen sen verran epäkultturelli, etten ole kummassakaan käynyt. (Siiskun oletusarvoisesti ikäiseni naiset ovat innokkaimpia museokävijöitä ja klassikkohuonekalujen ostajia.)

Eurooppalaisuudesta ja muotoilusta ja designista siinä lehdessä kuitenkin jotenkin oli kysymys. Mistä saan oivan aasinsillan vieressä käytyyn EU-keskusteluun. Helen ja Janne juttelivat nimittäin sokerijuurikkaan ympärille hyökynä nousseesta kansalaiskeskustelusta. EU:n Suomi-sivuille on kuulemma jonnekin syvyyksiin jemmattuna virallinen kansalaiskeskustelufoorumi, jolla kukaan ei sano mitään. Sen sijaan tavisfoorumi suomi24 on pullollaan keskustelua aiheesta. Mutta sitähän virallisen kansalaiskeskustelun kaipaajat eivät miksikään noteeraa.

Hihittelin mielessäni, mikä mainio yhteensattuma, että juuri ennen sokerijuurikasta Helen oli muistanut olleensa taannoin yhtä aikaa Jannen kanssa töissä Viherjuuressa, josta sittemmin tuli jotain muuta ja nyt taas Viherjuuri.

Helen halusi myös blogini välityksellä pyytää ruotsinkielisen kansanosan apua. Hänen liki viisivuotiaansa on viime aikoina kiinnostunut lukemaan katukylttejä, ja nyt on mieltä alkanut kaivertaa, miksi ruotsinkielisissä paikannimissä toisinaan on lopussa s (silleen genetiivin merkkinä, ni vet), mutta toisinaan sitten taas ei. Esimerkiksi Hagalund centrumin puuttuvaa ässää sälliä mietityttää kovasti. Osaisiko joku siis kertoa Helenille kerrottavaksi pojalle, miksi näin on (turha tarjota minun jo yrittämääni selitystä, että paikannimet nyt vain ovat mitä ovat, suomeksikin, jotain konkreettisempaa kaipaa nuorukaisemme).

Noissa jutteluissa vierähti sen verran aikaa, että alunperin seurueeseen kuuluneen Manen kanssa en lopulta ehtinyt vaihtaa lauseen lausetta (siksi erityisen harmittavaa, että kyseinen herra oli minulle ihka uusi livetuttavuus.)

Kuten myös joukkoliikenneparonittareksi tituleerattu Minttu, (jonka blogin nimi, Haltian vaaliyö, on ihastuttanut minua jo vuosia). Nuori, järkevä, nätti, nainen ja demri. Niistä ei ole ylitarjontaa. Oletan, että etenee vielä pitkälle (vaikka väittääkin, ettei hänellä ole ambitioita kuin kunnallispolitiikassa).

Demarista taas luiskahdetaan luontevasti Sedikseen, joka tosin ei ole nuori ei nätti eikä nainen. Laukussaan joka tapauksessa luki Kenen joukossa seisot? ja se, kuten me viisikymmenluvulla syntyneet tiedämme, jatkuisi Kenen lippua kannat? Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei synny taistelua ilman yhteistä rintamaa! Siinä laukussa kuljetettiin kolmea erityisen tärkeää DVD:tä, vastaavia ei kuulemma saisi mistään tilalle, jos ne hukkuisivat. Alku illasta kassi kulki miehemme mukana ulos vilvoittelemaan. Loppu illasta sitä vahti sisällä Kulinaarimuruja kirjottava rouva (minä kelpasin Sediksen GT:n vahdiksi).

Hänkin oli minulle uusi kasvokkain tavattu tuttavuus. Kun pyysin pientä haastattelua Kulinaarimurulta (joka blogissaan kulkee nimellä Välispiikki, mutta jota kaikki livenä kutsuivat Kulinaarimuruksi), sain kuulla, että hänen blogissaan ruokajutut ja muu elämä miksaantuvat, eli se on muutakin kuin puhdas reseptiblogi. Lisäksi hän mainitsi, että keittiön puolella on leppoisaa, kommentoijat ovat mukavia ja kannustavia eikä ilkeilyä ilmene. (tähän oli pakko vastata, että fiksuja kommentoijia on toki muuallakin. Esmerkiks täällä SÄällä ei kahteen ja puoleen vuoteen ole ollut yhtään häirikköä. Kopkop!).

En ollut ennen tavannut Kirsi Myllyniemeäkään. Juttelimme pitkään, paitsi hänen ”virallisesta” sosiaali- ja terveysalaa käsittelevästä blogistaan, myös sivublogeista. Kuten siitä, jossa keskikouluaikaiset luokkakaverukset kokoontuivat ja sauvakävelyblogista, joka ei ole viime aikoina ollut kovin aktiivinen. Kuulutus: jos olet kiinnostunut sauvakävelystä Malmin lentokentän maisemissa, ota yhteys Kirsiin. Samalla saataisiin blogi heräteltyä horroksesta.

Uusi tuttu oli myös Mika, siis tietoisella tasolla. Paljastui, että meille kummallekin ensimmäinen koettu miitti oli legendaarinen, viimeiseksi jäänyt, keväällä 2005 järjestetty Kuukkeli-gaala. Silloin ei juteltu, nyt kyllä.

Samassa pöydässä istui Lupiini, jonka muistan kyllä ennenkin nähneeni, mutten ole aiemmin jutellut kanssaan. Lupiini luonnehtii blogiaan näin: se käsittelee ihmisläheisiä arvoja omaa elämää laajemmassa kontekstissa. On jonkin verran kantaaottava, ei kuitenkaan poliittisesti värittynyt.

Koska tunsin vastuuta kansalaiskeskustelun ylläpitäjänä, päätin kysyä Lupiinin kantaa sokerijuurikkaan viljelyn säilyttämisestä Suomessa (vrt. Tämän rapon alku, avainsana Helen). Ennakkoluulottomana naisena Lupiini tarttui haasteeseen, vaikka myönsi, ettei ollut asiaa aiemmin miettinyt.

– Koska yleisesti kannatan lähiruokaa, tuntuisi luontevalta puolustaa sokerijuurikkaan viljelyä Suomessa.

Visukinttu kertoi joutuneensa kokemaan itsensä objektisoinnin kohteeksi. Hän myös kertoi olevansa empaattinen ja epätavallisen söpö. Saimme myös kuulla sähköpostinvaihdosta, jota hän oli käynyt lääkevalmisteita kauppaavan firman kanssa. Sen sijaan, että olisi nakannut tarjouspostit junkmailiin, VK oli vastannut niihin salaisen hotmail-osoitteen kautta. Hän oli aloittanut jokaisen yhteydenoton kunnioittavasti kutsumalla vastapäistä humpuukimaakaria doctoriksi. Viesti viestiltä hänen kuvauksensa käytettävissä olevasta varallisuudesta ja lääkittävän ongelman vakavuudesta oli kasvanut. Lopulta vastapuoli kyllästyi eikä enää vastannut.

Aloin siinä sitten katsella Nikkeä jouten ollessani. Hänhän oli kuin ilmetty James Dean huolella taivuteltuine hiuksineen ja sinisilmineen! (Mun isä muuten on käyttänyt vastaavaa hiusmallia viimeiset 50+ vuotta) Kun puhuin ajatukseni ääneen, vastasi Virkanainen, että, juu heillä fööniä käyttää vain Nikke. Ja siihen menee niin kauan, että Luftiinkin Virkanainen ehti puoli tuntia ennen puoliskoaan.

Jossain vaiheessa iltaa Satujatar osoitti erinomaista assistenttiammattitaitoa ja taikoi minulle lisää muistiinpanopaperia. Samalla hän hehkutti uuden kotinsa ansioita: avaraa olotilaa, hurmaavaa valoisuutta ja hulppeita näkymiä. Onnea tulevalle taipaleelleen!

Schizo kanssa juttelin tässä miitissä pitempään kuin koskaan aikaisemmin. Aiheet käsittelivät kasvatustiedettä (joka kuulemma sucks!), filosofian merkitystä länsimaisessa kulttuurissa sekä psykologiaa (on kuulemma osoitettu, ettei oidipuskompleksia ole olemassa).

Sitten mokasin toistamiseen saman ihmisen tunnistamisessa. Nosturin tapaamisessa en tunnistanut Sulan pumpulin Ullaa. Enkä nytkään. Lieventäväksi asianhaaraksi sanottakoon, että muutamat paikalla olleet luotettavat lähteet kertoivat, että Ullan hiusten väri on muuttunut sitten kevään. Niin on muuten blogin nimikin. Osoite on entinen, mutta nimi on nykyään Monsuuni.

Kriisi oli juhlamielellä. BB-innostus on tuonut uusia tilaajia ja luetuimpien listalla Kriisipuuro on jo pitkän pomppinut parinkymmenen eniten luetun joukossa. Ammattilaisen veikkaus on muuten: Sauli voittaa (En ole seurannut BB:tä. Mutta oletan, etä kysymys on eri Saulista)

Ilkan kanssa jatkoin juttua linkkaamiseta ja tekijänoikeuksista ja jotenkin juttu kääntyi myös opettajien tietoteknisiin valmiuksiin. Opettaja-aihe sopi mainiosti, sillä 5.10. on kansainvälinen opettajien päivä. Tämän johdosta sain onnittelut Kauralta, jota unohdin onnitella takaisin. Tulevan kollegan kanssa juttelimme pitkään Hesarissa uutisoidusta tutkimuksesta, jonka mukaan lapsen temperamentti vaikuttaa opettajan antamiin arvosanoihin törkeän paljon. Tunnustin, että olen taipuvainen yliarvostamaan aktiivisia toimijoita enkä aina riittävästi noteeraa hiljaisia ja flegmaattisenoloisia tyyppejä. Kaura taas kertoi joutuvansa muistuttamaan itselleen, että ihmisellä on lupa olla myös tavallinen. Siis ettei kaikkien lapsien tarvitse olla erityisiä tullakseen huomioiduksi.

(Tänään (6.10.) Liisa Keltikangas-Järvinen väänsi Hesarin yleisönosastossa rautalangasta, miten rankasti metsään toimittaja oli edellisenä päivänä tutkimusta tulkinnut. Pikemminkin olisi kuulemma pitänyt otsikoida: ”Opettajien arvioinneissa huomattavasti vähemmän asenteellisuuden aiheuttamaa harhaa kuin työelämän arvioinneissa.”)

Rouvaseurassa pohdittiin tuttujen hidastunutta päivitystahtia. Elma vastasi, ettei enää ehdi niin kauheesti päivittää, kun on siellä. Ja Pörrökin viihtyy siellä, kun siellä on kivoja härpäkkeitä. Ja moni muukin kertoi viettävänsä aikaa siellä. Useimmat olivat liittyneet johonkin ihmeen liikkeeseen, jolla pyritään saamaan Kari Haakana takaisin sinne. No, mun päivitystahdin laskeminen ei johdu siitä, kun minä en edes ole siellä.

Minulle illan aikana eniten hyvänolon hupienergiaa suoneet kommentit tulivat Salarouvien suusta.

Elma
Kuule, onks toi J. Karjalainen tehnyt sinusta sen laulun: Irmeli en tahdo juhlia tänä iltana ilman sinua? (ei)

Hestia
Mä jo Tampereella katsoin tuota sinun vaatettasi. Se on kiva. Mietin, miten sen saisi neulotuksi. (Tiedoksi niille, jotka eivät osaa itse kutoa: nämä huivi, jossa on hihat –neuleet ovat nyt 30% alessa Ompun Your Facessa)

Ja sit kolmantena Kauran kommentti hotista beibista, mutkun en ole ihan varma, miten se meni, niin jätän väliin.

Siinä taisi käydä niin, että meidän rouvapöytämme, vahvistettuna aina yhtä kohteliaalla Takaisin Kallioonilla, lähti viimeisenä Populukseen. Muut vartosivat jo. Itse jatkoin matkaa ja taustalla soi Marinadin karhea versio Lulusta.

Kiitos illasta teille kaikille!

(Bongasin katseella edellisten lisäksi myös Turistin uusine hiusväreineen, Samin, Rappiotädin (hitsi, olisi pitänyt kuulla, miten Rappiotäti laulaa karaokea!), Tiina Kaarelan, Seppäsen, Juniksen ja Kervån. Ja ehkä muitakin. )

Oikea, vasen, oikea – mars Luftiin siitä!

5.10.2007

Ensikatsomalla tyttöni pyöri myötäpäivään. Sitkeällä yritämisellä sain hänet kääntymään vastapäivään. Sitten keksin, että saan suunnan kääntymään keskittämällä katseeni tiettyyn kehonosaan, kun haluan neidin liikkuvan myötäpäivään ja yhteen toiseen, jos haluan hänen kieppuvan vastapäivään. Merkitseekö tämä, että pystyn fleksiibelisti vaihtamaan vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä tilanteesta riippuen?

Linkin tähän testiin tarjosi Pörrö, joka on illalla menossa miittiin. Minulla on perheenäitivelvollisuuksia vielä muutamaksi tunniksi, joten saa nähdä ehdinkö. Jollen, rutistakaa Kauraa minunkin puolestani!

Onko linkkaaminen laitonta?

4.10.2007

Jotkut ovat kenties panneet ilolla merkille, että olen lopettanut perheeni laiminlyönnin, kun en ole notkunut iltakausia blogosfäärissä kirjoittelemassa höpöjuttuja ja kommentoimassa muita blogeja. Ilo on perusteeton, laiminlyön edelleen perhettäni. Nykyisin notkun iltakaudet netissä kommentomassa opiskelijoitten tuotoksia.

Ammattiminäni kaipaa nyt kaikkien tekijänoikeusasioista perillä olevien apua. Olin tänään vetämässä verkko-ohjaukseen liittyvää sessiota. Iltapäivän mittaan hehkutin mm. del.icio.us-palvelua. Yksi osallistujista sanoi, että moiseen toimintaan yllyttäminen on tekijänoikeuksien rikkomista. OAJ:n lakimies oli kuulemma kertonut, että oppimateriaalissa ei ole oikeutta linkittää jollakin sivustolla johonkin tiettyyn jutskaan, esim. sivulla jaossa olevaan pdf-tiedostoon. Vain sivun alkuun saa kuulemma linkata tekijänoikeuksia rikkomatta.

Sun äitinäs olen anarkisti (minut löytää luokasta Olen rikollinen), mutta työasioissa pitäisi elää ihmisiksi. Onko siis tosiaan niin, etten saa oppimateriaalissa linkata del.icio.us-kirjanmerkkeihini, jos ne johtavat pääsivua syvemmälle, yksittäiseen tiedostoon tms.?

Olin itse luullut josssain kuulleeni, että linkkaaminen on luvalista toimintaa.

Ja sit mua kanssa ihmetyttää, miksi ihmeessä firmat ja ihmiset julkaisevat asioita avoimessa netissä, jos niihin ei saisi edes linkata?