Täällä kertaa tarkoitukseni oli mennä blogimiittiin tuttuja tapaamaan ja jättää raportointi vähemmälle. Siksi en kierrättänyt nimilistaa, ja tämä kooste perustuu pelkästään muistikuviin.
Weeruskassa bongasin ensimmäiseksi Tuijan, joka oli juuri kertomassa, että tuntisi houkutusta mammablogin perustamiseen. Hetken pöydässä lainehti keskustelu Hernekepistä. Pni alkoi muistella, että hänkin seurasi aikoinaan yhtä Hernekeppiblogia. Siinä nainen kertoi perheen sattumuksista ja kutsui miestään Suureksi rakastajaksi. Teksti oli niin hauskasti kirjoitettu, että sitä tuli seurattua, vaikkei ollutkaan mitään mammablogikohderyhmää. Tarkemmin asiaa reflektoituani oletan pnin tarkoittaneen Piikkaria, joka tosin kutsuu miestään suureksi siittäjäksi, mutta muuten vastaa tuntomerkkejä täydellisesti. Piti oikein käydä tarkastamassa, onko Piikkari yksi niitä blogeja, joka on vahingossa tipahtanut Suosikeista blogilistauudistuksen myötä, mutta ei, syy sille, etten ole pitkään aikaan lukenut noita mainioita tarinoita on siinä, ettei blogi ole päivittynyt sitten maaliskuun. Edit myöhemmin: nyt sitä taas saa! Piikkari on palannut!
Pers-Janne kyseli, miten montaa blogia kukin seuraa. Jarkko nosti pystyyn kaksi sormea ja kertoi, että on aina niin mukava seurata blogista, mitä Visukintulle kuuluu. Minä tunnustin, että ruksittuna on varmaan parisataa blogia, mutta just nyt on lukemattomien jonossa jotain sata. Ja luettujakaan en ole aikoihin kommentoinut, kun seuraaminen on hoppuisella tapahtunut bussissa kännykällä ja sillä näppäimistöllä kaltaiseni puolisokea rähmäkäpälä ei kyllä kirjoita yhtään mitään! Tässä välissä hain oluen enkä siksi kuullut muiden vastauksia.
Hiipivän hulluuden Maria tuli moikkaamaan ja kertoi, miten jännittävää oli tulla miittiin ihan yksikseen, kun edellisellä kerralla tukena oli ollut Minh. Sitten juttelimme hetken Turusta ja turkulaisista blogaajista, kuten Kirsti Ellilästä (myös Vt mainittiin). Myöhemmin illalla noteerasin, että Marialla oli sikamakeet remmikengät.
Viime syksyn Tampereen miitissä ensi kerran tapaamiani, sittemmin pääkaupunkiseutulaistuneita tuttuja oli paikalla kaksi: Annareetta (joka työkiireiden vuoksi joutui missaamaan Viita-akatemian
kakkosvuoden ensimmäisen session, mistä tulikin mieleeni, että Mina vissiin sentään pääsi paikalle) ja Olli Sulopuisto (josta on pakko mainita sukunimi, kun se on niin ihqu). Kun Olli tuli moikkaamaan ei ollenkaan tuntunut siltä, että tässä nyt on ihminen, jonka olen tavannut vain kerran eläissäni. Niin tiiviisti kasvonsa ovat rytmittäneet päivääni Jaikussa (paitsi ettei noiden lasien takaa kyllä enää tunnista!).
Marinadi kertoi käyneensä x:n kanssa kastelemassa y:n kasvia. Ja minulla meni tovi tajuta, että x on Rappiotäti, y on Kervå ja kasvi on Limousine. Nimittäin, vaikka tunnenkin aika varmaan satakunta blogaajaa kasvoilta, en ole heidän kanssaan niin läheinen ystävä, että oikea nimi olisi luonteva kutsumanimi. Minulle blogitutut ovat tuttuja bloginimillään tai blogiensa nimillä. Toista on niillä, jotka ovat viettäneet lukemattomia kesäiltoja Torkkelinmäen pihakutsuissa tai ultimatea pelaten.
Tässä ensimmäisen oluen pöydässä tapasin myös My typon Leenan (jota en tunnistanut, vaikka olen tavannut aiemminkin. Nolotti!) ja Kuvitelmaa-Ilkan sekä Takalin, joka just nyt elää odotuksen aikaa: tulevaisuus voi kääntyä yhteen suuntaan tai toiseen suuntaan tai sitten voi aina lähteä Intiaan, jos muuta ei keksi.
Pörrön kanssa nousin pöydästä, kun seisoen on helpompi halata! Juttelimme voittopuolisesti ihan privaattijuttuja (kiitos! samaa sinulle!), mutta toki sivusimme myös työnhakuprojektia, siis tulevia kunnallisvaaleja, joissa Pörrö on ehdokkaana.
Sillä aikaa Haakana ehti häipyä. Hyvä niin, enpähän ehtinyt nolata itseäni tyrkyttäytymällä seuraansa! (mistä se johtuukin, että miiteissä aina tunnen oloni ylimääräiseksi seurassaan, vaikka sattumalta kadulla kohdatessamme olen aina tullut ystävällisesti kohdelluksi?)
Seuraavaksi taisin törmätä Hestiaan, jonka kohtuullisen harva päivitystahti kuulemma johtuu siitä, että onnellisena ei ole tarvetta vuodattaa yhtä paljon kuin angstisempina aikoina. Hän myös kertoi yhdestä kirjallisuuskurssista, jossa tekstin avaaminen jotenkin perustui musiikkiin ja paikallinen opetushenkilö (olikohan se ihan professori vai joku muulla virkanimikkeellä) oli kertonut sitä tavallista tarinaa, että kaikilla ihmisillä on kyky nauttia musiikista ymsyms. Hestia oli kuulemma harkinnut, että viittaa ja kertoo tuntevansa yhden, joka on sikäli poikkeava tai erityinen, ettei tuo pidä paikkaansa (eli siis minut). Muutenkin juttelimme erityisen tuen tarpeisista. Miten ammattikorkeakoulussa ei ole mitään korotettuja valtionosuuksia (vrt. toisen asteen oppilaitoksissa on), jotka mahdollistaisivat esim. näkövammaisille opiskelijoille heidän tarvitsemansa tuen, vaan kaikki pitää itse järjestää Kelan kautta. Toivotaan, että ESOKista jatkossa on apua tähän.
Näillä main astui näyttämölle hän, josta Sulopuisto hämmästyen totesi, että ethän sinä ole paksu vanha mies. Johon minä, että etkö sinä tiedä, että tätä miestä on aiheesta verrattu nuoreen kreikkalaiseen jumalaan. Ja hän, että toki, mutta se kuulostaa liian uskomattomalta ollakseen totta. Sitten omin Mitvitin hetkeksi vanhemman oikeudella ihan vain omaksi juttukaverikseni. Näidenkin keskustelujen sävy oli yksityisluontoinen. Sen verran voin paljastaa, että esillä olleeseen mahdolliseen toimintasuunnitelmaan sanoin omana näkemyksenäni: Sun äitis suosittelee.
Seuraavaksi halasin tuoretta rouvaa ja tervehdin tuttua, joka e i kuitenkaan enää ollut se, joksi luulin, vaan nykyisin Neiti Ihaa. Niin ja ehdin hyvästellä Qimkin, joka oli jo poistumassa (onnea opintoihin!).
Junis piti herkän puheenvuoron miehen herkkyydestä. Se ei ole mimosaherkkyyttä, vaan sitä kuvaa parhaiten seuraava tarina:
On liki seitsemänkymppinen isä, on poika. Ollaan upottavassa maastossa, melkein suolla. Kaadetaan kevätkoivu, mahlasta painava, ja pätkitään kahden metrin palasiksi. Poika ottaa numeroa tekemättä järeimmät pöllit kannettavakseen. Hän poimii pöllin kerrallaan ja tasapainoilee se harteillaan hyllyvässä maastossa. Se on herkkyyttä, kun koko kropallaan kokee massan hitauden käännöksissä ja sopeuttaa liikkeensä maastoon ja kantamukseen.
Tässä vaiheessa istuin taas liki Mariaa ja ystäväänsä Funkamillionia ja puhelimme hetken murteista. Sitten huomioni kiintyy mieheen, joka minun pitäisi tuntea. Muistan tismalleen, missä tapasin hänet ensimmäisen kerran (Luftissa, nurkkapöydässä) ja missä seisoimme, kun en edellisen kerran muistanut blogiaan (pikkujouluissa). Sitten ne (niinku esmeks Veera) alkoivat lällätellä minulle, kun en muistanut. Antoivat viiden pisteen vihjeitä ja naureskelivat. Lopulta sentään keksin Arboretumin verran ja pienestä (kahden pisteen arvoisesta) lisävihjeestä koko nimen: Alternative Arboretum. Asiayhteyteen sopivasti Veera kertoi näkemästään dokkarista, jossa kustannustoimittajana toiminut nainen dementoituu alta kuuskymppisenä. Esitys oli niin veeramaisen valloittava, että tasan siinä vaiheessa iltaa päätin sittenkin yrittää muistella, ketä miitissä tapasin ja mistä heidän kanssaan juttelin, dementian torjuntaa nääs!
Pisimpään taisin jutella Kukkiksen ja sen yhden vaalean naisen kanssa, joka ei ollut paikalla (Hestia oli kanssa mukana). Ihan vain meille salarouville tarkoitetusta ajatustenvaihdosta julkistettavaksi sopinee, että lämpimiä ajatuksia lähti ainakin Kauralle, Oharille ja Elmalle. Niin ja se, että jollain aikataululla tänne kasvaa Muistojen Helsinki.
Pörrön ns. sisko oli muuttanut Kuopiosta näille nurkille. Hetken katseltuani tajusin, että olemme tavanneet ennenkin: Pörrön synttäreillä Tokoin rannassa joitain vuosia sitten. Hirveän ylpeänä huomiostani toitotin pnille, että samassa tilaisuudessa silloin oltiin kaikki. Nyt vain on niin, että ex-kuopiolaisen vanhan tutun blogin nimi jäi selvittämättä. Muutamat paikalla olleet arvelivat, että tällä haulla voisi löytyä. Tietoa, anyone?
Edit: Salaperäinen langankuluttaja on Meeri.
Toinen, jonka blogin tietoja kaipaisin, on se nuori nainen, joka tervehti minua, kun saavuin, mutta joka jotenkin ehti hävitä pöydästä ennen kuin ehdin jutella kanssaan.
Iltani päättyi jutteluun Haltian vaaliyön Mirvan kanssa. Hänkin on kunnallisvaaliehdokkaana. Vaalimainontaansa kuuluu valkoinen matkakorttikotelo (mikä sopii hyvin joukkoliikennelautakunnan nykyiselle jäsenelle). Minulla olisi kotelolle tarvetta, kun vanha (kantakorttiajalta periytynyt) alkaa olla jo ihan rispaantunut. Mutta minäpä olen espoolainen.
Edellä mainittujen lisäksi ehdin eilen nähdä:
Zepan (etäältä)
Schizo-Jannen (jonka kanssa taisin jutellakin hiukan)
Sediksen (joka oli vasta tulossa, kun minä olin jo menossa)
Timon (kaukaa)
Mielityn (tai jollei se etäältä näkemäni uljas nainen ollut Mielitty, niin joku muu kaunis katseltava kumminkin!)
Kriisin (aivan upeassa asussa)
Ovella Nikke vielä huikkasi perään, että vie terveisiä PA:lle. Myös Olli ja Mitvit välittivät kauttani viestiä pojalleni. Aika noloa, mies on 25 ja armeijassa eikä silti pääse eroon joka paikkaan nokkansa työntävästä äidistä!
Sun äitis 