Sun äitis suosittelee: VisualCV

Vuosia sitten PA vinkkasi minulle, miehestä nimeltä Guy Kawasaki. Vaikutuin! Noihin aikoihin en vielä tiennyt mitään mistään RSS-syötteistä tai delicous-kirjanmerkeistä, joten tuikkasin kirjanmerkkipalkkiini linkin Kawasakin blogiin. Siellä se on pölyttynyt, kunnes tänään tulin klikanneeksi linkkiä (oikeastaan olin etsimässä entrepreneurship-sanan ääntämisohjetta ja muistin, että Kawasaki käyttää sanaa The Art of the Start-videolla, ja tuohon videoon löytyy linkki siitä blgista).

Näin sitten satuin löytämään herra Kawasakin uuden lelun, VisualCV:n. Ensin juutuin lukemaan, katselemaan ja kuuntelemaan Kawasakin omaa VisualCV:tä , sitten ihailin VisualCV-kilpailussa palkittuja sivuja. Ja aloin hetki hetkeltä tuntea itseni vanhemmaksi, hitaammaksi, osaamattomammaksi ja törpömmäksi kuin aikoihin! Siis ajatelkaa: minä en saa aikaiseksi edes liimata palkintopystejä blogin marginaaliin (kiitos, Larko ja Celia) tai kommentoida opiskelijoiden kirjallisuustöitä vähänkään siedettävässä aikataulussa tai … lista on pitkä, ja samaan aikaan toisaalla joku kykenee jossain verkkokurssin veivaamisen välitauolla vääntämään näin hulppean esittelyn osamisestaan (niitä oikean marginaalin portfoliokohteita kannattaa klikata, niiden takaa aukeaa uusi VisualCV-sivu, jolta voi löytää vaikkapa Blackboard-kurssin kopioinnissa opastavan videon yms. yms.)

VisualCV:ssä on erinomainen learning center, jossa opastetaan videoklipein, miten sivuaan voi rakentaa (käytössä on tekstiä, kuvia, videoita, animaatioita, diasatseja, ääniraitoja…). Niin että jollen olisi vanha ja väsynyt minä, vaan nuori ja virkeä ihminen, olisin jo kovaa kyytiä rakentamassa VisualCV:täni!

Ja miettisin samalla kiivaasti, mihin kaikkeen muuhun tuota palvelua voisi käyttää. Ihan miettimättäkin tulee mieleen, että sillä voisi tehdä mahtavia opettajaopintojen kehittymiskansioita!

Tämä on uusinta

Kata haastoi minut kummallisuusmeemiin. Nyt on puhti niin vähissä, että tyydyn uusintaan: Tapani, tammikuulta 2006 (merkinnän lopussa on näköjään myös Spöget-sanan syntyhistoria).

Huomenna menen ostamaan Beroccaa. Jos ei siitäkään ole apua, hankin kirkasvalolampun. Jollei sekään tehoa, vetäydyn talviunille puoleksi vuodeksi!

Hetken jo ihmettelinkin

Uploaded with plasq’s Skitch!

Aha, no ilmankos!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Olisihan se ollutkin aika huimaa päästä kolmella viikottaisella lukijalla Luetuimmat-listan sijalle 90!

(Aika hämmentävää muuten, että aina neljän kuukauden välein, kun satun kurkistamaan tarkemmin Blogilistan statiikkojani, sattuu jokin vimpstaakeli olevan vinossa, tai tuloksen muuten vain pielessä. Herää vain kysymys, toimiikohan lista aina silloin, kun en satu tuloksia tarkastelemaan. Vaikka on vain pieni todennäköisyys, että minun kuikuiluni ovat aiheuttaneet Blogilistan rikkoontumisen, lupaan varmuuden vuoksi vastaisuudessa välttää tilastotietoihin päin vilkuilemista.)

Vielä 22 tuntia aikaa vaikuttaa valintaani

Muutamassa kuukaudessa blogini tilaajamäärä on vähentynyt yli neljälläkymmenellä. En ihmettele: kuka viitsisi roikkua odottamassa niitä alle kymmentä kuukausittaista latteaa merkintää, joihin tarmoni viime aikoina on riittänyt.

Mielessäni olin jo jotakuinkin sopeutunut hitaaseen, hiipuvaan loppuun, kun yhtäkkiä parin päivän sisällä sain kahta kautta sen verran kannustavaa palautetta, etten ehkä sittenkään ihan vielä malta lopettaa. Ensiksi myönteisiä stroukseja tuli Celian tapaamisesta. Sitten yksi kanssani samaan koulutukseen osallistunut tuttu kertoi tavanneensa bussissa vanhan kollegansa, joka oli kertonut seuraavansa blogiani. Kiitos, rouvat, kummasti ilahduttaa kuulla, että jollekulle minun kirjoituksillani on jotain merkitystä! Pitäis vissiin lopettaa velttoilu ja koettaa kirjoittaa tänne jotain, jolla olisi jotain merkitystä. No, ei nyt kuitenkaan ihan vielä!

***

Vietin eilisillan ja tämän päivän tieteenfilosofian luennoilla. Siellä käsiteltiin mm. deduktiivis-nomologista selitystä. Jossain välissä luennoitsija pyrki havainnollistamaan sitä, että em. mallin mukainen loogisesti pitävältä vaikuttava selitys voi silti välillä johtaa ihan höpötuloksiin ja esitti seuraavan esimerkin:

Kaikki miehet, jotka syövät e-pillereitä, eivät tule raskaiksi.
Jantunen on mies,
joten Jantunen ei tule raskaaksi.

Luennoitsijan oli hirveän vaikea ymmärtää, kun yritin selittää, ettei minusta suomeksi voi sanoa noin, jos tarkoitetaan kaikilla x, joissa x kuuluu joukkoon ”mies, joka syö e-pillereitä”, pätee, ettei x tule raskaaksi (mitä oletan luennoitsijan tarkoittaneen), vaan pitäisi sanoa kukaan mies, joka syö e-pillereitä, ei tule raskaaksi. Siis kun minusta on niin, että tuo alkuperäinen lause sanoo, että (ihan) kaikki miehet eivät tule raskaaksi, jos syövät e-pillereitä, mutta jokunen kyllä voi tulla. Eikä lause siinä tapauksessa enää mitenkään selittäisi sitä, tuleeko mies nimeltä Jantunen raskaaksi vai ei.

Ja jos joku nyt luulee, että halusin saivarrella, niin ei todd! Mutta sitä haluaisin kysyä, miten te muut tuon Kaikki miehet jne. ymmärrätte.

Kokonaisuudessaan kurssi oli kyllä tosi mielenkiintoinen, vaikka monta kertaa liippas kyllä selkeästi yli minun maatiaishilseeni.

***

Kurssilla vieressäni istui nainen, jolla oli mielettömän upeat saappaat, merkiltään Muxart. Siitä minulle iski salakavala saapashimo. Kun kotimatkalla kävelin Alppilan kengän ohitse, oli tuota himoa mahdoton hillitä (ikkunassa ilmoitetulla 10% alennuksella ei ollut vaikutusta päätökseeni). Nyt minulla sitten on neljän vuosien saatossa hankitun El Naturalista -avokasparin lisäksi El Naturalista -saappaat (jotka luonnossa ovat paljon söpömmät ja sirommat kuin tuossa kuvassa!) Ruskeat olisin halunnut, mutkun ei ollut, päätin rikkoa rajojani ja valita mustien sijasta punaiset.

Saapashankinnan mahdollisti lokakuussa osakseni tullut ylimääräinen rahavirta. Siksi melkin tuntui, kuin olisin saapaspalkkioni ansainnut, ja ihan vain vähän omatunto soimasi, että olisi kai niillä entisilläkin saappailla vielä yhden talven kävellyt. Tai ainakin alennusmyynteihin asti. Huomasin juuri, etten tähän ikään mennessä ole ostanut kuin yhdet saapikkaat normaalihinnalla, kaikki muut ovat alennusmyyntikamaa. Ne yhdet ostin kesällä 1972 Englannista. Niissä oli 12 cm korko ja 4 cm platform ja niiden varret olivat niin tiukat, että harva olisi saanut vetskarin kiinni (olin siihen aikaan 169 cm pitkä ja painoin alle 50 kiloa, varsinainen tikkukinttu siis). El Naturalistoista tiedän kokemuksesta, että ne kestävät erinomaisesti kulutusta ja ovat todella hyvät jalassa. Tuolla argumentilla vaimennan viimeisetkin pintaan pyrkivät tunnonvaivat.

(ihania jalkineitaan nettikaupan täydeltä)

***

Huomiset valmistelut ovat vielä vaiheessa: minulla ei ole aavistustakaan ehdokkaastani! Eikä liioin paikasta, jonne menisimme juhlistamaan sitä, että ensimmäistä kertaa meidän perheessä on kuusi äänioikeutettua. Meillä on ollut sellainen perinne, ettemme äänestä ennakkoon (kuin silloin, kun muu ei onnistu), vaan marssimme juhlallisesti äänestämään varsinaisena vaalipäivänä. Äänestyksen jälkeen menemme ravintolaan syömään. Olemme nyt asuneet kolmisen vuotta Espoossa ja testanneet muutaman lähiravintolan tuossa tarkoituksessa. Ei kiitos, ei enää! Ihan kumma, että kaiken maailman vappujen ja äitienpäivien innoittamana ravintolat kyllä tarjoilevat lounasta, mutta vaalilounasta etsivä löytää oman edellisen vaalikirjoituksensa lisäksi vain muutamia muita parin vaalin takaisia linkkejä!

No, ei me lopulta lounaalle ehdittäisikään, mutta päivällisaikaan olisi hyvä löytää sopiva ravintola. Osaisiko joku vinkata jotain sopivaa Helsingistä?

Onneksi ensi yönä saadaan tunti ylimääräistä harkinta-aikaa!

Mitä todella tapahtui Espoossa?

Espoon aseman lipunmyyntipiste 22.10. klo 14:46

Lähden huomenna klo 6:05 Espoon asemalta kohti Kupittaata. Ystävällinen assistenttimme oli varannut minulle liput matkakeskuksen kautta, ja ajattelin noutaa ne Espoon asemalta, kun muutenkin olin asioilla siellä päin. Odotushallissa istuskeli poikkeuksellisen paljon väkeä, mutta luukulla ei ollut jonoa, joten marssin suoraan sinne. Vain huomatakseni, ettei paikalla näkynyt asiakaspalvelijaa. Jäin odottamaan, sillä matkakeskuksen kautta varattuja lippuja ei voi tulostaa Junamaatista (eikä kotitulostimelta).

klo 14:51

Taakseni alkaa muodostua jonoa. Edelleenkään en näe henkilökuntaa. Vartiointiliikkeen mies tulee sisälle, kiertelee eksyksissä olevan näköisenä ja poistuu takaisin ulos.

klo 14:52

– Ei siellä ole ketään näkynyt puoleen tuntiin, sanoo yksi penkillä istuvista odottajista.

– Tä? Mun on kyllä ihan pakko saada lippu 15:20 Turkuun lähtevään junaan! Ei sitä voi junasta ostaa, maksaa enemmän. Sitä paitsi sieltä ei voi ostaa istumapaikka ja ja mä en kyllä rupee hyppimään paikasta toiseen koko matkaa! sano takanani seisova popliinitakkinen mies.

klo 14:55

Vartija tulee takaisin sisälle.

– Täällä ei näytä olevan ketään paikalla, ei ole kuulemma ollut yli puoleen tuntiin. Onko sinulla avainta tuonne koppiin? kysyn.

– Joo, tiedetään, ettei ole ketään paikalla. Sikshän me tänne tultiin, kun joku soitti 14:25 ja sanoi, ettei täällä näy myyjää. Mutta ei meillä ole avainta sinne.

– No voisitteko te soittaa jollekin kiinteistön edustajalle, jolla on avain? Pitäähän sinne päästä katsomaan, ettei ole sattunut mitään. Siis, että mistäs me tiedetään, onko se myyjä tullut yhtäkkiä pahoinvoivaksi ja mennyt takahuoneeseen vessaan ja saanut sydänkohtauksen tai jotain. Kato nyt, valot on päällä, avaimet pöydällä ja kaapinovet raollaan. Onhan se ihan kamalaa, jos ihminen saa sairaskohtauksen keskellä Espoon asemaa ja avunsaanti kestää liki tunnin! sanomme me kaikki odotushallin kansoittavat sekaäänisesti.

Vartijapoika huolestuu. Silmistä näkee, että hän yrittää kiihkeästi muistella koulutuksessa saatuja oppeja.

– Niin se on kyllä menoa, jos näin kauan on maannu sydänkohtauksessa. Mutta ei sinne kyllä pääse. Paitsi ton lasin voisi tietysti murtaa, jos olisi pakkotilanne. Mutta miten tässä nyt pakkotilan tunusmerkit täyttyvät? miettii poika.

– Soitas nyt uudestaan, sinne minne se nyt olikaan, mihin soitit, ja sano, että nyt on hätä kysymyksessä. Seuraavaksi yksi hysteerinen keski-ikäinen nainen aikoo rikkoa lasit ja murtautua lippukoppiin antamaan sydänhierontaa, niin että kiikuttakaa ne avaimet tänne ja vähän äkkiä! sanon pojalle, joka lähtee ulos soittamaan.

klo 15:07

– Ei ne VR:n johtajat varmaan tämän takia eronneet, mutta olisivat kyllä joutaneet, sanoo pojalleen kuukausilipun kantaosaa ostamaan tullut mies.

– Kelpaakohan siellä junassa edes kortti? sanoo popliinitakkinen takanaan jonottavalle.

– Junamaatissa ainakin kelpaa. Sieltä saa paikkalipunkin, päinvastoin kuin junasta. Menet ovesta ulos ja käännyt oikealle, niin siinä on Junamaatti, neuvon.

Saman tien halli tyhjenee ja ihmiset lähtevät helpottuneina ostamaan lippujaan automaatista. Paitsi minä, joka jonotan matkakeskuksesta varattuja lippuja ja se isä, jonka pitää ostaa kantakortti.

Hallin läpi kävelee pipopäinen tyttö, jolla on kirkkaan vihreä takki.

– Eiks siellä vieläkään ole ketään? hän sanoo ja jatkaa matkaansa ulos.

klo 15:10

Odotushalliin saapuu kolmen naisen seurue.

– Täällä ei nyt ole ollut henkilökuntaa paikalla tuntiin, mutta jos asianne koskee junalipun ostamista, niin olkaa hyvä, menkää tuosta toisesta ovesta ulos ja kääntykää oikealle. Siinä on Junamaatti, josta voi ostaa lippuja pankkikortilla, yleisimmillä luottokorteilla ja Visa Electronilla, kuulutan koulutetulla lausujan äänellä.

– Kiitos! Ikävä tilanne, muta ainakin tiedotus pelaa tuumaavat naiset ja kävelevät automaatille.

klo 15:12

Vartija tulee takaisin.

– Ei ne kyllä siellä hätäkeskuksessa ymmärrä mitään, hän mutisee itsekseen.

Juuri silloin lipunmyyntikoppiin ilmestyy nainen!

– Lipunmyyjä on tulossa Karjaan junalla, jonka saapumisaika on 15:12, hän sanoo luukun läpi ja häviää takahuoneeseen.

– Hei, äläs nyt häivy! Mitä sille edelliselle myyjälle tapahtui? Onko varma, ettei se ole tajuttomana siellä takahuoneessa? Mihin se muka on voinut häipyä, kun tossa pöydällä on noi avaimetkin? yritämme huhuilla hänen peräänsä (siis minä ja vartija ja kantakortti-isä).

Ei se nainen mitään vastaa. Näkyy juttelevan jonkun miehen kanssa takaovella.

klo 15:16

Luukun taakse pelmahtaa hikinen nuorimies, jolla on paikoitellen aniliiniksi värjätyt hiukset. Hän istuu tuolille ja kääntää miten voin palvella? -katseen minua kohti. Latelen varausnumeroni, saan lippuni ja poistun. Taustalla kuulen, miten kantakortti-isä alkaa toimittaa asiaansa. Kukaan ei kysele, miksi palvelupiste oli miehittämättömänä tunnin.

***

Edelleen minua ihmetyttää, mitä tapahtui Espoon aseman lippupisteen myyjälle. Yksi mahdollisuus on, että punapääpoika oli myöhässä ja edellisen hugin henkilö kyllästyi odottamaan. Mutta kuka marssisi pois työpaikalta vuoron vaihtuessa, jollei seuraava työntekijä ole tullut paikalle? Tai jos olisi ihan välttämätön meno, niin voisi kai sitä edes laittaa luukulle lapun, jossa valitellaan, että paikka on hetken kiinni. Tai ainakin voisi soittaa esimiehelle, jonka sitten pitäisi keksi joku ratkaisu. Vähintään voisi sulkea kaapit ja ottaa avaimet pois pöydältä, että näyttäisi siltä, että paikalta on poistuttu tietoisesti ja tarkoituksellisesti.

Meille potentiaalisille asiakkaille tilanne oli vain ärsyttävä, mutta se nuori vartija kyllä oli selvästi huolissaan, kun mistään hänen lähestymästään paikasta ei osattu antaa järjellistä selitystä sille, ettei kukaan istu tuntiin pömpelissään. Hänen ilmeestään päätellen ei paljon puuttunut, että hän olisi rikkonut lasin ja lähtenyt etsimään mahdollista sairauskohtauksen saanutta!

Voimaantumisviikko?

Olen muutamia vuosia uskonut vakaasti herra Särkelän halu-tahto-rakenne -jutskaan (edellisen kerran kirjoitin aiheesta kolme vuotta sitten). Hommahan menee jotakuinkin näin:

Yhtenä hetkenä ihminen voi haluta jotain (vaikkapa jatko-opiskelua), mutta haluaan ei voi hallita. Joku toinen halu työntää entisen halun syrjään ja siinä sitä ollaan, homma ei etene. Halun lisäksi tarvitaan tahtoa, sillä tahtoaan ihminen voi suunnata. Kun aikoo saada aikaan tuloksia, pitää rakenne vielä muokata sellaiseksi, että se tukee tahdottua toimintaa.

Särkelä myös sanoo, että ihminen rakentaa itseään tekojensa kautta. Tekemällä velttoja tekoja veltostuu. Puuhaamalla haastavien juttujen parissa voimaantuu.

Halusta tuli mieleeni Tiedon kauppiaiden Halupitsa, josta seuraavaksi esitän oman, lievästi laajennetun versioni.

1. Mieti ensin, mitä elämältäsi haluat, mitkä elämänalueet ovat sinulle enstekstärkeimpiä (esim. työ, itsensä kehittäminen, parisuhde, lapset, harrastukset, yhteiskunnallinen vaikuttaminen yms.)

2. Piirrä ympyrä ja jaa se niin moneen lohkoon, kuin edellisessä kohdassa keksit itsellesi tärkeitä asioita. Nimeä lohkot.

3. Piirrä kussakin lohkossa ympyrän kaari sille etäisyydelle keskipisteestä, jossa koet ko. asian suhteen olevasi. Lähellä keskipistettä oleva kaari kertoo, että tuo alue on niukoissa kantimissa. Mitä lähempänä ympyrän kehää kaaresi on, sen täydemmin tuo alue toteutuu elämässäsi.

Jotakuinkin tähän vaiheeseen päädytään Tiedon kauppiaiden Halupitsassa. Jo tuolla tavalla piirrettynä kuva auttaa oman tilanteen ja mahdollisen muutoksen analysoinnissa. Omassa mallissani lisäsin staattiseen kuvaan liikkeen.

4. Kiepauta mielessäsi pyöräsi liikkeelle. Vieriikö se tasaisesti? Vai klonksuuko pahasti?

5. Mitä pitäisi tehdä, että kulku olisi tasaisempi?

Onko elämänpyörä sellainen nollasummapeli, että johonkin lohkoon satsaaminen väistämättä merkitsee toiseen lohkoon panostettavissa olevan ajan ja energian vähentymistä ja sitä kautta tuon alueen surkastumista? Vai onko niin, että yhtä aikaa voi kasvattaa useampaa aluettaan (vrt. Särkelän ajatus siitä, että tekemällä pieniä tekoja, pienentää itseään, mutta tekemällä haastavia hommia kasvattaa kapasiteettiaan)?

Ja entäs, jollei usko siihen mahdollisuuteen, että kaikkea voi kasvattaa, pitääkö silloin pyrkiä kaikilta osiltaan suppuun vedettyyn elämänpyörään? Sehän vierisi tasaisesti, joskin pienesti?

Tai missä vaiheessa pitäisi tehdä päätös jonkin osa-alueen karsimisesta kokonaan (esim. parisuhde on niin kuralla, että sen ylläpitäminen vie kaikki voimat, ja muut alueet kärsivät siitä hyvästä kohtuuttomasti. Pitäisikö amputoida koko parisuhde, että kykenisi toteuttamaan ihmisyyttään täydesti muilla lohkoilla?)?

Entäs jos olenkin/oletkin ihminen, joka pienen, tasaisen pyörän sijasta onkin valmis kestämään töyssyävää kulkua ihan vain sitä varten, ettei tarvitse karsia mitään? Ja mitäs sitten, jos ajattelee kestävänsä, mutta uupuukin?

***

Olin asettanut itselleni takarajaksi viikon 42. Tähän mennessä piti tehdä päätös jatkaako vai ei. Yksi tekosyy on haihtunut, Spögen tila on niin hyvä, kuin ylipäätään olla voi, kun ottaa huomioon lähtötilanteen.

Aion suhtautua laiskuusmomenttiini särkeläläisittäin: pitää vain ryhtyä käyttämään aikaansa arvokkaammin kuin ruotsinkielisiä dekkareita kuuntelemalla. Jos vaikka muokkaisi rakennettaan niin, että kävellessään kuuntelisi kehittäviä podcasteja ja bussimatkoilla hupilukisi jotain hyödyllistä?

Äh, niin tai näin: voimaantumisviikon (olen ollut syyslomalla tämän viikon) pohdiskelujen tulos on, että jatkan jatkamista, ainakin jossain muodossa. Kun nyt jostain vielä tipahtaisi syliin kelpo tutkimusongelma! (Eikös täällä Serendipityssä pitänyt olla niin, että kaikkea tarpeellista putoaa syliin, kun vain malttaa aikansa odottaa?)

Tieteisfilmitunnelmissa

Spöget lähtivät päivällä kävelylle jalkaa kuntouttamaan ja iPhonea ulkoiluttamaan. Kierroksen jälkeen katsoimme netistä, missä olivat käyneet. Palvelun tarjosi Instamapper. Minuutin välein kartalle ilmestyi keltainen täplä.

Uploaded with plasq’s Skitch!

Sai sen zoomattua tarkemmaksikin.

Uploaded with plasq’s Skitch!

Matkalla pojat napsivat 54 sähköaiheista valokuvaa. Muun muassa nämä.

Uploaded with plasq’s Skitch!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Aika spuukia! Kartat voisi upottaa sellaisenaan blogiin. Näkisi kadunnimet, koordinaatit ja korkeuskäyrät. Oiva palvelu kaikenkaltaisille stalkkareille, kun katuosoitteen lisäksi löytyisi vielä kerroskin pienellä korkeuslaskemisella.

Otin pojan iPhonen kokeeksi mukaan, kun piipahdin ostamassa pussin herneitä huomiseen soppaan. Tunsin itseni kiljuhanheksi tai rikolliseksi. Ei tuntunut kivalta! Onneksi träkkäys epäonnistui sillä kertaa.

Tämä on ollut hyvä päivä

Aamulla käytiin Spögen kanssa lääkärissä kuulemassa jälkitarkastusten tuloksia. Kaikki hyvin.

Junassa luin postit ja kuulin, että entinen opiskelijani on saanut uuden työpaikan. Onnittelut!

Sitten tulin Turkuun. Kollegan luento oli mielenkiintoinen ja hän onnistui uskomattomassa: loi vuorovaikutteisuuden tunnun tilanteeseen, vaikka ryhmä oli epäkiitollisen iso (=60 henkeä).

Opiskelijan kanssa käymässäni ohjauskeskustelussa oli käsiteltävänä kipeä aihe, mutta tuntui siltä, että yhteinen hetkemme oli askel matkalla eteenpäin.

Illaksi menimme muutamien uusien ohjattavien kanssa kyläilemään entisten oppilaiden koululle. Saimme ajaa simulaattorissa laivoja Singaporen satamassa ja Naantalin edustalla. Sitten saunottiin ja uitiin ja juteltiin taukotilassa siitä, ettei pienryhmätyöskentelyyn löydy tiimihenkeä itsestään, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Olin niin ylpeä ja onnellinen, kun kuulin, miten yksikin viime vuonna tiiminsä mukana kasvanut sälli oli tänä vuonna saanut tehtäväkseen vastuullisen jutun. Ei minusta olisi ollut yksin ohjaamaan hänen opettajana kehittymisen prosessiaan niin rivakkaan raviin. Kyllä se oli tiimeihin perustuvan opettajankoulutusohjelmamme ja ennen kaikkea sen SW-tiimin jäsenten ansio.

Päivän tappioihin on laskettava, että havaitsin just, että kahdesta kynnestä on lakka (kirkkaan punainen) lohjennut, eikä minulla ole mukana sen paremmin paikkalakkaa kuin lakanpoistoainettakaan. Kestän takapakin kuin mies! Tämä on ollut hyvä päivä!

Edit klo 23.31 Päätin sitten vielä lisätä yhden rivin, jos vaikka joku sillä hakusanalla päätyisi tähän merkintää: kondroblastooma.

Jaha, meidän perheessä onkin seuraavissa vaaleissa kuusi äänioikeutettua!

Spöge marssi multimediakeskukseemme ja osoitti käsimerkein, että minun olisi parasta nypätä kuulokkeet korvista ja kuunnella häntä sen sijaan.

– Vaalit tulossa eikä mulla ole aavistustakaan, mitä eroa on esimerkiksi Kokoomuksella ja Kommunisteilla, koolla alkaa molemmat!

– Kokeile vaalikonetta, että näet, kuka ehdokas näyttäisi ajattelevan asioista niin kuin sinäkin, vastasin.

Siitä se sitten alkoi. Kummatkin sällit tulivat koneineen paikalle ja aloimme kolmestaan takoa läpi vaalikoneita. Hesari, MTV3 ja Yle tehtynä (toinen Spöge vastasi vahingossa noiden lisäksi myös Ylen eduskuntavaalikoneeseen eikä ollenkaan ihmetellyt edes siinä vaiheessa, kun alueeksi oli valittavissa Espoon sijasta Uusimaa.)

Emme pitäneet Maikkarin vaalikoneen käyttöliittymästä ja Hesarin painotusnappula oli Spögeistä ihan turha:

– Ei tässä mitään painotuksia kaivata, muutenkin on jo vaikea vastata, kun ei edes ymmärrä, mitä kysytään. Paitsi kuntien yhdistämiseen vastasin, että pitäisi yhdistää ja erittäin painokkaasti kaiken lisäksi!

– Mutta mistä johtuu, että nää edes alkaa ehdotella, että hissit pitäisi rakentaa kaupungin tuella?

Sama kysymys kummeksutti molempia sällejä. Yritin pojille selittää, että jos vaikka jätettäisiin kokonaan elämänlaatu huomioimatta ja katsottaisiin vain kaupungin kassan kannalta. Otettaisiin vaikka vanhus, joka asuu hissittömän talon neljännessä kerroksessa eikä kykene enää itse käymään kaupassa. Silloin ruvettaisiin tarvitsemaan kunnallista kodinhoitoa paljon aikaisemmin kuin hissitalossa. Tai sitten vanhus ei edes pystyisi asumaan kodissaan, vaan tarvitsisi hoitopaikan, ja se vasta tulisikin kalliiksi kaupungille.

– Äh, voishan ne tilata pizzaa kotiin toimitettuna, niin ei tarvis käydä kaupassa. (tuo sanottiin selvästi leikillään kikatuksen saattelemana)

– Ei kai sitä tarvi muuttaa johonkin ylös, jos on vanha ja polvet paukkuu?

Tässä kohdassa kerroin sitten taas kertaalleen tarinan mummostani Ellusta, joka asui yli 50 vuotta kolmannen kerroksen kodissaan Hakaniemessä. Kerroskorkeus oli yli kolme metriä ja kierreportaassa kaide vain sillä puolella, missä raput olivat kapeat fliisut. Viimeisinä kotivuosina mummon oli vaikea saada edes itsensä hilattua ylös, puhumattakaan että olisi jotain kantamuksia pitänyt raahata. Mutta ei hän parikymppisenä taloon muuttaessaan osannut sitä ennakoida.

Perille meni, vaikka toinen Spöge kyllä vähän vielä mumisi, että eikö ne mummot olisi halvempi siirtää alakertaan. Siihen sanoin, että kyllä se hissi nuoremmillekin hyvä on. Ei esimerkiksi ollut aikoinaan herkkua kivuta kolmanteen kerrokseen kaksoset kainalossa ja ostokset selkärepussa, vaikka silloin vielä olin nuori ja jaksava. Tai entäs jos loukkaantuisi kolarissa ja päätyisi pyörätuoliin. Pitäisikö sitä varten joutua muuttamaan pois kotoaan?

Kirjastot saivat kannatusta meiltä kaikilta kolmelta. Yhteen ääneen muistimme mainita, että kirjastojen maksuttomuus tosin on meidän perheessä ihan teoreettinen juttu. Joka vuosi maksan satojen eurojen vapaaehtoisen kunnallisveron täydennysmaksun kirjaston luukulla. Jotenkin ne palautuspäivät aina unohtuvat!

Päivähoitoon ja koulutukseen panostamisesta olimme myös aika yksimielisiä ja se tänä kesänä terveydenhuoltoon tutustunut Spöge oli saamaansa palveluun niin tyytyväinen, että olisi vaikka valmis maksamaan lisää, jottei taso laskisi.

Liikuntapaikkoja ja teattereita pojat eivät kaivanneet yhtään enempää.

Ruuhkamaksut olisivat ok, kunhan bussien ei tarvitsisi niitä maksaa.

Mikä oli vaalikoneen tulos?

Pojat pitäkööt salaisuutensa, mutta minä voin paljastaa, että

• Hesarin vaalikoneella kymmenen ensimmäisen joukossa oli seitsemän vihreää, kaksi RKPläistä ja yksi kokoomuslainen

• MTV3 arpoi minulle kahdeksan kokoomuslaista, yhden demarin ja yhden RKPläisen

• Ylen vaalikoneella osui kymmenen ensimmäisen joukkoon kuusi RKPläistä, kolme vihreää ja yksi demari

Aikamoinen hajonta!

Hesarin vihervyöryyn vaikutti varmaan se, että kannatan joukkoliikennettä ja kerrostaloja. MTV:n koneen löytämät kokoomuslaiset vastasivat kanssani yhtenevästi loppupään arvokysymyksiin, vaikka olivatkin eri mieltä konkreettisista Espoota koskevista kysymyksistä. Mutta mistä ihmeestä nuo ruotsalaiset rynnivät kärkeen Ylen kyselyssä?

Logistiikka rulettaa!

On tämä maailma vaan pieni! Eilen tilasin kengät. Aamulla huomasin sähköpostista viestin, jossa oli linkki lähetyksen trackäykseen. Kertoivat, että arvioitu saapumisaika on jo huomenna (kaupassa toimitusajaksi mainittiin 1 – 2 viikkoa)!

Pari tuntia sitten soitti nainen UPSista ja kyseli henkilötietoja tullausilmoitukseen (piti sittenkin tilata jenkeistä, kun en seitsemän kappaletta opiskellulla saksalla uskaltanut lähteä tilailemaan saksaksi). Samalla hän kertoi, että paketti tulisi huomenna klo 10 – 14 välillä. Vaan eipä meillä silloin ole ketään kotona. Sovittiin, että tuovat perjantaina klo 13. Eli tuo toimituksen myöhästyminen päivällä on ihan asiakkaan oma vika!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Erityiset propsit UPSille siitä, että sopivat toimitusajan etukäteen puhelimitse. Jotkut firmat kun pakkaavat ensin ilmestymään paketteineen oven taakse ja soittavat vasta, kun huomaavat, ettei kukaan ole vastaanottamassa. Tulee turhaa ajelua.