Juttua suullisesta esittämisestä, lopussa harhaudun hiukan myös visuaaliselle puolelle

Vaihdoin ystävän kanssa ajatuksia esityksen pitämisestä ja ajattelin kirjata pari vinkkiä tännekin.

70-luvulla opiskelin amerikkalaisessa collegessa kurssia Oral interpretation of fiction. Ensimmäinen tehtävä oli päästä irti maneereista. Siinä tarkoituksessa opettajamme Bill pani meidät lukemaan runoja robottiotteella: yksi rivi katse ylhäällä, seuraava rivi paperista jne. Luokka kommentoi esitystä: pälyilikö katse väärässä kohdassa paperiin, malttoiko esittäjä kääntää päänsä ylös kaikessa rauhassa ennen kuin aloitti puhumisen?

Kun sanomiseen oli löytynyt rauha ja rytmi, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. Silloin teksti piti pilkkoa pätkiin ja miettiä, missä kohdassa on luontevaa puhua paperista, missä on tehokasta katsoa yleisöä. Billin pointti oli, että lyhyet pätkät kuka tahansa oppii muistamaan ja kykenee puhumaan yleisölleen menettämättä katsekontaktin intensiteettiä turhanaikaiseen vilkuiluun. Sitäpaitsi oikein ajoitetut paperista lukemisen kohdat toimivat tehokeinoina ja rytmittävät puhetta.

Tätä konstia olen kokeillut hyvällä menestyksellä niin omien lasten kouluesityksiä valmentaessani kuin oppilaittenkin kanssa. Teksti kannattaa kirjoittaa isolla fontilla ja käyttää eri väriä ylös puhuttavaan osuuteen ja luettavaan kohtaan. Sillä tavalla on helpompi seurata, missä ollaan menossa.

Toinen vinkki on omani. Ensin kirjoitan luonnoksen, jonka puhun ääneen. Siinä vaiheessa huomaan, mitkä sanat pitää vaihtaa, jotta jutun saa sekoilematta sanotuksi. Kirjoitettuna hyvältä vaikuttavia lauseita on joskus ihan mahdotonta saada sopimaan suuhun! Teen koepuhumisen perusteella korjaukset tekstiin. Sitten luen homman nauhalle, tai oikeammin äänitän sen iPhonella, ja lähden kävelylle. Kävelen ja kuuntelen kävellessäni nauhoitusta uudestaan ja uudestaan. Jatkan kävelyä ja puhun juttua. Kun sekoan, aloitan alusta. Seuraavalla kerralla pääsen vähän pitemmälle, tai sitten sotkeennun sanoissa jo aikaisemmin. Ei se mitään, aloitan alusta. Illalla nukkumaan mennessäni käyn ajatuksissani läpi juttua. Ja seuraavana päivänä kävelen taas. Sillä tavalla saan vähitellen sanat suuhuni.

Erityisen tärkeää esityksen ääneen valmistelu on silloin, jos on tarkoitus puhua muulla kuin äidinkielellä. Minulla kävely auttaa löytämään puheeseen luontevan rytmin, silloin lopputulos ei ole monotonista höpinää. Kun voi luottaa siihen, että puhe pitää huolen itsestään, voi keskittyä yleisöön, regoida siihen ja heittää väliin improvisoituja pätkiä, kunhan sitten taas palaa suunnitellulle ladulle.

Ääneen puhumisessa on sekin hyvä puoli, että saa kellotettua esityksensä. Raaka totuus on, että aikataulusta ei saa lipsua. Ei edes silloin, kun muu ohjelma ei ylityksestä kärsisi (yleensä aina kärsii!). Vaikka miten mielenkiintoisia asioita käsittelisi, alkaa yleisö liikehtiä malttamattomasti, kun ennakkoon ilmoitettu aikaraja ylittyy. On ihan turha antaa esityksensä lässähtää yleisön keskittymiskyvyn herpaantumiseen. (Nyt jokainen minua joskus kuunnellut huomaa, että aikataulun pitäminen on minulla enemmän vielä haave kuin todellisuutta! Mutta olen minä jo tässä asiassa hiukan kehittynyt, olen, olen!)

Ihan mahdottoman hyvä harjoituslaji aikatalun huomioonottamiseen (ja muutenkin!) on Pecha Kucha, jossa esitys rakennetaan 20 dian ympärille niin, että jokaisesta diasta puhutaan 2o sekuntia. Esityksen kokonaispituus on siis 6 minuuttia 40 sekuntia. Kannattaa lukea Tarmon postaus aiheesta. Tarmon lailla ajattelen, ettei noita määräänsä enempää kannata harrastaa, sillä kansa on kronkelia ja kyllästyy äkkiä. Esimerkiksi äidinkielentunnilla Pecha Kuchaa kyllä kannattaisi harjoitella, sillä noin kurinalaisesti vedetty esitys antaisi hyvää tekniikkapohjaa isompienkin esitysten valmisteluun. Pakko upottaa Tarmo tähän malliksi: 6 min 40 s tasan, olkaa hyvä!

SoMe eilen ja huomennahttp://static.slidesharecdn.com/swf/ssplayer2.swf?doc=pechakuchasomeeilenjahuomenna-100522144752-phpapp02&stripped_title=some-eilen-ja-huomenna&userName=tarmot

View more webinars from Tarmo Toikkanen.

Tätä kirjoitusta aloittaessani aion keskittyä vain suulliseen esittämiseen, mutta kun nyt tuli Tarmo mainittua, niin linkkaanpa sittenkin myös kirjoitukseen, jossa hän käsittelee visuaalisuuden merkitystä esityksen pitämisessä. Tuosta postauksesta taas tuli mieleen, että viime syksynä puhelin pedagogisella kävelyllä sen herättämistä ajatuksistani. Pedagogiset kävelyt julkaisin alkujaan opiskelijoilleni Moodlella. Sitten upin ne pariinkin podcastpalveluun, jotka lopettivat toimintansa. Neljänteen kertaan puuhailin pulinoitteni kanssa, kun laitoin ne jakoon Audiboohon. Koska alkuperäinen äänitys oli peräti vartin pituinen, jouduin pätkimään sen kolmeen palaan (siksi nuo pätkät katkeilevat niin tökstöks). Ensimmäisen palan alussa on sitäpaitsi kaksi ja puoli minuuttia ihan muuta juttua, mutta loppu sitten keskittyy luennonpitoon. Niin ja se vielä piti sanoa, että alla kuultavia juttuja en ollut etukäteen kirjoittanut muistiin, vaan puhelin ihan lennosta (eli eivät ole esimerkkejä alussa kerrotusta puhumalla opettelemisen menetelmästä).

Pedagoginen kävely teemana luento, osa 1
http://boos.audioboo.fm/swf/fullsize_player.swf
Pedagoginen kävely teemana luento, osa 2
http://boos.audioboo.fm/swf/fullsize_player.swf
Pedagoginen kävely teemana luento, osa 3
http://boos.audioboo.fm/swf/fullsize_player.swf

Hätä

Jos minä olisin tänään kävelylenkilläni törmännyt joogiin, hän olisi varmaan nähnyt, että aurani on likaisenruskea. Solmupäiviä sattuu kaikille. Niin blogistanin virallisille hymytytöille kuin ikiauvoille äideille.

http://voicethread.com/book.swf?b=3837

Täysikokoisena VoiceThreadissa

***

Välillä on näitä päiviä. Hormonaaliasia? Todennäköisesti. Ja silläkin on merkityksensä, että loma alkaa kääntyä loppuun ja syksyn tekemättömät valmistelut alkavat painaa. No, vielä on kaksi viikkoa aikaa kuroa rästejä. Ja kummasti helpottaa, kun voi hetken itkeskellä kunnon vanhanajan pateettisen runon äärellä.

Lauri Pohjanpään kuolemasta ei vielä ole seitsemääkymmentä vuotta, joten tarkkaanottaen tekstiä ei kenties olisi lupa täällä ääneen lukea. Mutta entäs jos tulkittaisiin, että tämä ei olekaan vain tekstin luvatonta julkaisemista, vaan tulkintani onkin itsenäinen teos? Miten ne säännöt silloin menevät? Tai sovittaisiinko, että käytin sitaattioikeutta? Kun enhän minä sentään koko runokirjaa höpöttänyt.

Äänisäikeiden äärellä

Törmäsin eilen Edublogs-blogissani kierrellessäni Voicethreadiin. Siitä asti olen odottanut että saisin muut sovitut ohjelmat alta pois ja pääsisin tutustumaan houkuttelevalta vaikuttavaan palveluun.

Voicethreadissa voi yhdistellä kuvia ja äänityksiä kokonaisuudeksi, jota voi kommentoida kirjoituksin tai äänittämällä kommenttinsa. Esityksen voi jakaa kaikille tai pitää privaattina, jolloin vain kutsutut pääsevät sen näkemään ja kuulemaan. Luokassa Voicethreadia voisi käyttää vaikka noin (ja mielessäni mietin jo kymmentä muuta konstia esim. lukupiirityöskentelyyn). Kaiken maailman ohjeiden tekokin taitaisi tällä sujua kätevästi. Tsekatkaapa vaikka, miten äänittäminen sujuu windowsilla ja sama Macillä (miten tuo jälkimmäinen jotenkin tuntui paljon helpommalta?).

Paratiisin peikko on, etten ihan jaksanut perehtyä, mihin kaikkeen tulikaan sitoudutuksi!

En tähän hätään vielä alkanut värkätä mitään oppimateriaalia, joten testailin tiliäni lukaisemalla Eino Leinon Nocturnen, johon sain Vaanilasta vinkin. (Tietääkö joku muuten tekijänoikeusjutskista, mitä runoja minun on ylipätään lupa äänittää ja jaella?)

http://voicethread.com/book.swf?b=3169

Hyvät ystävät!

Ystävänpäivän kunniaksi lukasen Evocaan ystäväni Ruu Morbidin runon Nousi mies merestä. (Ruu, saako laittaa myös tekstin näkyviin?)

PS Runo itsessään ei ole mitenkään erityisen ystävänpäivähenkinen. Esitysajankohtaan vaikutti se, että Ruu Morbidi puolestaan on. Ystävä.

Edit hetkeä myöhemmin päätin lisätä Evocaani myös Vt:n ystävänpäivärunot. Linkki löytyy Krapulablogin kommenttilootasta

Varoitus: tässä merkinnässä on paljon linkkejä aiempaan tuotantooni. Mukana myös ääni.

Iines taannoin paheksui liiallista lukijamäärien vahtaamista. Mutkun tässä on kohta käsillä merkittävä tapahtuma, sadan tontun juhla, niin rohkenen hieman harjoittaa napaantuijottelua.

Miten minusta tuli minä -postauksen kommenteissa ystävällinen Binääri (minne Miseraabeli sivusi on kadonnut?) opasti minulle Google Analyticsin käyttöä. Olen nyt hieman tonkinut tilastoja ja havainnut, että minulla on käsittämättömän uskollisia lukijoita!

Kiitos teille! Kiitos myös aktiivisille sisänheittäjile!

Suosituin tänne tuova hakusana ei kesän jälkeen enää ole ollut prosenttilasku, vaan syntymäpäiväpuhe. Myös muistokirjoituksella tänne tullaan paljon. Hakeville on ollut tarjolla Synttärirapossa esittämäni kooste PA:n minulle pitämästä syntymäpäiväpuheesta (Kuka tuon postauksen aikoinaan lukenut arvasi, että se äitinsä kanssa samassa puistossa edelleen leikkivä tyyppi on PA?). Muistokirjoituksia löytyy kaksi.

Ajattelin nyt tarjota vähän lisää syntymäpäivien ja surunvalittelujen kanssa tuskaileville. Ystäväni Etana ihmetteli taannoin, miksi ihmiset haluavat käyttää sitaatteja. Kenties tehdäkseen itsestään sivistyneemmän vaikutelman? Minä uskon, että runo- ja aforismisitaatteja käytetään, kun omat sanat tuntuvat loppuvan ja joku toinen on osannut pukea saman tunteen paremmin sanoiksi. Sitaatteja etsivän kannattaa suunnata Saaganetiin. Sieltä löytyy sivutolkulla runoja ja ajatelmia. (Olenko minä nyt rikollinen kun linkkaan, vaikken tiedä, onko tekstien julkaisuun asianmukainen lupa?)

Olen lisäksi äänittänyt Evocaani kaksi pikku albumia, Syntymäpäivä ja Muistohetki. Tästäkin nuo runot voi kuunnella. (Olenko minä viimeistään nyt rikollinen, kun lueskelen muiden tekstejä lupaa kysymättä? Mitä pitäisi tehdä, ettei olisi?)

Syntymäpäivä

Kyllikki Villa, Ikäisekseen hyvin säilynyt

Tuntemattoman tekijän runo kolmikymppiselle

Muistohetki

Helena Anhava, runo kokoelmasta Kysy hiljaisuudelta itseäsi

Toivo Pekkanen, Lähtö

Jaakko Haavio, pätkä Postillaa

***

Tämän merkinnän myötä otan käyttöön kategorian Kuunneltavaksi. Sillä leimalla aion stemplata ne merkinnät, joissa on äänilinkki. Lisään myös sivupalkkiin suoran linkin Evocaani. Ja prosenttiprujuun myös!

Miltä kuulostaa?

Ajattelin torstain kunniaksi osallistua runotorstailuun. En tosin kirjoittajana, vaan lukemalla ääneen Trisin taannoisen runotorstairunon.

No, sehän ei sitten onnistunutkaan ihan tuosta vain! Ensin äänitin runon GrageBandillä ja exporttasin sieltä. Siitä tuli muodoltaan joku .m4a (josta en mitään ymmärrä!) ja sitä saattoi kuunnella iTunesilla. Sitten oli tarkoitus opetella Evocan käyttöä. En kuitenkaan onnistunut lataamaan tuota filuani sinne. Väittivät, että kysymyksessä sattoi olla selainongelma ja kehottivat lataamaan toisella selaimella. Ei onnistunut.

Niinpä sitten kokeilin sieltä sivuilta löytyvää mikkiä. Kyllä se taisi äänittää, mutta kuuluu kyllä aika hiljaa (eikä minulla ainakaan suostu tulemaan ulos kuulokkeista, vaan jääräpäisesti punkee ulos koneen sisäisistä kaiuttimista). No, ehkä tässä harjaantuu, jos jatkaa kokeilua!

Klikatkaa alla olevaa Play-nappulaa, niin voitte kunnella Trisin runon Maailmojen sota.