Olenko olemassa?

Siinä missä se entinen äijä päätteli olevansa olemassa, kun huomasi ajattelevansa, lähtee nykyihminen etsimään evidenssiä olemassaolostaan netistä. Huonolta näyttää! Sun äitis taitaa olla aika henkitoreissaan, kun on viimeksi ilmineerannut itsestään toista kuukautta sitten.

Minulla on syksyn mittaan ollut menossa aikamoinen identiteettikriisi. Kun aikoinaan aloitin blogeissa hillumisen, oli Sun äitis paljon aktiivisempi nettipersoona kuin se Irmeli, jonka ruumista hän käytti reaalimaailmassa. Siksi änkeydyin kaiken maailman nettipalveluihin nimellä sunaitis. Sittemmin Irmelikin on alkanut liikkua itsenäisesti interneetissä.

Vaikka täällä on ollut hiljaista, olen toisessa olomuodossani huuserannut sähköisesti esimerkiksi seuraavissa paikoissa.

Moodlella olen koko syksyn seurustellut opettajaopiskelijoitteni kanssa

It-kouluttajien Second Life -kiertokäyntiä emännöin Tarmon kanssa lokakuussa

Sitä varten piti harjoitella about viisi yötä, sillä yks mik on varmaa on se, etten ole mikään sulavaliikkeinen ja osaava SL-kansalainen, vaikka keväällä kävin oikein SL-kouluttajakurssit ja kaikkea! Sen verran tulosta harjoittelusta oli, että sain kuljetettua kaikki kyydissäni olleet avatarit kommelluksitta kiertoajelulle EduFinland-saaristoon.

MKFC

Tätä kurssia rakennellessa vierähti tovi jos toinenkin marraskuussa.

Boundless Learning

Sitten alkoivat painaa päälle Boundless Learning -seminaarin valmistelut. Seminaarin Keynote-puhujina olivat Terry Anderson ja John Moravec sekä oman talon sällit Pekka Ihanainen ja Kari Kekkonen (linkki vie pdfään, joka käsittelee Turun opettajankoulutustoteutuksemme ensimmäistä toteutuskertaa). Seminaarin jälkitunnelmista kirjoitin englanniksi Rajattoman oppimisen blogiin.

Aiemmin syksyllä fundeerailin Johnin esittämien kysymysten pohjalta What to learn, how to learn and where to learn.

What, how and where to learn? from Irmeli Pietila on Vimeo.

Pedagogiset kävelyt

Niiden ideana on taata, että edes kerran viikossa saan aikaiseksi lähteä ulos kävelemään (sittemmin olen tämän lisäksi jo kolmesti käynyt viikottaisella kävelyllä Geraniumin kanssa). Aluksi upin pedagogisten kävelyitten aikana äänittämäni pulinat opiskelijoitten saataville Moodleen, mutta sitten aloin julkaista niitä myös Virtuaali Anulta bongaamassani näppärässä Gcast-podcastauspalvelussa (vaikka ne oikeastaan ovat juttelua opiskelijoille, voi niissä joskus olla joku yleisempikin ideantynkä) . Liittänen linkin Sun äitis podcasteihin myös tuonne sivupalkkiin. Ainoa raivostuttava piirre Gcastissa on, että se mokoma koodaa ääkköset väärin! Kerran jo korjasin kaikkien jaksojen esittelytekstit, ja taas ne ovat ihan ketuilleen!

Aika monta jälkeä siis, vaikka täällä talo kumisee tyhjyyttään. Hetkittäin tulee mieleen, pitäisikö Irmelin aloittaa ihan oma nettielämä, vai kuuluuko sen edelleen kulkea Sun äitis vaatteissa!

Mikä siinä onkin, että jenkit osaavat esiintyä niin innostavasti?

Minä siis olin Second Life -seminaarissa Savonlinnassa. Kaikki esitykset eivät käsitelleet Second Lifea. Se harmitti muutamia osallistujia, muttei minua. En nimittäin ole vannoutunut SL-fani (kun en osaa kylliksi), joten sen sortin ilosanoman ohella kuuntelin innolla muutakin asiaa oppimisesta ylipäätään.

Seminaari striimattiin Second Lifeen, mutta jollet ehtinyt mukaan (tai luulit, että siellä käsitellään vain SL-humppaa, joka ei suoraan ehkä kosketa sinua), niin eipä hätää, esityskalvot ovat jaossa Toisessa maailmassa -ningissä. Yhteisöön liittyminen sujuu sutjakkaasti (ainakin niiltä, jotka valmiiksi ovat jonkin ning-yhteisön jäseniä), joten sinne vain! Materiaalien lisäksi alustalta voi löytää uutta seuraa, sillä iso joukko seminaariin osallistuneista 160 ihmisestä on liittynyt myös yhteisöön.

Edit 9.8. Kommenttilootassa Tuija kertoi, että mukaan pääsy vaatii kutsun. Mutta ei hätää: jos olet SL opetus-, yritys- tai hankekäytöstä kiinnostunut ja haluat verkottua muiden samoista asioista kiinnostuneiden kanssa, ota yhteys, niin lähetän kutsun!

Mitenkään väheksymättä muita alustuksia, haluan tässä nostaa esiin pari välähdystä amerikkalaisten Keynote-puhujien esityksistä. Sarah- Intellagirl – Robbins ja Mark Bell ovat aviopari, jonka työnjako menee niin että Sarah on ensisijaisesti toteuttaja (vaikka tekeekin myös väitöskirjaa 75! virtuaalimaailmasta) ja Mark tutkija. Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan Second Life for Dummies.

Vaikka molempien alustukset tavallaan käsittelevät Second Lifeä, löytyy kummastakin paljon ihan universaalia oppimiseen liittyvää mietittävää. Sekä Sarah että Mark jakavat näkemyksiään ja tekemisiään hulppeasti muuallakin sosiaalisessa mediassa, joten kantsii googlaa.

Sarahin esityksen avainsanat ovat: The Promise, The Tool, The Bargain (Lupaus, Työkalu, Sopimus). Mihin tahansa oppimiseen voi soveltaa ajatusta lupauksista, joita opettaja ja opijat antavat toisilleen. Myös sopimuksia, ihan ääneen lausuttuja, ei vain kummankin tahon mielessään kuvittelemia, voi miettiä missä tahansa oppimisympäristössä. Sarahilla työkaluna on SL ja opetettavana asiasisältönä Kirjoittaminen ja tutkimuksen teon perusteet. Siteeraan hänen ajatuksiaan sekalaisessa järjestyksessä ja ihan muistinvaraisesti (istun junassa matkalla Helsinkiin, eikä netti toimi. Lisäys: nyt olen jo kotona ja lisäilen linkkejä, mutta tekstiä en enää viitsi muuksi muuttaa):

• SL-työskentelyn ja harjoitusten suunnittelu lähtee aina oppimistavoitteiden miettimisestä. Mitkä ovat tällä kurssilla ne tavoitteet, jotka tulee saavuttaa olipa ympäristö mikä hyvänsä? Vasta sen jälkeen aletaan funtsia toteutustapoja.

• Jos tarkoitus on vain chatata, ei sitä varten kannata mennä Second Lifeen, sen voi tehdä kätevämmin muualla. Luennointia ja powerpointsulkeisia varten on parempia paikkoja kuin SL… Tee Second Lifessä vain sellaisia asioita, joihin se soveltuu paremmin kuin muut oppimisympäristöt. Anna opiskelijoiden tehdä yhteistyötä, rakennella tietoa ja tavaroita, hyödynnä ympäristön visuaalisuutta. Hyvä paikka on Ivory tower of primitives.

• Monikulttuurisuus ja aito kansainvälisyys on upea mahdollisuus.

• Anna ulkopuolisten tulla tunneillesi, kunhan eivät häiritse (monet opettajat eri puolilta Yhdysvaltoja ovat piipahtaneet Sarahin vetämissä sessioissa katsomassa, miten SL-opiskelu käytännössä hoituu. Yleensä heidät on pantu mukaan ryhmiin tekemään hommia)

• Älä rajoita opiskelijoiden liikkumista ”oman koulun SL-saarelle, omien valvovien silmiesi alle”. Anna heidän kulkea vapaasti.

• Älä tuputa yksiä oikeita toimintatapoja, anna opiskelijoiden löytää luovia ratkaisuja.

• Rakenna tiloja, jotka kannustavat vuorovaikutukseen, älä oppilaitosten näköispatsaita.

• Älä rakenna aluetta, jossa opiskelijoilla ei ole oikeutta muokata omia tilojaan. Se on kuin sulloisit heidät mumon olohuoneeseen, jossa ei voi koskea mihinkään. Kuka sellaisessa paikassa viihtyy?

• Älä suostu ylisuuriin ryhmiin. 25 opiskelijan kaitseminen Second Lifessä on yhtä vaikeaa kuin 25 kissan perässä pysyminen. (Sarahin omissa ryhmissä on 18 opiskelijaa).

• Tukiverkoksi tarvitaan joku, joka hallitsee oppilaitoksen lähiverkon + tietokoneet. Lisäksi kannattaa verkottua laajasti muiden SL-opetuskäyttäjien kanssa. SLed mailinglistiin kannattaa liittyä (ja mielellään tehdä sitä varten erillinen sähköposti, jottei huku viesteihin!)

• Rekennelmat ovat sen avatarin, joka ne on luonut. Jos rakennat oppilaitokselle jutskia, tee siihen tarkoitukseen yhteiskäyttöinen ”oppilaitosavatar”, johon muillakin on tunnukset. Järjestely helpottaa työpaikan vaihtoa. (Muuten kävisi niin, ettei kukaan voisi lähtösi jälkeen vaihtaa entisessä oppilaitoksessasi SL-neukkarin verhoja).

• Second Lifen suuri puute on, ettei siellä ole välineitä sosiaaliseen verkottumiseen.

Tässä jotakuinkin sama esitysmateriaali kuin Savonlinnassa, napattuna Intellagirlin Slidesharesta. Loppupään diojen kohdalla (jossain siinä 30 paikkeilla) Sarah haastoi pohtimaan, mikä oli mennyt pieleen lupaus, työkalu vai sopimus.

Sarahin blogiin kannattaa myös tutustua.

Markin mantraan kuuluvat sanat: Trust, Deception, Padagogy (Luottamus, Luottamuksen pettäminen, Pedagogiikka). Vaikka esityksen otsikko on Trust, Deception and Pedagogy in the Virtual Worlds, ovat teemat yleistettävissä mihin tahansa oppimiseen. Minulle kolahti eniten kohta, jossa Mark esittää, että luottamus edellyttää riskin elementtiä, että luottamus ilman riskiä on pedagogiikassa dogmaattisuutta. Opettajan on otettava riskejä ja opiskelijan on otettava riskejä, vain niin syntyy jotain uutta.

Markin esitys tulee aikanaan hänen Slideshare-tililleen. Upotan sen sitten tännekin ja kommentoin lisää. Ilman sitä hurmastuttavaa 69 dian kuvakavalkadia on hankala poimia pointteja jaettavaksi.

***

Lomani on loppu. Alku viikosta hiukka harmitti, miksi ihmeessä tulinkin kesäkuussa ilmoittautuneeksi johonkin Second Life -seminaariin ja vielä epäkiitollisen matkan päähän Savonlinnaan, olisihan sitä viimeiset lomapäivänsä voinut muutenkin viettää. Nyt ei yhtään harmita! Seminaarista sain intoa ja evästä uuden lukuvuoden aloitukseen. Niin virallisesta annista, kuin tuntikausien keskusteluista junassa matkalla takaisin kotiin.

Second Lifessä SavonLinnassa

Savonlinnaan ette enää ehdi, mutta Second Lifessä (linkki Joensuun yliopiston kampukselle SL:iin) on vielä tilaa. Second Lifen opetuskäytön seminaarissa on seuraavaksi ohjelmassa yhtä sun toista mielenkiintoista. Koostetta eilisestä ja tästä päivästä koitan kirjoitella kotimatkalla junassa.

Freebies

Olen ahkeroinut toukokuussa kouluttajille tarkoitetussa Second Life -koulutuksessa ja oppinut ainakin sen, että siinä maailmassa on mahdollista ostella ilmaiseksi vaatteita. Tässä maailmassa se on harvemmin mahdollista, mutta jos jollakulla kokoa 48 olevalla nuorukaisella on tarve kevätjuhlapuvulle, niin sellainen olisi nyt ilmaiseksi tarjolla. Toinen Spöge on kasvanut ulos puvustaan, toinen selviää punttien pidennyksellä.

Valokuvassa puku näyttää sinertävältä. Luonnossa se on harmaa ja siinä on ohuita raitoja. Laatu ei ole kummoinen, puku on sellainen ärhäkkään kasvavalle ostettu Halosen halpispuku pelkkää polyesteriä, mutta kyllä sillä muutamat juhlat juhlii. Noutaa voi Helsingin keskustasta. Aikatauluista voi sopia sähköpostissa. Osoite löytyy sivupalkista.

Uploaded with plasq’s Skitch!

PS Siitä koulutuksesta: Kansalaifoorumin kouluttajat ovat erinomaisia. Jos jollakulla on sellainen tilanne, että oma oppilaitos edellyttää Second Lifen opetuskäyttöä, niin hae ihmeessä esimieheltä hyväksyntä 230 euron koulutukseen osallistumiseen. Seuraava kurssi on syyskuussa.

Second Life – second round!

Edit 29.11. klo 17.20 Tuija vinkkasi toisesta reitistä Second Lifeen. Kokeilun seuraus: pari lisäkuvaa + korjaus muistiinpanokohtaan

Tuija oli viime keväänä puhumassa Second Lifesta meidän koululla ja antoi ennakkotehtäväksi oman avatarin luomisen. Minäkin yritin. Ensikosketukseni tuonpuoleiseen ei ollut rohkaiseva. Teleportissa hahmoni tupsahti toiseen maailmaan vain puoliksi rakentuneena ja päätyi ilkialastoman mieshahmon päälle. Tuntien harjoittelullakaan en oppinut sulavaliikkeiseksi kulkijaksi, vaan kaikki oli yhtä takkuamista. Puoleen vuoteen en sitten uudestaan yrittänyt.

Yksi syy oli siinä, että tyyppini ei ollut mieleeni, mutten osannut sitä muuksi muuttaa. Tai no, kroppaa kyllä muokkasin. Isonsin nenää ja levensin hartioita, lisäsin silmäpusseja ja lässähytin rintavarustusta. Mutta tukkaa ja vaatteita en pystynyt muokkaamaan.

Sitten alkoi monelta suunnalta tulla paineita siihen, että pitäisi ihan ammatin puolesta hiukan perehtyä asiaan. Työnantajani osti palstan Second Lifestä. Kunhan saavat sinne jotain rakennettua, niin kai siellä pitäisi jotain opetustakin järjestää. Opetushallitus puuhaa omaa virastoaan SL:ään. Ja ensi viikolla pitäisi käydä tutustumassa Koulutuskeskus Salpauksen virtuaalikampukseen, jolla opiskelijat puuhaavat yrittäjyysopintojensa parissa (Salpauksen löytää Secon Lifestä, kun kirjoittaa Search-luukkuun Lahti).

Pakko saada päällepantavaa! Pyysin taas apua Tuijalta, mutta minulle sopiva joutilas ilta hotellilla Turussa ei passannut Tuijalle. Vaan ei se tarina siihen tyssännyt. Tuija järjesti minulle Personal Shopperiksi SL-veteraani Yolanda Hirven (Yolandan ja Darleezin Metaversal Arts löytyy SL:stä, kun kirjoittaa Search-luukkun Metaversal Arts).

Ennen ostostreffejä minun piti siirtää luottokortilla rahaa avatarini tilille. Ostin 2500 Lindendollaria ja maksoin lystistä naftin kympin. Yritin Yolandaa odotellessani liikuskella maailmassa itsekseni. Ei hyvin mennyt: onnistuin kadottamaan hameeni ja lentämään täysillä päin seinää, jonka uumeniin jäin toviksi sätkimään. Apu siis todellakin oli tarpeen! Sitten Yolandan onneksi tuli! Puheyhteyteen emme päässet, sillä Yolandan headsetti oli rikki, mutta chättäämalla viestintä sujui.

Ensin kiertelimme Metaversal Artsissa, ja pääsin ensi kertaa tanssimaan Lindy hoppia. Tapasin myös ihan tuntemattomia tyyppejä, joille Yolanda minut esitteli. Aika jännä fiilis kirjoitella englanniksi uusien tuttujen kanssa. Sitten piti lähteä vaatekauppaan. Teleporttaus ei tuottanut ongelmia, mutta kaikki muu kyllä. Vaikka kuinka yritin kävellä, jökötin paikoillani. Hetken päästä sitten spurttasin holtittomasti eteenpäin, vaikken mielestäni tehnyt mitään liikkumistoimia. Vaatteiden hinnat eivät ilmestyneet näkyviin, vaikka vein kursoria niiden päälle. Namiskat eivät löytyneet sieltä, mistä piti (koska Mac, oletan). Vähitellen aloin vakuuttua, että hotellin netti oli liian hidas Second Lifessä liikuskeluun (tätä johtopäätöstä tukee se, että kotoa kiinteällä kymmenen megan kaapelimodeemiyhteydellä liikkumisongelmia ei ollut). Sitä paitsi minun piti vielä ehtiä ruokakauppaan ennen sulkemisaikaa, joten sanoin heit Yolandalle. Ennen eroa hän lähetti minulle kauppojen Landmarkit ja otti pari ennen-kuvaa (joita en kuitenskaan osaa tallentaa kovalevylleni, harmi!).

Eilen sitten meni yksikseni uudestaan seikkailemaan Yolandan lähettämiin ositteisiin. Sain hankituksi nutturakampauksen, punaiset remmikorkkarit (ihan samanlaiset kuin minulla on myös RL), raitapaidan (samaan settiin kuuluu myös ohut alusneule ja ranteenlämmittimet), siniset farkut ja punaisen heiluvaisen tansimekon, Rahaa kului tonnin verran, eli alle viidellä eurolla osti jo kummasti uskottavuutta!

Samaan syssyyn pienensin hiukan nenää ja hartioita sekä mehevöitin takamusta (kun entinen näytti tosi ruipelolta sen jälkeen, kun hame hävisi peittämästä luukasaa).

Uploaded with plasq’s Skitch!

Edit Tuijan kommenttilootassa kertoma toinen reitti Second Lifeen on sikäli OnReziä parempi, ettei ohjelma valtaa koko konetta, vaan muutkin ohjelmat ovat käytössä. Niinpä onnistun nyt liittämään tähän pari myrtsin näköistä Ennen-kuvaa!

Uploaded with plasq’s Skitch!

Ajatuksia tässä vaiheessa

• maailma on edelleen aivan liian epävakaa ja vaati nettiyhteydeltä liikaa, että siellä voisi koko luokan kanssa toteuttaa opetusta. Tai sitten tarvitaan poikkeuksellisen rautahermoinen opettaja, kun opiskelija toisensa jälkeen pyytää apua, kun mikän ei toimi niin kuin pitäisi. Tai sitten tarvitaan toteutustiimiin it-tuen edustaja, joka neuvoo tekniikassa, että opettaja voi keskittyä asiaansa)

• yksi pedagoginen ongelma on siinä, että OnRez (ohjelma, jolla SL pyörii) kaappaa käyttöönsä koko tietokoneen, jolloin samalla ei voi tehdä muistiinpanoja esim. teksturiin. Aika korni ajatus, että opiskelijoiden virtuaalihahmot kokoontuisivat yhdessä SL:än työstämän jotain ryhmätyötä, ja muistiinpanot pitäisi tehdä kynällä ja paperilla! Vai enkö vain osaa? Edit Tuo Tuijan kertoma ”oikea” Second Life -ohjelma antaa käyttää rinnallaan myös muita ohjelmia, joten muistiinpanot eivät sittenkään ole ongelma!

• vielä ei kuitenkaan passaa sanoutua irti koko touhusta, kun voihan se olla, että tuosta sittenkin tulee kova juttu opetukseenkin . Minä olen niin hidas oppimaan, että on pakko aloittaa harjoittelu jo nyt

Lopuksi:
– Onks toi joku aikuisten Runescape tai Habbo, kun oikeaa rahaa kuluu piirretyn tavaran hankimiseen? kysyivät Spöget.

Meiän äiti ajaa paremmin kuin teiän äiti!

sanoi PA eilen (kohta toissapäivänä, dämid, pitää vissiin kohta mennä nukkumaan!) , kun häntä tukanleikkuusession jälkeen pyryssä kotiin heitin ja kansaa lakosi penkkoihin matkan varrella!

Tänään melkein myöhästyin junasta. Oli tarkoitus päästä Turkuun, ja lähdin kotoa jo seitsemän pintaan. Yli puoleen tuntiin ei näkynyt busseja, vaikka olisi pitänyt tulla jo kaksikin. Laitoin toivoni siihen, että Pendolino myöhästyy. Enkä suotta! Minulle olisi riittänyt 3 minuuttia, se päätti varmuuden vuoksi myöhästyä 45 minuuttia.

Turkuun pääsin kunnialla (kumma sanonta!). Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin huutamassa torin laidalla: Vt, missä olet!. Kun kerran Katakin ilmoitti lumisessa Kölnissä kaipaavansa Jäädykepiirikuntaa. Ei se mokoma vastannut! Tiedoksi: olen täällä vielä huomisenkin illan, jos selviydyn päivän Kemiön keikasta (jolla en ole kuskina). Saa ottaa yhteyttä (koskee myös muita Turun suunnan blogaajia kuin VT:tä). Jossain vaiheessa iltaa tosin on tärkeää menoa: pitää käydä Second Lifessä kampaajalla, kun torstaina pitäisi olla edustavana SL:ssä seuraamassa Annen alustusta (katsokaa kommentit).

Äh, meni se selvästi yli puolen yön, kun eksyin kesken kaiken vähän sinne ja tänne!

Sorsastamassa

Aamulla tupsahti silmiini Suvikon Jaikaisu, jossa hän kysyi, tarvitaanko jaikusourcingille säännöt. Jaikusourcingilla taas tarkoitetaan suunnilleen sitä, että joku esittää työhönsä liittyvän jutun kehiteltäväksi Jaiku-keskusteluun, jossa väki heittelee ideoitaan. Lopuksi keskustelun aloittaja (tai joku muu) hyödyntää ideoita työssään (muille kunniaa ja mammonaa jakamatta?) vrt. crowdsourcing.

Kysymyksen taustalla olivat mm. YLEN Kymmenen sivustoa kaikille, johon Pirkka Aunola kyseli vinkkejä Jaikussa, Olli Sulopuiston idea-apuhuhuilut liittyen TV2:lle tehtävään juttuun ja Tuija Aallon Jaikussa(kin) esittelemä kirjaidea (Edit: jossa on mukana myös Sula Pinta-kumppaninsa Yoe.)

Suvikon mukaan muiden ideoilla hyötymään pyrkivät eivät aina kerro tarpeeksi selvästi, mihin tarkoitukseen kyselyitään heittelevät. Siksi hän kaipaa Jaikuun sääntöjä. Minä en.

Kammoan kirjoitettuja sääntöjä, joilla ohjataan sellaista ihmisten välistä kanssakäymistä, jonka pitäisi sujua ihan luonnostaankin. On kuin sääntöjen kirjoittaminen jo epäsuorasti vihjaisi, että joukoissamme liikkuu epärehellistä sakkia. Kun säännöt kirjoitetaan, niistä on tehtävä niin pikkutarkat ja yksityiskohtaiset, ettei tulkintaeroja jää. Ja jää kumminkin! Joku sitten päättää kokeilla sääntöjen kiertämistä, ihan vain osoittaakseen, että se on mahdollista. Säännöt herättävät aina suuria intohimoja (vrt. Blogilistan käyttäjäsäännöt, jotka johtivat jonkinasteiseen joukkopakoon listalta). En kaipaa sääntöjä sen paremmin Jaikussa esitettyjen ideoiden hyödyntämiseen kuin blogeista poimittujen vinkkien jakotyöstämiseenkään. Minusta yleinen kohteliaisuus riittää. Siis se, että kerrotaan avoimesti, mihin tarkoitukseen ideoita kerätään (jolloin on vastaajan vastuulla jättää ideansa jakamatta, jos kokee ansaintatarkoituksen ongelmaksi) ja mainitaan omassa esityksessä, mistä alkuperäiset ideat ovat peräisin.

Olen toistaiseksi ollut sosiaalisen median kentillä enemmän saavana kuin antavana osapuolena. Ehkä ajattelisin toisin, jos olisin ollut toimeliaampi tuottaja. Tuskin. Ainakin ne kerrat, kun olen jonkin idean maailmalle singonnut, olen aina kokenut, että se on takaisin palatessaan jalostuneemmassa muodossa ja itsellenikin paremmin hyödynnettävissä. Sitä paitsi olen suunnattoman kiitollinen siitä, että olen sosiaalisen median kautta päässyt tutustumaan sellaisiin yleisantajiin kuin Anne Rongas (joka on tekijänä, jakajana, tukijana… korvaamaton Rouva Sosiaalisen median opetuskäyttö) , Tuija Aalto (jonka monialaista mediaosaamista arvostan ja joka on onnistunut madaltamaan kynnystäni ottaa käyttöön Second Life, videot ja podcastit – sitt joskus), Tarmo Toikkanen (jonka järjestämässä tilaisuudessa ensi kerran kuulin Creative Commonsista ja humahdin välittömästi jakamisuskoon), Eija Kalliala (joka kiitettävällä ahkeruudella raportoi blogissaan verkko-oppimiseen, -opetukseen ja sosiaalisen median ilmiöihin liittyvistä seminaareista) ja Pekka Ihanainen (joka blogissaan kirjoittelee minun makuuni liian viisaasti ja teoreettisesti, mutta vissiin just sillä haastaa ajattelemaan. Ja on livekontaktina oiva ukko!) . Vain muutamia mainitakseni. Heidän merkityksensä omalle ammatilliselle kasvulleni on ollut muutaman viime vuoden aikana ihan valtavan suuri.

Huomaan juuri ajautuneeni sivuun alkuperäisestä aiheestani, eiväthän nuo viimeiset linkit suoraan sorsastukseen liittyneet. Mutta kun tämä koko sosiaalinen media on minulle sellainen spagetti, josta ei ota selvää, mikä kontakti minkäkin termin alla tapahtuu. Minulle on tärkeintä, että ylipäätään tapahtuu.

Olen sitä paitsi sitä mieltä, että ideasta on pitkä matka valmiiseen tuotteeseen. Mitä sitten, jos joku jotain hyötyä saa yhteisesti käydystä keskustelusta? Hän joutuu vielä tekemään paljon työtä muokatakseen idean tuotteistettuun muotoon. Kaikista hyvistä ideoijista ei itsestään siihen olisi. Eikö ole parempi, että idea jatkaa elämäänsä jonkun toisen kehittämänä, jos vaihtoehtona olisi, että hieno oivallus jäisi vain keksijänsä salatuksi tiedoksi, jos hänestä ei itsestään olisi sitä kehittämään?

Tässä elämäntilanteessani näen sosiaalisen median välineillä toteutettavan jakamisen rikkautena, siinäkin tapauksessa, että joku yksittäinen osallistuja mahdollisesti saa muiden avulla taloudellista hyötyä tai akateemisia meriittejä. En ole niin kovin perso kummallekaan. Tiedostan, että tämä on mahdollista siksi, että olen jo paikkani löytänyt, 52-vuotias nainen. Minun ei tarvitse mustasukkaisesti pelätä, että joku kerää itselleen ammatillista uskottavuutta ajatuksiani hyödyntämällä, pääsee esittelemään alkuperäisoivalluksiani televisioon tai lyö niillä rahoiksi. Hyvä minun on täältä taloudellisesti turvatulta uran auringonlaskun alueelta uhota, ettei sorsastus kaipaa sääntöjä, annetaan vain auliisti ja sääntelemättömästi, kyllä maailma siitä pelastuu!

Tilanne on todennäköisesti paljon raadollisempi, kun sitä katselee vaikkapa työuransa alussa olevan pätkätyöläisen silmin. Siinä saattaa tietysti helposti ruveta miettimään avomielisyytensä rajoja, jos joku käyttää juuri sinun jaikaisemiasi ideoita siinä kirjassa (tv-ohjelmassa, seminaariesityksessä…), jonka itsekin mielelläsi olisit tehnyt. Silti: en usko turhanaikaiseen sääntelyyn. Uskon siihen, että asiat voi ilman sääntökirjaakin hoitaa läpinäkyvästi (=pyytäjä kertoo käyttötarkoituksen ja antaa kreditit sinne, minne ne kuuluvat). Ja jos joku sattumalta keksisi ihan killeri-idean, jolla tekisi väikkärin, voittaisi Nobelin, tienaisi miljardin (saisi 30% valkoisemmat hampaat ja 47% tuuheammat hiukset…), niin sitten voisi ihan ilman sääntöjäkin miettiä, että tämä ei ehkä ole niitä ajatuksia, jotka kannattaa jaikaista kollektiiviseen tietoisuuteen ennen kuin oma ansaintalogiikka on turvattuna.

Mun äidilläni oli tapana sanoa meille lapsille:

– Ootte sitten ihmisiksi!

Mielestäni sillä pärjää tässäkin asiassa aika pitkälle.

PS Unohtui sanoa, että jos jollakulla ei vielä ole tunnuksia Jaikuun ja tarvitsisi kutsun, niin mulla niitä on kaikki 20 jäljellä. On hyvä ja pyytää vain!

Pikkueen syntymäpäivillä

Olin lounastreffillä Tuijan kanssa. Piti hiukan jälkipuida Mopedia (markkinoinnin opettajien vuotuista kokoontumisajoa), jossa meillä molemmilla oli pieni alustus sosiaalisesta mediasta. Juututtiin sitten saman tien pariksi tunniksi juttelemaan. Erityisikiitos pikkueelle, joka jaksoi viihdyttää itseään kirjoin ja helistimin Luftin leveällä ikkunalaudalla koko sen ikuisuuden, jonka äidit höpisivät.

Tuijan ansiosta olen kevään mittaan ottanut parit loikat: kävin ensivisiitillä Second Lifessä (eikä käynti jäänyt yhteen) ja kutsun saatuani liityin Jaikuun. Tähän päivään mennessä en kuitenkaan ollut jaikaissut kuin tutulta Maciltä. Nyt on kaikki toisin: Tuijan yksityisohjauksessa suoritin tänään ensijaikaisuni kännykällä.

Samaan syssyyn sitten menetin YouTube-neitsyyteni. Tapaamisen lopuksi Tuija näet kysyi, voisiko tehdä pikahaastattelun, ja minä suostuin. (Pääsin nimekkääseen seuraan, ei Tuija tähän asti olekaan mitään turhia tyyppejä haastatellut!)

Niin ja sen verran korjaan haastattelussa antamaani vastausta, etten todellakaan ajattele, että del-icio.us, Google Docs ja Slideshare olisivat jotenkin tärkeimmät sosiaalisen median jutut, jotka opettajien pitäisi ottaa käyttöön. Luulen vain, että ne olisivat siinä mielessä helpoimmat, että niillä tehdään samantapaisia juttuja, kuin opettajat ovat ennenkin tottuneet tekemään muilla välineillä. Mutta jos jotain oikeasti uutta haettaisiin, niin esimerkiksi juuri kännykkävideoiden käytölle olisi valtavasti paikkoja ammatillisessa opetuksessa. Esimerkiksi työssäoppimisen raportointi voisi sälleiltä sujua sutjakammin videolla kuin tekstinkäsittelyllä (eikä muuten yhtään vähäarvoisemmin!!)

Tahdon pikaonnistumista, kiitos!

Olen viikon ajan rämpinyt satunnaisesti Second Lifessa. Osaan jo istua ja kävely onnistuu useimmiten. Mutta ei läheskään aina, vaikka otin käyttöön ulkoisen näppiksen, siirryin kiinteään nettipiuhaan ja sammutin taustalta muut ohjelmat. Silti, siinä missä joku on muutaman tunnin oleskelun jälkeen valmis rakennusurakoitsijaksi, minun hahmoni ei hallitse perusjuttujakaan. Iso nenä pystyssä se kävelee sitkeästi päin maastomuodostelmaa ja häviää hetkeksi näkyvistä pullahtaakseen sitten ulos rinteen toisesta reunasta. Siis käveltyään kirjaimellisesti läpi harmaan kiven! Hempeydellä katselen sinnikästä pikkuminää ajatellen, että olisi se silti parempi, jos osaisi lentää sen nyppylän yli kuten tarkoitus on.

Minun pitäisi parin viikon päästä puhua yhdessä tilaisuudessa kolme varttia. Sen oheistuotteeksi ajattelin työstää kolmet ohjekalvot kotiin viemisiksi (niitä ei ole tarkoitus siinä tilaisuudessa läpilätistä). Eilen sain aikaan peruspuntin del.icio.us-palvelusta.

Ajattelin kokeilla, miten kalvojen taustapuhuminen onnistuisi. Äänitin Keynotella puheet ja exporttasin paketin Flashikai. Toimi ihan ok omalla koneella. Tyhmänä ajattelin, ettei olisi kummoinenkaan juttu uppia tuotos Sometuun (kuten toiveikkaasti vielä diasatsin viimeisellä sivulla lupaan). Ei sinne kelpaa .swf. Eikä minnekään muuallekaan. En lannistunut (olin tuossa vaiheessa ehkä puolivälissä vuortani). Exporttasin esityksen .mov-muotoon. Kotona QuickTime pyöri ihan nätisti, mutta maailmalle upittuna puheet ja kalvot menivät epäsynkkaan ja kuva meni ihan mössähuonolaatuiseksi.

En vaan osa! Kymmenen tuntia ainutkertaista elämääni tuhlasin mokomaan tappeluun sen sijaan, että olisin ymmärtänyt irrottaa ja lähteä lentoon. Tai edes ulos kävelylle.

Kaiken epäonnistumisen ja räpeltämisen vastapainoksi haluan nyt pikaista, huikaisevaa onnistumisen elämystä ja pyydän siihen apuanne. Mihin päin internetskua kuuluu suunnata, jos halua vartin intensiivisen puuhaamisen jälkeen kokea oppineensa jotain, saneensa jotain aikaiseksi yms. muuta EVON egoa rakentavaa . Paras idea palkitaan!

Sitä odotellessa pyrin laskemaan stressitasoani perinteisin menetelmin: ensin kylpyyn, sitten kävelylle.

Laiskanläksyllä toisessa todellisuudessa

Tarkoitus oli vain kommentoida Tuijalle tehtävänannon selkeyttä. Mm. tätä:

Virtuaalimaailma: Tutustu CSI:NY:n markkinointisaittiin http://csi-ny.reg.electricsheepcompany.com/join-secondlife/csi-ny/avatar

tee oma avatar ohjeiden mukaan
lataa asiakassovellus, loggaudu sisään Second Lifeen

Mitens sitä kommentoi, jollei ensin kokeile? Niinpä päätin noudattaa ohjeita.

Ensimmäinen hämmennyksen paikka tuli, kun olin rekisteröimässä käyttäjätunnusta. Ideana on, että hahmonsa etunimen saa keksiä itse ja sukunimi plokataan listasta. Päädyin nimeen Sunaitis Trialle, kun siinä oli jotenkin sellainen kokeilevan käytön klangi. Sitten piti vielä kirjoittaa spämmisana, josta en saanut selvää. Kokeilin silti urheasti. Ei mennyt oikein. Päätin valita kuunneltavan version. Se oli näitä moderneja, joissa on joukossa hälyääntä ja höpötystä. Hetken tuntui, etten saa siitäkään mitään selvää. No, kyllä se läpi meni, mutta sitten tuli herja, että nimi on jo käytössä jollakulla toisella. Valitsin uuden sukunimen, valitsin ääniversion spämmineststa, pääsin läpi ja sain herjan: tällä sähköpostiosoitteella on jo tunnus, vaihda osoite.

Kuka ihme olisi rekisteröinyt käyttäjän minun gmailillani? Varmuuden vuoksi piipahdin postiin. Olisinkohan sittenkin jo joskus tehnyt Second Life -tunnarit? Olisin, nimittäin muutama minuutti aikaisemmin, mikäli vahvistusviestiin oli uskominen! Jostain ihme syystä se alkuperäinen Sunaitis Trialle oli sittenkin mennyt läpi, vaikka rekisteröinnin herjat muuta väittivät!

Seuraavaksi piti asentaa ohjelma, joka mahdollistaa kolmiulotteisessa maailmassa haahuilun. Laitoin imuroinnin päälle ja lähdin syömään aamupalaa (laskuri ennakoi siinä vaiheessa imurointiajaksi vähän yli tuntia. Ja meillä sentään on 10 megan Welho!). Kahvin ja lehden jälkeen palasin, vain huomatakseni, että lataaminen oli keskeytynyt (olenko muistanut mainita, että langaton tukiasemamme pätkii ajoittain sikapahasti?). Komensin koneen jatkamaan lataamista ja lähdin siivoamaan.

Kun siivoukset oli siivottu ja ruuat laitettu ja syöty, palasin Second Life -läksyni pariin. Lataus oli taas keskeytynyt, mutta onneksi niin lähellä loppua, ettei jatkaminen enää kauan kestänyt.

Asensin ohjelman, avasin sen ja teleporttauduin virtuaalimaailmaan. Olin minä kuullut, että siellä putkahdellaan vähän mihin sattuu, mutta tätä en sentään odottanut:

Uploaded with plasq’s Skitch!

Aika spooki fiilis päätyä puolipukeisena jonkun tuntemattoman alastoman miehen hartioille! Vaikka yritin mitä, tuo keskeneräisesti teleporttaantunut hahmo ei muuta tehnyt kuin heilutteli käsiään. Kun muutakaan en osannut, käynnistin ohjelman uudelleen. Nyt ilmestyin ihan vaatetettuna ja hiukset päässä keskelle New Yorkia. Katselin opastusvideot ja lähdin matkaan.

Tuijan seuraava ohje oli:

teleporttaa itsesi Yoen Kievariin http://slurl.com/secondlife/Rieul/66/95/67
ota omasta avataristasi kuva (snapshot tai ruutukaappaus) Yoen Kievarissa

.

Kirjoitin Search-luukkuun Yoen Kievari (kun en keksinyt, mistä voisi teleporttaantua suotaan johonkin tiettyyn osoitteeseen). Tarjotuista linkeistä valitsin paikan ja päädyin tänne:

Uploaded with plasq’s Skitch!

Tuohon asti kaikki sujui ok, mutta Teleport-nappulan klikkaamisella ei ollut vaikutusta. Taas piti käynnistää ohjelma uudestaan ja tällä kerralla onnistuin pääsemään perille Yoen Kievariin.

Uploaded with plasq’s Skitch!

Tutustuin ohjeisiin, kuuntelin radiota, kuljeskelin Kievarissa, katselin videota ja onnistuin vahingossa saamaan kupin maitokahvia (oletan!), mutta en osannut sen paremmin nojata penkkiin kuin istua toiseen! Käveleminenkin oli outoa: minusta ei ollenkaan tuntunut, että käännyin oikealle, kun napsuttelin oikeanpuoleista nuolta, vaan fiilis oli se, että maailma kääntyi minun ympärilläni vastapäivään.

Tässä vaiheessa pysähdyin viilailemaan avatariani kuntoon. Kasvoja pystyi muotoilemaan paljon. Sain lisättyä silmäpusseja, muotoilua nenää isommaksi ja lisättyä aavistuksen kaksoisleukaa. Myös kroppaa pystyi säätämään. Hiukan pituutta kaulaan, leveyttä hartioihin, graviteettia tisseihin, pyöreyttä vatsanseutuun ja kapeutta lantioon. Mutta sitten tuli stoppi: hiuksia ja vaatteita ei noin vain saanutkaan muutetuksi. Niitä pitäisi shoppailla (oikealla rahalla!) paikallisissa putiikeissa. Merkkiuskollisena etsin jo Searchilla Meeziä. Sillä hakusanalla löytyi vain joku alusvaateliike, jonne en kuitenkaan päässyt, kun teleportteri taas hyytyi. Harmi, minusta olisi ollut hauska sovitella Meezin ihania vaatteita ja tukkalaitteita avatarini päälle myös Secon Lifessa!

Maailma jumitti taas. Käynnistin uudestaan. Hakeuduin uudestaan Yoen Kievariin. Oho, nyt olikin tullut ilta! Taivas oli sinihämyinen ja rakennuksen seinustalla paloivat lyhdyt. Kävin pakkokäynnistämässä auringon, että näkisin eteeni. Käveleminen oli aikamoista köpöttelyä (tuli mieleen ikivanha Colonels Bequest, jota jonkin joulun aikaan pelasin poikien kanssa vuorokaudet ympäriinsä).

Hiukka sutjakammin edetäkseni yritin perehtyä lentämiseen. Ohjeen mukaan piti ensin iskeä Home-nappulaa ja sitten edetä Page upilla ja Page downilla (muistaakseni). Mutkun tässä näppiksessä ei ole erillistä Home-nappia ja Page up ja down ovat samoissa nappuloissa kujn nuolet! Ensin en onnistunut ollenkaan lentoon lähdössä (taoin varmuuden vuoksi vuorollaan sekä altia, että komentoa, että shiftiä, että kontrollia, että fn:ää..- yhdistettynä toisiinsa ja nuolinappuloihin ja…) Jokin tepsi, sillä löysin itseni ilmasta! Lenteleminen oli aika hauskaa! Paitsi sitten, kun ohjaus ei toiminut ja oma minä siellä viiletti holtittomasti yli tuntemattomien alueiden. Yritin klikata itseni kotiin ja päädyin takaisin New Yorkiin. Mutta en minä sielläkään pystynyt kävelemään, lentomoodi oli päällä ja pysyi! Katsoin parhaaksi poistua Second Lifesta ja tulla tänne kirjoittamaan muistiinpanoja ensimmäisistä reissuistani.

Kirjoittaessani sitten luulin selvittäneeni näppäiden salat ja päätin kokeilla vielä kerran. Vaan nyt kun tulin sisään, olinkin taas jalankulkija. Enkä päässyt ilmaan en sitten millään! Sen sijaan lähdin vahingossa holtittomasti juoksemaan Kievarin lähistön koivikkoon. Ihan vahingossa sitten huomasin, että kun klikkaa komento pohjassa tyypin päällä, aukeaa kumma ympyräsektorivalikko, josta olisi voinut valita istu. Innoissani yritin hakeutua takaisin Kievariin kokeillakseni penkille istahtamista. Matkalla juutuin vesilammikkoon. Nyt olen taas stuck! Pitää vissiin lopettaa ohjelma tältä illalta!

Vielä olisi pitänyt:

lähetä pikaviestillä tervehdys avatarille nimeltä Oxygen Rich (se olen minä)

Jäi tekemättä, tässä ne terveiset kuitenkin tulevat: hetkittäin ihan hauskaa, toistaiseksi minulle liian haastavaa! Ohjeissa ei ollut mitään epäselvää. Sähräilyt johtuivat joko:

1. minusta

2. käyttöjärjestelmästäni (nappulakomennot eivät aina täsmänneet ohjeiden kanssa, tai sitten vain ymmärsin väärin, jollin syy oli kohdassa 1)

3. kannettavan näppiksestä (jossa ei ole kaikkia ohjausnappuloita suoraan)

4. pätkivästä langattomasta verkosta (paitsi viimeiset tunnit kyllä käytin kiinteä piuhaa)

5. Second Lifestä (onko ihan varma, ettei se ole mahdottoman buginen paikka?)

En kyllä ihan vielä ala pitää oppituntejani Second Lifessä! (Marin linjoilla siis).