Archive for kesäkuu 2006

Olen tullut vanhaksi

30.6.2006

On minulla referenssejä esittää, jo kaksikymmentä vuotta sitten osasin virittää videot. Yhtä ja toista olen sittemmin saanut toimimaan koetellulla keinolla: heitän käyttöohjeet veks ja alan kokeilla. Mutta sitten täytin vuosia ja minusta tuli ihan käsi!

Mitenkään muuten en pysty selittämään sitä, että intuitiiviseksi ja selkeäksi väitetty iPodin käyttöliittymä ei minulle aukene. Paheksun syvästi sitä, että hiljattain kotimaisen käytettävyydn arvioinnin kurssin projektin tehtävänannossa annettiin yhdeksi vaihtoehdoksi musiikkisoittimen analysointi, mutta erityisesti kiellettiin iPodin valitseminen aiheeksi. Olisin ehdottomasti kaivannut avukseni korkeakoulutasoista analyysiä iPodin käytettävyydestä.

Minä nimittäin sain sellaisen lahjaksi. Joku saattaa kyseenalaistaa läheisteni arviointikyvyn, sillä minähän en tunnetusti kuuntele musiikkia. Mutta hei, siihen saa ladattua myös äänikirjoja ja podcasteja (ja kuulemma leffojakin).

iPod

Tälle nimenomaiselle yksilölle oli valmiiksi ladattu Da Vinci -koodi ja muutama jakso Miten minusta tuli minä -podcasteja (Jone Nikula kiroaa koko ajan!). Minun ei siis tarvitsisi vielä osata kuin löytää kuunneltavani ja panna pyörimään sopivalla volyymillä. Kamalan vaikeaa! Tuosta edellä linkatusta Köyttöliittymän postauksesta sain hiukka perustietoa, silti minun on myönnettävä, että jumitan pahasti.

Esimerkiksi, kun olen vahingossa painanut Menua Da Vincin kohdalla ja tullut näin pakittaneeksi valikkohierarkiassa kohtaan Äänikirjat, niin en millään tiedä, miten pääsisin takaisin Da Vinciin (paitsi painelemalla Menua niin kauan, että olen pakittanut valikon päätasolle ja voin taas Menulla hakeutua sinne Da Vinciin). Siis kun noi vasemmalle ja oikeelle nuolet eivät tunnu koskaan tekevän mitään ja pyörä kuljettaa vain saman tason valikossa, muttei pakita takas edelliseen.

No entäs, kun kuulen jonkin uuden sanan ja haluaisin kelata hiukan takaisin tarkastaakseni ääntämyksen vielä kerran. En millään onnistu liikkumaan kuuntelemassani jutussa haluamaani kohtaan (esim. kohtaan 23 minuuttia 10 sekuntia). Kun yritän hipelöidä sitä pyörityskiekkoa pakittaakseni, niin ei se mihikään liiku, äänenvoimakkuus vain laskee! (Ok, nyt Spöge tuli näyttämään, miten se toimii, itse en olisi ikinä arvannut).

Edellisistä valituksista huolimatta: mainio peli! En ole ikinä koskaan eläissäni jaksanut siivota kuutta tuntia putkeen, paitsi nyt, kun kuuntelin koko ajan sitä äänikirjaa. Kohta lähden kuuntelemaan loput kaksi tuntia.

Huomenna menen mökille sähköverkon ulottumattomiin, joten muutaman päivän hiljaisuus on edessä. Ja kun palaan, perehdyn heti äänikirjatarjontaan! (ja otan vastaan Spögen tarjoaman opetustuokion.)

PS Onneksi meiän kämppään on Gorban vetäytymistaipumuksen vuoksi hankittu runsaasti mukavia kuulokkeita, joilla voi kuunnella telkkarin ja tietokoneen lisäksi myös iPodia. Nimittäin ne pienet korvaan ängettävät nappulat murhaa mut!

Hyvä!

30.6.2006

Rankkarikisan verran minäkin jaksan seurata jalkapalloa! Hyvä Saksa!

Minkä näköinen?

28.6.2006

Hanhensulasta Sun äitis ei kyllä kuvassaan näytä yhtään siltä, mitä hänestä on kuvitellut. Sitä jotenkin ajattelee ihmisestä toisella tavalla kaikin puolin, kun sillä on oikein kasvot ja kaikki, eikä vain kirjainriveistä muodostunutta ruumista, joka asuu virtuaalikodissa.

Edellisen postaukseni kommenteissa PA päivittelee, mihin maailma on menossa, kun täälläkin julkaistaan kuva.

Noinkohan siinä sitten kortin julkistuksen myötä hävisi salaperäisyys ja lumo tästä blogista? (Mut hei muistakaas, että se on vain piirros, ei valokuva! Tai siis valokuva piirustuksesta.)

Panee ihan miettimään, millaisiksi itse kuvittelen blogaajat, joita en ole luonnossa tavannut? Jos vaikka Hanhensulasta aloittaisin.

Alunperin kuvittelin hänet vähän Tove Janssonin näköiseksi kultturelliksi naiseksi. Suoran polkkatukan sijasta tosin näin tuhkanvaalean, lainekampauksen. Mutta ryhti oli hyvä ja kokonaisolemus solakan suomenruotsalainen. Paljon myöhemmin paljastui, että Hanhensulka onkin mies. Nykyisin hän on silmissäni pitkä, hoikka ja kalju. Herrainmalliset tummanruskeat housut ylettyvät melko ylös vyötärölle ja valkoisen kauluspaidan hihat on rennosti kääräisty liki kyynerpäihin. Vähän kuin prinssi Philip 50-luvun kuvissa.

Ainailonasta näin yksi yö unta. Siinä hänellä oli pitkät ruskeat hiukset ja inkatyylinen hipahtava mekko. Kohde kielsi kaiken. Ja niin muuten minäkin näin valveilla ollessani. Tajuissani ajattelen Ainailonan olevan trendikkäisiin, melko tiukkoihin jakku-/housupukuihin puettu tumma tehopakkaus. Käsilaukkunsa on suurehko, vähän sellainen kuin Maurelitalla. Avokkaiden kopse on määrätietoinen. Vaan kotioloissa Vaaanilassa Ainailonamme pukeutuu rentoihin, puristamattomiin vaatekappaleisiin, sellaisiin laadukkaisiin collegesorttisiin.

Vessanpöntöistä varmaan johtuu, että mielikuvani Benropesta on lihaksikas putkimiestyyppi (ei kuitenkaan mikään Mario). Hän on n. 185 cm pitkä, ja hänellä on vallattomasti kihartuvat ruskeat hiukset.

Kobaïan Nealla on ristiveriset rastat, jotka on vetastu poninhännälle niskaan. Nenässä on sellainen pikkupallukka lävistyskoru.

Mea on kertonut olevansa pienikokoinen ja käyttävänsä silmälaseja. Itse olen lisännyt eläväiset ruskeat silmät, tummat lyhyet hiukset ja kauniin rusketuksen.

Sellisti on tietenkin pitkä ja vähän kumarainen, sellainen nuori Mauno Koivisto. Paitsi että hiukset ovat puolipitkät ja sekaisin, vähän niin kuin Mitvitillä, paitsi tummemmat.

Vt:n tärkeimmät erikoistuntomerkit ovat suipot korvat, joissa on pienet karvatupsut. Silmät ovat ilkikuriset ja nauravaiset, milloin eivät ole punaiset ja verestävät. Kroppansa on jäntevä ja ryhtinsä hyvä.

Joidenkin blogaajien kasvot ovat tulleet tutuiksi blogiin liitetystä valokuvasta. Niinq esmeks Janin, Pörrön (tässä uudessa leiskassa ei tosin enää ole kasvokuvaa) ja Tiina Kaarelan. Kymmeniä kavereita olen myös tavannut ihan oikeessa elämässä. Pitänee lähteä uusiin blogeihin mielikuvittelemaan!

Synttärirapo ja kiitokset!

28.6.2006
    Olin jotain neli- tai viisivuotias, kun menin äidin kanssa leikkipuistoon. Puistossa oli isoja poikia, jotka kaivoivat suurta kuoppaa. Uhkasivat, että hautaisivat minut sinne. Naureskelivat, kuinka olin tullut puistoon äidin kanssa, mammanpojaksi mainitsivat.

    Kävelimme ulos portista, ja kun ohitimme pojat, vilkutin heille. Äidistä se oli hyvin toimittu. Juuri noin kuuluisi vaikeudet kohdata, olla kuin ei huomaisikaan ja siten viedä niiltä teho.

    ”Äiti, mitä tarkoittaa mammanpoika”, minä kysyin.

    Sittemmin olen tietenkin yrittänyt turhaan keksiä ironisempaa lausetta kuin äiti, mitä tarkoittaa mammanpoika…

    …Pari vuotta myöhemmin olin koulussa, ekalla luokalla. Oli äitienpäivän aika. Koulussa oli askarreltu laudanpätkälle piirretty siilikuva, johon oli hakattu pieniä nauloja piikeiksi. Olin niin surkea vasaroitsija, että tuon typerän siilin piikkien naputtelu oli ollut melkoinen työ ja helpotus oli lopulta mainittava saatuani urakan valmiiksi. Niin mainittava, että ajattelin, etten minä vaivalla väkertämästäni siilistä niin vain luopuisi, vaikka muut lapset ne äidilleen aikoivat lahjoittaakin.

    Vaan sitten, äitienpäivän aattona mieleeni piirtyi korostetun korni kuva, jossa äiti kapusi rappukäytävässä, kaksosia kainalossa kantaen, molemmissa käsissä kaksi suurta muovikassillista ruokaa. Ja mietin, kuinka paljon hän vuokseni tekeekään, ja ymmärsin, että kyllä hän on sittenkin tainnut siilini ansaita.

    Niin minä sitten sen annoin. Ja seuraavassa siivouksessa se tietenkin heitettiin roskiin. Ennen joulua, siis…

    …Minä aloin mystisesti ymmärtää, mitä äiti milläkin tarkoitti. Enkä siksi, että olisin ylivertainen ihmistuntija. Vaan siksi, että hän ajatteli kuin minä…

    …Lukioaikaan meidän perheessä vielä oli tapana syödä yhteinen ateria, ja ruuan jälkeen jäin usein pöydän ääreen juttelemaan äidin kanssa. Kun muutin pois kotoa, tuli blogeista jonkinlainen yhteisten ruokapöytäkeskustelujen jatke…

    …Tämä mammanpoika on edelleen äidin kanssa yhdessä puistossa ja heiluttaa ohimennessään.

Ei se esikoisen puhe ehkä ihan sanasta sanaan noin mennyt, mutta sinne päin kuitenkin. Minusta se oli maailman paras syntymäpäiväpuhe!

Keskimmäinen oli tehnyt kortin, jota en nyt pysty originaalina tähän liittämään, kun synttäreiden traagisiin menetyksiin kuului, että juhlapaikalle roudattu iMac simahti. Länttään alkuvaiheessa näkösälle pelkän valokuvan kortista, korvaan sen alkuperäisellä, kunhan palastustoimet on suoritettu kunnialla loppuun! (Kortti on valokuvan pohjalta piirretty Wacomilla. Tästäkin osaavasta pojasta olen niin ylpeä!)

mun_aiti

Ja Spöget sitten! Ilman heitä juhlista ei olisi tullut mitään, sillä pojat täyttivät aamutuimaan 120 patonkia. (Toinen pojista oli keväällä tet-jaksolla K-Marketissa täyttämässä patonkeja, ja sovelsi nyt työelämäoppejaan käytäntöön.)

Lankomies esitti sanoittamansa juhlaviisun:

    Hän on valistaja luonteeltaan, hän aina opettaa
    hän on tunnollinen työssään ain…

Ja ihan niin kuin tässä jo ei olisi ollut tarpeeksi, niin sitten oli vielä blogaajien yllätyslahja: Sun äitis oma domain! Olen sen ikäinen, että kurtistuminen ja huumorintajuttomuus ovat todellisia uhkia elämässä. Olen kokenut, että blogeissa oleilemalla pysyn henkisesti notkeampana ja leikkimielisempänä kuin tekemällä vain niitä asioita, joita ikäiseni naisen perinteisesti on tapana tehdä. Salaperäinen onnittelublogi on malliesimerkki siitä hassuttelusta ja kimppakivasta, jota näissä maisemissa tapaa. Minulle lahja oli ihana yllätys (ja uskon, että puuhaajilla ja kommentoineilla itselläänkin on ollut kivaa yllätystä valmistellessaan!). Kiitoskiitoskiitos!!

Ainahan sankaria onniteltaessa hiukan liioitellaan, jokainen kommentoija on kuitenkin halunnut sanoa jotain juuri minulle ja se lämmittää oikeasti ihan kyyneliin asti.

Hirveän hempeäksi vetivät myös lahjaksi saadut esineet, ei niitäkään ollut ostettu kenelle tahansa, vaan juuri minulle. Just mulle sopiva jättilierihattu, itsetehty raparperimehu, meripihkainen ”tyttölahja”, kylpyvaahto&kuorintaseikka&mangoinen vartalovoi, ohjekirja näyttelijälle (ohjaajalta!), mun värinen silkkihuivi, toivottu ruokaöljysuihkupullo…

Esineistä arvokkain oli kuitenkin isäni lapsuuteni kaitafilmeistä koostama DVD. (Kääk, nyt alan taas vollottaa, kun näen silmissäni Mun äitini pussaamassa kuumalla uimarannalla vauvaveljeni pyöreää pyllyä! Mun äitini ei koskaan elänyt 50-vuotiaaksi.) Tiedän, ettei vanhojen muistojen esiin kaivaminen välttämättä ole sujunut aivan ongelmitta isän uudessa elämässä. Siksi: erityiskiitos sinulle, Tupu!

Mellulle kiitos kakuista, Jampelle ja Johannalle huusholloinnista ja kaikille teille muille siitä, että olitte mukana juhlassani joko paikanpäällä tai täällä toisaalla, eihän juhla ole mikään juhla, jollei ole juhlijoita!

Juhannuksen puuhanurkka – osa 1.

23.6.2006

Tuttavan blogiin päädyttiin hassunhauskalla googletuksella perseeseen veto. Minua alkoi kovasti kiinnostaa, mistä Google muut ystäväni tuntee. Valitettavasti useimmilla lukulistallani olevilla on joku salattu Sitemeter tai Laskuri, joka ei paljasta tietojaan satunnaiselle uteliaalle. Muutama Extreme Trackerkin sentään löytyi, joten saan kuin saankin juhannuksen puuhapaketin ensimmäiset tehtävät jakoon aaton ratoksi.

Helpot lämmittelytehtävät(Huom! linkki johtaa suoraan kysyttyyn blogiin.)

1. Kenen blogiin viittaan?
Olisin luullut, että tähän blogiin päädytään googlaamalla elokuva-asioita tai jotain viisaita historiajutskia. Tai vaikka kuuluisia Jokapoika-paidan käyttäjiä. Mutta ei, täällä mennään suoraan asiaan. Yleisin hakusana on Sedis

2. Kuka on tämä jokin aika sitten anonyymiytensä hylännyt blogaaja?
Häntä ei googlata Peuralla, ei Oranssilla, ei Vihreällä ei dj:llä ei rommilla. Häntä haetaan Hinkstoonalla.

Keskitasao

3. Kuka expatriaatti?
No harrastaahan hän kieltämättä sanoilla kikkailua ja konstikkaita lauseenvastikkeita ja onhan hän väitttänyt, että kännipostauksensakin on keskimääräistä blogientryä paremmin välimerkitetty. Ei se Google sikäli ihan pielessä ole. Mutta kyllä kielioppi hakusanana on liki yhtä epäeroottinen kuin yhden tulevan päivänsankarin sivulle heittävä prosenttilaskukin!

4. Kuka jatkokirjoittaja?
Kielioppi jytää sisäänheittäjänä myös toisaalla. Tänne luulisi päätyvänsä jollain runoihin, valokuviin tai fiktioon liittyvällä hakusanalla, mutta itsenäisen rouvan luo on löydettty sittenkin useimmiten hakusanalla adjektiivi

Vaativat ammattilaistehtävät

5. Kuka tiuhaaan pientä purtavaa tarjoileva?
Tämä on tosi paha: yleisimpänä hakusanana komeilee Ricky! Taustoituksen vuoksi tutkin 21 ensimmäistä Google-sivua tuolla hakusanalla. Vielä en löytänyt postaustaan, johon Rickyllä päädyttäisiin! Vielä oudompaa on, etten ollenkaan muista sellaista lukeneeni. Ja minähän sentään yleensä muistan liki kaiken.

6. Kuka pohjoisen mies (joka parhaillaan on kaukana etelässä)
Minulle hänestä tulee ensimmäiseksi mieleen Jätkänkynttilä, eli tilaajalahjana saamani valokuva, ja sitten ne tee-se-itse telkkarimainokset, joilla hän on sitkeästi vallannut sijat kärkikymmenikössä (en jaksa nyt lähteä metsästämään linkkiä). Mutta suosituin hakusanapa onkin pikkuveli.

Useampia hakusanoja en kohtuullisella kiertelyllä löytänyt.

Loppuun asti mentiin!

16.6.2006

En minä mitään turhia tyyppejä tunne, suosikkiohjaajani valittiin opiskelemaan TAIKiin! Kiitos teille kaikille henkisiä peukkuja pitäneille!

Nyt voin luvalla paljastaa Z:lle ja muille uteliaille, että etevä tulevaisuuden elokuvantekijä on nimeltään Oskari Sipola. Hänen ja ensemblensa töihin voi tutustua Welhofilmin sivuilla (ja mun synttäreillä voi yrittää pummia Oskarin nimmarin. Jokohan nyt sain houkuteltua lisää juhlaväkeä?).

Terveisiä Tallinnasta

15.6.2006

Muutin mummolle Helsinkiin syksyllä 1972, kun aloitin lukion. Tämän monet jo tietävätkin, mutteivät sitä, että joka keskiviikko enoni poimi minut Hakaniemestä ja kuskasi kotiinsa Vuosaareen. Enolla oli HJK:n kausikortti (kyllä, HJK pelasi siihen aikaan myös jääkiekkoa), joten pääsin usein keskiviikkotapaamisten lisäksi hänen kanssaan katsomaan lätkämatseja . Pääsin myös Sandikseen katsomaan miekkailua ja ammuntaa, sillä enoni valmensi nykyaikaisen viisiottelun ampujia ja osallistui monien kisojen järjestelyihin toimitsijana.

Enolla näin elämäni ensimmäiset virolaiset. Ne olivat viisiottelijoita, jotka kisamatkallaan asuivat Mikon tuva juures (tai jotain sinne päin). Se oli hämmentävä kokemus: oli outoa tavata ihmisiä, jotka puhuivat kieltä, jota melkein ymmärsi. Silti Viro oli silloin 70-luvulla hiiirveän kaukana.

En koskaan käynyt Neuvosto-Virossa. Ensimmäiselle reissulleni Tallinnaan tulin 15.9.1999 viettämään kaksikymmenvuotishääpäivääni. Gorba tuntee naisensa, heti perille päästyämme se hankki paikallisliikenteen bussikartan ja sitten vain ajelimme busseilla ja ratikoila pitkin Tallinnan keskustaa ja äärialueita. Jäin heti koukkuun. Sittemmin olemme käyneet Tallinnassa kymmeniä kertoja.

Tallinna on mukavan matkan päässä. Inhoan lentämistä ja yölaivailua, 100 minuuttia SeaCatilla on just sopiva ulkomaanmatka mulle. Ei me mitään kulttuurimatkailijoita olla. Kadriorg on katsastettu, Piritalla kierretty paatteja katsomassa, vanhassa kaupungissa eksytty useampaan kertaan, parlamenttirakennukseen päädyimme jollain reissulla ja joskus uskaltauduimme Pärnuun ja Haapsaluun asti. Muksujen kanssa on vietetty jokunenkin päivä Vembu-Tembu-maassa.

Jollain reissulla sain herätyksen, kun itsetuntoinen virolainen opas sanoi Merekeskuksen kohdalla, että siellä kaikki net kun myy on venäläisiä ja kaikki net kun ostaa on suomalaisia. Sittemmin en ole keskuksessa käynyt. En ole kovinkaan kansallistuntoinen suomalainen, mutta minun olisi helppo ruveta kansallistuntoiseksi virolaiseksi!

Tässä vuosien vieriessä olen noteerannut muutoksen. Ensin sen näki vanhoista rakennuksista, niitä entisöitiin pyhän arjen kanssa, ei väliä, oliko sunnuntai, aina oli joku maalaamassa kirkon seinää. Sitten sen huomasi keskustan lasipalatseista ja siitä, että asiakaspalvelijat alkoivat olla ystävällisempiä, jos asioi englanniksi. Enää ei tarvitse huolehtia siitä, voiko Gorban jättää muutamaksi minuutiksi vahtimatta Viru Hotellin puistikkoon, eka visiitillä se vielä ehti ostaa viisi maailman epämääräisintä neulepaitaa kiertävältä kaupustelijalta sillä aikaa, kun metsästin tuliaisia lapsille.

Olemme keskiluokkaisia keski-ikäisiä matkailijoita, ja yleensä majoitumme steriileihin keskustan hotelleihin, Viruun tai Radisoniin. Virussa ne joka kerta houkuttelevat asiakaspolon helteellä upgreidaamaan ilmastoituun huoneeseen, ja aina me menemme halpaan. Tällä kertaa Viru oli täynnä. Ja kaikki muutkin. Piti kahlata nettiä olan takaa, että löytyi hotelli hankintamatkallemme. Tässä istun kukkatapettien ympäröimänä. Tilaa on ja oma sauna. Ilmastointina toimii avattavissa oleva ikkuna. Mut hei, mitä valittaa, kun langaton netti sentään pelaa! (Heti saavutuamme virittelin iBookin toimiin, ja eikös mitä, Skype alkoi pläikkiä. Keskimmäinen siellä yritti tavoittaa Spögejä, ja kun vastasin, vastasi hän hiton nörde).

Nyt nukkuun, että jaksaa aamulla lämmittää saunan ja testatata Kaubamajasta hankitun Grapefruit & Orange all over body moisturiserin! (Kaubamajan kemiakaliosasto on taivas ihmiselle, joka arvostaa kylpyvaahtoja ja kropparasvoja).

Aijuu, juhlajuomat on ennakkotilattu. Niistä riittä muillekin kuin Pörrölle, Kriisille, ehkä Kukkikselle, ehkä Kuraattorille, PA:lle ja Marinadille, jotka jo ovat alustavasti ilmoittautuneet synttärijuhlintaan 25.5.2006 jossain päin Espoota (tarkemmat tiedot meilitse). Ei kun siis 25.6.! Kiitos, Justin!

Tervetuloa! ilmoittautua voi osoitteessa sunaitis@gmail.com

”Äiti, mitä noi keltaiset, paksut kirjat on, joita sä luet aina kesäisin?”

14.6.2006

Äsken oli uutisissa John Irving. Miksei kukaan mulle kertonut, että se on Suomessa käymässä? Vieläköhän huomenna ehtisi elävänä näkemään? Kun juuri googlasin häntä ja Suomea (mulla välillä veet vähän horjuu…) löytyi ylimpää linkki Vaanilaan (linkki heittää syyskuun arkistojen loppuun, vaikka Irwing mainitaan 6.9.).

Koska Google kyllä tietää, niin varmin tieto John Irvingin visiitistä lienee saatavissa Ainailonalta. Voisitko näin tutunkauppaa kertoa, mistä sen hiiparin huomenna löytää? Mieluiten ennen klo 16.30, kun silloin oon jo matkalla Tallinnaan (hankintareissulle).

Oma henkilökohtainen suosikkini herran tuotannosta on Ystäväni Owen Meany. Uusin on luvassa siskolta lainaan, kunhan tämä kesäloma jossain vaiheessa oikeesti alkaa. Miten voi ihminen olla niin aikaansaamaton, että lukuvuoden rästejä pallotellessa saa hukattua kaksi aurinkoista viikkoa? Ja ainakin yhden vielä.

Postaus

13.6.2006

Spöget ovat olleet puuhakkaita sillä aikaa, kun itse olen nyhjännyt koululla. Ensin ne paikallistivat kotimme lähistöltä ojan, jota pitkin pääsisisi soutamaan merelle. Sitten ne ostivat puhallettavan muoviveneen. Sellaisen kymmenvuotiaille tarkoitetun, jota kaikki itseään kunnioittavat äidit inhoavat, kun sen avulla on turhan helppo suorittaa hukkumistoimenpiteitä. Ahtautuivat sitten molemmat veneeseensä ja samosivat ojaansa merelle asti.

Melat hajosivat heti ensimmäisenä päivänä. Pojat ymmärsivät kuluttajan oikeutensa ja kävivät neuvottelemassa kaupasta uuden venepaketin risan tilalle. Ja matka jatkui.

Seuraavaksi sälleihin iski tyypillinen vapaa-ajanrakentajan himo: pitää saada laituri. Läheisellä rakennustyömaalla oli siirtolavalla puutavaraa. Spöget kyselivät rakennusmieheltä, saisivatko ottaa muutaman soiron. Rakennusmies (keltakypäräinen) neuvoi kysymään valkokypäräiseltä. Aikansa metsästettyään pojat löysivät valkokypäräisen, joka luovutti auliisti rakennustarpeet.

Minä olin hiukan kauhuissani. Tiedättehän, saako toisen maalle rakentaa, ja silleen. Pojat vakuuttelivat, että laiturinsa on metsän siimeksessä eikä ole mikään roskaläjä. Lupasivat myös korjata puut pois kesän päätteeksi, tai aikaisemminkin, jos joku valittaa.

***

Puutavarasta puhe siirtyi toisen Spögen kehittämään muunneltavissa olevaan matikantehtävään. Siinä talonpoika aikoi rakentaa talon palstaltaan sahaamistaan puista. Lautojen oli tarkoitus olla 25 mm paksuja, leveyden ja pituuden määrittelemisessä piti puuhastella enemmän. Ideana oli läpisahata tukit, jolloin sisemmät laudat olisivat leveämpiä ja pinnalle tulisi kapeampia suikuloita. Pituus riippuisi siitä, olisiko puu riittävän pitkä, että siitä saisi kaksi pituutta lautaa, vai tulisiko vain yksi täysi pituus ja loppu hukkapaloja.

Poika oli tehtävästään ihan innoissaan. Matematiikkapuolesta ajauduimme keskustelemaan sahaamisesta ylisummaan. Että silloin kolmekymmentä vuotta sitten, kun äiti sahainsinööriksi opiskeli, pruukattiin tukeista ensin irrottaa pelkka, joka käännettiin ja sahattiin toisessa raamissa sydäntavaraksi. Siinä sivussa sitten lankesi lautoja sen minkä sattui. Jostain hirveän syvältä, käyttämättömän aivolohkon syövereistä alkoi pintautua mielikuvia nuoruuteni kesistä sahalla. Ja hulluna humauksena muistin yhtäkkiä, mitä postaus tarkoittaa! Se on sitä, kun tukin poikkileikkauksen päälle piirellään sahauslinjat, eli sunnitellaan, millaisia poikkileikkaukseltaan suorakaiteen mallisia kappaleita on tarkoitus irrottaa poikkileikkaukseltaan pyöreästä tukista.

Siispä päreenkirjoittajille tiedoksi: myös meidän postaajien käyttämä kirjoitelman nimitys on varsin puuperäinen!

Koulun kesä

10.6.2006

Kesällä tulivat aina maalarit. Ne majoittuivat patjoineen jonkin luokan nurkkaan ja aloittivat urakkansa. Kaikkien luokkien ja eteisten puulattiat maalattiin kiiltäviksi helmenharmaalla maalilla. Naapurikoululla lattiat olivat suklaanruskeat. Minusta harmaa oli kauniimpi. Yhdellä maalarilla ei ollut kaikkia sormia ja sillä toisella, naispuolisella, oli kyttyrä selässä. Äiti sanoi, että sormettomuus johtui tubista, kyttyrästä ei keskusteltu. Olikohan maalarinammatti 60-luvulla vajaakuntoisten valtakuntaa?

***

Meidän koululle kesä ei tuo maalareita, vaan tietokoneiden kesäsiivoukset. Niiden suunnittelussa, kevään rästitöiden purkamisessa ja uuden työpaikan töiden suunnittelupalavereissa minulta vierähti ensimmäinen kesälomaviikko niin tiukkaan, etten ehtinyt edes blogeja lukea saati omaa päivittää.

Ensi viikoksikin on vielä läjäpäin tehtäviä. Maanantaina ja tiistaina tulee tukioppilaita (joita ei virallisesti saa opettaa kesällä, kun silloin on loma). Sen jälkeen pitäisi aloittaa pöydän siivous ja raivoisa silppurointi. Myös gigatolkulla tiedostoja pitäisi ehtiä hävittää. Minulla näet on kaikki viimeisen seitsemän vuoden roinat suloisessa sekasotkussa verkkolevyllä. Ja kun en kerta ensi vuonna ole talossa töissä, niin kohtuullista olisi korjata roskansa lähteissään!

***

El’mapituksen aloittamista harkitessani olen miettinyt muiden kouluammattilaisten kesänviettoa. Siru kertoi kommenttilaatikossani, että hänet (=kouluavustaja) sijoitetaan kesäkuussa milloin minkäkinlaisiin puuhin mapittamaan tai laatimaan budjettia. Lehtitietojen mukaan monilta kouluavustajilta ja ohjaajilta katkaistaan palkanmaksu heinäkuuksi, muttei kuitenkaan lomauteta. Mitä se sellainen palkanmaksun keskeyttäminen on, jota ei kutsuta lomauttamiseksi? Eikö ihmisellä pitäisi automaattisesti olla oikeus lomautuksen aikaiseen työttömyysturvaan, jos työnantaja ei maksa palkkaa?

Monet (nuoret) opettajatkin joutuvat kärvistelemään kesän palkatta, kun kunnat säästävät ja palkkaavat määräaikaiset opettajat vain lukuvuoden ajaksi. Itselleni niin kävi joskus 90-luvun alkupuolella, sittemmin olen saanut palkkaa myös kesäajalta. Silti minun on vaikea ymmärtää järjestelmää, jossa ensin kerrotaan, että kesäpalkka ansaitaan lukuvuoden aikana, mutta sitten se jätetäänkin maksamatta.

Erityisen kummallista on opettajan äitiysloman keskeyttäminen kesäksi. Silloin viranhaltija saa kesältä palkan, mutta työn tehnyt sijainen ei. (Omat neljä lastani ovat syntyneet määräaikaisten keikkojen väleissä, joten itse en ole koskaan ollut palkallisena äitinä. Ehkä näkemykseni onkin vain kateutta. En kyllä usko!).

Opettaminen on nykyään niin paljon muutakin kuin oppituntien pitoa. Valtavan monet opettajat tekevät näitä muita töitään pitkälle kesään. Toiset taas osallistuvat kesällä ahkerasti täydennyskoulutukseen. Minusta on menneisyyteen tarraamista pitää kiinni opettajien pitkistä kesälomista. Rehellisempää olisi nostaa näkyviin kaikki se työ, jota opettajat todellisuudessa kesälläkin tekevät. Henkilökohtaisissa työaikasuunnitelmissa voisi ottaa huomioon, mitä kouluttautumista, kehittämistä, yhteistoimintaa, arkistointia ja ylimääräistä tukiopetusta kukin kesäänsä aikoo mahduttaa. Työt jakautuisivat silloin opetuksellisena aikana tehtäviin ja opetuksettoman ajan puuhiin. Eikä opettajia ja ohjaajia olisi tarpeen lomauttaa.

(Monesta opettajasta edelliset ajatukseni ovat tietysti ihan kerettiläisiä. Kesäloma on pyhä asia, josta on pidettävä kiinni kynsin hampain. Mut hei, en minä tarkoitakaan, että työnantajalla olisi oikeus määrätä opettajat koululle kesäkuussa 8 – 16, tarkoitan, että nyt jo tehdään työtä kesälläkin. Miksei tehdä sitä näkyväksi ja hiukka suunnitelmallisemmaksi, jolloin kesälomautuksilta häviäisivät perusteet).