Joulun traditioista kuusiin on meillä aina liittynyt eniten dramatiikkaa. Paitsi ensimmäisenä yhteisenä joulunamme, kun kiersimme joulupukin ja tontun hahmoissa pitkin Rajakylää. Gorba liimasi silloin partaan sointuvat pellavaviikset lennokkiliimalla omien viiksiensä päälle (kun Erikeeper oli pari päivää aikaisemmin lastenkerhon joulujuhlissa pettänyt aiheuttaen kiusallisen tilanteen).
Hiukan kiinnittäessä kirpaisi, mutta viikset pysyivät esimerkillisesti läpi koko kiertueen. Keikan jälkeen kotona paljastui, että pysyisivät vielä pitkään tämän jälkeenkin! Tavallisella asetonilla liima ei liuennut, joten ensin leikattiin päällimmäiset pellavat pois ja sitten odotettiin pari päivää, että omat viikset (ja liima+pellava) kasvoivat sen verran irti ihosta, että loput lainahahtuvat pääsi nirhimään irti.
Sen joulun kuusiepisodi oli, että kahdesta ristikkäin naulatusta laudanpalasta kyhätty kuusenjalkamme piti naulata lattiaan, jottei kuusi kaatuisi. Gorba lohdutti, ettei vuokraemäntä huomaa mitään, kun lyödään naula ravistuneeseen mäntylautalattiaan sauman kohdalta sisään. Eikä huomannutkaan.
Yhtenä vuonna kuusen oksat olivat jäätyneet niin pahasti suppuun yläasentoon, että jouduimme ripustamaan nille monta kiloa oikeita omenoita, että oksat olisivat väkisin vääntyneet alaspäin.
Savonlinnassa piti kerran hakea kuusi omalta tontilta, eli vanhalta telakka-alueelta, jolla asuimme. Koko tontilta ei löytynyt yhtään ainutta kuusta, pelkkiä mäntyjä. Kuusikauppiaat olivat jo hukinsa lopettaneet, kun tämän tajusimme, mutta yhden kaupan takaa löysin läjän myymättä jääneitä raakkipuita, joten kuusetta ei sinäkään jouluna tarvinnut olla.
Monta vuotta meni aika ongelmitta: kuusi ostettiin lähimmätä kuusenmyyjältä ja kannettiin loppiaiseen mennessä ulos. Ei erityisiä episodeja. Mutta sitten jossain vaiheessa Gorbaan iski hillitön himo käydä kuusivarkaissa. Ja lastenkin muka olisi pitänyt innostua tästä kiehtovasta miestenpuuhasta. Myönnetään: onnistuin piilovaikuttamaan niin, että kaikista neljästä pojasta tuli mammareita, joiden mielestä kuusen nyysiminen on typerää.
Kun muutimme Helsinkiin, Gorba otti tavakseen hakea kuusen mökiltä Tammisaaresta. Poikaparkojen piti taas uhrautua mukaan hakuseuraksi. Välillä piti hytistä pakkasessa, välillä möyriä polveen ulottuvassa nuoskalumessa ja palella märsissä kamppeissa. Yhtenä vuonna minusta liki tuli lapseton leski noiden kuusikeikkojen vuoksi.
Perheen miesväki oli taas lähtenyt kuusireissulleen, ja minä olin jäänyt kotiin raivaamaan ja hankkimaan syötävää. Kuskiksi oli määrätty vanhin poikamme, jotta hän saisi maantieajokokemusta. Seisoin juuri Seston kassalla kaksitoista kiloa jäistä lihaa Ikea-kasissani, kun puhelin soi. Gorba kertoi, että kestäisi melko pitkään ennen kuin heitä sopi odottaa kotiin. Paluumatkalla poika oli ajanut mökkitietä ensimmäiseen isoon mäkeen, muttei ollut päässyt ylös. Isänsä oli tarttunut rattiin ja huomannut mäen päälle päästyään, ettei autossa ollut lainkaan jarruja. Jarruputki oli haljennut ja kaikki nesteet olivat valuneet maahan. Jos putki olisi haljennut jo menomatkalla, olisi kokemattomalla kuskilla ollut niukat mahdollisuudet välttää ulosajo mutkaisella ja mäkisellä pikkutiellä!
Tarina jatkui niin, että sukulaismies tuli lavettiautollaan poimimaan minut matkaoppaaksi ja lastasi Skodani lavalle. Perillä palelevat lapset siirtyivät Skodaan ja jarruvikainen paku, kuusi lavallaan, pakitettiin kuormauton lavetille. Sitten ajoimme peräperää Helsinkiin. Pelkät löpöt maksoivat yli sata euroa. Sukulaismiehen ajotunteja ei korvattu. Silti ehdottomasti kallein kuusemme.
Ja yhtä järkyttävä kuin kaikki muutkin Gorban valitsemat! Hänellä nimittäin on omituisesti kehittynyt kuusimaku. Hoikan sijasta hän suosii sikaleveitä kuusia. Niistä on tullut vuosi vuodelta muhkeampia. Viimevuotinen olisi erinomaisesti sopinut Temppeliaukion kirkkoon, siellä olisi ollut riittävästi korkeutta eikä lainkaan häiritseviä pylväitä rajoittamassa sivuttaislevittäytymistä. Tavallisen ihmisen kotiin tuollaiselle ympärysmitaltaan yli kymmenmetriselle kuuselle on vaikea löytää sijoituspaikkaa.
Tänä vuonna oli joulunalusviikolla pakkasta ja meidän Mersua on tunnetusti ollut vaikea saada startaamaan edes lämpimään aikaan. Niinpä kuusenhakureissu onneksi peruuntui. Ongelmaksi vain tuli, että kaikki tarjolla olleet kuuset olivat maatuskakuusiin mieltyneen Gorban mielestä ihan rupaleita ja lisäksi aivan liian kalliita.
Niskoja nakellen lähdin kaksosvahtini kanssa aatonaattona kello kuusi hakemaan kuusta. Olarin postin edestä bongasimme leveälanteisen kuusimamman ja kannoimme sen kotiin. Tuli haukut. Isot pojat ihmettelivät, miksen rahallakaan onnistunut hankkimaan meille tyylikästä kapeaa mutta tuuheaa kuusta. Gorban mielestä maksoin puusta aivan liikaa.
Suurin ongelma oli saada kuusi edes jotenkuten suoraan. Onneksi meillä on rutiinia. Kun metallisen kuusenjalan ankkuroi hallinosturiin, eivät pienet painopistepulmat haittaa ja hankalankin mallinen kuusi pysyy kaatumatta pystyssä.
Sun äitis Tiku ja Taku -kuusi 2005
***
En muuten ollenkaan pitänyt sävystä, jolla Nyt-liitteen juttu Katri Mannisesta oli kirjoitettu.
Sun äitis 