Archive for maaliskuu 2011

Suomi hyvinvoinnin jälkeen -jälkeenmietteitä

22.3.2011

Lupasin yöllä, että kirjoitan tänään eilisestä Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneelikeskustelusta. Huomasin sitten, että turha vaiva, Tietoviikon juttu kokoaa hyvin suurimman osan omista muistiinpanoistani ja on sitäpaitsi ammattimaisen sujuvasti kirjoitettu. Lisäksi Iltalehti raportoi tapahtumasta Nallen showna, Suoraa liveblogausta paneelista voi lukea (englanniksi) Arctic Startupissa, ja nyt on tilaisuuden videotallennekin nähtävänä .

Suomi hyvinvoinnin jälkeen 21.03 from Aaltoes on Vimeo.

Niinpä sitten käytän tämän tyhjän tilan kirjatakseni muistiin muutamia vempaimia, joita bongailin tilaisuuden ympärillä

Tilaisuudesta tiedottaminen sujui niin sähäkkään Facebookissa ja Twitterissä, että ilmoittautumislanketilla myytiin hetkessä eioota. Osa meistä kuitenkin lipun sai, ja sen sähköpostista napattuani jäin miettimään, mikä systeemi porukoilla mahtoi olla käytössä lippujen luonnissa. Siinä oli sekä tavallinen että 2D viivakoodi. Tilaisuudessa niitä ei kyllä tsekkailtu, vaan printit vain ladottiin pinoon. Googlailemalla löytyy noita ”lipuntekopalveluita”, pitääpä tsekata ” @charlottaliukas:lta, mitä käyttivät, eihän sitä koskaan tiedä, milloin itselle iskee hillitön lipunluontivimma.

1398881091-29748987-tickets.pdf (1 sivu)

Twitter-humu jatkui itse tilaisuudessa, kun panelistien takana avautui ParaTweetillä toteutettu Twitter-seinä. Sen harvan kerran, kun meidän talon tilaisuuksissa on ollut seinälle heijastetut tweetit, ovat ne tulleet sinne ihan peruspalvelusta, ilman mitään moderointia, mutta kieltämättä ParaTweet oli grafiikaltaan kivampi ja varmaan niille moderointiasetuksillekin voisi joskus olla käyttöä.

Siinä alkuspiikkien aikana näpelöin itseni iPadilla tilaisuuden kotisivulle tsekatakseni, miten suora lähetys toimii. No, siinä kun klikkasin linkkiä, aukesi sivu, joka kehotti lataamaan ilmaisen Booxtv appin. Näin tein, ja nyt vissiin voisin katsella iPadillani niin suoria tv-lähetyksiä kuin nauhoituksiakin! Hyvinvoinnin jälkeen-streemin toimivuutta en sen sijaan lopulta joutanut testata, kun paneeli jo alkoi.

Yleisössä istuskellessani en vielä tiennyt, etten tarvitsisi omia muistiinpanoja, kun koko setti kuitenkin tulisi nauhoitettuna katseltavaksi. Niinpä sitten kokeilin, pystyisikö Evernote nauhoittamaan puhetta siinä valtavassa, akustiikaltaan kuuluisassa salissa, samalla kun napsuttelin omia muistiinpanojani. Aivan uskomatonta! Ilman mitään ulkoista mikkiä iPad nappasi puheet niin, että niistä saa olohuoneen rauhassa nappikuulokkeilla ihan hyvin selvää! Tässä yhteydessä en rupee tämän enempää Evernotesta harhapolkuilemaan, sen verran kuitenkin sanon, että, jollei sinulla sitä vielä ole, hanki välittömästi! Niin uskomattoman kätevää on jo sekin, että muistioihinsa pääsee kiinni monelta tietokoneelta ja mobiililaitteilta sen lisäksi, muusta puhumattakaan!

Tilaisuuden nettinäkyvyyteen tutustuessani bongasin yllä mainitun liveblogauksen ja sen kautta tulin tutustuneeksi Cover It Liveen. Hyvä niin, tälle voisin hyvinkin keksiä käyttöä opetuksessa!

Finland Post Welfare (Live Blog Log)

Niin ja pitää toki mainita myös Vimeo, oiva palvelu videoiden levittämiseen (vertailussa YouTube – Vimeo viime mainitun hyväksi voi sanoa ainakin seuraavat syyt:

  • parempi kuvanlaatu
  • hyväksyy useampia formaatteja
  • kätevä salasanalla jakaminen niihin tilateisiin, joissa kaivataan yksityisyyttä
  • näkyy sellaisissakin kouluissa/työpaikoilla, joissa YouTube on suodatettu veks
  • kuulostaa vanhemmista vähemmän arveluttavalta kuin ”laitan luokan videon YouTubeen”!)

Tämä tässä tällä erää! Kiitos, @aaltoes

Mainokset

”Omaksi parhaaksenne!”

22.3.2011

Oppikouluaikaisen ystävättäreni perheessä oli seitsemän lasta. Nuorin heistä oli Down-poika. Perhe asui rintamamiestalossa joen rannalla. Ison perheen äidillä oli paljon töitä kotona eikä hän millään ehtinyt koko ajan istua vahtimassa lasten tekemisiä.

Joka ikinen kevät jäidenlähdön aikaan joki tulvi pihalle, ja joka ikinen kevät jäälauttojen houkutus sai jonkun lapsista, kielloista huolimatta, uskaltautumaan uhkarohkeisiin leikkeihin.

Ystävättäreni äiti kävi kevät toisensa jälkeen tönäisemässä uskalikon jäiseen veteen. Poimi sitten pois ja sanoi:

Anna olla viimeinen kerta.

Kaikki oppivat kerrasta. Myös se Down-poika.

Muistan, että olin hämmentynyt kuullessani tarinan. Oli aika raaka-roki veto tuuppia lapsia kylmään veteen. Erityisen nolona tikkinä pidin vammaisen pojan tyrkkäämistä jäiden joukkoon. Ja sittenkin: tunsin outoa kunnioitusta tuota äitiä kohtaan. Down-poijan kanssa ei hyssytelty, vaan häntä kohdeltiin just samalla tavalla, kuin muitakin perheen lapsia. Muistan ajatelleeni 13-vuotiaassa päässäni, että teollaan äiti jollain kummalla tavalla osoitti luottamusta poikaan ja hänen kykyynsä oppia kokemuksesta. Eikä luottanut turhaan. (ja sen lisäksi hän myös varmasti vahti tupla tarkkaan pihan tapahtumia!)

***

Viime tingassa ehdin mukaan Vinkeän Väkkyrän vinkkaamaan Kansainvälisen Downin syndrooma -päivän blogikampanjaan.

***

Edellisen naputtelin matkalla Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneeliin, mutta vasta kotiin päästyäni ehdin julkaista. Koska tämä oli jonossa ekana, jää huikean hauskan paneelin puinti hamaan tulevaisuuteen. Sillä aikaa: nauttikaa tweeteistä http://twitter.com/#aaltoes! (tilaisuus esitettiin suorana netissä, nyt sitten toivotaan, että muutenkin oivasti toimineisiin järjestelyihin kuuluu myös tallenteen jakaminen samalla lähetyspaikalla. Mutta ei mitään kiirettä, tämän iltaa voitte juhlia kunniakkaasti läpivietyä tilaisuutta!)

Neljännesvuosisata myöhemmin

19.3.2011

Meillä on Gorban kanssa ollut jo vuosia perjantaitraditiona katsoa viikonlopun avajaisiksi Hill Sreet Blues. Viikko sitten Belker näki unta ydinräjähdyksestä ja soitti presidentille. Howard kaupitteli pommisuojaosakkeita. Rupesin miettimään, miltähän vuodelta jakso on, ja olikohan ydinsodan uhka silloin minullekin ajankohtainen. Tsekkasin Wikipediasta, että jakso oli seitsemänneltä, eli viimeiseltä tuotantokaudelta (oho, pitää keksiä kohta uusi traditio), siitä talven 1986 – 1987 taitteesta.

Ja kyllä, 1986 ydinasiat aiheuttivat ahdistusta myös minun pienessä elämässäni! Vanhassa maailmanpolitiikan arkipäivää -lähetyksessäni kertailen huhtikuuta 1986: Tripolin pommitukset ja Tsernobyl mainitaan jossain 4:30 kohdalla.

Tuli vaan mieleen, kun äsken katselin uutisissa uusintalähetystä neljännesvuosisadan takaa: taas pommitetaan Libyassa ja taas näkyy kuvissa savuavia voimalarakennuksia.

PS Danutasta (mainitaan videolla) muuten sen verran, että sain tammikuussa yhteyden tähän 35 vuotta hukassa olleeseen ystävään. Tapaamme 7.5. Hollannissa.

On ne nuoret liukkaita liikkeissään!

15.3.2011

Edit 17.3. Hastag onkin #aaltoes

Olen talven mittaan kotoa seurannut parinkin seminaarin kovin tahmaisesti edenneitä valmisteluja (tai no, myönnetään, olen jopa omalla pienellä panoksellani osallistunut noihin valmisteluihin.) Siksi osaan arvostaa sitä rytinää, jolla Aalto Entrepreneurship Societyn nuoret ovat polkaisseet liikkeelle Finlandia-talossa maanantaina 21.3. kello 19 – 21 järjestettävän Suomi hyvinvoinnin jälkeen -paneelikeskustelun. Paikalle ei valitettavasti enää taida mahtua, sillä ilmaiset liput loppuivat saman tien, kun rekisteröitymisiä alettiin ottaa vastaan (näköjään sinne voi edelleen ilmoittautua peruutuspaikkajonoon). Mutta ei hätää, tilaisuus lähetetään livenä netissä

Tässä taustoja
Idea paneelikeskustelusta syntyi 14.2., siis vain kuukausi sitten! Muutamassa päivässä saatin houkuteltua panelistit, Jorma Ollila, Björn Wahlroos, Risto Siilasmaa, Ville Miettinen ja Petteri Koponen ja sovittua kaikille passaava päivä. Sitten varattiin Finlandia-talo. Tässä vaiheessa tiedettiin, että rahat riittävät tilavuokraan, mutta siinä menisi loppu vuoden budjetti. Sponsorien rekrytointi alkoi vasta viikko sitten, ja nyt näyttää siltä, että kassa ei sittenkään tyhjene tämän yhden tapahtuman vuoksi (jos nyt iski hillitön hinku tukea tapahtumaa, niin edelleen mahtuu mukaan!). Markkinointi on tapahtunut netissä. Twitterissä (kanavaksi on ilmoitettu #Hyvinvointi, mutta siellä näyttää vielä olevan tyhjää Edit 17.3. kanava onkin #aaltoes) ja Facebookissa sana kiiri niin hyvin, että 700 ensimmäistä lippua varattiin vartissa ihan parhaaseen Madonna-tyyliin ja sen jälkeen on ollut jäljellä vain jonotuspaikkoja. Jossain luentojen ja tenttien välissä (kyllä, tilaisuus on järjestetty puhdetyönä opiskelujen lomassa) joku ehti huolehtia tilaisuuden nettisivuista ja niistä tuhannesta muusta pikku jutusta, joista huolehtia pitää, jos aikoo koota kasaan 1700 henkeä ja välittää vielä videostreemin netin kautta.

Onneksi olkoon! Olen ylpeä teistä, @charlottaliukas & muu jengi!
Suomi hyvinvoinnin jälkeen

Käsi ylös, jos uimapuvun ostaminen on mielestäsi helppoa!

9.3.2011

En sitten näköjään saanut aikaiseksi kirjoittaa sen paremmin Phoenix-viikosta tammikuussa kuin Koldingissa pidetystä mielettömän antoisasta työpajasta helmikuussa. Tai mistä sen tietää, ehkä vielä jonain päivänä yllätän itseni noiden aiheiden kimpusta. Nyt kuitenkin tuli tarve tulla huhuilemaan ihan muista jutuista.

Ensinnäkin: terkkuja Katalle, tulit mieleeni, kun katselin Hesarista kuvia Kölnin karnevaaleista!

Toiseksi: ostin uimapuvun. Vähän yli puoli vuotta sitten mokomaa asiaa ei olisi tullut mieleen kailottaa blogissa. Mutta sitten sattui se yksi juttu, enkä elokuun jälkeen ole käynyt uimassa. Minulla ei ole ollut tälle kropalle sopivaa uimapukua. Tällä voisin viitata siihen, että olen syksyn ja talven mittaan plösähtänyt (pitää paikkansa), mutta myös siihen, että entisessä uimapuvussani ei ole proteesitaskua (pitää vielä enemmän paikkansa).

Ensin katsastin Amoenan tarjontaa, kun ajattelin, että voisi olla hyvä päästä sovittamaan ja niillä on nettikaupan lisäksi kivijalkamyymälä Bulevardilla. En silmittömästi ihastunut mihinkään malliin, joten googlasin mastectomy swimsuit. En näet enää ollenkaan muistanut, että joskus aiemmin talvella olin jo päättänyt hankkia Nicola Janen sinisen perussimmarin 36 punnalla.

Googlen kautta johkaannuin jotenkin LANDS’ENDin sivulle enkä sieltä poistunut tyhjin käsin. Yllä kuva valinnastani (sorjemman mallin päällä!).

Kävin LANDS’ENDissä 23.2. Heti kun olin kauppaan eksynyt, pompahti näkösälle laatikko, jossa asiakaspalvelija kyseli chatissä, voisiko hän jotenkin auttaa. Säikähdin odottamattomasta seuralaisesta ja suljin luukun tylysti. Mutkun olin etsimäni löytänyt, huomasin, että teki mieli kysellä hiukan varmistusta kokomerkintöihin (jotka on annettu jenkkikokoina, tosin mittataulukot saa näkyviin sentteinäkin). Niinpä etsin palveluluukun ja hihkaisin, että nyt saa palvella. Ensi ruutuun ilmestyi Allan, joka kyseli, mitä asiani koskee. Kun kerroin, että uimapuvun kokomerkinnöistä olen kiinnostunut, hän pyysi odottamaan hetken, hän yhdistäisi personal shopperilleni Patille, joka tuntee tuon tuoteryhmän parhaiten. Sitten paikalle tupsahti Pat: ”Hi, I’m Pat, how can I help you?”

Joskus viime vuonna chattasin mopovakuutuksista If:n virkailijan kanssa. Pidin chattailypalvelusta silloin ja niin pidin nytkin. Kun olin saanut hiukan uskonvahvistusta, tein valintani. Enkä joutunut katumaan. Carmelassa on mahamakkaroita siloitteleva tiukka sisävuori ja rinnan päällä olevat poimutukset sotkevat sopivasti yksityiskohdat. Kaula-aukko pysyy napakasti paikoillaan, eikä kainaloarpi tursu pahasti hihansuusta (tai siis miten se pitäisi sanoa? Olkaimen välistä?). Koko 12 on just sopiva (kotikokoni on 40, 80C). Puvun hinta postimaksuineen oli 85 €, eli alle Amoenan hintojen, mutta pikkuisen yli Nicola Janen hintojen. Paketti oli perillä eilen, nafti kaksi viikkoa siis meni tilauksesta toimitukseen.

Entisinä eheinä aikoina inhosin uimapuvun ostamista. Minkään muun vaateparren sovittaminen ei ole niin nöyryyttävä kokemus kuin uikkariin ahtautuminen. Onneksi tällä kertaa uimapuvun ostaminen oli helppoa!

Ja jottei tulisi väärää kuvaa, LANDS’END ei suinkaan ole pelkkä spesiaalivaatteiden kauppa, siellä on ihan liian helppo langeta muihinkin houkutuksiin (tilasin just ”vesitossut”, kun tekivät niin kauhean hyvän tarjouksen! Ainoa huono juttu tässä onkin, että tarjouksia tippuu postiin melkein joka päivä!)