Archive for syyskuu 2010

Joko arvasit varoa?

27.9.2010

Kun luet tämän, olet hippa! Ota kuva itses­täsi tämän­het­ki­sessä ole­muk­ses­sasi, ei siis vaat­tei­den vaih­ta­mista eikä mitään pikaista ehos­tusta. Eikä kuvankäsittelyä!

Photo Boothilla räpsäsin näkymän sohvalta:

Kuva otettu 27.09.2010 klo 11.48 #2

Jani ja Pnikin osallistuivat

Mainokset

Paula, Gorba ja mä

26.9.2010

Lähtötilanne oli huushollissamme nykyään niin tyypillinen: lojuin olohuoneen sohvalla jalat Gorban sylissä, ja hän hieroi varpaitani jo kolmatta tuntia peräkkäin. Uutisissa näytettiin tuohtunutta Paula Lehtomäkeä. Me kaksi katsojaa reagoimme kumpikin voimakkaasti, joskin eri tavalla.

Gorban mielestä Lehtomäki oli just samalainen valehteleva paskiainen kuin muutkin poliitikot, etenkin kepulaiset. Minä taas symppasin Paulaa: on se niin pahuksen väärin, että nainen vedetään tilille miehensä tekemisistä! Aloin siinä sitten suuriäänisesti selittää Gorballe, että kai hän ymmärtää, miksen esim. minä olisi ikinä voinut heittäytyä poliitikoksi. Kas kun äkkiäkös joku näppärä toimittaja olisi kaivanut Gorban esiin, ja vaikka itse olenkin kovin nuhteeton henkilö enkä huijaa edes marjapussissa, niin kyllä sieltä parisuhteen kautta jokusenkin lööpin olisi saanut revityksi.

Kummallakaan meistä ei ollut voimakkaan mielipiteensä tueksi mitään varsinaista tietoa Lehtomäen perheen keittiökeskusteluista. Ihan vaan tunteella vedettiin. Onneksi kiihkeimmän inttämisen hehku näin vanhemmiten sammuu aika pian, ja pääsemme sovussa nukkumaan.

Juttua suullisesta esittämisestä, lopussa harhaudun hiukan myös visuaaliselle puolelle

18.9.2010

Vaihdoin ystävän kanssa ajatuksia esityksen pitämisestä ja ajattelin kirjata pari vinkkiä tännekin.

70-luvulla opiskelin amerikkalaisessa collegessa kurssia Oral interpretation of fiction. Ensimmäinen tehtävä oli päästä irti maneereista. Siinä tarkoituksessa opettajamme Bill pani meidät lukemaan runoja robottiotteella: yksi rivi katse ylhäällä, seuraava rivi paperista jne. Luokka kommentoi esitystä: pälyilikö katse väärässä kohdassa paperiin, malttoiko esittäjä kääntää päänsä ylös kaikessa rauhassa ennen kuin aloitti puhumisen?

Kun sanomiseen oli löytynyt rauha ja rytmi, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. Silloin teksti piti pilkkoa pätkiin ja miettiä, missä kohdassa on luontevaa puhua paperista, missä on tehokasta katsoa yleisöä. Billin pointti oli, että lyhyet pätkät kuka tahansa oppii muistamaan ja kykenee puhumaan yleisölleen menettämättä katsekontaktin intensiteettiä turhanaikaiseen vilkuiluun. Sitäpaitsi oikein ajoitetut paperista lukemisen kohdat toimivat tehokeinoina ja rytmittävät puhetta.

Tätä konstia olen kokeillut hyvällä menestyksellä niin omien lasten kouluesityksiä valmentaessani kuin oppilaittenkin kanssa. Teksti kannattaa kirjoittaa isolla fontilla ja käyttää eri väriä ylös puhuttavaan osuuteen ja luettavaan kohtaan. Sillä tavalla on helpompi seurata, missä ollaan menossa.

Toinen vinkki on omani. Ensin kirjoitan luonnoksen, jonka puhun ääneen. Siinä vaiheessa huomaan, mitkä sanat pitää vaihtaa, jotta jutun saa sekoilematta sanotuksi. Kirjoitettuna hyvältä vaikuttavia lauseita on joskus ihan mahdotonta saada sopimaan suuhun! Teen koepuhumisen perusteella korjaukset tekstiin. Sitten luen homman nauhalle, tai oikeammin äänitän sen iPhonella, ja lähden kävelylle. Kävelen ja kuuntelen kävellessäni nauhoitusta uudestaan ja uudestaan. Jatkan kävelyä ja puhun juttua. Kun sekoan, aloitan alusta. Seuraavalla kerralla pääsen vähän pitemmälle, tai sitten sotkeennun sanoissa jo aikaisemmin. Ei se mitään, aloitan alusta. Illalla nukkumaan mennessäni käyn ajatuksissani läpi juttua. Ja seuraavana päivänä kävelen taas. Sillä tavalla saan vähitellen sanat suuhuni.

Erityisen tärkeää esityksen ääneen valmistelu on silloin, jos on tarkoitus puhua muulla kuin äidinkielellä. Minulla kävely auttaa löytämään puheeseen luontevan rytmin, silloin lopputulos ei ole monotonista höpinää. Kun voi luottaa siihen, että puhe pitää huolen itsestään, voi keskittyä yleisöön, regoida siihen ja heittää väliin improvisoituja pätkiä, kunhan sitten taas palaa suunnitellulle ladulle.

Ääneen puhumisessa on sekin hyvä puoli, että saa kellotettua esityksensä. Raaka totuus on, että aikataulusta ei saa lipsua. Ei edes silloin, kun muu ohjelma ei ylityksestä kärsisi (yleensä aina kärsii!). Vaikka miten mielenkiintoisia asioita käsittelisi, alkaa yleisö liikehtiä malttamattomasti, kun ennakkoon ilmoitettu aikaraja ylittyy. On ihan turha antaa esityksensä lässähtää yleisön keskittymiskyvyn herpaantumiseen. (Nyt jokainen minua joskus kuunnellut huomaa, että aikataulun pitäminen on minulla enemmän vielä haave kuin todellisuutta! Mutta olen minä jo tässä asiassa hiukan kehittynyt, olen, olen!)

Ihan mahdottoman hyvä harjoituslaji aikatalun huomioonottamiseen (ja muutenkin!) on Pecha Kucha, jossa esitys rakennetaan 20 dian ympärille niin, että jokaisesta diasta puhutaan 2o sekuntia. Esityksen kokonaispituus on siis 6 minuuttia 40 sekuntia. Kannattaa lukea Tarmon postaus aiheesta. Tarmon lailla ajattelen, ettei noita määräänsä enempää kannata harrastaa, sillä kansa on kronkelia ja kyllästyy äkkiä. Esimerkiksi äidinkielentunnilla Pecha Kuchaa kyllä kannattaisi harjoitella, sillä noin kurinalaisesti vedetty esitys antaisi hyvää tekniikkapohjaa isompienkin esitysten valmisteluun. Pakko upottaa Tarmo tähän malliksi: 6 min 40 s tasan, olkaa hyvä!

Tätä kirjoitusta aloittaessani aion keskittyä vain suulliseen esittämiseen, mutta kun nyt tuli Tarmo mainittua, niin linkkaanpa sittenkin myös kirjoitukseen, jossa hän käsittelee visuaalisuuden merkitystä esityksen pitämisessä. Tuosta postauksesta taas tuli mieleen, että viime syksynä puhelin pedagogisella kävelyllä sen herättämistä ajatuksistani. Pedagogiset kävelyt julkaisin alkujaan opiskelijoilleni Moodlella. Sitten upin ne pariinkin podcastpalveluun, jotka lopettivat toimintansa. Neljänteen kertaan puuhailin pulinoitteni kanssa, kun laitoin ne jakoon Audiboohon. Koska alkuperäinen äänitys oli peräti vartin pituinen, jouduin pätkimään sen kolmeen palaan (siksi nuo pätkät katkeilevat niin tökstöks). Ensimmäisen palan alussa on sitäpaitsi kaksi ja puoli minuuttia ihan muuta juttua, mutta loppu sitten keskittyy luennonpitoon. Niin ja se vielä piti sanoa, että alla kuultavia juttuja en ollut etukäteen kirjoittanut muistiin, vaan puhelin ihan lennosta (eli eivät ole esimerkkejä alussa kerrotusta puhumalla opettelemisen menetelmästä).

Pedagoginen kävely teemana luento, osa 1
http://boos.audioboo.fm/swf/fullsize_player.swf
Pedagoginen kävely teemana luento, osa 2
http://boos.audioboo.fm/swf/fullsize_player.swf
Pedagoginen kävely teemana luento, osa 3
http://boos.audioboo.fm/swf/fullsize_player.swf

Olipa kerran rinta

8.9.2010

Olen viime viikkoina miettinyt paljon seuraavanlaista seuraleikki-ideaa (todellisuudessa kierroksia olisi enemmän, mutta olen jättänyt välistä tylsät toimenpidevaiheet ja keskittynyt niihin kohtiin, jotka tuovat tarinaan prosessointia vaativaa lisäinformaatiota).

Kierros 1
Kymmenen 50+-vuotiasta keskenään tuttua naista käy leikisti seulontamammografiassa ja kokoontuu seuraavana päivänä vetämään kortin, jossa on tarkastuksen tulos. Yhdeksässä kortissa lukee: ”Tervetuloa taas kahden vuoden kuluttua”. Yhdessä pyydetään lisätutkimuksiin viikon päästä.

Kierros 2
Viiden päivän päästä vedettävässä Lisätutkimus-kortissa lukee, että mammografian lisäksi myös ultraäänellä on havaittavissa pieni löydös. Paksuneulanäytteen tulokset luvataan viikon päästä.

Kierros 3
Jo kuuden päivän kuluttua nostetaan Patologin lausunto -kortti, jossa lukee, että löydös on 1,5 cm kokoinen lobulaarinen karsinooma ja luvataan, että jonohoitaja ottaa yhteyttä leikkausjärjestelyjen osalta kahden viikon sisällä.

Kierros 4
Ei kuitenkaan kulu kuin kolme päivää, kun on aika kääntää Jonohoitaja-kortti. Siinä kerrotaan, että kolmen päivän päästä on magneettikuvaus. Kuvauksen tulokset luvataan kahden viikon kuluttua, silloin lääkärin on myös määrä kertoa leikkaussuunnitelma.

Kierros 5
Tuhannen magneettikuvan analysointiin menee just se, mitä luvattiinkin, joten Lääkäri-kortti käännetään aikataulun mukaisesti kaksi viikkoa edellisestä tapaamisesta. Kortti kertoo, että magneettikuvissa näkyy alkuperäisen syöpäpesäkkeen lisäksi kaksi muuta pesäkettä. Kyhmyn poisto rintaa säästäen ei siksi tule kysymykseen. Alkupräisen voittokortin nostanut pääsee seuraavaksi valitsemaan, tehdäänkö pelkkä rinnan poisto neljän päivän päästä (leikkauksen kesto 1,5 tuntia) vai siirretäänkö leikkausta kuukaudella, jolloin plastiikkakirurgi saadaan paikalle ja rinnan poiston yhteydessä voidaan rakentaa tilalle uusi rinta selkälihaksesta (leikkauksen kesto 8 tuntia).

Kierros 6

Tyyppi valitsee ensimmäisen vaihtoehdon. Pikavisiitti sairaalassa kestää vain päivän, ja jälkitarkastusaika on kaksi viikkoa myöhemmin.

Kierros 7
Jälkitarkastus-kortissa lukee, että kasvaimia oli sittenkin vain yksi. Se on hormonireseptiivinen, HER2-negatiivinen, gradus 2 ja kooltaan 0,9 centtiä. Muu magneettikuvissa näkynyt aktiivisuus on in situ -muotoa, jota ei luokitella edes syövän esiasteeksi, vaan rintasyöpäriskiä kohottavaksi muutokseksi. Vartijaimusolmukkeet ovat puhtaat.

Tässä leikkiversiossa kaikki kierrokset on käyty kuudessa viikossa, kun joka vaiheessa aikataulu oli jopa nopsempi kuin ensin luvattiin. Huonommalla jälkitarkastuskortilla peliä voisi jatkaa seuraavat viisi tai kymmenenkin vuotta, niin pitkäksi ajaksi löytyy selkeät askelkuviot käypä hoito -suosituksista. Karskein 12% sakki voisi pelata version, joka yrityksistä huolimatta päättyy alle viidessä vuodessa.

Jo edellä hahmotellulla kuuden viikon intensiivijaksolla voisi kuitenkin saavuttaa tukun rintasyöpädiagnoosin eduista ja silti välttää kaikki varsinaisen diagnoosin ikävät sivuvaikutukset. Voimakkaimmat kicksit saisi syöpäkortin vetänyt, mutta osansa hyödystä saisivat kyllä muutkin tähän larpiin osallistuvat.

Oman tai kaverin nostaman Rintasyöpä-kortin myötä saattaa

  • tulla tietoiseksi siitä, miten paljon läheiset ja ystävät välittävät ja ovat valmiita auttamaan (ilmenee esim. puheluina, tekstareina, sähköposteina, kukkapuskina, siivousseurana, kauppa-apuna, ruokahuoltona…)
  • saada käytännön asioihin apua myös ventovierailta (esim. kiireellisen opetusharjoittelun järjestelyt viikon varoitusajalla)
  • huomata, että parisuhdemöykyt ovat sittenkin helposti työstettävää sorttia (näkyy puhumisen ja halailun lisääntymisenä).
  • tulla vakavasti miettineeksi elämänsä tärkeysjärjestyksiä (ja miettimisen lisäksi onnistuu toivottavasti myös muuttamaan toimintaansa)
  • ruveta kiinnittämään huomiota syömiseen, juomiseen ja liikkumiseen (ylipaino ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät rintasyöpäriskiä. Jos kortti osuu omalle kohdalle, kannattaa lisäksi muistaa, että normaalipainoiset, hyväkuntoiset ihmiset toipuvat leikkauksesta nopsemmin, että solunsalpaajahoidot rasittavat maksaa, joten lisämyrkyn kanssa kannattaa noudattaa kohtuutta ja että tupakoivilla voi rinnan alueen sädehoidon jälkiseuraamuksena ilmetä keuhkosyöpää vielä vuosien päästä)
  • iskeä hillitön kämpänsiivousinto (tyyliin raivaanpa itse pohjan näkyviin nyt kun vielä voin, jatkossa on sitten helpompi turvautua muiden apuun.)
  • keksiä järjestyksen ylläpitoa helpottavia ratkaisuja (kuten sellaisen, että hankkii makuuhuoneeseen kevyen pyykkikorin, johon vaattet riisutaan sen sijaan että ne siroteltaisiin lattialle. Vai onko teillä valmiiksi sellainen poikkeuksellinen huusholli, jossa ihmiset oikeesti sijoittavat pyykit suoraan kylppärin pyykkikoreihin?)
  • saada aikaiseksi jouduttaa kuopusten kotoa muuttamista (ja huomata, että niin haikeaa kuin lasten omilleen muuttaminen onkin, on omassa aikuisessa rauhassa sittenkin puolensa)
  • ruveta järjestämään kuitteja, tiliotteita, vakuutuspapereita, verojuttuja, tilinauhoja yms., niin että ne ovat selkeässä järjestyksessä, ja löytyvät tarvittaessa helposti.
  • listata käyttämänsä nettipalvelut käyttätunnuksineen ja salasanoineen ja sopia jonkun kanssa, mitä sitten.

Nuo kaikki ovat asioita, joiden toteuttaminen ei vaadi oikeaa rintasyöpädiagnoosia. Elämän välitsekkejä on lupa tehdä ihan koska vain. Niitä voi toki tehdä yksikseenkin, mutta joskus saattaisi olla hyvä jutella myös ystäväpiirissä.

***

Itse olin seulontamammografiassa 22.7. Leikkauksen jälkitarkastus oli maanantaina 6.9. Ajatuksiani noilta kuudelta viikolta voi kuunnella Audioboossa Mun syöpäni (jälkitarkastuksen jälkeinen booahdus puuttuu vielä).

Erityisopettajaopintoihin liittyen olin vuosia sitten potilasyhdistysten esittelytilaisuudessa, jossa Mielenterveyden keskusliiton edustaja sanoi, että skitsofreniaa sairastava on skitsofreniaa sairastava, ei skitsofreenikko. Hänen mukaansa viime mainittu sana sulkisi pois kaiken sen muun, mitä ihmisen identiteettiin kuuluu sairauden lisäksi. Ihan kuin skitsofrenia olisi kyseisen ihmisen ainoa tai keskeisin määre. Tuo puheenvuoro tuli mieleeni, kun mietin omaa suhdettani syöpääni. Jo ennen kuin olin kuullut huojentavat uutiset, ettei minun jatkossa ole tarpeen varata syövälle edes osaa identiteetistäni, olin tehnyt päätöksen, että Sun äitis -blogista ei tule rintasyöpäblogia. Rintasyöpä ei ole ainoa ja keskeisin määreeni. Tämä blogi oli olemassa ennen diagnoosia ja jatkaa samalla hömppälinjalla kuin ennenkin. Tai ei jatka ollenkaan, jollen saa aikaiseksi. Tätä se on tämä blogi-itsevaltiaan päihdyttävä valta!

Minun oli tarkoitus aloittaa rinnakkaisblogi mun syövälle, mutta vaikuttaa, ettei sitä sittenkään tarvita. Googlella vertaistukea etsiessään tähän kirjoitukseen päätyneitä ohjaan etenpäin esim. Tiinan tykö. Vasen rintani ja muuta sairasta on ihana, valoisa, hyvin kirjoitettu blogi, jossa toteutuu se, mitä edellä kerroin: elämään mahtuu rintasyöpää sairastavalla muutakin kuin syöpä. Voimia Tiinalle ja perheelleen, syksyn olisi suonut alkavan toisin.

Niille, jotka etsivät kokemuskuvauksia vaikkapa rintasyöpädiagnoosia edeltävistä tutkimuksista, sytostaattihoidoista, rinnanpoistoleikkauksesta ja sen jälkihoidoista, apurahatutkijan sosiaaliturvasta rintasyöpähoitojen aikana yms., suosittelen lämpimästi blogia Tie a pink ribbon – Vaaleanpunainen nauha. Kitsune on muiden mietteiden lisäksi dokumentoinut blogissaan tarkasti erilaisin tutkimuksiin ja hoitoihin liittyvät faktat ja fiilikset.

terveisin
Syksyauringosta uusin silmin nauttiva Sä

Edit 21:30 Äh, nythän mä vasta huomasin, että tästä sekavasta sepustuksesta puuttuu kokonaan kaksi tärkeää seikkaa, jotka siellä toisessa blogissa kyllä on mainittu! Täydennetään siis: olen äärettömän kiitollinen siitä, että suomalaisena 50 – 69-vuotiaana naisena olen oikeutettu kahden vuoden välein tehtäviin seulontamammografioihin, joissa syöpäni löytyi niin varhaisessa vaiheessa, ettei rinnan poiston lisäksi tarvita edes liitännäishoitoa. Lääkäriä lainaten:”Sinulla on suurempi riski kuolla autokolarissa kuin tähän rintasyöpään.”